tiistaina, 20. maaliskuuta 2012 klo 18:22 Niitta kirjoitti::
"Herkut neljälle Valio-jäätelöstä" (ja kyseessähän oli 1/2 litran paketti). Missä vaiheessa me alettiin ajatella että kaiken voikin syödä yksin?

No sinäpä sen sanoit. Ja jos tämän päivän megamättö-karkkipussi olisi ollut myynnissä 70-luvulla, niin ihmiset olisivat luulleet sitä tukkupakkaukseksi... Olet NIIN oikeassa.

kuinka olen saattanut unohtaa tämän:
Seinässä kiinni oleva, valintalevyllä varustettu puhelin!

-Jokainen puhelu oli jännittävä - koskaan ei voinut tietää kuka soittaa.

-Jos puhelu tuli pojalta, niin yritit käydä flirttisävyistä keskustelua eteisessä, jossa puhelin luonnollisestikin sijaitsi ja josta oli suora kuuloyhteys kaikkiin muihin huoneisiin.

-Jos itse yritit kerätä rohkeutta soittaaksesi jollekulle tärkeälle, niin pahin kammo oli se että "mitäs jos joku muu vastaakin puhelimeen". (Jopa pahempi kuin "mitähän se ajattelee jos soitan".)

-Puhelinnumerot olivat nelinumeroisia (varsin kätevää muuten nykyään jos pitää valita pin-koodi tai jos pääsee itse valitsemaan pankkikortin tunnusluvun En ikinä unohda lapsuusaikaista puhelinnumeroamme!

Tätä päivää:
11-vuotias poikani seisoi kännykkä kädessään ja katsoi minua kuin vähäjärkistä, kun vahingossa kehoitin häntä "vääntämään numeron". Ajatteli varmaan, että pitäiskö tätä kapulaa vääntää kuin tiskirättiä

lauantaina, 17. maaliskuuta 2012 klo 22:27 karmale kirjoitti::

lauantaina, 17. maaliskuuta 2012 klo 22:05 tinde.n kirjoitti::
-
- filmstar kakkumaskara, harjaan sylkäistiin

En malta olla kommentoimatta. Mä en muuten koskaan sylkässy Muut kyllä, mut en tiä miksen minä. Ihmettelin aina sitä käytäntöä

Anytimehuulipuna on vieläkin tallessa,vm 1975,kirmakanpunanen jotain kiiltohilettä seas,sit on luomiväri kirkkaan sininen ja sit viel piipausraudat,miksiköhän niitäkin säästän,niillä käristettiin hiuksiin kiharoita ja tuperaattiin hössökääs ja kilo lakkaa,ettei kampaus latistunu!
Oli 70-luvun alussa parturikoulutuksessa Ammattikoulussa,hiusväri muuttu pitkin viikkoo mitta oli pitkä kun menin kouluun oli sit ihan lyhyt kun pääsin pois,saatii omaa väriä ollut tiedossa!Kyllä sitä syljellä kasteltiin ripsiväri ja kajalilla mustalla rajaus!

keskiviikkona, 21. maaliskuuta 2012 klo 12:51 Zorra kirjoitti::
kuinka olen saattanut unohtaa tämän:
Seinässä kiinni oleva, valintalevyllä varustettu puhelin!

-Jokainen puhelu oli jännittävä - koskaan ei voinut tietää kuka soittaa.

-Jos puhelu tuli pojalta, niin yritit käydä flirttisävyistä keskustelua eteisessä, jossa puhelin luonnollisestikin sijaitsi ja josta oli suora kuuloyhteys kaikkiin muihin huoneisiin.

-Jos itse yritit kerätä rohkeutta soittaaksesi jollekulle tärkeälle, niin pahin kammo oli se että "mitäs jos joku muu vastaakin puhelimeen". (Jopa pahempi kuin "mitähän se ajattelee jos soitan".)

-Puhelinnumerot olivat nelinumeroisia (varsin kätevää muuten nykyään jos pitää valita pin-koodi tai jos pääsee itse valitsemaan pankkikortin tunnusluvun En ikinä unohda lapsuusaikaista puhelinnumeroamme!

Tätä päivää:
11-vuotias poikani seisoi kännykkä kädessään ja katsoi minua kuin vähäjärkistä, kun vahingossa kehoitin häntä "vääntämään numeron". Ajatteli varmaan, että pitäiskö tätä kapulaa vääntää kuin tiskirättiä

Muistatteko, kun 70 -luvulla kaukopuhelut piti tilata keskuksen kautta? Jouluaattona otettiin kallis salamapuhelu isovanhemmille ja toivotettiin hyvin pikaisesti hyvää joulua.

Suuri uudistus oli kun tuli suuntanumerot, eikä vastaanottaja enää tiennyt mistä kaukaa puhelu tuli. Sitä saattoi olla poikaystävän luona ja väittää äidille olevansa ihan toisessa kaupungissa tyttöystävän luona.

Ja jos oltiin toisessa kaupungissa ja oli asiaa esim. kotiin, mentiin lennättimeen soittamaan.
70 -luvulla ei kysytty "oletko pahassa paikassa?" kun soitettiin jollekin.

keskiviikkona, 21. maaliskuuta 2012 klo 14:28 Pullapallo kirjoitti::
Mä olen vähän nuorempi, 60-luvulla syntynyt, joten meidän puhelin oli pöydällä (ja olohuoneessa).

Minä olen myös 60-luvun lapsia (vm -67). Ilmeisesti meillä tuppukylässä oli vaan toisenlaiset tavat puhelinten kanssa. Miksi meillä kaikilla oli puhelin eteisessä? En kyllä tiedä... Puhelinta varten oli muuten oma huonekalu:

Puhelinpöytä

Tätä myöskin lapsi ihmetteli jossain kirpputorilla, että ompas kummallinen työpöytä kun tuoli on ihan väärään suuntaan

Ja kihartimista tuli mieleeni 70-luvulla muotiin tullut höyrykiharrin. Se oli muuten kuin piippausrauta, mutta siinä oli päässä sellainen korkilla suljettava vesisäiliö. Kun tuota säiliötä sitten painoi, niin kihartimesta pöllähti kuumaa höyryä. (Nimim: "Poltin korvani monta kertaa...")

Voihan Vitalis
Jokin aika sitten nuuhkaisin kaupassa Vitalis-purkia ja tuoksusta tuli niin nostalginen olo, että oli pakko ostaa se. En muista, että omiin poskiini olisi Vitalista laitettu, mutta tuoksu tuo mieleeni mummolan

Vitalis osoittautui hyväksi huuliin ja kynsinauhoihin. Voi siis käyttää muutenkin kuin vain nuuhkia

Olen kasarilapsi, lapsuuteni kasvanut -75 remotoidussa talossa, jossa kirkkaankeltaiset keittiönkaapit, seinän väreissä vuorotteli vaaleanpunainen ja keltainen, sekä vihreä ja MYRKYNvihreä. Kokolattiamatto makuuhuoneessa, koivuparketi olohuoneessa, muovimatot lattioissa, suihkuhuoneen seinät oli liimattua mattoa, kaakeleista ei puhunut kukaan. Isovanhempien keittiössä oli ihana kirkkaan vihreä väritys.

Meidän lapsuusaikana tulivat näppäinpuhelimet ja cooleimmat kersat sai sellaisella soittaa telkkariin pelaamaan Hugoa. Soittaessa epävarmuus piti ajoitaa uuteen paikkaan ennen viimeisen numeron näppäilyä, kun enää ei voinut luuria nakata paikalleen ennenkö viimeinen numero oli pyörinyt loppuun saakka.

Juhlissa joku sukulaissetä kannatteli olallaan hervottoman kokoista videonauhuria hiki helmeillen ja vaikka ei ollutkaan mitään aparaatia, jolla sen nauhan olis katsonut, niin silti oli ihan kiva saada muistoksi nauha.
Muistatteko, kun joskus oli televisiolakko? Siis että telkkarista ei tullu pitkään aikaan yhtään mitään? (sellainen aiheuttais nykypäivänä varmaan kapinan) Minä vuonna se on ollu? Mä olin aikan pikkuinen silloin...
Isä haki videovuokraamosta meille lainaksi videot ja kasan elokuvia ja mylittleponyt ja maijamehiläiset täytti olohuoneen.

Kukaan ei pohtinu, saadaanko me traumoja Pillipiiparista tai Punahilkasta.

Reginaa luki pikkukylässäkin kaikki vähän isommat likat, ne joiden korvalappustereoissa soi Dingo ja Yö. Ja salaa ne pienemmät likat, jotka sai niitä käsiinsä isosiskon jemmasta.

Silloin ei kritisoitu, kuka saa kasvattaa lapsia, kuka saa antaa huutia, kun pöllöiltiin.

tiistaina, 20. maaliskuuta 2012 klo 18:22 Niitta kirjoitti::
"Herkut neljälle Valio-jäätelöstä" (ja kyseessähän oli 1/2 litran paketti). Missä vaiheessa me alettiin ajatella että kaiken voikin syödä yksin?

Jaa-a, meille ostettiin joka lauantai litran jäätelöpaketti, yleensä jotakin erikoismakua. Ei siinä mitään, mutta se jaettiin suveneerisesti 7 hengen kesken Tai, 70 -luvulla 6:teen osaan ja sitten 80 -luvulla 7 osaan.

Hajumuistot on kuulemma kaikkein vahvimpia. Kun haistan oikeiden, kattilassa paahdettujen popcornien tuoksun, niin siirryn välittömästi 70-luvun lopun lauantai-iltaan ja tv:stä kuuluu englannin liigan jalkapallo-ottelun selostus (isäni katsoi tuon joka lauantai ja samalla paahdettiin poppareita)

Telkkarista tuli Arja-tädin lastenohjelma jossa neuvottiin tekemään jostain purkeista ja kuminauhasta sellaiset kopottimet jalkoihin. Sitten otettiin äidiltä lattiaharja keppihevoseksi ja laukattiin ympyrää olohuoneessa ja laulettiin hei laukkaa ratsu reima. Kylli-tädin piirrossatuja katsoin myös. Äiti ja isä katsoivat aina Tupla tai kuitti tietovisaa, jossa oli Esko Kivikoski ja virolainen Hardi Titus.