Pujo on alkanut kukkia täällä sisämaassakin jo, täälläkin yskitään ja silmätkin kutiaa. 
Pari viikkoa sitten käytiin Hangossa, kun VR testaa tänä kesänä paikallisjunayhteyttä Riihimäen ja Hangon välillä. Hypättiin kyytiin Hyvinkään rautatiemuseolta. Hangossa pujot kukkivat jo valtoimenaan, vaikka meillä hiukan pohjoisempana ei ollut näkynyt vielä yhtään. 
Hangon maineen pelastamiseksi pitää vielä tarkentaa, että kukki siellä paljon muitakin lajeja ja kaupunki vaikutti oikein viehättävältä puistoineen ja rantoineen ja ravintola- ja kahvilatarjontaankin tutustuttiin sen viiden tunnin aikana, jonka juna siellä viipyi.  Olin suunnitellut, että jos vastaan kävelee yksikään pikkuruinen snautserineiti, niin toivotan Lyytille hyvää kesää ja rapsutan hiukan. Mutta ei näkynyt kuin muutama mäyräkoira omistajineen päiväkävelyllä.

Heipparallaa Karjalasta.
Pikselille omia  kokemuksia plantaarifaskiitista viime kesältä. Sain sen kun tallasin koko päivän Helsingin katuja paljasjalkakengillä. Oli sitkeä vaiva ja toipumiseen taisi mennä pari kuukautta. Itse pakastin puolen litran pulloon vettä ja sillä rullasin jalkapohjaa aina kun ehdin. lisäksi yritin venyttää jalkapohjan jänteitä varvasnousuilla ja seinää vasten venyttämällä. Oli minulla jonkin aikaa netistä ostettu yötuki jonka laitoin jalkaan nukkumaan mennessä mutta se valvotti ja jätin sen käytön aika pian.
Kenkiin ostin geelipohjallisia joista oli mielestäni apua.

Kipan  lähes kivuton elämä ilahduttaa. Vielä kun pikkumiestä pääsee hoitamaan ja seuraamaan hänen kehittymistään niin livenä kuin koneiden välityksellä niin kyllä siinä pienet vaivat unohtuvat. Teillä on kyllä tosi pitkä matka kaikkiin palveluihin paratiisistanne, viikossa menee tunti jos toinenkin autoillessa milloin "lähipalveluihin" tai Mikkeliin.

IL ja Justus tuntuvat nauttivan täysillä uudesta kesäkodista ainakin naamakirjan kuvien perusteella. Paikka vaikuttaa mielenkiintoiselta ja bonus on kiinteistönhuollon tehtävien ulkoistus niin jää aikaa nauttia alueen tarjonnasta.
Suupaltista haluaisin kuulla uutisia kun tuntui että jutut jäi kesken Lappeenrannassa.
Nyt vähän juttua omasta elämästäni.
Viime aikoihin on mahtunut reissaamista kodin vanhan taloni ja etämiehen mökin välillä.
Käväisin minä Tallinen tanssi- ja laulujuhlillakin kuten Merellekin. Tämä oli osaltani ensimmäinen reissu juhlille. Jo menomatkalla saatiin kokea tunnelmaa kun laivassa oli kaksi lauluryhmää jotka esittivät ravintolassa omia ohjelmistojaan laulaen välillä yhdessäkin. Perjantai-illan tantsupidut Kalev stadionilla oli jo melkoinen spektaakkeli kun kymmenen tuhatta esiintyjää kävi näyttämässä taitojaan kentällä. Silloin oli vielä kaunis ilma vaikka ilma viilenikin auringon laskiessa. Illalla tavattiin toinen laivan kuoroista oman hotellin aulassa ja saatiin nauttia lisää lauluista. Monta serenadiakin meille esitettiin.
Seuraavat päivät olivat sateisia ja ostamani kertakäyttösadetakit eivät pysyneet ehjinä joten vaatteet kastuivat läpimäriksi. Sade vähän latisti tunnelmaa mutta esiintyjät marssivat nauraen tuntitolkulla pitkin katuja kohti Piritaa. Löysimme matkan varrelta onneksi ravintolan jossa oli sopivan kokoinen pöytä ikkunan edessä josta pääsimme seuraamaan kulkueen matkaa. Pitihän siellä syödä ja juoda pitkän kaavan mukaan jotta vaatteet ehtivät vähän kuivua. Avajaisjuhlassa istuin kolmisen tuntia mutta sitten lähdimme huonekaverin kanssa kohti keskustaa. Takseja oli ihan turha edes yrittää mutta bussilla pääsi kun jaksoi tunkea itsensä täpötäyteen autoon.
Sunnuntain päätöskonserttikin katsottiin päätökseen ja sieltä tultiin kävellen tosi kauniin puiston läpi. Päätettiin että seuraava Tallinan reissu käytetään puistoihin tutustumiseen. Juhlat olivat kyllä mieleen painuva tapahtuma. Ei voi kuin ihailla Virolaisten vahvaa kansallistunnetta ja yhteenkuuluvuutta.
Etämiehen kanssa olemme edelleen pätkineet kaadettuja koivuja ja punnertaneet pätkittyjä pöllejä pinoon. Vielä on urakkaa jäljellä yhden kokonaisen koivun ja yhden tyven verran mutta voiton puolella ollaan.
Joutoaikoina on käytetty verkkoja vedessä. Alkukesästä tuli kalaa paremmin mutta ei nytkään ole tarvinnut ilman saalista jäädä. Lauantaina oli verkossa vain yksi ahven ja 5-kiloinen hauki. Hauen nosto veneeseen olikin melkoinen urakka kun en meinannut saada sitä vedessä tainnoksiin.
Sormet saivat osumaa kiduksista ja haavat oli aika kipeitä. Vetäisin kalat fileiksi ja laitoin pakkaseen odottamaan aikaa nolloin ehdin jalostaa ne kalapihveiksi.
Sunnuntaina olimme lapsenlapseni rippijuhlissa. Oli ihan kivat juhlat ja juhlakalu oli pyytänyt vieraiksi sukulaisten lisäksi kavereita harrastusporukoistaan.
Nyt taitaa tulla niin pitkä juttu että tätä ei jaksa kukaan lukea joten lopettelen tähän ja toivottelen jaksamista näissä helteissä.

Moi Merelle!
Vastaan kuitenkin tässä ihan palstalla, kun arvelen että kaihileikkauksesta kiinnostuneita alkaa meidän ikäluokassa ja forumilla olla muitakin. (Tulee pitkä päivitys, loikatkaa yli te joille asia ei ole ajankohtainen!)

Noiden harkitsemiesi yksityissairaaloiden paremmuudesta en osaa sanoa, kun omat silmäni on leikattu toukokuun lopussa HUSin uudessa Tammisairaalassa. Molemmat samalla käynnillä, vaikka sitkeä urbaanihuhu on väittänyt (ja taitaa väittää edelleen) ettei julkisella puolella leikata kahta silmää kerralla. 

Leikkaus itsessään on tosi nopea. Mä olin sairaalalla kai tunnin-puolitoista, ja siitäkin suurin osa taisi kulua aulatiloissa. Leikkaussalissa meni varttitunti vasemman ja toinen vartti oikean operoinnissa. Kivutonkin leikkaus on; mulle tarjottiin rauhoittavaa lääkettä ja varmuuden vuoksi otin sen. Mutta mitään kipua ei siis tosiaan tuntunut eikä edes pahemmin pelottanut vaikka luulisi että silmien ronkkiminen tuntuisi vähintään epäilyttävältä. 

Toipuminen on tietenkin tosi yksilöllistä. Mulla se sujui paremmin kuin olin etukäteen osannut kuvitella. Ensimmäisenä päivänä näkökenttä oli sumuinen, parina seuraavana maailma tuntui aaltoilevan. Sitten kaikki asettui paikoilleen ja ainoa outous oli siinä, että silmälaseja ei enää ollut nenällä. Vuosikymmenien mittaisen lasienkäyttökauden jälkeen puute oli huomattava. 

Olen kuullut, että yksityispuolella leikattaessa voi saada kaihileikkauksen kylkiäisenä korjauksen sekä kauko- että lähinäköönsä. Julkisella puolella piti valita näistä toinen; otin sen kaukonäön jotta voin ulkoilla ilman laseja. Tosin sumun hälvennyttyä alkoi tuntua siltä, että lähinäkökin on parantunut jonkin verran. Leikanneen lääkärin pika-arvio oli, että lukulasit tulen tarvitsemaan, ja kun 5 viikon kuluttua leikkauksesta kävin jälkitarkastuksessa, päädyttiin moniteholaseihin joissa on yläosassa pieni taittovirhekorjaus (se taittovirhe mulla on ollut koko ikäni) ja alaosassa pikkuisen plussaa. Mikään fonttikoko ei nykyisin ole ongelma. Ja ihme ja kumma, voin lukea ilman laseja joskin lasit päässä se on mukavampaa (= tutun tuntuista). 

Sain reseptin kaksiin silmätippoihin. Toinen, antibiootti, oli viikon kuuri. Toista, kipulääke-kortisoniyhdistelmää, tiputettiin kuukauden ajan pari kertaa päivässä. 

Jos oikein ymmärsin, niin sua huoletti eniten leikkauksen jälkeinen liikunta. Käsittääkseni (ja HUSilta saamieni potilasohjeiden mukaan) liikkua saa ja pitääkin heti kun näkee ympärilleen kunnolla (eli samana iltana tai seuraavana aamuna) mutta raskasta liikuntaa on vältettävä kolmen viikon ajan. Kuntosalille en siis lähtisi, mutta rauhallinen lenkkeily ulkoilmassa sopii kyllä. (Toi sulle sanottu kahden kuukauden liikuntakielto kuulostaa vähän hätävarjelun liioittelulta, mutta kaipa sekin on yksilöllistä, lääkäristä ja potilaasta riippuvaa.) 

Saunominen ja uiminen on HUSin ohjeiden mukaan kiellettyä kahden viikon ajan leikkauksen jälkeen, samoin silmämeikin käyttö. Ensimmäisellä viikolla on myös varottava, ettei kasvojen tai hiusten pesuvettä mene leikattuun silmään/silmiin. Mä pesetin tukkani kampaajalla ja puhdistin naaman Lumenen kosteuslapuilla joita olen käyttänyt aikanaan veneretkilläkin. 

Tyttäreni joka ymmärtää näitten lääketieteellisten asioiden päälle mua paremmin, sanoi että kaihileikkaukseen kannattaa mennä heti kun ammatti-ihmiset sen sallivat ja sitä suosittelevat. Mitä enemmän ihmiselle ikää karttuu, sitä hitaammin hän erilaisista operaatioista toipuu. 

Mä sain HUSilla leikkausta edeltävällä arviokäynnillä mukaani ohjevihkosen Opas kaihileikkaukseen saapuvalle potilaalle, vastaavaa valistusta on varmaan tarjottu sullekin. Mulle myös avattiin HUSin ja hyvinvointialueiden ylläpitämään Terveyskylä.fi -palveluun Omahoitopolku, jossa videoiden ja tekstien avulla selvitettiin, mitä leikkauksessa, sitä ennen ja sen jälkeen tapahtuu. Polun varrella oli jopa testikysymyksiä, joilla varmistettiin että potilas on ymmärtänyt kaiken (ei niihin ole pakko vastata mutta minähän tunnollisena tyttönä teen kaiken mitä kuka vaan keksii pyytää). 

Siellä Terveyskylä-palvelussa on paljon kaikkea muutakin mielenkiintoista niin silmien kuin muidenkin kehonosien terveydestä. Löytyy osoitteesta https://www.terveyskyla.fi/.

Siispä pelko pois! Porkkanat voit pitää, joskaan niistä ei kaihin torjunnassa ole juuri apua. Jos kohta ei kai haittaakaan.

Minähän kävin myös kaihileikkauksessa, mutta isoin ongelma oli se ryppykalvo kummassakin silmässä jonka poisto oli isompi operaatio kuin kaihin. Minulla leikattiin silmät erikseen, koska tikit kutittivat tosi paljon, enkä kahteen viikkon saanut yhtään hieroa silmiä ja jouduin sitä muovisuojaa pitää silmässä öisin sen pari viikkoa. Sekä kolmea eri tippaa nelisen kertaa päivässä ja kahta vielä pari viikkoa lisää. 
Kipuja ei ollut ja kahteen viikkoon ei saanut kovin itseään rasittaa. Ihan kävellä sai mutta ei saanut hikoilla. 
Jos joutuvat leikkauksessa jotain kaasua? laittamaan niin sitten on maattava kunnes poistuu mutta en tiedä laitetaanko kaihileikkauksessa ollenkaan. Minulle ei laitettu. 
Minulle se tehtiin yksityisesti silmäsairaala Valossa. Ko silmälääkäri leikkaa myös hussissa. 
Minulle leikkaukset tehtiin huhtikuun että toukokuun lopulla eli neljän viikon välein.
Tuskin ajankohdalla niin väliä mutta heinäkuussa varmaan edes tehdä kun lääkärit lomilla. 
Minä valitsin edelleen likinäköisyyden. Olen tottunut näkemään lähelle ilman laseja joten ajattelin kun meikkaan ja teen käsitöitä näen ilman laseja. Itse asiassa näen kohtuullisen hyvin noin 1,5 metrin päähän sitten alkaa sumenemaan. 
Kaksiteholasit saan 1.8 niitä odotan innolla kun en tykkää edes takaisin laseja vääntää. 

Etukäteen jännitin tosi paljon kun tuntui hurjalta ajatella jonkun tonkivan silmää. No sain jotain rauhottavaa eikä kyllä tuntunut miltään. Ei edes puuduttaminen kuin pienen nippasun verran. 

Moi,
merkilliseksi on mennyt maailman meno. Kun nimittäin ne ystävät, tutut ja sukulaiset, joiden tapana oli takavuosina juhlia viisikymppisiään, täyttävät nyt oikein joukolla 65, 70, 75 tai peräti 80. Ellei enemmänkin.

Eilen iltapäivällä oltiin juuri tuollaisissa ikäihmisten bileissä. Toki paikalla oli nuorempaakin sakkia, lähinnä juhlakalujen (joita oli peräti 2 kpl koska sekä herra että rouva ovat syntyneet samana vuonna) sukulaisia. Mutta suurin osa siis ns. kypsissä kymmenissä. 

Läheskään kaikki paikallaolijat eivät tunteneet toisiaan sillä tämän ikäisillä on mahdollisuus, ellei suorastaan etuoikeus, koota ympärilleen ystäviä ja tuttuja erilaisista elämänvaiheista. Niinpä pariskunta oli keksinyt oivan idean: jokainen vieras sai rintaansa lapun jossa etunimi ja muutamalla sanalla selvitetty suhde päivänsankareihin. Siis tyyliin naapuri, entinen työtoveri, serkku, harrastuskaveri… Se myös auttoi puheisiin pääsyssä tuntemattomien kanssa. Taidan soveltaa, jos ja kun jokin suurempi seurue kasautuu ympärilleni.
 
Juhlittiin meren rannalla ja ruokalista oli merihenkinen: saaristolaisleipää ja skagenröraa, savustettua lohta, varhaisperunasalaattia ja muita kesäisiä kasviksia, täytekakussa paljon marjoja. Joku oli kirjoittanut pariskunnan vaiheista kivan kronikan, joka luettiin ääneen, toisella oli mukanaan trumpetti jolla puhalteli ikivihreitä sävelmiä. Kivut ja liikkumisvaikeudet katosivat kaikilta ainakin sen iltapäivän ajaksi. (Kenelläpä niitä ei olisi, yhdellä vaivaa polvi toisella lonkka. Kolmannelta on leikattu jotain ja jokseenkin jokaista jomottaa jostainkohtaa. Mutta kuin yhdestä suusta todettiin, että elämä on ihmisen parasta aikaa kuten entinen mäkihyppääjä tapasi sanoa. Jokaisessa päivässä jotain mukavaa kuitenkin!) 

Sitä elämäniloa ajattelin toivotella tännekin. Nautitaan kesäisistä päivistä (kyllä se helle kohta hellittää), omista läheisistä, lemmikeistä kellä sellaisia on, luonnosta ja kulttuurista, herkuistakin (itse väsäsin illalla kotiin tultua lehtikaali-vuohenjuustopiirakkaa ja hitsi että oli hyvää!) 

Mukavaa viikonloppua! Melkeinhän sekin jo on. Itse kipaisen kirjastoon ja ties vaikka torille ostamaan ämpärikaupalla ties mitä marjoja. Voikaapa hyvin!

Onpa ollut mukava lukea iloisista kesähetkistänne. Tuntuu kuin olisin piipahtanut kanssanne eri puolella Suomea, niin elävästi osaatte kuvata kokemuksianne.

Minulle esimerkiksi Tammisaari on aikaisemmin tuonut mieleeni vain synkkiä kuvia. Olen käynyt siellä vain kerran 80-luvun lopulla, punaisten vankileirin muistomerkin luona. Leirillä kuoli n. 3000 nuorta miestä tauteihin ja nälkään. Hautakivistä etsin siellä kuolleiden sukulaisteni nimiä, löysimme vain mieheni isoisän ja enon nimet. Miten hirveää ja julmaa aikaa silloin elettiinkään rintaman kummallakin puolella. Toivottavasti mikään aatesuunta, oppi tai muu” - ismi” ei enää erota meitä samalla tavalla toisistamme.

Nyt Tammisaari saa vähitellen mielessäni ihan toisenlaisen kuvan. Iloisen, onnellisen, kauniin vanhan talon, josta on tullut uusi kesäkoti mukaville ihmisille, jotka tunnen vain näin virtuaalisesti. Näen mielessäni ihania hetkiä ystävien kanssa, kuulen naurun, haistan meren tuoksun, tunnen auringon säteet poskellani. Tuntuu hyvälle. Kiitos siitä.

Meidän kesämme on ollut hyvä. Alkukesä oli hieman synkkä, mutta siitä selvittiin. Olemme tarttuneet jokaiseen hyvään hetkeen kaksin käsin kiinni. Olemme ajelleet ympäri Suomea. Pysähtyneet milloin minnekin. Nauttineet ystävien ja toistemme seurasta, Lapin tuntureista, Pohjois-Karjalan kauneudesta, Kainuun maisemista.

Helle ei ole meitä pahemmin haitannut. Jos on väsyttänyt, olemme nukkuneet ja kun on jaksettu, olemme olleet liikkeellä. Kotona olemme nauttineet siitä, että vain olemme ja elämme. Tytär ja lapsenlapset ovat piipahtaneet ja tuoneet mukanaan läheisyyden, joka on hymyä tulvillaan.

Meillä on ihanat naapurit, joiden kanssa on mukava jutella milloin aidan yli, milloin kahvilla jommankumman kuistilla. Me huolehdimme heidän talostaan, kukista ja postista, kun he ovat reissussa ja vastavuorisesti he pitävät meidän kukistamme huolen, kun me olemme kotoa poissa. Jos olemme yhtä aikaa poissa, tyttäremme huolehtii postista ja kukkien kastelusta kummankin talon osalta.

Elämä on parhaimmillaankin niin lyhyt, että jokainen hetki, jonka saa elää, on hyvä elää niin hyvin kuin osaa. Ei se aina onnistu. Joskus on liian väsynyt ja kiukkuinen. Läheisinkin ihminen ärsyttää eikä mikään tunnu oikein miltään. Mutta kun tahdonsuunta on oikea, se riittää. Niin uskon ja ajattelen.

Ihania kesäpäiviä itse kullekin.

Kiitos kaikille kirjoituksistanne! Ihanaa seurata IL:n huvilaelämää.

Jumbojet, kirjoitit kauniisti siitä, millaista vanhan pariskunnan elämä on. Enimmäkseen hyvää ja onnellista, mutta niitä henkisiä ja fyysisiä kipukohtiakin tulee silloin tällöin. Aina ei vain jaksa, mutta pyrkimys hyvään ja positiiviseen riittää.

Tiinuliinu, minulla on mielikuva, että olet ollut usein aivan muualla kuin parvekeviljelmäsi luona. Miten olet järjestänyt kastelun, kun satoa tulee noin runsaasti?

Mies lähti lauantaina junalla maalle ja minä saan nauttia hetken omasta rauhasta. Viime viikko olikin niin tapahtumarikas, että tällainen introvertti oikein uupui.

Tiistaina, nimipäivänäni, tytär ja tyttärentytär veivät minut Vallisaareen Helsinki Biennaaliin. Teokset olivat aika erikoisia, mutta kaunis päivä saaressa oli ihanaa vaihtelua. Vettä kului ja nälkäkin tuli, mutta onneksi yhteysaluksen paluulaiturin lähellä oli ruokapaikka, josta sai lohikeittoa, joskin sillä oli ollut menekkiä ja uusi keitos oli vasta tekeillä, mutta näin kauniilla ilmalla odottaminen ei haitannut. Kipeä kantapää kesti hyvin, mutta täpötäydessä ratikassa en tahtonut saada jalansijaa enkä oikein saanut mistään pidettyä kiinni. Jokin laiva oli juuri palannut Katajanokalle, joten tungos  kulkuvälineessä oli melkoinen. Terveellä jalalla olisin normaalisti kävellyt Rautatieasemalle.

Tiistaina oli kirkossa pieni ”Konsertti puolenpäivän aikaan”. Viulisti ja pianisti esittivät tuttuja klassikkosäveliä. Oikein kaunista ja kirkko oli lähes täynnä. Vastaavia tilaisuuksia on tulossa muitakin.

Keskiviikkona tuttu viihdekuoro-kaveri oli kutsunut minut ja toisen laulajan luokseen. Tarkoitus oli laulaa yhdessä karaokea. Emäntämme laulaa hyvin, jos on oikea säestys, mutta karaokebiisit hän aloitti usein väärältä sävelkorkeudelta ja meillä kahdella muulla kesti hetki päästä mukaan. Kivaa oli siitä huolimatta. Meillä kaikilla sattuu olemaan sama etunimi. Laulujen välissä joimme kahvia ja keskustelimme myös pienistä elämän hankaluuksista, joita miestemme ikääntyminen on tuonut tullessaan (kaikki yli 80-vuotiaita). Yhden mies on saanut Alzheimer-diagnoosin, mutta sitä ei vielä ulkopuolinen mitenkään huomaa, kun juttu luistaa. Ajokorttikin on tallella. Kaikesta huolimatta olemme kiitollisia näistä miehistämme!

Torstaina eräs kirkkokuorokaveri, viehättävä 83-vuotias leskirouva, oli kutsunut minut luokseen kahville. Hän esitteli kaunista asuntoaan, siellä olevaa kirjastoaan sekä maalauksia ja veistoksia (sisar kuvanveistäjä). Hän on julkaissut muutamia runoantologioita ja pöytälaatikossa on myös novelleja, joista hän luki minulle yhden ja kysyi mielipidettäni, että uskaltaisiko julkaista niitä. Minä kannustin, sillä kuulemani novelli oli kaikin puolin hyvin kirjoitettu ja kaunis - minä näin sen mielessäni kuvina. Hän vetää kirjallisuuspiiriä, johon olen lupautunut mukaan (huh!), ja paikallinen kirjasto on pyytänyt häneltä myös runopiiriä. Siihen en aio liittyä mukaan, vaikka hän kai toivoikin niin. Introvertti minussa huutaa apua!

En ole malttanut pysyä aloillani plantaarifaskiitin vuoksi, mutta kävelylenkit ovat supistuneet 4-5 km:n pituisiksi. Olen yrittänyt venytellä jalkaa kotona (kiitos ohjeista, Mustikkaposki!) ja ostanut erikoispohjalliset, mutta ne eivät mahdu kaikkiin kenkiin ja kantapään takaosaan silti vähän sattuu. Kuulin, että Ruotsissa suositellaan tähän vaivaan Hoka-lenkkareita. Näin niitä Prismassa, mutta nyt taistelen itseni kanssa ostanko vai en, kun vanhoilla lenkkareilla voi kuitenkin kivutta kävellä, mutta toisaalta, ovathan ne jo vähän kuluneet, kantavuorikin rikki.

Merellelle tsemppiä kaihileikkaukseen! Se on kai meillä useimmilla edessä.

Koetetaan vielä jaksaa näitä helteitä! Nyt on kai vähän sateitakin luvassa ja lämpötilat laskevat maltillisiksi, mutta silti kesäisiksi. Voikaa hyvin!

Moi mimmit, nyt mulla on hurjia kuulumisia! Lähdimme torstaina Orivedelle Justuksen mökille. Pojan perhe oli jo siellä, poika soittaa, että menkää johonkin syömään ja tulkaa vasta parin tunnin päästä. Iso puu oli kaatua rysähtänyt mökkitielle eikä siitä tietenkään päässyt ohi. Poika sahasi autonmentävän kolon. Pojanpoika kantoi raskaimmat tavaramme ja pian päästiin saareen. 

Vietimme pari kivaa päivää, Justus sahasi ja höyläsi rimoja, joista tulee olohuoneeseen hyttysverkko. Poika ja miniä sirkkelöivät lautoja, joilla korjaavat saunansa kattoa. Sunnuntaina katoin kauniisti pöydän yläterassille ja olimme aikeissa ruveta syömään, kun pari vesipisaraa putoili. Tuumin, että parasta siirtyä sisätiloihin.

Ehdimme saada juuri kaiken sisälle, kun trombi iski.
En ole ikinä kokenut sellaista. Terassilla on iso ja painava pöytä, jonka keskellä on aurinkovarjo ja sillä painava jalka. Näimme kauhuissamme ikkunasta, kun koko systeemi nousi ilmaan, leijaili edessämme ja paiskautui terassin kaidetta vasten. Päivänvarjon varsi taittui kuin hammastikku ja varjo tuhannen säpäleiksi. Justuksen mökissähän on kolme seinää lasia, mutta onneksi jäi puoli metriä lasisesta ikkunasta väliä. Trombi kesti vain viitisen minuuttia, mutta ehti saada aikaan melkoista tuhoa. Laiturilla ollut aika painava lepotuoli oli lentänyt monta metriä ja paiskautunut järveen lähelle venettä, jos olisi osunut veneeseen. olisi kuomu ainakin mennyt rikki. Minä sen sieltä mutaisesta järvenpohjasta sitten kaivoin esille.

Klapitalkoissa pinotut klapikasat hajonneet, kaikki terassit ja katot täynnä karahkoja, risuja ja muuta roskaa. Liiterin edustalta pari muovilaatikkoa löytyi kaukaa metsästä. Rankkasade kastellut joka paikan niin, ettei terasseja saanut puhallettua puhtaaksi ennen kuin seuraavana päivänä. Mietittiin, että saunotaan rauhassa ja jatketaan tuhojen siistimista seuraavana päivänä. Vaan saunalta oli sähköt poissa. Tutkittiin ja todettiin, että aina kun vesipumpun laittoi päälle, se katkaisi sulakkeen. Justus keksi syyn, vesipumpun jatkojohto liitoskohta (joka oli suojattu) oli täynnä vettä. Poistettiin ja kuivateltiin ja aikojen päästä pumppu suostui toimimaan.

Seuraavana päivänä siivottiin minkä jaksettiin, katoille ei kiivetty. Ja juteltiin, että onneksi pöytä ei tullut ikkunalasin läpi, mikään valtavista männyistä ei kaatunut talon päälle, vene pysyi ehjänä. Pojan perhe oli jo lähtenyt kotiinsa, kun työt alkoivat maanantaina. Kun me sitten saimme kaiken veneestä laiturille mantereen puolella, alkoi sataa ja kaikki kastuivat, ennen kuin saatiin auto rantaan ja tavarat autoon. Mutta se vaan nauratti.

Täytyy tunnustaa, että olen kyllä melkoisen väsynyt. Ajoimme Lohjansaaren mökilleni, pakkasimme auton täyteen ja siistin mökin, koska torstaina siellä on taas näyttö. Välittäjä oli tässä välissä viikon sairaalassa munuaiskivien takia, mutta jatkaa taas hommia. Tammisaaressa purettiin autosta osa kamoista, osa saa odottaa takakontissa. Viikonloppuna täällä vanhassakaupungissa on piha-antiikkikirppispäivät, jolloin kuka tahansa voi laittaa pihalleen myytävää ja sitten kaikki kiertelevät katselemassa. Minulla on vielä kuparipannuja ja silitysrautoja ja muuta vanhaa sälää. Yhteisöömme liikkeen perustava antiikkikauppias tuo pihallemme neljä kirppispöytää ja hän lupasi auttaa minua tavaroiden hinnoittelussa.

Että koko ajan tapahtuu!

Kirjoittelenkin vielä vähän lisää. Hauska tuo Tiinuliinun saama idea juhliin osallistujien nimikylteistä!

Oli meillä viime keskiviikkona hauskaakin, kun veljentytär oli kysellyt, saako tulla vieraisille kahden opiskelukaverinsa kanssa. Minähän järjestän aina nuorille aikaa ja otan henkilökohtaisena lahjana, jos joku nuori ihminen haluaa tulla tällaista vanhaa tätiä tapaamaan.

Olin saanut vihjeen, että kaksi vierasta ovat vegaaneja. Kiljuin apua. No veljenvaimo leipoi tuomisiksi vegemuffineja (olivat oikein maukkaita). Minä tein valtavat kasat salaattia ja jälkiruoaksi hedelmäsalaattia. Hieman oli pokassa pitelemistä, kun nuoret saapuivat. He opiskelevat kaikki Dublinissa. Pojalla oli upea, paksu pitkä taipuisa tukka, mustaa mascaraa, joka helteessä oli levinnyt ja mustaa kynsilakkaa. Irlantilais-ranskalaisella tytöllä oli rengas nenässä ja tosi pitkät kainalokarvat. Veljentyttäreni alkoi vaikuttaa jo melko tavalliselta, vaikkakin haluaa olla muunsukupuolinen.

Mutta voi miten kivoja nuoret olivat. Poika alkoi muitta mutkitta auttaa keittiöhommissa, nauru ja kielten sekamelska, hauskat jutut. Minähän olen utelias ja kyselin heidän elämästään Irlannissa, mielellään kertoilivat. He viihtyivät monta tuntia ja söivät kaikki tarjoamani. Tosin olin sanonut tulevani hyvin hyvin vihaiseksi, elleivät tyhjennä kaikkia astioita.

Vierailun jälkeen tuntui, että itsekin virkistyin. Nuorissa on tulevaisuus!

Minäkö tänne nyt yksin kirjoittelen?
Eilen oli erikoinen päivä, melkein kuin olisin ollut jonkun elokuvan sisällä. Aamuvarhain tuohon lähelle kaksi poikaa ajoi autollaan mereen poliiseja karkuun. Vahva epäilys huumeista, ei kai kukaan selväpäinen sillä tavoin luule karkuun pääsevänsä. Drone pyöri meren päällä, poliiseja, ambulansseja, paloauto ja hinausauto paikalle. Pojat selviytyivät, musta pieni auto nostettiin hinausauton lavalla. Se oli saanut etuosansa ruttuun ja paljon kaisloja koristeiksi.

Vähän sen jälkeen tien toisella puolella olevan laiturin viereen pysähtyi valkoinen Rolls Royce, josta hääpari asettui laiturille kuvattavaksi. Pitkä huntu hulmusi. Kuljettaja virkapuvussaan odotteli sampanjan kanssa, jota pari kaasoineen sitten nautti.

Jumbojet, kyllä tämä tosiaan aika lailla eroaa mökkielämästä! Minusta on hauskaa, kun kynsi- ja jalkahoitoon on puolen kilsan kävelymatka ja hinnatkin lähes puolet Helsingin hinnoista. Naapuri kertoi, että lääkäriin ja labraan pääsee heti. Tänään postissa tuli Raaseporin kaupungin liikunta -opas ja naapurin rouvan kanssa jo suunniteltiin, mihin kaikkeen osallistutaan. Mietittiin lähettää miehemme tasapainokurssille.

Olen aivan menettänyt sydämeni Tammisaarelle!