Tämän saman ongelman kanssa olen taas painiskellut... En taida oppia koskaan . Käsi on käynyt sen verran tiuhaan viimeisen runsaan puolen vuoden aikana, että paino on noussut viitisen kiloa - tai oikeastaan viimeisen vuoden aikana se on noussut seitsemän kiloa! Eli lähes samaan tahtiin se tulee takaisin, kun on lähtenytkin, jos ei kykene elämään noiden Patrikin oppien mukaan.

Hälytysrajan piti olla kaksi kg sitten . Mutta nyt kait se on sitten taas alettava kirjata kaikki tekemisensä tänne, jos vaikka sittenkin oppisin tällä kertaa.

Tuo laihdutuksen vanhat myytit on juurtuneet moniin niin lujasti,kuten rasvan käyttö,ja se annosten määrä,jopa on väitetty että,jätä pieni nälkä kun olet aterioinut,ja tämä oli ainakin siinä terveyskeskus ryhmässä in silloin,ja oltiin nälkäisinä aina,ei koskaan ollut maha täysi tai nälkä tyydytetty!
Toinen oli sokeri se oli rasvan rinnalla myrkkyä kuten se rasvakin,
leivänpäällä käytettiin rahkaa,rasvaa ei ollut missään,pikkuisen salaattikastikkeessa joka oli kermaviiliin tehty!
Paino kyllä putos huikeaa vauhtia mutta lopetettuani ryhmässä olin pudottanut 25kg 4kuukaudessa!
Tulikin sopivasti silloin kesä ja kesäherkut olin grillillä töissä!
Syksyyn mennessä oli 12kg tullut takaisin ja loput myöhemmin!
Siis minähän söin sitten aina hereillä ollessani jotain
Täällä olen ollut vähä yli vuoden ja tulokset ehkä heikommat mutta nälkää en ole nähnyt,joskus tuntuu että syön liikaa,mutta kyllä se pitää paikkansa hitaasti hyvää tulee,olen tyytyväinen itseeni nyt olen oppinut jotain korvaamatonta täällä klubissa

Sillä elämä on ainutkertainen kokemus

Hyvin tiivistetty Johna Varsinkin kun nuo teesit ovat tässä ajan myötä tosiaan aika levinneet eri paikkoihin.

Noin pikaisella miettimisellä mitään olennaista ei jäänyt pois. Ja vielä ei ole tullut vastaan montakaan asiakasta joilla nuo eivät olisi riittäneet. Vaikeus tuleekin siitä uskooko niihin ylipäätään ja sitten jos uskoo, niin pystyykö irtautumaan menneestä ja toteuttamaan niitä. Sanoisin, että aika hyvin se onnistuu useimmilla jotka siihen leikkiin ryhtyvät mutta kyllä siinä helposti vuosi vierähtää. Prosesseja prosesseja..

Otsikkoon viitaten sanoisin että laihduttaminen on yksinkertaista mutta ei helppoa

Mutta silti helpompaa kuin luullaan kun sen sopivasti oivaltaa.

Ja Martti76:

se moton "tieto" sana ei tarkoita pelkästään teknisiä asioita vaan myös sitä että tieto laihdutuksesta on sitä, että oppii tunnustelemaan syömisensä syitä vähän syvemmältä eikä yritä vain kontrolloida pintatason tapahtumia.

Ylipäätään aika pitkällä on henkilö joka pohtii syömisen taustoja ja syy-seurausasioita eikä vain yritä selvitä tässä ja nyt. Laihtumisessa on usein kyse oivalluksista ja niitä ei saa jos ei hieman pysähdy miettimään.

Sopivassa suhteessa käytännön oikeanlaisia toimia ja omien tekemisten pohdiskelua itse kullekin!

Kiitos! Oikeassa junassa ollaan, tervetuloa muutkin mukaan

Uutena kiloklubilaisena luen tässä vanhoja ketjuja ja tässä puhutaan minua kiinnostavasta aiheesta...

Herkkujen kohtuusyönti on minullekin pulma. Ongelman nimi on minusta se, ettei pienen herkkumäärän syönti "tunnu missään". Aika ajoin ostan esim. pikkuhyvä-karkkipussin ja yritän herkutella sillä ja oikein nauttia joka namusta... Pussin huvettua ei tunnu siltä, että "sain herkutella, olipa ihanaa, nyt olen tyytyväinen" vaan lähinnä vain ärsyttää tyyliin "tässäkö tämä nyt oli". Pienen herkkumäärän syönti on tavallaan sama kuin niitä ei söisi ollenkaan, mieliteko ei mene ohi. Onko ketään muita kaltaisiani, jotka saavat tarpeekseen vasta hotkittuaan 300 g karkkia tai jotain muuta hyvää, miten olette opetelleet pienempiin määriin? Mistä johtuu, että pieni herkkumäärä ottaa vain aivoon? Mikä mahtaa olla syynä, että ilman ähkyä herkkuhetki ei tyydytä herkkuhimoja? Luulen, että kyse on jostain psyykkisestä, sillä ähky ei fyysisesti ole mikään ihana olotila...

Syöminen sujuu minulta muuten hyvin, pallukkani pysyvät vihreinä herkkupalloa lukuunottamatta... Kiloklubiin liityttyäni olen lisännyt öljyn käyttöä huomattavasti ja huomaan sen pitävän hyvin nälkää ja myös olo on virkeämpi.

Kokemuksesta voin sanoa että pienempiin määriin tottuu. Kannattaa syödä varsinaisilla aterioillakin hyvänmakuista ruokaa, ettei jää tunnetta siitä että joutuu jostain jäämään paitsi.

Minä tapasin vielä 1,5 vuotta sitten syödä lähes joka ilta fanipalapussillisen + lisäksi jotain muuta huonolaatuista. Nykyään riittää vähäisempi määrä, en tosin halua enää koskea niihin fanipaloihin ollenkaan, vaan syön esim. kevytvaniljajäätelöä, salmiakkia, lakritsia, niitä pikkuhyvä-karkkeja... Tänä iltana tosin mieheni söi meidän pikkuhyvä-TV mix pussin ihan yksikseen... itse söin herkkua jo päivällä.

leijona80, mulla on aika sama juttu tavallaan. Saan tyydytystä nimenomaan siitä, että saan mussuttaa ihan tolkuttomasti ja käyttää aikaa siihen mussuttamiseen. Eli se on lähinnä ajanvietettä ja elämäntäytettä. mulla on vaan niin tylsää aina. Se ei ole se maku vaan se määrä. Pienestä määrästä alkaa tekemään vaan hirveesti mieli lisää vaikka mulla ei oikeastaan juuri koskaan tee mitään mieli jos en ole jo syönyt sitä, tai se ei ole lautasella edessäni. Eli tyhjästä mulle ei mielitekoja synny.

Mulle se ongelma herkkujen kanssa ei ole siinä, että haluaisin niitä, vaan siinä, että OLETAN haluavani niitä ja siinä, että kiellän ne itseltäni, ja koen silloin menettäväni jotain. Näinpä sitten ennen laihiksen aloittamista täytyy "hyvästellä" kaikki herkut, joita en sitten enää saa syödä - klassista.

Ainoa hetki millon pieni määrä toimii, on aterian jälkeen, kun on suht täynnä ja on vaan sellanen olo että aavistuksen ällöttää jos ei syö jotain makeaa. Sillon vaikka yks karkki on tarpeeksi. (jostain syystä ruoka monesti ällöttää mua vaikka se ois hyvääkin, mutta makea ei koskaan, siitä vaan voi tulla sellanen heikottava olo)

Mun tavoite ois oppia kuuntelemaan itteäni sen(kin) suhteen, että mitä haluan. Että mikä tahansa syötävä on sallittua, kunhan mulla OIKEESTI tekee sitä mieli. Ongelmat on vaan:
a) mulla ei ikinä tee mitään mieli ennen kuin olen jo syönyt sitä, ja
b) kun olen syönyt sitä, mulla tekee mieli syödä sitä lisää, ja paljon.

Voisin olla ilman herkkuja kokonaan, kuitenkin koko ajan sillä asenteella, että JOS jotain tekee mieli, niin voin syödä, mutta silloin en juuri koskaan söisi mitään herkkuja, enkä oikein osaa sanoa johtaisiko se jossain vaiheessa uuteen mässäilykierteeseen, vaikka ne herkut oiskin PERIAATTEESSA sallittuja. Haluaisin vaan päästä eroon siitä mässäilystä lopullisesti. En jaksais taas laihduttaa 20 kiloa ja lihoa niitä takaisin.

Pitäiskö mun sitten "väkisin" syödä herkkuja pikkumääriä, vaikka ei mieli tekiskään, ja sen jälkeen kärvistellä juuri itselleni luomani mieliteon kanssa? Vai mitä tälle vois tehdä?

Henne ja Eve84, kiitos vastauksista!
Niinhän sitä sanotaan, että pieniin määriin tottuu... Vielä en ole kahden vuoden ruokarempan aikana tottunut! Jatkuvasti tulee karkkitakapakkeja1

Eve84, vähän kuulosti tutulta tuo herkkujen haluamisen olettaminen... Mäkin saatan joskus havahtua siihen, ettei pariin päivään ole syönyt mitään kummempaa hyvää ja sitten kaupassa tuntuu että hyvällisiä tarvii nyt ostaa. Moni muukin asia kirjoituksessasi tuntui tutulta.

Voisi olla hyvä idea syödä aina suuri ateria ennen leffaan menoa, niin sitten niitä karkkeja ei edes mahtuisi sinne mahaan niin paljon, taidan yrittää tätä...

Hyvä ajatus on myös tuon omien mielihalujen kuuntelemisen opetteleminen. Esim. nyt minun ei tee mieli lempijäätelöpuikkoani, mutta toissailtana niitä oli pakkasessa kaksi ja ei kun molemmat kurkusta alas... Ei minun silloinkaan niitä tehnyt erityisesti mieli, mutta kun ne nyt siellä olivat, söin ne, koska joskus ne olisi tullut syötyä kuitenkin... Tosi loogista!!! Tiedän, ettei saisi oikein säilytellä kotona mitään hyvällisiä, sitten käy näin.

Musta kuulostaa hassulta, että pitäisi väkisin syödä pikkumäärä herkkuja. Eikös se sotisi sitä omien mielitekojen kuuntelua vastaan? Vaan voisihan sitä ehkä kuitenkin koittaa... Jos kerta sitä herkkua ei sitten olisi enempää tarjolla, niin ehkä pikkuhiljaa niihin pienempiin määriin tottuisi niin kuin Henne sanoo!

Tsemppiä meille kaikille!