Ihan järkeä te kaikki puhutte, BMI on vaan numero. Vielä kun oppis suhtautumaan siihen niin.

En tiedä miks musta tuntuu jotenkin tärkeältä päästä "viralliseen" normaalipainoon. Koska kun asiaa järjellä ajattelee, niin kenelle mun muka tarvis perustella, että jollain yleisluontoisilla mittareilla olen tai en ole ylipainoinen. Kun ei se puntarin lukema tai BMI (onneksi) lue tulikirjaimilla otsassa...

Tähän kohtaan pakko jakaa yksi vanha trauma, koska tavallaan se ehkä liittyy mun kieroon suhteeseen BMI:tä kohtaan. Kun olin nuori ja vetreä, päärynävartaloinen tosin mutta mielestäni normaalin hoikka 20-vuotias, kuvailin yhtä ihmistä silloiselle poikaystävälleni "pyöreäksi". Poikaystävä (itse superlaiha, 183/65) siihen että "Ai se on susta pyöreä? Se on läski. Pyöreä on sellanen ku sä." Puolustauduin että olen normaalipainoinen, mihin poikaystävä totesi "Ei kyl uskois" Kiitos ikuisesti. Painoa mulla oli silloin 63-64 kg, paitojen koko 34-36, vyötärö alle 70 cm. Olin tästä "pyöreydestä" aika musertunut vaikka en itseäni laihaksi ollut kuvitellutkaan, ja kyllä silloin se tieto lohdutti, että ainakaan virallisesti en ollut lihava (Sen pojan kanssa meillä ei ollut kovin pitkä suhde, mutta ei se kumminkaan tuon takia loppunut.)

--
Elin-a, uskon et asiat muuttuu paremmiksi. Ihan jo senkin takia, että oot alkanut muuttaa niitä siihen suuntaan! Muutaman kuukauden pästä sulla on luultavasti jo ihan toisenlainen olo, puhumattakaan vuoden päästä.

Onpas sulla ollu mulkku poikaystävä, pieni karhu! Onneks et oo sen kanssa enää tai siis just toi kommentti "ei ois uskonu" on aika perseestä.

Vai et tollanen tarina ton uuden bmin takana... Nojoo mua ei silleen kyl kiinnosta noi bmit yhtään, mulle ylivoimaisesti tärkeimpiä juttuja on se et mitä peilist nään ni tykkään siitä ja et tää kaksari katoaa tätä en jaksas enää päivääkään.

Vaaka oli tänäänki sen 76.9 !! Jee, 6.1kg lähteny.

Ja koska heräsin taas näin aikasin ni voisin keittää aamukahvit ja syyä päärynän. Hyvää perjantaiaamua kaikille !!

Luin joku aika sitten ihan mielenkiintoisen jutun BMI:stä ja siitä, mistä ne tulee. Sen mukaan BMI:t ovat peräisin tutkimuksista 1950-luvulta, jossa tutkittiin bmi:n suhdetta kuolleisuuteen tupakoimattomilla henkilöillä. Kuoleman riski oli pienin niillä, joiden bmi oli 20-25. Viime aikoina on ollut tutkimuksia, joiden mukaan riski olisi pienin bmi:llä 27. Toisaalta jutussa myös puhuttiin juurikin tuosta lihaksen ja rasvan vaikutuksesta ja jopa sanottiin, että näyttää siltä, että nykyisin ihmiset ovat samalla bmi:llä "lihavampia" kuin 1950-luvulla. Juttu löytyy täältä: https://theconversation.com/does-my-bmi-look-big-in-this-and-does-it-really-matter-35156

Ikävä tarina kyllä tuosta entisestä poikakaverista, Pieni karhu. Ymmärrän kyllä muutenkin, että olisi kivaa olla "virallisesti" normaalipainoinen. Omalla kohdallani uskon, että voisin niukasti saavuttaa sen ylärajan, olkoon se kohdallani 64 tai 65 kiloa näiden vanhojen suositusten mukaan. Oikeastaan ihmettelen noita laajoja skaaloja alaspäin, koska nykyäänkin olisin normaalipainoinen, jos painaisin 47,4 kg, mikä tuntuu todella vähältä näin aikuisiällä. Mulla on joitain samanmittaisia kavereita ja näyttävät musta olevan varsin timmissä kunnossa, kun painavat jokusen kilon yli 60.

Mielenkiintoinen tuo uusi painoindeksilaskuri, sen mukaan minulla olisi matkaan normaalipainoon enää 6-7 kiloa. Toisaalta uskon että tuossa varmaan on tottakin, koska olen ollut mielestäni ihan sopusuhtaisen näköinen kun olen ollut 177/80, vaikka painoindeksi ylittää normaalipainon rajan. Tuo lihasmassa-asia on myös mielenkiintoinen. Painan tällä hetkellä enemmän kuin useampaan vuoteen, mutta silti vaatekokoni on 1-2 kokoa pienempi kuin ennen. Kiitän tästä useamman vuoden varsin ahkeraa salilla käyntiä .

Kauhea tarina, Pieni karhu, onneksi tuollaisen idiootin kanssa et jatkanut sen pidempään. Ainakin itse (pitkään painonkin vuoksi koulukiusattuna) olen todella herkkä erityisesti seurustelukumppanin kommenteille. Toisaalta ehkä ihan hyvä että olin ylipainoinen jo silloin kun tapasimme, eli en usko että suhteemme kärsii ylipainostani juurikaan. Ainut ongelma, josta myös avomieheni on sanonut on se, että nyt olen hänen mielestään ahdistuneempi ja vetäytyvämpi kuin silloin kun laihdutin joksikin aikaa ja olin pienempi. Tuon ahdistuksen allekirjoitan kyllä itsekin ja se on yksi suuri syy joka motivoi minua tähän.

En muista kuka kysyi, mutta minä olen tosiaan se tyyppi, joka laskee aina keskiarvoja, jottei yksittäin puntarikäynti olisi niin merkittävä. Tosin nyt tekisi mieli viskata vesilintua koko puntarilla kun mokoma ei näytä kivoja lukemia kiitos kunnon menkkaturvotuksen...

Elin-a, tiedän että huonosti sujunut harjoittelu on todella masentava kokemus, itselleni on niitä myös tullut. Varmasti tulee vielä parempia ja jos omalla paremmalla kunnollasi voit sitä edistää niin sen parempi. Eikä yksi suklaalevy ole maailmanloppu, jos et siitä sellaista tee. Vanhoista tavoista oppii pois hitaasti.

Iloista päivää kaikille, kivaa että täällä on niin aktiivista .

Jep.. Ensimmäinen harjottelu ja 5 vielä edessä. Vajaan kahden viikon päästä pitäisi alottaa lounasruokien valmistus harjottelu, tänään käyn näyttää naamaani ehkä uudessa työharjottelupaikassa.

Työssäoppimispainotteista on tää kokiksi opiskeleminen aikuispuolella. Harmitus on edelleen aika kova, mutta tämän aamun punnitus, -1kg viikossa! Paino tällä hetkellä 87.6 vaikka syömiset on ollu mitä sattuu. Tästä on hyvä mennä eteenpäin, motivaatio on ainakin todella kova!

Stam1nan ja Simpsun innoittamana laskin itsekin vähän keskiarvoja, itse asiassa tein jopa hienon excel-taulukon sitä varten (tässä on nyt jotain pelottavan insinöörimäistä, kun en kumminkaan insinööri ole). Taulukko laskee mulle viikon keskiarvon, muutoksen edelliseen viikkoon ja muutoksen kuukaudessa. Hmm.. tää ei nyt ehkä oo sitä oman kehon kuuntelua ja hyvää oloa mistä oli puhetta, mut on numerotkin hauskoja (kunpa olisivatkin)

Oliko 1950-luvun ihmiset siis lihaksikkaampia/tiiviimpiä, jos olivat samalla BMI:llä vähemmän lihavia? Se on jotenkin helppo uskoa, nykyelämä on niin vaivatonta ja vaikka puhutaan salibuumista ja kaikkea, niin enemmistö kansasta kuitenkin vaan plösähtää lisää. Mutta miten se kuolleisuusriski on sitten siirtynyt toiseen suuntaan? En nyt tajua

Tosiaan se mun exä oli silloin aika mulkku, mut olin sen eka tyttöystävä ja se oli sellanen sosiaalisesti kömpelö nörtti joka ei vielä ihan tajunnut, mitä tytölle voi sanoa loukkaamatta. Sittemmin sen ihmistaidot on kehittynyt huimasti ja se on nykyään ihan mukava veikkonen, ollaan hyvissä väleissä.

perjantaina, 6. helmikuuta 2015 klo 13:31 Pieni karhu kirjoitti::

Oliko 1950-luvun ihmiset siis lihaksikkaampia/tiiviimpiä, jos olivat samalla BMI:llä vähemmän lihavia? Se on jotenkin helppo uskoa, nykyelämä on niin vaivatonta ja vaikka puhutaan salibuumista ja kaikkea, niin enemmistö kansasta kuitenkin vaan plösähtää lisää. Mutta miten se kuolleisuusriski on sitten siirtynyt toiseen suuntaan? En nyt tajua

Mäkään en kyllä tuota tajua, eikä jutusta oikein selvinnyt. Ehkä siis 50-luvun ihmiset oli lihaksikkaampia/tiiviimpiä, mutta sille en oikein tajunnut perusteluja, että millä perusteella sitten nykyään pienin kuolleisuusriski olisi bmi:llä 27. Liittyykö sekin sitten jotenkin lihaksikkuuteen? Ääh, hankalaa! Ehkä ne olivat vain esimerkkejä siitä, että bmi voi olla harhaanjohtava?

Samassa jutussa oli myös siitä, että on terveyden kannalta paljon väliä sillä, että onko rasva vatsan seudulla vai esim. "paremmissa" paikoissa kuten reisissä. Yksi idea oli myös se, että pitäisi mitata sitä, paljonko vyötärönympärys on suhteessa pituuteen. Eli vyötärön pitäisi olla puolet pituudesta tai sen alle.

Ehkä tieteellisin keskiarvoin mitattu "terveellinen" paino on eri asia kuin kunkin ihmisen oma mukava tai hyvännäköinen paino?

Hihih, jos reisissä oleva rasva on terveellistä, niin voinkin odotella pitkää ja hyvinvoivaa elämää

Vyötärö-lantio-suhde on kans klassikkomittari, joskin se suosii tietynlaista vartalotyyppiä. Kun ilmeisesti se terveellisyysraja on naisilla 0,8, niin en oo ylittänyt sitä edes lihavimmillani (VY 84/ LY 112 =0,75). Jossain roskalehdessä oli myös juttu että kauneimpana pidetään 0,7 suhdetta. Ehkä siihen voiskin sitten tähdätä seuraavaksi, nykyinen indeksi on 0,72. Pari senttiä vyötäröltä pois (ilman lantion kapenemista) ja se ois siinä

Nytpä sitten juhliin näitä tavoitteita "edistämään" Hauskaa perjantai-iltaa!

Pieni karhu, vyötärö-lantio-suhde ei kyllä suosi ainakaan mua! Onkohan sen saaminen alle 0,8:n edes mahdollista kaikille, vaikka olisi kuinka laiha? Mutta katsotaan, ei mua kyllä yhtään haittaisi, jos vyötäröltä lähtisi suhteessa enemmän...

emperor, 7 kiloa tammikuun alusta on mielestäni tosi kova tahti, yli kilon viikossa! Ja se on hieno saavutus! Ainakin Kiloklubin oppien mukaan nopeampi tahti ei edes kannata, koska lihasta palaa ja sitä rataa. En ehkä ole paras näitä perusteluja esittämään, mutta kaiketi 0,5-1 kilo per viikko olisi hyvä tahti terveelliselle ja pysyvälle laihtumiselle. Toivottavasti ikävät fiilikset karisevat!

emperor: sulla on ihan mahtavia tuloksia jo saavutettu! Yleensä, kun ne tulokset saavuttaa nopeasti, niin pää ei oikein kerkee mukaan ymmärtämään kropan muutoksia.
Suosittelen päivittäin katsomaan itteä paljon peilistä ja löytämään sieltä joka kerta edes yhden positiivisen asian ja/tai kirjaamaan ylös niitä positiivisia muutoksia. Sen listan vois sit vaikka laittaa johonkin esille, niin sä muistaisit, mitä kaikkee oot jo saavuttanut. Yritä myös itse keksiä tapoja, joilla sä saisit sitä päätä mukaan muutokseen. Mä ainakin uskon siihen, että kun kroppa ja mieli tekee yhteistyötä niin ne tulokset on pysyvämpiä!

Mä olin yhteen aikaan aika mestari puhumaan itselleni jatkuvasti pahaa, ihan kaikissa tilanteissa. Sellainen itsensä piiskaaminen oli kanssa mun juttu. Aina olis pitänyt olla parempi, kauniimpi, tehokkaampi, kivempi jne. Voin kertoo, että aika rankkaa. Sit yhtenä päivänä mä vaan päätin, että yritän joka kerta huomata sen negatiivisen kommentin/lauseen/huomion ja kääntämään sen positiiviseksi. Se tuntui alussa todella typerältä, mutta nykyään se ei tunnu siltä vaan se on oikeasti auttanut.

Teillä on ollu mielenkiintosia keskusteluja BMI:stä ja muista. Mä lisään lusikkani soppaan ja sanon, etten mä koskaan ole ajatellut olevani niin lihava kuin mitä BMI antaa ymmärtää. Kyllä mä tiedän, että mä painan todella paljon suhteessa pituuteen ja että mulla on ylimääräistä. Mutta silti vaikea lihavuus tuntuu pahalta, etenkin kun tiedän, miten paljon mä liikun ja kuinka perusterve mä yksilönä olen. Jotenkin tuntuu ihan hasardilta, et painan näin älyttömästi ja silti kaikki arvot on kunnossa (ainoostaan huono kolesteroli on vähän korkealla, mut sit hyvä kolesteroli on on optimaalinen, samoin ku sokeriarvot, verenpaine yms). Herkut on mun heikkous, niiden takia mä olen lihonut.

Tiistaina loppu mun neljän viikon tiukka dieettaus. No, nää päivät on sit menny enemmän tai vähemmän herkutellessa. Mä päätinki, et maanantaista me taas miehen kanssa ollaan kaks ja puol viikkoo herkuttomalla. Ei sillä, etten tykkäis opetella kohtuutta, mutta jotenkin se herkuton vaan motivoi mua laihduttamaan. On parempi olo! Siitä mä oon tosi ylpee, että mä oon syönyt viis kertaa päivässä, vaikka oonki herkutellut. Se on mulle iso edistysaskel! Senki takia mä haluun jatkaa herkutonta, jotta mä saan harjotella vielä tota ateriarytmiä ja saan keskittyä siihen.