Miten ihmeessä te olette opettaneet itsellenne sitä paljon puhuttua rentoutta painonhallinnassa?

Mä olen noudattanut omaa ohjelma melko orjallisesti tämän kolme viikkoa, jonka olen Klubiin kuulunut. Takaraivossa on myös takonut ajatus, että pitää myös opetella herkuttelemaan - kohtuudella.

Niinpä olen pakottanut hellästi itseni herkuttelemaan vähän, niin että herkkupallero on kellertänyt tähän mennessä neljänä päivänä, vaje on kahtena päivänä ollut punaisena (vappuna liian vähän vajetta, silti miinuksella).

Tänään on ollut vähän syöpöttelyfiilistä. Niinpä päätin, että normaalin syömisen lisäksi teen itselleni pirtelön (1dl kermajäätelöä, banaania ja rasvatonta maitoa - ei siis mikään paha). Lisäksi söin 100g karkkeja, joten tämän päivän saldona muut laatupallurat vihreinä paitsi herkkupallo keltaisella, vaje punaisella (noin -300kcal).

Tämähän on kaiketi sitä kohtuudella herkuttelua :!: . Mulla on se pirtelö vielä juomatta, mutta aion juoda sen, koska haluan päästä irti tästä perfektionismista, mikä ei loppupeleissä kanna kovinkaan pitkälle :!: .

Onko tällainen itsensä kanssa taisteleminen muille tuttua? Onko tästä mahdollista oppia pois? Mulla on oksentelutaustaa ja yksi tavoitteeni on hitti vieköön oppia syömään desi jätskiä ja 100 grammaa karkkia hyvällä omalla tunnolla :!: .

No, se on edelleen hieman hakusessa.

Minulla oli sellainen lähtötilanne, että olin tajunnut jo joitakin vuosia aikaisemmin, ettei minun tarvitse tavoitella mitään karkitonta loppuelämää, että kohtuukäytön opetteleminen riittää. Sikäli minun oli tosi helppo vastaanottaa ajatus siitä, että kun syöpötyttää, syön vähän.

Minusta idea on siinä, että kun syöpötyttää ja käsi hakee sinne karkkipussille, keksipaketille tms, menee psyykkisesti myötävirtaan. Mitä enemmän pyristelee vastaan, sitä varmemmin repsahtaa jossain vaiheessa ja syö ihan hirveästi. Jos sen sijaan hyväksyy mieliteon ja syö, minkä syö hyvällä omallatunnolla, paljon vähempi määrä herkkuja riittää.

Tämä ei ole vain teoriaa, vaan toimii oikeasti - aina, kun pystyy menemään myötävirtaan. Kun haraa vastaan (niin kuin minä usein, kun on muka pakko saada tulosta taas seuraavaksi maanantaiksi), ei maista yhtä hyvin ja tulee syötyä lopulta paljon enemmän. Seuraksi saa jonkinasteisen morkkiksen.

Minusta tuo sinun 100 grammaa karkkia ja 1 dl jäätelöä on oikein hyvä kohtuuherkku lauantai-illalle. Keskity nauttimaan niistä!

Johna:
... Mitä enemmän pyristelee vastaan, sitä varmemmin repsahtaa jossain vaiheessa ja syö ihan hirveästi. Jos sen sijaan hyväksyy mieliteon ja syö, minkä syö hyvällä omallatunnolla, paljon vähempi määrä herkkuja riittää.

Tämä ei ole vain teoriaa, vaan toimii oikeasti - aina, kun pystyy menemään myötävirtaan. Kun haraa vastaan (niin kuin minä usein, kun on muka pakko saada tulosta taas seuraavaksi maanantaiksi), ei maista yhtä hyvin ja tulee syötyä lopulta paljon enemmän. Seuraksi saa jonkinasteisen morkkiksen.

Komppaan Johnaa, koska itse opettelen kohtuutta, niin herkuissa kuin normiruuassakin. Ennen ajattelin, että riippuvuus sokerista on niin kova, että vain totaalistoppi auttaa.
Minä olen vissiin jotakuinkin jäärä, sillä kokeilin mässytöntä elämää monta kertaa, tuloksena, että vedin muutaman viikon päästä kaksin käsin makeaa ym. Morkkiksen kanssa eläminenkin on tosi stressaavaa.
Jotenkin tänä talvena mulle on loksahtanut, että etenen juuri leppoisasti ja että mulla ei ole kiire laihtua! Olen tuhlannut vuosia joka tapauksessa lihomalla ja laihtumalla, lihotakseni taas.
Nyt en ole psyykkisesti "kuurilla", vaan opettelen oikeesti uutta elämäntapaa, johon kyllä varmasti kuuluu makea

Kuten Johnakin kertoi niin kyseessä ei ole mikään nopea prosessi. Mutta vuodessa voi päästä pitkälle vaikka senkin jälkeen on vielä paljon opittavaa. Opettelussa sellainen tärkeä kysymys on "olenko mennyt eteenpäin viimeisen puolen vuoden aikana" - jos vastaus on kyllä niin ihan hyvin menee. Prosessit ovat niin hitaita että paljon tuota lyhyemmällä aikavälillä mitään suuria käytännön muutoksia ei tule vaikka ajatukset muuttuisivatkin.

Tuo pitkä aikaväli tulee lähinnä siitä, että vaikka järki hyväksyisi rentouden edut, niin oikeasti se pitää kokea vielä käytännössäkin monella eri tavalla ja useaan kertaan niin että sen alkaa myös kokemaan totena ja siihen alkaa luottamaan. Ja kun elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista niin siinä menee tovinsa ennenkuin on kasattu tarpeeksi luottamusta.

Tuota luottamusta voi arvioida monella tavalla mm. näin: "Jos satut syömään tänään reilusti, niin luotatko siihen että elimistösi nollaa asian automaattisesti seuraavina päivinä pienemmällä nälällä? Ilman että sinun tarvitsee erikseen skarpata." Jos vastaus on kyllä niin luottamus ja rentous on pitkällä. Jos vastaus on ei, niin ei ole vielä tarpeeksi kokemusta että näin käy ja luottamusta ei oikein voikaan olla.

Joten tältä osin malttia. Kyllä se silti kannattaa. Tuo aikaväli ei toki tarkoita, etteikö laihtuminen etenisi siinä sivussa omaa tahtiaan.

"Laimenna" ruokaasi kasviksilla.
Käytä tarpeeksi rasvaa (terveys, maittavuus ja kylläisyys).
Kohtuus kaikessa.
Syö säännöllisesti.
Älä päästä ruokaväliä liian pitkäksi, jotta nälkä ei kerry loputtomaksi syömis- tai makeanhimoksi.
Nälkää ei voi voittaa.
Älä kiellä itseltäsi mitään (tabut ovat vain ja ainoastaan rikottaviksi).
Kuuntele kehoasi eli
- syö itsesi kylläiseksi, ts. älä päätä etukäteen, paljonko saat syödä
- älä syö, jos ei ole nälkä.

Kyllä, näillä ohjeilla voi laihtua varsinaisesti laihduttamatta - ainakin tällainen runsas ihminen kuin minä. Tiedän omasta kokemuksesta, että tuo toimii ja periaatteessa osaan tuon kaiken, mutta silti jossain mättää, kun joka ilta käsi tarttuu juuri siihen ylimääräiseen, jonka takia vajetta ei sitten jääkään.

Arkisin minun perusongelmani on ruokavälin vääjäämätön venyminen harrastusten takia, mutta luulenpa, että suurin ongelmani on kuitenkin se, etten ole vieläkään oppinut antamaan itselleni lopullista lupaa syödä. Taas tänään sain itseni kiinni aivan naurettavasta rajoituksesta!

Minulla on tapana syödä jogurtti tai rahka heti treenin jälkeen. Palautuminen on parempaa eikä nälkä kiusaa niin tolkuttomasti kotimatkalla. Tällä kertaa ostin elämäni ensimmäistä kertaa superturhakkeen eli juotavan jogurtin, koska olin unohtanut lusikan kotiin. Jogurtti olikin normaalia isompi, 330 grammaa. Kello lähenteli jo kahdeksaa, kun istuin siinä pukuhuoneen penkillä juomassa jogurttiani. Huomasin miettiväni, voinko juoda koko jogurtin, kun se onkin isompi kuin normaalisti. Just joo, pohdin, syönkö 150 vaiko 221 järkevää kaloria, vaikka en mieti hetkeäkään, tungenko 350 kalorin muffinsin suuhuni myöhemmin illalla, kun nälkä on jo päässyt kasvamaan liian suureksi eikä mikään ruoka maailmassa enää riitä.

Olisipa kivaa laihtua laihduttamatta, mutta kauankohan minulta vielä kestää oppia?

Wau miten viisaita mietteitä, miksi sitä takertuu pakkomielteenlailla noihin pieniin mitättömiin seikkoihin, ikäänkuin kontrollin menettämisen pelossa, niikun ennemmin jo aistisi, että peli on jo siltäosin menetetty siinä vaiheessa. Mulla on toistunu toi sama kaava niin monta kertaa myös, enkä mä itseasiassa ole sitä tajunnut edes tollain ilmiöksi erotella niinkuin sinä. Onko tässä nyt kyse siitä tiedostamattomasta tunnesyömisestä

Ylläpitäjä on poistanut tästä rikkinäisen linkin


Kiitos Johna !

Tulin oikein hyvälle tuulelle, kun luin sinun kirjoituksesi.
Olen juuri näin tehnyt kuten neuvoit.
Olen kyllä miettinyt aina kuinka paljon syön.
Minulla on ollut paljon parempi olo nykyisin, kun ajattelen alku aikaa täällä olemisessa.
Minulla kyllä tulee vajausta ja aina ei tee mieli syödä.
Olen nykyisin illalla myöhään syönnyt porkkanaa ja se on tuntunut hyvältä ratkaisulta ja hedelmää.
Oikein hyvää yötä sinulle!

Kiitos, Martti. Nyt on kyllä myönnettävä, etteivät nuo ole omia ajatuksiani vaan nuo kursiivilla olevat lauseet ovat kaikki "Patrikin oppeja", löydettävissä täältä palstoilta ja artikkeleista. Taitavat vain olla loppujen lopuksi sen verran hajallaan, että kestää aikansa, ennen kuin sen kaiken on lukenut ja omaksunut.

Kyse on pitkälti siitä, että monien syömiskäyttäytyminen on kieroutunut aikaa myöten. Itse kuulun tähän joukkoon. Kehon kuunteleminen on vaihtunut kielloiksi kieltojen päälle. Siinähän ne syömishimot kasvavat ja käsitys tavanomaisesta tavasta syödä katoaa. Tulee hirveä tarve kontrolloida, ruuan ajattelemisesta tulee elämän keskipiste ja syömishimot taas vain kasvavat. Määrä korvaa laadun.

Tuntematon, sinähän tunnut olevan oikein hyvin matkalla kohti tervettä syömistä! Kammottavan turpeaa oloani minäkin aina muistelen, kun tulee paha paikka. Ei tarvitse kuin hetki miettiä, kuinka hirveä olo oli jatkuvasti, ja jo tietää, että vaikken pystyisi juuri nyt tiputtamaan lisää, tahdon ylläpitää kaikki jo omaksutut muutokset.

Minä luulen, että me laihduttelijat ja elämäntaparemonttilaiset ollaan oikeastaan keskimääräistä paremmin tietoisia noista "opeista". Tossa kiloklubin etusivulla on sen Patrikin kuva jossa se sanoo, että "tahdonvoima ei ole avainsana tieto on" (idea siinä tämä, sanatarkkuus ei ehkä näin). Mua on jotenkin vaivannut se, onko se tosiaan niin yksinkertaista. Mää oon tullu siihen tulokseen, ettei se tietokaan todellakaan riitä. Ulkopuoliset asiat on niin helppo opetella ulkoa, oleellista olisikin millä ne hyvät opit saisi itse sisäistettyä ja saatua toimintaan omassa elämässä käytännössä. Oleellista on siksi tutustua itseensä, opetella kuuntelemaan ajatuksiaan ja kehoaan, herkistyä jotenkin itselleen. Tossa sun ekassa tekstissä se juuri kolahti muhun kun sä olit tajunnut ton toistuvan ilmiön, mikä mulla on ihan sama. Sitten tänään sä olit jo pidemmällä analysoimassa sitä miksi se sulla menee noin. Olisiko meille tällaisesta "itseanalyysistä" löytyvä avain siihen että noi opit pystyy todella ottamaan elämäntavakseen, ei niin, että niitä tarttiis kokoajan ajatella.

Kiitos, ystävät näistä valtavista sanoista. Näissä sanoissa on paljon sisälletty asiaa.
Minulla on mennyt valtavasti aikaaa ymmärtää näitä asioita.
Nyt minä ymmärrän tätä tekstiä, mutta jos olisi aikaisemmin annettu niin ohi olisi mennyt.
Olen todella iloinen teistä jokaisesta, jotka olette täällä.
Minulla on todella uusi elämä, uusi mahdolisuus korjata terveyttäni tervellisempään elämään.
ja tästä minä olen todella onnelllinen, että olen saanut tällaisen mahdollisuuden.
Haluan ainakin vaikuttaa itse omaan elämääni hyvällä tavalla.
Ja tämäkin että voimme täällä vaihtaa ajatuksia on mahtavaa.

Elämä on suuri lahja.