Kiitos tiedosta! Mä yritin itse onnettomilla taidoillani etsiä tietoa, mutta en oikein löytänyt mitään järkevää.

Manta, olet aivan oikeassa!
Mä kiikun itse aina kielen ja sisällön kiikkulaudalla: jos on oikein hyvä sisältö, en piittaa kielestä, mutta surkea kieli voi joskus pilata sisällönkin. Mutta nimenomaan tietokirjoissa. Jos dekkarissa on huono juoni mutta hyvä kieli, en vaivaudu pelkästään kielen takia.

Tuossa viimeisimpänä lukemassani sarjan kirjassa käytetään typeristä miehistä tai gangstereista sanaa ruuna ainakin kolmatta kertaa jo. En tiedä, mistä se oikein tulee?
Vaatehuone oli suomennettu "huone, jossa hän säilyttää vaatteitaan", ruumishuoneen kylmiö oli "kylmennetty huone".
Jos noita tulisi joskus, niin ei haittaisi, mutta paljon yhdessä kirjallisessa on jo aaargh....

Mun veljenvaimo ja serkku on kielenkääntäjiä. Niillä on joskus hyviä tarinoita työstään.

Mä olen lukenut meidän kaupunginkirjaston elämäkerrat varmaan pian kaikki. Yhdessä vaiheessa luin pelkkiä elämäkertoja ja suurin osa niistä oli ihmisistä, jotka oli selviytyneet keskitysleiriltä, toisen maailmansodan ydinpommi-iskusta, tzernobylistä tai vietnamin sodasta. Sitten tuli mitta täyteen ja siirryin lukemaan kirjoja "tiedä kaikki kahvista/siidereistä/pihavessoista/puurakentamisesta/jne".
Ennen luin nopeastikin kirjoja, mutta nyt olen tullut aika hitaaksi siinäkin.

sunnuntaina, 28. heinäkuuta 2013 klo 20:30 musta2 kirjoitti::
Raamattua luen kuitenkin nykyään alkukielillä, latinaksi mieluiten, evankeliumeja, tuntuu aidolta, sanonnat lentäviä lauseita.

Mitäs ne olivatkaan ne Raamatun alkukielet? Latinaksi kai enemmän väännöksiä kuin käännöksiä

"Adrian Mole: Cappucinovuodet", kirj.Sue Wornsend.

Nuorena tuli luettua noita Adrianin edesottamuksia, kun hänkin oli nuori. Ja taisihan se silloin tulla tellustakin... No, ei ihan samalla tasolla naurattanut/miellyttänyt tämä kirja, missä Adrian on jo 30+ (tai oisko aika kullannut muistot), mutta kyllä sen nyt kuitenkin kokonaan viitsi lukea. Jotenkin nykyään jää kirja kesken, jos vähänkin tuntuu, että ei ole vaivan arvoinen. Maailma on täynnä kirjoja - miksi haaskata aikaa huonoihin kirjoihin??

Joensuun kirjat on helppoa luettavaa, viihdyttävääkin. Tosin tässä kesällä tuli luettua niitä hieman liian tiuhaan tahtiin kolme kappaletta: Rakkauden nälkä, Rautahuone ja Rakkauden lait. Alkoi tulla jo viimeisen kohdalla pieni vastareaktio. Yksittäisinä silloin tällöin varmaan ihan ok (aivotonta iltalukemista).

Tänä kesänä olen lukenut myös Hemingwayn ja Irvingin teoksia. Kirjava satama olisi vaatinut vielä toisen lukukerran, jotta sen olisi saanut paremmin otteeseen. Vanhus ja meri -kirja meni yhdellä kertaa rantakalliolla maatessa maanantaiaamuna. Neljäs käsi oli koukuttava, mutta Minä olen monta on hieman hidassytytteinen, tai sitten en ole antanut sille tarpeeksi aikaa.

Vadelmavenepakolaista yritin myös alkukesästä, mutta se ei napannut yhtään. Ehkä suon sille vielä joskus mahdollisuuden.

En oo työelämässä eikä mulla oo lapsia (kaksi pientä koiraa kylläkin) joten aikani kulutan lukemalla, surffaamalla netissä (esim. täällä kiloklubissa) ja töllöttämällä telkkarista (lähinnä) leffoja.

John Irvingin uusimmasta romaanista, "In One Person" pidin paljon. Lukenut myös "The Ciderhouse Rules" ja "The World According to Garp", samalta kirjailijalta.


Lisäisin vielä että oon tänään varannut loput englanninkieliset teokset Irvingiltä (siis ne jotka vielä on lukematta).

Luen etupäässä kauhua ja jännäreitä. Mm. King, Koonz, Chelsea Cain, Karin Slaughter sekä Lincoln ja Lee Child.

Taloudellinen tilanne on nykyään se, että lukemiset täytyy hakea kirjastosta. Kiukuttaa vaan miten ihmiset kohtelevat kirjoja . Sivujen välissä on ties mitä p*skaa. Välillä ei pysty kirjaa edes lukemaan loppuun, kun sivut ovat niin törkyiset, ettei paljon ilman kumihanskoja viitsi kirjaan koskea. Kohteleeko ihmiset omiaankin näin vai eikö kirjaston kirjoilla vaan ole väliä?

Täällä yksi chick litin kuluttaja, kotimaisetkin kirjoittajat taitavat lajin.
Kesälomalla luin Pian Heikkilän Operaatio Lipstickin ja Sari Luhtasen Murusia; kepeän kivaa luettavaa kummatkin.

^ On Afganistaniin sijoitettu. Nimenomaan tapahtumaympäristö teki tuon kirjan kiintoisaksi. Kirjailijallahan on toimittajakokemusta mm. Afganistanista.

Murusia kertoo primadonnabestiksen varjoon jääneestä talousopesta, joka keittotaidoillaan ja ruokablogillaan saavuttaa menestystä. Mieskuvioissakin on tietty "liikehdintää".

Pidän kyllä Sujata Massayn kirjoista; uutta ei vain ole tainnut ilmestyä vuosiin?

Kannattaa lukea Pekka Hiltusen Iso. Siinä mennään uskottavasti lihavan päähenkilön Annin oloihin, vaikka kirjoittaja on ihan normaalikokoinen ja mies Tykkäsin kovasti Annista hahmona ja aloin miettiä, miten vähän paksuja päähenkilöitä on kirjoissa. En äkkiseltään muistanut ketään ainakaan aikuisten romaaneista...

Ja Annin kautta tuossa romskussa nousee esiin kysymys, joka koskee muitakin kuin vain vääränpainoisia: Millaiset mahdollisuudet hyvään elämään on jollain lailla keskiverrosta poikkeavilla?