Olen pahimmillani lukenut 12 n. 300-sivuista romaania viikossa vuosien ajan.
Psyykkisen sairastumiseni myötä olen hidastanut lukutahtiani.
Nykyisin luen noin 5 kirjaa kuukaudessa (oma arvio).
Lisäksi luen paljon lehtiä ja ostan niitä ihan liikaa.
Olen oppinut lukemaan 5-vuotiaana ja ensimmäinen lukemani paksuhko kirja oli Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossun tarina, jossa on monta Peppi-tarinaa samassa. Viimeksi olen lukenut psykiatria-aiheisia teoksia mm. Alaselta ja Furmanilta, sekä lehdistä Imagen, Cosmon ja Demin.

Rupesin lukemaan David Bellin kirjaa Cemetery Girl. Vissiin trillerivaihe päällänsä

Kyllä paksun romaanin lukeminen voi laihduttaa, jos on niin kiehtova, ettei malttaisi pitää taukoja, hyvänä esimerkkinä M. M. Kaye Kaukaiset paviljongit, luin sitä joskus aamusta iltaan, täytyy vain totuttaa itseänsä siihen, ettei varaa itselleen naposteltavaa lukemisen ajaksi, suklaa pahin, levy loppuu paljon ennen kuin romaani.

Nyt lukemassa kirjaa Etta and Otto and Russell and James, kirjoittanut Emma Hooper. Tykkään

Menossa Janne Nevalan Kirjastonhoitaja Topi Mullo. Tykkään!

Liza Klausmann: "Punaisen sään tiikerit". Tarina kertoo amerikkalaisesta suvusta ja eri henkilöt ovat vuorotellen äänessä. Aluksi ajattelin, että tää on vaan tällaista kepeää ja pinnallistakin luettavaa: aurinko paistaa aina ja kaikki vaan juovat cocktaileja. Oli siinä kuitenkin pinnan alla kaikkea muutakin - ihmisten petollisuutta ja murhan selvittelyä jne. Kyllä voisin lukea tältä kirjailijalta jatkossa muutakin.
Lähiaikoina luetuista kirjoista on jäänyt mieleen myös "Lukija aamujunassa" (Jean-Paul Didierlaurent). Sen tarina oli jotenkin niin erikoinen ja tulin kirjasta hyvälle tuulelle, vaikka itse päähenkilö olikin ahdistunut työstään. Kirja kertoo miehestä, joka on töissä firmassa, jossa tuhotaan kirjoja. Hän vihaa konetta, joka tuhoaa kirjat ja ottaa aina päivittäin koneen sisältä muutamia säilyneitä sivuja, joita sitten lukee ääneen kanssamatkustajille seuraavana aamuna junassa. Yhtenä aamuna hän löytää junan penkiltä muistitikun ja siitä alkaa oma tarinansa. Kirjan luki nopeasti ja jotenkin siitä jäi iloinen mieli ainakin mulle.

Kevätkesän kunniaksi vaihteeks luen kevyttä eli Risto Räppääjiä.
Oon nähny kaikki muut k.o leffat, paitsi en tätä uusinta.
Luen usein kesäisin lasten- ja nuortenkirjoja tai dekkareita.

Lastenkirjathan on loistavaa lukemista! Hannele Huovi esimerkiksi kirjoittaa upeasti.
Olen juuri lähdössä kirjastoon ja tuli tässä mieleen, että ennen kuin palautan kirjat, taidanpa kopioida tähän mielestäni hyvän kirjan aloituksen. Ainakin mulla mielenkiinto kirjaan syttyy heti ensimmäisiltä riveiltä eikä tarinaa voi jättää enää kesken. Miten teillä muilla -mistä päättelette että kirja on mielenkiintoinen?

Mutta se aloitus. Näin se meni tässä kirjassa: "Ensiksi haisee vereltä ja kahvilta. Kahvinkeitin on pöydällä minua vastapäätä, ja veri on kengissäni. Totta puhuen se ei ole pelkkää verta.. Kun vanhempi miehistä sanoi "neljätoista", kusin housuuni."

Kyseessä on Ladaromaani, joka oli ainakin mun mielestä hulvattoman hauska kirja. Se kertoo kahdesta teinistä, jotka ajelevat varastetulla Ladalla kesälomallaan ympäri Saksaa.

Seuraavasta löytyy koko Friedrich Nietzschen tuotanto saksaksi. Ylläpitäjä on poistanut tästä rikkinäisen linkint.