Menna, krjoitin epäselvästi. Se on minun peppuni, joka on kaventunut kahden housunumeron verran!
No lempikauppani meilasi, että nyt on housupäivät, yksi pari 80,- ja kolmet kahdellasadalla. Sinne siis eilen. Ja totta se oli, myyjä kantoi koppiin pienempiä kokoja ja lopulta valitsin mustat prässihousut, siniset ohutta, hyvin laskeutuvaa kangasta ja yhdet hassut farkut, joissa on entistä leveämmät lahkeet. Normihinta kaikille olisi ollut 628, nyt siis kahdella sataa.

Treffasin Justuksen Senaatintorilla, jossa hän oli kierrellyt Kansainvälisillä Markkinoilla ja halusi esitellä minulle tekemiään löytöjä. Jotain lähti sitten mukaankin.

Kotiin, vaatteiden vaihto ja Hanasaareen pankkini tilaisuuteen. Saimme tutustua myös näyttelyyn ja mielenkiintoisten esitysten (paitsi ne kaaviokäppyrät) jälkeen nautittiin illallista ja tutustuttiin pöydässä mukavaan pariskuntaan. En ollut aikaisemmin Hanasaaressa käynytkään ja nyt tuli sekin asia korjattua, kävihän siellä äsken kruununprinsessa Victoriakin!

Kohta kuntosalille, vesijumppaan ja päivän paras tapaaminen iltapäivällä hyvän ystäväpariskunnan ja varsinkin kahden käppänäneidon kanssa!

Tassunjälki tänne, viikot ovat vierähtäneet käsittämättömän äkkiä. Etenkin tämä viimeisin, jonka aikana olen
- tavannut kolme ystäväpariskuntaa
- leiponut kaksi juustokakkua ja neljä hapanjuurileipää
- istuttanut ainakin 30 narsissinsipulia tyttären pihalle
- hoitanut kahta kääpiösnautseria
- nukkunut keskimäärin 8,5 tuntia joka yö
joten olo on mitä mainioin. Etenkin kun tulin juuri reippaalta koiralenkiltä, jonka teimme teekkarineitosen kanssa selvitellen siinä samalla kaikki kuulumiset. Tehtävää on vielä ensi viikoksikin (ihan kiusallisen paljon, joten en käännä vielä kalenterin aukeamaa esiin), ja seuraavana maanantaina sitten siirrymme seitsemäksi viikoksi Andalusian auringon alle.

FB-kaverin seinältä kopioitu runo ilahduttakoon teitäkin. Se kuvastaa tämänhetkistä tunnelmaani paremmin kuin osaisin itse kuvailla: 

Kun huomaa ohimennen
olevansa pikkuisen onnellinen
ihan vähän ilahtunut
muuten vain mielissään

Silloin pitää äkkiä
napata hetkestä kiinni
tehdä siitä oikein suuri numero
alleviivata ja korostaa keltaisella
päällystää Post-Iteilla

että sitten elämää selatessaan
löytäisi helposti ne kohdat
ja muistaisi kuinka

monella tapaa
onni oli.
(Elina Salminen: Kesken)

Tiinuliinu, aivan ihana runo. Kiitos, että jaoit sen kanssamme.

Se on jo lokakuu. Kyllä kuukaudet kuluu nopsaan. 

Me käytiin miehen kanssa viettämässä 45 v hääpäivää Tampereella hotelli Tornissa. Olipa mukava rentouttava viikonloppu. 
Tuli nautittua hyvää ruokaa ja juomaa, seurakin oli hyvää, käveltyä ympäri keskustaa ja tietty ajeltiin ratikalla. 
Mies oli hotelliin tilannut kauniin ruusukimpun ja kuohuvaa. Lisäksi paremman huoneen 23. kerroksesta. Oli hulppeat näkymät kahteen suuntaan. 

Tampere on minun mummolan lapsuudenkaupunki. Tosin ei mummoni siellä asunut, mutta sen kautta junalla mentiin jos ei autolla. Enoni kyllä asui Tampereella. 
Kävimme heidän haudalla viemässä kanervat.
Olen siis aina pitänyt ko kaupungista ja se tuntuu niin kotoisalta. Edelleen.

Nyt pitäisi aloittaa pihan laittaminen talviteloille. Vielä tosin kasvihuoneessa on tomaatteja kypsynyt. Viikonloppuun tosin luvattiin yöpakkasia.
Ehkäpä viikonloppuna terassin tyhjennys. Uima-allas on jo osittain tyhjennetty.

Sisälläkin pitäisi siivota, koko kesä menty pakollisilla siivoilla ja nyt tuntuu että tavarat on levittäytyneet sinne sun tänne. Joka tasolla on jotain ylimääräistä.

Minulla on 2,5 viikkoa aikaa sitten olen vähäksi aikaa poissa pelistä. Alkaa jo jännittämään leikkaus. Polvi tosin on niin oikutellut, että leikkausaika ei voi tulla liian pian. Toivottavasti sitten kanssa saan helpotusta. Se vähän jännittää. Leikkauksen jälkeistä kipua en pelkää, se kuuluu asiaan ja sitä varten on lääkkeet.

Mukavaa alkavaa viikkoa. 

Hei taas! Kyllä eläkeläisen aika on kiireistä, kun ei tahdo ehtiä kirjoitella tänne. Lukea olen kyllä ehtinyt. Kiitos kirjoituksistanne! 

Kaksi viikkoa sitten tapasin taas koulu- ja nuoruusaikaisen parhaan ystäväni. Toisenkin ystävän piti tulla, mutta häntä ei kuulunut. Hänellä ei ole kännykkää eikä hän vastannut lankapuhelimeenkaan. Ystäväni kertoi epäilevänsä muistisairautta ja siitä ilmeisesti on nyt kysymys, koska kuulimme samaa toiseltakin taholta. Olemme huolissamme ja hieman järkyttyneitä.

Viikko sitten meillä oli pieni luokkatapaaminen lounaan merkeissä. 2025 tulee 60 vuotta siitä, kun pääsimme ylioppilaiksi! Kaikki paikalle tulleet olivat hyvin tunnistettavissa ja meillä oli oikein hauskaa muisteloissamme. Mielenkiintoinen ilmiö oli, että nyt olimme tasavertaisia ja kaikki tuntuivat entistä läheisemmiltä. Kouluaikoina oli eri ryhmittymiä (suositut tytöt vs. harmaat hiirulaiset). Nyt tällaisesta jaosta ei ollut jälkeäkään. Yhteinen nuoruus yhdistää! Teimme vielä nostalgisen tutustumismatkan vanhaan kouluumme, jonne vahtimestari päästi meidät sisään. Vanha rakennus oli saanut runsaasti väliseiniä ja uusia luokkia (koulu on nykyisin Helsingin Aikuisoppilaitos), mutta juhlasali oli lähes ennallaan ja tuttu fresco takaseinässä.

Kerroin kesällä, että keittiömme jääkaapin sulatusveden poistoaukko oli tukkeutunut ja vesi päässyt huomaamatta valumaan jääkaapin alle. Viereisen kalustekaapin molemmat päätyseinät ja sokkeli olivat kärsineet kosteudesta, joten ne piti vaihtaa. Torstaina keittiöliikkeen asentaja tuli viimein paikalle. Mieheni stressasi kovasti remontista ja pelkäsi sen venyvän. Vielä mitä! Nuorehko mies (ja oikea silmänilo 😉), aksentista päätellen virolaista syntyperää, tuli paikalle ja vaihtoi kaikki osat puolessatoista tunnissa! Oli kuulema tehnyt näitä hommia jo 10 vuotta. Ihmetteli vielä, että kuinka liki 10 vuotta vanha keittiö on näin siisti, kun hän on joutunut purkamaan  parin vuoden ikäisiä keittiöitä hanskat kädessä, koska ne ovat olleet niin likaisia. Ai että oli mannaa meikäläisen sielulle!

Mieheni lähti sitten lauantaina maalle laittamaan taloa talvikuntoon. Syöpää ja Alzhheimerin tautia sairastava sisar on nyt hoivakodissa, mutta hän ei ollut oikein voimissaan. Olisiko syöpä edennyt? Toinen sisar (93 v.) naapurikunnasta kaatui viime yönä kotonaan, löi päänsä eikä päässyt lattialta ylös. Oli onnistunut ryömimään puhelimen ääreen ja soitti aamulla miehelleni. Ambulanssi tilattiin paikalle, mutta kun ambulanssimiehet kysyivät potilaalta itseltään vointia, niin käly väitti tapansa mukaan, että kaikki on ihan hyvin. Niin potilas jäi kotiin tarkkailtavaksi. Kuka tarkkailee, kun ketään ei ole? Taitaisi olla hoivakoti hänellekin sopivampi paikka kuin koti.

Tänään täytin 78 vuotta. Olo on ollut jotenkin apea ja kälyjen kohtalo muistuttaa omasta ikääntymisestä. Olen vielä suhteellisen terve ja liikkuvainen ikäisekseni, ja siitä olen onnellinen! Juhlimme jo lauantaina perheen naisten kesken käymällä syömässä ja sen jälkeen Kaupunginteatterissa katsomassa musikaalia Rakas Evan Hansen. Nuoret musiikkiteatterinäyttelijät suoriutuivat hyvin. Aihe oli melko raskas ja ajankohtainen: nuorten pahoinvointi ja syrjäytyminen, mutta erinäisistä väärinkäsityksistä syntyi myös komiikkaa. Musikaalia voi suositella erityisesti yläaste- ja lukioikäisille, jotka varmaan löytäisivät siitä samaistumiskohtia ja hyviä biisejä. Aikuisen sydän hieman särkyi myötätunnosta, mutta toiveikas loppu sai hyvälle mielelle. Kaikesta selviää sittenkin.

Käväisin Sellossa leivoskahveilla. Sinne mennessäni kauppakeskuksessa oli hälytys ja kaikki ihmiset olivat siirtyneet ulos. Mietin jo hetken, että hyppäänkö junaan ja ajan keskustaan, mutta onneksi hätätila (mikä lie ollut?) ei kestänyt kauaa ja pääsin asioilleni. Kotiin tultuani pojan perhe kävi vielä onnittelemassa ja toivat kukkia ja suklaata.

Ai niin, minun pitääkin varata se joulukuun tapaaminen Belgestä. Päiväksi tuli siis käsittääkseni tiistai 12.12. klo 13 - .

Onnittelut Pikseli🥂

Pikseli, onnea!

Onnittelut Pikselille!

Kiitos onnitteluista, ystävät! ❤️

Tänään jo parempi mieli. Kävin kevyemmän musiikin kuoroharkoissa (Aamu Airistolla, Kevät Karjalassa, Nuoruusmuistoja, jne.). Tätä ohjelmistoa on tarkoitus esittää hoivakodeissa. On jo muutama keikka varattuna syksyksi.

Kävin vielä marketissa, siivosin ja laitoin ison Gruusialaisen kaalilaatikon uuniin. En ole ennen tehnyt, mutta muistan, että yliopiston Viikin ruokalassa sitä oli ja tykkäsin. Mies ajaa huomenna väsyneenä maalta kotiin, niin saa jotain mieluista ruokaa.

Vähän myöhästyneet onnittelut pikselille!