Toisessa kirjoituksessa kaivattiin ahkerampaa osallistumista keskusteluihin. Kannan tässä korteni kekoon kirjoittamalla hieman muutoksesta oppimaani ja miettimääni...

Miller on kirjoittanut 1990-luvulla muutoksen vaihemallista tutkimuksellista tekstiä. Miller on kuvannut muutosta ympyrän kehällä, jossa ympyrän muodostavat käsitteet:

- esiharkinta
- harkinta
- päätös
- toiminta
- ylläpito
- retkahdus

Tuo viimeinen retkahdus ei kuitenkaan tarkoita sitä että ihminen olisi lopuksi ikää tuomittu retkahtamaan yhä uudelleen ja uudelleen. Joissakin muutosta käsittelevissä teksteissä on sitä paitsi suositeltu retkahduksen korvaavaksi sanaksi relapsi, joka on ehkä pehmeämpi ja kuvastaa enemmän oireen (tässä tapauksessa syömisongelman) uusiutumista tai pahenemisvaihetta.

Mutta takaisin asiaan. Ennen varsinaista muutosta siis ihminen käy läpi aluksi esiharkintavaiheen. Tässä hän ei ole vielä kovin tietoinen tavoitteistaan eikä näe ongelmaansa, mutta esimerkiksi jotkin ilmiöt alkavat "häiritä" toistuvasti, muitakin merkkejä ja ilmiöitä lienee maan ääriin saakka. Tässä vaiheessa ihminen ei vielä koe että hänen pitäisi tehdä asialle jotakin. Kuitenkin asia häiritsee ja ONNELLISESSA tapauksessa esiharkinta johtaa muutoksen harkintaan, joka edellyttää jonkinlaista kriisiytymistä omien asenteiden suhteen itseä kohtaan. Näin ollen kriisitilanteet tulisi nähdä positiivisen muutoksen alkusysäyksenä.

Harkintavaiheessa usea hakee tietoa ja taustoittaa omaa näkemystä. Tuona aikana rakennetaan uusia ajatuksia. "Kolhitaan ajatuksen kiertorataa". Tuo kolhiminen voi olla oikeasti sen uuden elämän alku. Uusi elämä ei ole (eikä sen tule olla) vain ja ainoastaan hienoa, upeeta, mahtavaa... Se vaatii toimintaa ja niitä Holmalan Eijan mainostamia hyviä valintoja. (Oikeita valintoja on yhtä helppo tehdä kuin vääriäkin.) Valinnat johtavat päätökseen, muutoksen tietoiseksi nostamiseen.

Toiminta onkin sitten sitä arjessa elämistä. Toiminnan ja ylläpidon raja on hyvin, hyvin häilyvä ja riippuen ihmisen elämäntilanteesta tämä ajanjakso voi olla hyvinkin pitkä. Tai sitten hyvin lyhyt. Inhimilliseen toimintaan kuuluvat hyvät yritykset ja takapakit. Kuitenkaan ihminen ei aloita seuraavaa pyörän kierrosta "tyhjästä", vaan hänellä on kokemus onnistumisesta ja hyvästä tavasta käsitellä kulloinkin käsillä olevaa haastetta.

Retkahdukset, relapsit, takapakit (miksi niitä halutaankin sanoa) kuuluvat entisestä irrottautumiseen. Ongelmana on se, jos retkahdus vie uskon muutoksen mahdollisuuteen. Ideana on mielestäni oppia aloittamaan prosessi alusta ja ottaa oppia takapakista. Kokonaiskuvaan vaikuttaa suuresti se, voidaanko relapsi nähdä osana muutosprosessia vain ovatko ne merkki pelkästään tyhmyydestä, huonosta itsekurista... Patrik mielestäni on kirjoittanut juuri siitä muutama päivä sitten. Huonolla omatunnolla ei tee mitään. Sillä ei ole muutosta edistävää voimaa.

Muutoksessa voimme nähdä uusia mahdollisuuksia sekä muutoksen pyörä on kovin inhimillinen ja tie usein kuoppainen. Silti hakemalla tietoa ja suomalla itselle ihmisyyden inhimillisyyttä, muistamme että elämä on elämistä varten juuri Sinulle, juuri tänään....

Hauskaa alkavaa viikkoa!

-h-

Tästä ei voi varmaankaan liian usein muistuttaa: muutos on useimmiten hidasta eikä etene kohtisuoraan. Kiitos muistutuksesta, hoohoo!

Hieno summaus siitä, että nk. "epäonnistumiset" ovat yleensä välttämätön osa uuden oppimista ja sellaisina ne olisi hyvä nähdä. Se riittää pitkälle.

Ja sitten teoreettisempaa kiinnostuneille

Tämä Prochaskan vaihemalli on oikein mainio ajatusmallin tuki. Yritin löytää jostakin suomenkielistä tekstiä siitä millä keinoin voitaisiin siirtyä vaiheesta toiseen (muutokset prosessit, processes of change) mutta en kyllä löytänyt tekstiä joka olisi sopinut painonhallintaan sopivin esimerkein. Jos joku löytää niin tänne vaan linkki. Voi helpottaa jollakin tätä ajatusmaailman luomista.

Tässä kuitenkin linkki yleisesti näistä

Ylläpitäjä on poistanut tästä rikkinäisen linkin


Tutkimuksissa tämä malli tuntuu olevan kuvaavampi arjelle on-off tyyppisissä ratkaisuissa (tupakoinnin lopetus, liikunnan aloitus) kuin syömisen hallinnassa. Jokaisen on kuitenkin syötävä ja rajanveto hyvien ja huonojen ratkaisujen välillä on häilyvämpi. Siksipä syömisen opettelu on monisyisempää ja ehkä vaikeampaakin - ja valmiit mallit sopivat siihen huonommin. Mutta kaikesta huolimatta moni voi pohtia omalla kohdallaan omaa vaihettaan ja arvioida tilanteensa realistisesti. Missä vaiheessa olen ja mitä ehkä vielä on jäljellä? Onko todennäköistä, että joitakin repsahduksia joista on opittavaa on vielä jäljellä? Olenko huomioinut useimmat prosessit matkan varrella?

Eiväthän näin strukturoidut pohdinnat ole mitenkään välttämättömiä mutta jos joku tällaista sattuu kaipaamaan

p.s. Sohvi kävi vähän muokkaamassa tuota linkkiä.

PS. Olen monesti miettinyt kuinka monta retkahdusta keskimäärin pitää käydä läpi ennenkuin ylläpito alkaa luonnistua. Ei sellaista ole oikein tutkittu. Käytännössä monta varmasti - jollakin muutamia, jollakin kymmeniä. Ja tietysti sellaisia retkahduksia joista otetaan jotain opiksi.

Haluaisitteko oman kokemuksen pohjalta veikata montako tarvitaan ?? Ihan vaan jottei joku masennu näistä repsahduksista.

EDIT: Sohvi on hoitanut linkitysongelman... Siispä Kiitos Sohville!

Mutta itse olen (vaikka olenkin naisihminen ) nimenomaan kiinnostunut tuosta teoriapuolesta. Siksipä tuon alkuperäisen tekstin intouduin kirjoittamaan... Ehkä olen vähän Camel-Boots näine intresseineni, mutta päiväkirjan kirjoittaminen ei luonnista. Pähkäily erilaisista ilmiöistä luonnistaa jo huomattavasti helpommin... Eli kiitollinen olen kaikista vinkeistä luotettavan tiedon lähteille. Myös "Lontoonmurteisen" (tai Berliininmurteisen/Tukholmanmurteisen).

Näitä erilaisia repsahduksia erilaisissa asioissa meille ihmisille tulee varmaankin iän mukana lukumääräisesti enemmän. Parikymppisenä ainakin itse luin erilaisia asioita repsahduksiksi kuin nyt neljänkymmenen pyykin ohittaneena... Itsellä niitä on ollut eri asioissa mieluummin kymmeniä kuin muutamia. Mutta vain niiden kautta on ollut oppiminen mahdollista juuri niissä oppimista vaativissa asioissa... Asioiden priorisointi (se, mitä asiaa kukin työstää elämässään) on meille erilaisia. Ja tuumin että onneksi olemme ihmiset erilaisia. Se mahdollistaa hedelmällisiä keskusteluita ja kohtaamisia... Itse olen enemmän ja vähemmän koko elämäni paininut liikapainon kanssa, mutta vasta puolitoista vuotta sitten jonkinlainen lamppu syttyi... Ja vaikka tällä välillä elämä asetti kipakoita haasteita, olen jälleen hyvillä mielin aloittanut "uuden pyörän" (onneksi melkein siitä mihin jäin, olisinko oppinut jotakin ). Usko siihen että olen jälleen oikeammalla polulla kuin ennen. Malttia itselleni. Sitä toivoisin.

Niin ja juu... Prochaska ja DiClemente ovat mallin varmaan alun perin luoneet, mutta Millerin ja Rollnickin teksti on Motivoivan haastattelun kautta itselleni tutumpi...

Oletteko muuten huomanneet kuinka ihmeellinen asia elämä on: aina voi oppia uutta. Mitenkäs se menikään.... Tasan käy onnen lahjat ja aina voi voittaa!

-h-

Edit: muutamia vihreitä krijotuskessa

Hienoa pohdintaa tuo muutoksen vaihemallin soveltaminen laihdutukseen.

Myös minulle tuli mieleen erään toisen teorian soveltaminen painonhallintaan ja sitä vaativaan elämäntapamuutokseen. Opiskelen organisaatiotieteitä, joten siitä on tullut tutuksi oppivan organisaation malli. Mallin on alun perin kehittänyt Peter Senge vuonna 1990, ja sitä on kovasti tutkittu ja siitä on keskusteltu ihan näihin päiviin asti. Siinä kaksivaiheisen oppimisen avulla kyseenalaistetaan vanhat toiminnan perusteet ja sitä myöten pyritään tekemään korjausliikkeitä. Perinteinen tapahan on korjata palautteen perusteella pelkästään ongelman aiheuttaja, muttei kyseenalaisteta niitä aiheuttajan perimmäisiä syitä... Siksi mielestäni jokaisen, joka haluaa täällä KK:ssa ja muuallakin hallita painoaan ja saada sen laskusuuntaan, tulisi pohtia pintaa syvemmältä asioita omalla kohdallaan. Muuten muutos EI VOI olla pysyvää. Näin siis minä ajattelen. Ihminen on oppiva "organisaatio", jonka tulee kyseenalaistaa vanhat uskomukset ja arvostuksensa oppiakseen uutta. Oppimisella tarkoitan tässä haltuunotetun informaation ja tietämyksen soveltamista ja käyttöönottoa.

Hienoa Henne! (Henne ja Senge muuten rimmaa riimeissä )

Eikös Sengekin ole kirjoittanut siitä että hitain tie on nopein tie? Näinhän nämä ilmiöt ovat liitettävissä elämään laajemminkin, myös painon hallintaan. Pitääpä Googlata lisää Sengeä ja lukiessa ajatella asioita myös painon hallinnan näkökulmasta.

Kyseenalaistamisessa lienee onnellisen ja tulosta tuottavan kriisiyttämisen avaimet.

-h-

PS. Jatkuvaa muutostahan tämä elämä kai on. Olisi/on vain opittava tuo Hennen mainitsema informaation ja tietämyksen soveltaminen ja käyttöönotto... Opeteltava oppiminen.

Argyris ja Schön itseasiassa olivat ne kaksikehäisen oppimisen aivan ensimmäisenä "lanseeranneet". Tämä tapahtui jo vuonna 1978! Eli tässä nyt korjaus omaan kirjoitukseen

":
2008-09-08 16:02:22 Henne kirjoitti:"]Ihminen on oppiva "organisaatio", jonka tulee kyseenalaistaa vanhat uskomukset ja arvostuksensa oppiakseen uutta. Oppimisella tarkoitan tässä haltuunotetun informaation ja tietämyksen soveltamista ja käyttöönottoa.

Tämä pätee niin monessa yhteydessä! Kiitos muistutuksesta!

Ylläpitäjä on poistanut tästä rikkinäisen linkin

Tässä suora linkki Patrikin vinkkaamaan sivuun.