No huh, olipa isälläsi kohtelu. 
Mykoplasma on yleensä nuorten urheilijoiden tauti mutta eihän mikään enää pidä paikkaansa. 
Kampaajallani oli juuri, samoin entisellä työkaverilla ja molemmilla johti keuhkokuumeeseen. Hoidettiin suonensisäisillä antibiooteilla. 
Laulan tässä samalla tuutulaulua nelivuotiaalle joten pitää lopettaa.

Tulirumpu olen kuullut myös tosi monesta Mykoplasma-tapauksesta. Olihan täälläkin Pikselillä se Mykoplasma... Ei tainnut kuitenkaan keuhkokuumeeksi yltyä. Julkisuudessa muutamat HUSin lääkäritkin ovat sanoneet, että on ennätyksellinen Mykoplasma vuosi. 

Isä oli onneksi aamulla ihan kohtuullisessa kunnossa. Se tässä nyt kauhistuttaa, kun kelit tämän ja huomisen osalta ovat mitä ovat. Isän ja äidin talo on sellaisessa paikassa, että sinne tulee ihan tavattoman helposti sähkökatkoja. Jossain Salmenkartanon alueella on muuntaja, jonka "ansiosta" nuo sähkökatkokset aina tulevat. Mulla tulee omaan puhelimeen ilmoitukset isän sähkökatkoksista ja siippani sitten tiirailee aluetta. En ymmärrä, miksi Caruna ei tee asialle mitään, kun on tosiaan jo useamman vuoden ajan selvästi sähkökatkot aiheutuneet samasta paikasta. 

Mukavaa päivän jatkoa kaikille. Lähdemme pienelle happihyppelylle ennen kuin myräkkä iskee tänne. 😊 

Kipa, kyllä tuntuu, että vanhusten hoito on täällä Länsi-Uusimaan sairaanhoitopiirissä huonoissa kantimissa. Olisi odottanut, että yksin asuva melkein 90-vuotias isäsi olisi saanut jäädä edes pariksi päiväksi sairaalaan tarkkailtavaksi keuhkokuumeen vuoksi! Toivottavasti hän nyt malttaa pysyä aloillaan eikä ryhdy ainakaan lumitöihin! Paranemista hänelle!

Ymmärrän niin hyvin, että pienen poikavauvan leikkaus jännittää ja huolestuttaa. Toivomme kaikki, että se menisi hyvin ja vauva saisi jatkaa terveenä kasvuaan ja kehitystään!

(Ja se Ranskalaisen kanapadan ohje oli Yhteishyvän, löytyy googlaamalla.)

Moi mimmit!
Viikonloppu oli hauska tyttären perheen kanssa. Vävy kiipesi katolle ottamaan saunan piipusta mittoja, kun siihen pitäisi hankkia jonkinlainen koroke. Jonkin ajan kuluttua tuli sisälle ja näytti kuvan puhelimestaan, oli rakentanut itse sen korotusosan ja käynyt jo kiinnittämässäkin. En syyttä kutsu häntä mun unelmavävyksi.

Pelattiin koko perheen voimin musiikkipeliä, jossa kukin vuorollaan yritti nimetä kuullun musiikkikappaleen valmistumisvuotta, esiintyjää ja nimeä. Musiikin kuullakseen kortista otettiin QR-koodilla ko. kipale. Meteli oli kova ja mieliipiteet vaihtelivat ja me Justuksen kanssa opimme taas uutta.

Pojat olivat toivoneet iltapalaksi raclettea, sitä "lapioruokaa", kuten Juniori lapsena pyysi. No sitä saatiin ja istuimme pöydän ääressä pitkään rupatellen niitä näitä. Zappa pysyi rauhallisena, sillä vävy oli päivällä tehnyt sille jäljestysradan pellolle, riehuttanut sen lempilelujen (autonrenkaan ja salaojaputken) kanssa pihalla.

Sunnuntaina vieraiden lähdettyä kasasimme tavarat. Justus meni siirtämään autoamme lähemmäs mökkiä. Auto oli kauempana, koska vävy tuli peräkärryn kanssa ja sieltä nostettiin Juniorin skootteri talousrakennukseen talvisäilöön. Vaan Justuksella ei ollut kuulokojeita, kun "ei tarvitse niitä normaalielämässä", joten ei kuullut, kun auto hädissään piipitti miehen peruuttaessa. Ei katsonut mies peruutuskameraakaan, vaan posautti talousrakennuksen kulmaan. Ränni siirtyi ja autoon pieni lommo. Arvatkaa, olinko kiukkuinen ja mies nolona.

Tiistai-iltana olimme pankkini kutsumana Pyhän Laurin kirkossa joulukonsertissa. Club for Five lauloi tunnelmallisesti ja minäkin nautin, kun totesin Justuksen pysyvän hereillä. En nimittäin lähde enää hänen kanssaan oopperaan enkä leffaan, koska hän alkaa aina torkkua. Vaikka käyttää unikonetta tunnollisesti.

Eilen oli lähdettävä kuntosalin ja vesijumpan jälkeen kampaajalle. Justus heitti, kun en olisi muutoin ehtinyt, mutta takaisin olikin sitten selvittävä talvimyrskyn kourissa. Kampaajalta ei ole bussille kovinkaan pitkä matka, mutta niin vain kastuivat pitkät kalsaritkin ja käsineet likomäriksi. Bussi täpötäynnä märkiä ihmisiä. Tuollaisissa tilanteissa yritän aina ajatella, että mun tarvitsee vain satunnaisesti kärsiä tungoksesta, toisilla se on joka päivä edessä.

Tänään olen pysytellyt kotona. Sain paketoiduksi kaikki jo ostamani joululahjat, hain joulukoristeet varastosta sekä matkalaukun tiistaina alkavaa Saksan matkaa varten. Justus halusi valmistaa karhunlaukkakampasimpukkarisottoa ja entisten kokemusten viisastamana syötiin lounaaksi salaatit. Ja olinhan mä taas tiennyt: kesken ruoanlaiton hän halusi lähteä ostamaan tietynlaista voita (onneksi on kauppa vieressä) ja syömään pääsimme lopulta puoli yhdeksältä. Loistava kokki, mutta toivottoman hidas.

Huomenna ei suunniteltua ohjelmaa, mitähän sitä keksisi? Justus haluaisi etsiskellä keittiöönsä uutta mattoa, ehkä siis kierros mattokauppoihin.

Tervehdys <3 

Meidän pikkuinen kävi sitten läpi eilen ison leikkauksen. Lähtivät jo heti kuuden jälkeen kotoota ja tytär oli etukäteen huolissaan, miten ihmeessä selviävät, kun poika huutaa nälkäänsä eikä voi syöttää. No kohtuudella onneksi meni. Tytär ja vävy pääsivät viikoksi asumaan siihen Lastensairaalan Ronald McDonald-taloon, mikä oli ihanaa, että onnistui. Se on sitten lähellä sairaalaa. Omat huoneet ja yhteistiloissa mm. kullekin perheelle oma jääkaappi ja viihtyisät tilat. Siellä varmaan monet saavat vertaistukea, silloin kun eivät ole lapsensa luona. 

Puoli yhden aikoihin tytär sai soiton, että leikkaus on mennyt hyvin ja suunnitellusti. Poikaa oltiin sitten siirtämässä heräämöön, kunhan haavat saataisiin ommeltua. Lääkäri oli vielä sanonut, että toinen vanhemmista pääsisi heräämöön, mutta hoitaja oli sanonut, että ei pääse, kun on hengityskoneessa ja menossa tehovalvontaan. 

Iloitsimme hyvistä uutisista, mutta sitten alkoi painajaismainen odotus... meni tunti, kaksi, kolme, neljä... mitään ei kuulunut. Viiden aikoihin laitoin lopulta tyttärelle viestin ja lisäsin perään, että jos ovat jo siellä vauvan luona, niin puhelimethan pitää olla lentotilassa, että ei varmasti heti näe viestiä. Tyttäreltä tuli viesti, että ovat matkalla lastensairaalaan. Ei ole kuulunut sieltä pihaustakaan. Tuntui ihan kidutukselta nuo odottelun tunnin. Onneksi kun olivat matkalla sinne, saivat puhelun, että pienokainen on heräämässä ja siirretään kohta sinne tehostettuun valvontaan, jonne pääsevät sitten vauvan luokse. Kyllä oli sellainen helpotus tuo tieto, että ei ole moiselle vertaa. Oli jo kaikenlaista ehtinyt käydä mielessä. Ja ei ole ikinään vielä tuntunut aika niin pitkältä. Ja vielä kannoin huolta tyttären ja vävyn voinnista ja kidutuksesta noiden tuntien aikana, kun ei tullut mitään tietoa. 

Eilen illalla jo tuli kuvia ja videoita. Letkuja oli paljon. Kipulääkitus hoitui epiduraalilla. Tänä aamuna tuli kuva, jossa vauva oli tyttären sylissä. Olivat vähän "myöhässä" osastolla, kun tyttärelle iski taas aamuyöstä migreeni. Soitti kyllä heti aikaisin aamulla osastolle ja kyseli vauvelin vointia. 

Tänään tapasivat sitten ensimmäisen kerran leikanneen kirurgin leikkauksen jälkeen. En ole sen tarkemmin vielä kuullut tuosta, muuta kuin että poika siirtyi vuodeosastolle yhden aikoihin. Syö hyvin. Epiduraali jatkunee näillä näkymin maanantaihin. En sitten tiedä, antavatko sen jälkeen morfiinia, kun siitä oli ollut puhe ennen leikkausta. 

Vauva nyt sitten osastolla. Siellä kiellettiin sylittely, kun on katetri. Mutta ilmeisesti vähän hoitajasta kiinni. On työlästä siirtää vauvaa kaikkine letkuineen ja pusseineen. Minä kyllä ajattelisin, että se sylittely ja imetys olisivat niin tärkeitä, että pussien ja letkujenkin takia ei sellaista pitäisi kieltää. Mutta toisaalta voi ymmärtää, että siellä on varmasti kiirettä eikä ainakaan "ylimiehitystä" henkilökunnan suhteen. 
Kyllä odotan, että saan pitää pikkumiestä ensi keskiviikkona sylissäni. Me teemmä täältä pikapyrähdyksen tiistai-illaksi kaupunkikotiin Mikkelistä lääkärin vastaanoton jälkeen. Sitten keskiviikkona ensin vauvaa katsomaan ja sen jälkeen hoitamaan isän kauppa-asioita ja sitten isän ja äidin luona käynnit. 

Saa nyt nähdä, uskallammeko jo viedä isän äidin luo. Olen kyllä ottanut selvää tuosta mycoplasman aiheuttamasta keuhkokuumeesta ja sen tarttumisesta. Lähetin sähköpostia THL:ään, kun en muuta "varmaa" tahoa keksinyt. Netistäkin löytyy osittain ristiriitaista tietoa. Sain ihmeekseni ja onnekseni vastauksen samana päivänä. Kaikkiin kysymyksiin en saanut vastausta. Tartuttavuus, kun pahin on ohi, ei ole niin "paha" kuin monissa muissa. Partikkelit ovat suurempia eivätkä samalla lailla leviä hengitysilmassa - paitsi yskiessä sitten leviää ja yskä saattaa kestää pitkään. Isäni oli viellä ilman sähköä keskiviikosta noin klo 16. lähtien seuraavaan aamuun noin 10.30 asti. Olimme kyllä kaikki kovin huolissamme. Onneksi oli sisällä takkapuita tarpeeksi ja takkahuone on lähellä makuuhuonetta, niin sulki sieltä ovet muihin tiloihin. Kyllä taas tuossa vaiheessa kiukutti, että päästivät noin vanhan miehen keuhkokuumeessa kotiin ja myrskyn tulokin oli tiedossa. Isä oli sitten tilannut aurauksen jo torstaille, vaikka olimme pojan kanssa puhuneet siitä, että vasta perjantaille, kun ei ole mihinkään ennen sitä lähdössä ja torstaille sinne oli luvattu lunta vielä ihan iltaan asti. Niinpä isä oli sitten torstai-iltana vähän mennyt tekemään lumitöitä.... Yksi ystävänsä tuli perjantaina häntä hakemaan, niin että pääsi kauppaan. Piti hengityssuojainta tietysti autossa ja kaupoilla.
Kuumetta hänellä ei enää ole ja antibioottikuuri loppuu huomenna. Onneksi ei sentään tänään saunaa lämmittänyt. 

Meillekin myrsky iski. Jostain luin, että Mikkelissä oli eniten sähkökatkoksia koko Suomessa. Me olemme hyvin varautuneita ja siippani oli jo virittänyt agregaatin (ja koekäyttäntyt) ja jatkojohdot esille. Tärkeintä olisi ollut kylmälaitteet, jotka nyt ovat onneksi samassa rakennuksessa kaikki. Vettä oli otettu varoiksi ämpäreihin, toki järvestä olisi saanut lisää - mutta lunta oli jossain vaiheessa niin paljon, että kyllä olisi ollut työlästä hakea vesi järvestä tuolla kelillä. Me olemme molemmat (varsinkin minä 😅) varautumisen mestari. Kaupunkiasunnossa se olisi vaikeampaa. Meillä oli illalla joskus 23 aikaan noin puolen tunnin sähkökatkos. Sitä ei paljoa huomannut, kun mulla oli pattereilla toimivia led-kynttilöitä ja valonauhoja niin paljon. Yöllä oli ollut sitten noin kolmen tunnin katkos ja seuraavana päivänä jokunen ihan lyhyt katkos. Meillä on onneksi johdot kaivettu maahan täällä kylältä meidän suuntaan 27 km. Viimeiset 3 km ovat sitten ilmajohtoja. Huomaa kyllä eron, kun katsoo häiriökarttoja. Mieluummin maksamme enemmän (täällä on kyllä Suomen kallein perusmaksu) siitä, että olisi varmuus sähkön tulosta myös myrskyjen aikaan. 

Olen käynyt sauvakävelylenkillä nyt jo useamman päivän peräkkäin. Siippani teki tänään motskuhommia ja minä lähdin sauvislenkille. Sauna sitten lämpesi meillä jo iltapäivästä - vielä oli valoisaa. Käväisin järvessä polviani myöten. Pidemmälle en uskaltanut mennä, kun kylmyys toi sellaisen kivun, että ajattelin jalkon pettävän altani. Voisi sanoa, että avantolämpötilassa polvisukat riisuttu - siippani sanonta. 

Mukavaa viikonloppua kaikille. Terveyttä itsellenne ja läheisillenne. 

Kipa, miten huojentavaa, että pikkuisen leikkaus on takana ja hän on toipumassa. On vaikea hyväksyä, että vauvan elämänalku voi olla noin vaikeaa. Mutta nyt varmastikin hän alkaa voida hyvin, vanhempansakin hiljalleen toipuvat tästä traumasta samoin kuin te isovanhemmat.

Me olimme eilen veljeni luona tupaantuliaisissa ja kuulin mukavia vauvauutisia. Veljeni tytär saa vauvan maaliskuussa ja vaimonsa tytär toukokuussa! Veljentytär rakastui Koreassa oppilasvaihdossa ollessaan Takiin, kävi varmistumassa tunteistaan syksyllä ja nyt vauva tulossa. Tak muuttaa itsenäisyyspäivänä Suomeen. Haasteita hänen kotiutumisessaan tuo se, ettei hän puhu kuin koreaa. Mietimme, miten voisimme parhaiten auttaa nuortaparia, ettei Tak ostaisi saman tien menolippua kotiinsa.

Veljeni uusi koti on Tehtaankadulla, lähetystöjä on kadulla vastapäätä. Tuntuu turvalliselta, kun poliisiautot ajelevat kaiken aikaa hiljalleen kadulla edestakaisin. Ovat remontoineet kotinsa, mutta jättäneet joitakin viehättäviä juttuja muistuttamaan vanhasta talosta, esim. komeroiden ja vessojen vanhat lukot. Ja talon hississä olisin matkustellut mieluusti pidempäänkin, jalopuiset seinät ja pieni penkki, veräjä, aivan hurmaavan nostalgista.

Tänään keräilen vaatteita tiistaina alkavaa Saksan matkaa varten. On myös paistettava taatelikakku ensi sunnuntaille, jolloin bonuslapsenlapsi pitää suvun perinteiset puurojuhlat. Minähän nekin vuosikausia järjestin, kunnes sanoin, etten enää oikein jaksa isolle porukalle. Silloin tämä tyttö (teini-ikäisenä ongelmanuori) otti homman hoitaakseen. Nyt hänen elämänsä on järjestyksessä, on vakituinen työ, opiskelut suoritettu ja asuu yhdessä uuden elämänkumppanin kanssa. Toiseenkin suuntaan hänen elämänsä olisi voinut kääntyä. Aikanaan sain joitakin hyviä neuvoja ja tukea Jumbojetiltä, kiitos vieläkin niistä.

Tuleva viikko kuljeskellaan saksalaisilla joulutoreilla, panimoissa ja muutakin hauskaa on tiedossa. Matkaseurana pariskunta, johon tutustuttiin Joonian meren risteilyllä ja vuosi sitten reissattiin Atlantin yli. Rouvan kanssa meillä on tapana vetäytyä johonkin kahden kesken parantamaan maailmaa, miehet viihtyvät olutkolpakkojensa kanssa. Hauskaa.

Terveyhdys <3 

Kyllä olemme kaikki helpottuneita, että leikkaus on ohi ja sujui suunnitelmien mukaan. Ihan "kokonaan" ei vielä voi kuitenkaan huokaista helpotuksesta ennen kuin näytteet tulevat patologilta - ehkä noin kahden viikon kuluttua. 

Minä juon tässä parjaillaan tehojuomaa. Seassa pakurikääpäteetä (omalta tontilta kuivatettu pakurikääpä), hunajaa ja inkiväärikeitosta. Mietin, miten kauhealta mahtaa maistua, kun en juurikaan inkiväärin mausta tykkää, mutta hyvin hukkuu joukkoon. Mulla meinaan yrittää tulla flunssa. Teen nyt kaikki mahdolliset ja mahdottomat temput, että nuha loppuisi. Muita oireita ei ole kuin valuva vesinuha, mutta en voisi tällaisena pikkuisen luokse mennä. Sain eilen huonoja uutisia enemmänkin, niin varmasti jotenkin stressireaktio niin voimakkaana, että flunssaa pukkaa tulemaan. Olin eilen vielä niin hölmö, että lähdin sauvistelemaan - vähän kuin varastoon. Sen tiesin, että tänään en mene, kun täällä niiiin karsea sää. Tyttäreltä tuli aamupäivällä uutisia, että mahdollisesti pääsisimme tapaamaan pikkumiestä jo kotiin keskiviikkona. Minä sitten vilkuttelen lasin takaa, jos ei tämä flunssan alku lähde huitsin nevadaan. Sinkkiasetonia olen imeskellyt aamusta jo useamman tabletin. Siitäkin jää inhottava maku suuhun, mutta mitäpä sitä ei tekisi, että pääsisi pikkumiestä katsomaan. 

Tänne ehti tulla jo hyvä lumikerros ja auraajakin soitteli, mutta siippani sanoi, että emme siinä vaiheessa aurausta tarvitse ja lupasi soitella, jos tarvetta tiistaihin mennessä tulee. Nyt on satanut vettä aamusta alkaen ja tuulee ihan kauheasti. Myrskyn poikanen alkoi jo yöllä ja taas otin varuille muutaman ämpärillisen vettä.

IL  en ollutkaan kuullut sulta Tikistä. Toivottavasti hän kotiutuu hyvin Suomeen. Ensimmäisenä tietysti kielen opiskelu... Nuoret onneksi oppivat nopeasti ja luulisi, että motivaatiotakin on tuossa tilanteessa vaikka muille jakaa.

Mukavaa reissua teille - vaikka turha toivotus. Mukavaahan teillä tuppaa olemaan väkisinkin. 🥰

Merelle kiitos vinkistä. Kaivoinkin sarvikuonon mukaan otettavaksi. Olen käyttänyt sitä vuosia (paitsi viime vuosina, en muista, että mulla olis ollut korona-ajan jälkeen yhtään pahaa flunssaa) ja yleensä otan sen käyttöön niemenomaan silloin, kun nenä on tukossa. Sen ja Duactin avulla (ehkä jo noin 20 vuotta sitten) pääsin eroon poskiontelotulehduksista. 

Nyt kyllä pitää sanoa - koputin jo puuta - että aamuyöstä, kun kävin veskissä, ajattelin, että on tapahtunut ihmeparaneminen. Eipä ole juurikaan nokka enää tänään vuotanut. Täällä on kyllä vielä nyt aamupäivästä eiliset dropit käytössä. Juuri laitoin siipalleni yhden satsin - sanoi vielä, että on hyvää, vaikka ei meinannut eilen huolia inkivääriä joukkoon. Tarpeeksi hunajaa, niin peittää hyvin inkiväärin maun. 

Ja muistelin juuri, että olen lukenut joskus kauan sitten, että inkivääristä olisi apua nivelvaivoihin. Siitä oli useampia tutkimuksia ja muistaakseni siinä oli jotain "luonnon antibioottiakin" joukossa. Nyt taidan sitten alkaa säännöllisesti käyttämään inkivääriä.

Mukavaa päivän jatkoa kaikille. Monilla paikkakunnilla taitaa olla tulvia. Tsemppiä itse kullekin. 

Kipa, miten ihanaa, että pienen pojan leikkaus sujui hyvin! Minäkin jännitin täällä perjantaina ja kerroin siitä miehellenikin. Nyt vain toivotaan, että patologi antaisi toivotun lausunnon. ❤️

IL, sinulla on suuri bonusperhe, joten aina tulee noita ihania vauva-uutisia, ihan kateeksi käy. Muistan, kun kerroit tuosta ongelmia aiheuttaneesta teinistä ja on ihana kuulla, miten hänen elämänsä on nyt kaikin puolin hyvin. Toivottavasti teillä on hauskan Saksan matka!

Sairauden tunne palasi. Keuhkoputkessa vaelsi jotain ja lauantai-aamuna oli kurkku kipeä ja limainen, yskitti ja ääni oli muuttunut bassoksi. Nuha yltyi hillittömäksi. Ei kuumetta. Eilen illalla tein Omaolo-kyselyn ja sen mukaan minun pitäisi hakeutua välittömästi päivystykseen. Soitin annettuun numeroon, mutta jonotus kesti ikuisuuksia ja lopetin.

Aamulla menin terveyskeskukseen jonottamaan. Pääsin sairaanhoitajan vastaanotolle, joka sanoi, ettei heillä ole päivystystä. Sain puhelinnumeron, johon voi soittaa ja sieltä sitten soitetaan takaisin. Tein niin, mutta puhelimeen vastannut sairaanhoitaja urputti, että kun olen alun perin ollut yksityislääkärillä, niin tauti pitäisi hoitaa siellä jatkossakin. Sanoin, ettei eläkkeeni riitä satojen eurojen tutkimuksiin ja että olen kyllä aikoinaan aloittanut terveyskeskuksen asiakkaana, kunnes korona-aikaan lääkäri peruutti vastaanottoajat. Sanoi ymmärtävänsä ja neuvotteli sitten lääkärin kanssa. Lääkäri arveli, että nyt on tullut jokin toinen infektio. Jos olo ei parane loppuviikkoon mennessä, niin pitäisi soittaa uudellleen.

Olen nyt kuukauden ajan sairastanut, antibioottikuuri toi hetkellisen helpotuksen, mutta nuha, päänsärky ja voimaton ovat on jatkuneet siitä huolimatta. Mutta kun minulla ei ole kuumetta -paremminkin alilämpöä, niin kukaan ei ota vakavasti. Mielestäni keuhkot ja poskiontelot pitäisi kuvata ja ottaa verikoe. Ei tässä nyt hengen lähtö ole lähellä, mutta alan jo väsyä tähän rumbaan. Fyysinen kunto alkaa heikentyä.

Miten meillä voikin olla tällainen systeemi 😡! Ennen sentään pääsi lääkärille, jos luukulla ilmoittautumisen jälkeen jaksoi istua odotushuoneessa tarpeeksi kauan. En katso olevani niin sairas, että yrittäisin Jorvin sairaalan päivystykseen.

Perjantaina olin kyllä ollut kuntosalilla opettamassa abi-tytölle laitteiden käyttöä, mutta en itse mitenkään ponnistellut, joten taudin paheneminen tuskin siitä johtuu. Illalla olin vielä Aleksanterin teatterissa katsomassa Amity Dryn musikaalin Äiti, vaimo ja muita mahdottomuuksia, rooleissa mm. Anna-Maija Tuokko ja Jonna Järnefelt. Siinä oli samaistumiskohtia jokaisen naisen elämään. Välillä nauratti, mutta myös itketti.

Taas jäävät kuorot ja niiden keikat väliin joksikin aikaa, liikunnasta puhumattakaan. Tää on niin tätä, että alkaa kyllästyttää.😥

Hola Aurinkorannikolta,

tassunjälki tänne jossa parin viikon aikana näyttää tapahtuneen vaikka mitä. Kipa on varmaan huojentunut kun pikkuisen leikkaus on ohi, mutta mites Jumbojet ja Pikseli voivat? IL lähettää varmaan kohta matkakertomuksen - Tallinna, Saksa, olikos vielä muuta? 

Kaikkien muidenkin kuulumisia käyn varmaan vilkaisemassa kunhan taas tässä vieraskiireiden keskellä ehdin.

Sitten viimekertoman meillä on ollut kahdetkin vieraat, ensin mun veli ja käly jotka asuivat viikon verran tässä meillä. Kivoja ihmisiä, ja kovasti koetettiin tehdä turistin töitä: käydä Malagassa Picasso-museossa, kauppahallissa ja katedraalissa, kuljeskella kaupungin puistoissa ja kaduilla. Vuoristoajelua, rantakävelyä, ruokailua ja shoppailua – mitä nyt turistin toimenkuvaan yleensä kuuluu.

Samalla koneella, millä pariskunta lähti, tuli tyttären perhe. Asuivat tässä samassa talossa mutta käytännössä vain nukkuivat omalla puolellaan, koko muu aika vietettiin yhdessä. Neljässä päivässä (kun eivät töittensä takia voineet viipyä kuin pidennetyn viikonlopun) hekin ehtivät kaikenlaista. Vävy joka on triathlonmiehiä, pyöräili yhtenä päivänä reilun sata kilometriä, toisena koko perhe käveli kuuluisan Caminito del Reyn (vuoristovaellus jolle mua korkeanpaikankammoista ei saa sitten millään) ja loppuaika liikuttiin laumana.

Tällä viikolla olen väsännyt molemmille vierasporukoille muistoksi kuvakirjan. Pari kaupungissa lomailevaa pariskuntaa on tavattu lounaan merkeissä, yksi naapuripaikkakunnalla asustava ystävä kyläili eilen, ja tiistaina todettiin että täkäläinen suomalainen mieskuoro Örisevät esittää ihan mukavaa musiikkia. Konsertti-illan ohjelmisto kun koostui sellaisista suurille ikäluokille sopivista iskelmistä.

Tänä iltana mennään taas lentokentälle noutamaan UK:n veli ja hänen vaimonsa meille. Tulevan viikon ohjelmasta ei ole sovittu, mutta arvelen että sitä kyllä on.

Ihan pian syttyvät jouluvalotkin ja mä pääsen faceen julkaisemaan hassunhauskaa joulukalenteriani.

Iloista adventin aikaa kaikille!