tiistaina, 31. tammikuuta 2012 klo 21:47 kukkakakku kirjoitti::
Mites kun minun perusenergian kulutus on 1200 kcl ( mitattiin inbody kehonkoostumus mittarilla) paljon minun tulisi syödä ja liikkua, jos haluan laihtua 63 kg painosta -5 kg

Kehonkoostumusmittausten antama lukema on perusaineenvaihdunta. Kiloklubissa taas puhutaan peruskulutuksesta, joka sisältää perusaineenvaihdunnan lisäksi normaalien arkiaskareiden ja työn kuluttaman energian. Kun jokaisen perusaineenvaihduntaan lisätään tuo aktiivisuus, päästään yleensä hyvin lähelle Kiloklubin suosituksia. Niiden mukaan kannattaa siis syödä.

Perusaineenvaihdunta sellaisenaan ei ole Kiloklubissa missään näkyvissä. Arkiaktiivisuuden sisältävää peruskulutusta taas ei pysty missään kehonkoostumusmittauksessa mittaamaan. Kaksi eri asiaa siis kyseessä.

Täällä taas liikkuvainen nuori nainen yrittää pudottaa pari kiloa, mutta ei meinaa onnistua, ei niin millään!
Tällä hetkellä kiloja on kutakuinkin 60 (pituus 164) ja haluaisin viilata lukemaa vähän alaspäin, mielellään 56 kiloon.

Syön mielestäni hyvin terveellisesti, pääasiassa kasviksia, marjoja ja hedelmiä, joiden lisäksi kasvikunnan proteiinia, pähkinöitä, kalaa, maitotuotteita, täysjyväviljaa ja kananmunia. Leipää menee 0-4 palaa päivässä, täysjyvänä totta kai. Pallurat ovat siis hyvinkin vihreitä.
Rakastan ruoanlaittoa ja kerran viikossa saatan kokata itselleni ja ystävilleni herkkuaterian, joka kuitenkin on sekin terveellisistä raaka-aineista rakennettu. Jokin jälkiruoka kruunaa annoksen, mutta tämä siis yleensä vain kerran viikossa.

Liikun paljon ja liikunnalla kulutettu energia vaihtelee 3000 ja 6000 kcal:n välillä. Painonpudotusprofillilla Kiloklubi suosittaa minua (tällä viikolla) syömään 2500 kcal vrk:ssa. Ongelmani lienee siis siinä, että lasken kalorimäärät liian alas syödessäni 1500-1700 kcal päivässä. En voi kuitenkaan uskoa, että paino ei silti hievahdakaan! Tämä alkaa jo hieman rassata, koska en haluaisi mennä viime kesän tahtiin, jolloin söin 1200-1400 kcal ja liikuin päivittäin yli 1000 kcal edestä. Tuolloin sain kiloni haluttuun 57:ään ja olinkin oikein tyytyväinen.
En kuitenkaan uskalla nostaa kalorimääriä, koska pelkään että lisää tavaraa tarttuu ja kuorma vain kasvaa. Näilläkään kalorimäärillä tunnen kyllä tulevani hyvin toimeen, enkä ole liian nälkäinen.

Tämä on ehkä vähän näitä ensimmäisen maailman ongelmia, mutta nuo pari liikakiloa näkyvät ikävinä jenkkakahvoina, jotka raastavat entistä anorektikkoa aika pahasti. Muutoin olen kyllä terve ja hyvinvoiva.
Tuntuu vain niin turhauttavalta, että 15 kiloa kevyempänä söin aika lailla saman verran, eikä painoa tullut lisää. Nyt yritän ihan hirveästi laihduttaa, eikä vaaka liiku mihinkään suuntaan. Argh!!

Itselläni on tullut mutu-tuntuma, että jos historiasta löytyy taipumusta laihduttaa niukilla kaloreilla, niin siinä vain menee oma-aikansa, että paino lähtee tippumaan ja saattaa alussa jopa nousta. Jos et uskalla kaloreita tuosta nostaa niin kannustan kuitenkin siihen ettet ainakaan enää tosiaan pienennä. Jo tuolla määrällä mietin, että kuinka palaudut liikunnasta ja kuinka vetämätön olosi on, vaikka ei olisikaan liian nälkä? Eli jos rankan liikunnan ja siihen liian vähäisen syömisen vuoksi kroppa on mahdollisimman passiivinen normaali oleilussa, niin ehkä osa sinnittelystä on siis turhaa, kun tulos laihtumisessa voisi olla sama pienemmällä liikunnalla/isommalla syömisellä?

Pointti oli lähinnä siis se, että toivottavasti löydät jostain kärsivällisyyttä pitää vähintään nuo kalorit, koska niiden tiputtaminen saattaa viedä sinua pelkästään päättymättömään oravanpyörään. Joskus vain sitä aikaa on annettava itselleen enemmän kuin tajuaakaan

tiistaina, 31. tammikuuta 2012 klo 17:22 Pullapallo kirjoitti::
Jessien maailmassa on vain tasaisesti lihovia ja laihtuvia sopusuhtaisia ihmisiä. Pulliksen kotiplaneetalla on taas paljon niitä, jotka keräävät rasvan vain yhteen kohtaan kropassaan.

Kirjoitinkin päiväkirjaani juuri tästä, eli viskeraalista rasvaa voi olla liikaa normaalipainoisellakin ja silloinhan elämäntapamuutokset ja/tai laihduttaminen voi olla tarpeellista. En oikein eilen osannut tätä asiaa muotoilla, mutta eräs toinen klubilainen teki sen mun puolesta ja lainaan nyt vapaasti hänen kirjoituksiaan: Normaalipainoinenkin saa laihduttaa, jos ei ole itseensä syystä tai toisesta tyytyväinen (tai vaikka noiden terveydellisten seikkojen vuoksi). Se vaan ottaa pahasti pattiin, että jotkut täysin ihannepainoiset puristelevat vatsanahkaansa sormien väliin ja jauhavat "hirveistä läskeistään" mulle, joka olen selvästi ylipainoinen. Jos sormien väliin ei puristeltaessa jää kuin pelkkää nahkaa ja kaikki mahdolliset ympärykset (lantion-, vyötärön- jne.) ovat ihanteellisia, on suorastaan ilkeää alkaa keskustelemaan "paino-ongelmistaan" sellaisen kanssa, jolla on oikeasti ongelma.

Toivottavasti Pullapallo et kuvitellut mun tarkoittavan erityisesti sua kirjoituksessani. Ei sitä ollut suunnattu kenellekään erityisesti, vaan kaikille näille "mukaläskeille laiheliineille", jotka jaksavat tuskailla olemattomien kilojensa kanssa ja joita muuten riittää ihan siviilielämässäkin...

Mä kuulun juuri tuohon "kaikki ylimääräinen jämähtää vyötärölle" -tyyppiin. Ja itku, kun sitä ylimääräistä ei painoindeksin mukaan edes ole (58kg/166cm). Satun vaan olemaan ihan lanteeton nainen. Ei ole lanteita eikä peppua, mutta maha on kyllä

En oikein tiedä, mitä tehdä, kun toisaalta ahdistavat nämä "vaarallinen maharasva" -jutut. Toisaalta tuntuu, että jos saisin painon tästä putoamaan, niin sen pitäminen vaikka jossakin 55 kg:ssa vaatisi jatkuvaa kontrollointia ja kieltäymystä. Olen kyllä ollut 55 kg painossa. Se oli samaan aikaan kun olin muutaman vuoden täysin syömättä makeita ruokia (koski esim. jogurtteja ja valmisruokia, joihin on lisätty sokeria) ja juomatta alkoholia. Sosiaalinen elämä oli siinä kohden aika lailla nollassa, joten oli helppoa kontrolloida syömisiään. Nyt on tilanne muuttunut, kylästellään puolin ja toisin ja ulkona syömistäkin tulee joskus. Noista pitäisi ilmeisesti luopua, jos mä haluaisin pienemmän mahan

Ei kerro ei, siis tuo painoindeksi. Mä olen "vatsakas", kauniisti sanottuna. Siis mulla on järjettömän iso pallomaha. Jalat on sirot ja lihaksikkaat, samoin käsivarret. Takapuolessa ei ole juurikaan ylimääräistä. Mutta sitten tuo alue kaulan alapuolelta intiimialueelle asti... Toivoton kriisialue. Se on muuten sitä lähes kaikille meidän suvun naisille, oli sitten normaalipainossa tai ei. Huoh.

Itse taasen olen päärynä-tyyppiä oikein kovemmalla kaliberilla. Eli tällä hetkellä vyötärö on 72cm ja takamus 110cm. On kyllä totta ettei tässä mallissa tarvitse terveydestään murehtia, mutta samalla lailla pitää olla tosi pienellä bmi-luvulla ennen kuin takamuksen kokoa voi sanoa säädylliseksi.

Emmä oikein tiedä, mikä se mun pointti oli. Varmaankin se, että suureen osaan vartalotyypeistä liittyy sitä, että jostain osasta ei vain tule ns. täydellistä kovin helpolla ja sitten on kyse vain siitä, että millä ehdoilla on valmis mitäkin tavoittelemaan. Miksei pienet muhkurat tai isohko takamus voisi olla naisvartaloon kuuluva kaunis osa? Miksi tuntee, että oma vartalo on kaunis vasta sitten, kun mitään muhkuraa ei synny mihinkään? Varsinkin kun se lehdissä vilkkuva ihannevartalo on kuvakäsitelty.

Eikä tässä tosiaan ketään olla kieltämässä. Lähinnä vain ajatusta siitä, että kuinka paljon on elämänlaadusta valmis tinkimään saavuttaakseen tietyn tason, joka tuntuu aina karkaavan jonnekin?

Minua henk. koht. suuresti ärsyttää, kun J Lo otetaan aina esimerkkinä naisesta, kun puhutaan, että nykyään nainen saa olla myös ei laiha. Sen naisen painoindeksi on 19!

"Minua henk. koht. suuresti ärsyttää, kun J Lo otetaan aina esimerkkinä naisesta, kun puhutaan, että nykyään nainen saa olla myös ei laiha. Sen naisen painoindeksi on 19!"

Lopez on 165cm pitkä ja painaa n. 56kg, eli BMI on 20,6. Hoikka joo, mutta en minä miksikään laihaksi välttämättä sanoisi, Jenniferillä tuntuu nuo kurvitkin olevan kohdallaan eikä hän näytä anorektisen laihalta (vrt. vaikkapa Victoria Beckham).

Mä olen sitä mieltä, että turha ottaa tavoitteeksi jonkin urheilijan, missin tai näyttelijän kroppaa. Heillähän kehon muokkaus on päätoimista työtä ja heillä on melkoinen taustajoukko mukana avittamassa treeniohjelmissa ja ruokavaliossa.

Mulla esim. työ on siistiä kevyttä toimistotyötä. Henkinen stressi voi ruuhka-aikaan nousta, mutta fyysisesti en joudu hikoilemaan ja työasentokin on istuva. Eli sen, mitä liikun, liikun vapaa-aikana. Samalla vapaa-ajalla teen kaikkea muutakin ja esim. mielikkiharrastuksestani lukemisesta en luovu, vaikka tämän paikallaan istumisen seurauksena sitten olisikin pysyvä maharöllykkä. Ei liikaa uhrauksia ulkonäön alttarille En jaksa uskoa, että enää seitsemänkymppisenä murehtisin mahani vyötärönympärystä, eiköhän silloin riitä, jos jalat kantaa ja pää pelaa

Mulla oli viime vuonna elokuuhun asti paino 6kk jumissa. Ei vaan pudonnut vaikka liikun tosi paljon, juoksen ja käyn kuntosalilla ja ruokavaliokin on kunnossa, ehkä joidenkin mielestä syön liian vähän, mutta oman kokemuksen mukaan syön omalle kropalleni oikein. No sitten elokuussa paino lähti laskuun ja laski aina marraskuulle asti yht 6kg. Nyt mennään taas samoissa lukemissa siitä asti. Eipä tälle mitään voi, muutaku toivoa ettei ihan puolta vuotta taas menis seuraavaan pudotukseen