Kiitos Merelleb] ja tsemppiä.

Vietimme lauantain Kotkassa. Ensin hautajaisissa, jossa haudan äärellä palelin ja nyt on nuha ja jäseniä särkee. Mustat maskit. Isäni hauta oli avattu ja tämä hänen viimeinen vaimonsa laskettiin samaan hautaan.Vaimo oli pyytänyt jo vuosi sitten meiltä lapsilta siihen luvan. En tuntenut saattoväestä ketään muita kuin veljeni, jonka kanssa meillä on siis sama isä, ja hänen vaimonsa. Moni tuli kertomaan muistotilaisuudessa, miten mukava oli tavata minut, kun vainaja oli puhunut minusta niin paljon.

Muistotilaisuudessa tarjottiin ensin kuumana höyryävää lohisoppaa, josta olin iloinen, se lämmitti sekä sisältä että ulkoa, kun pitelin käsiäni kulhon ympärillä. Jätin kermakakun syömättä. Veljeni, joka on vain kaksi kuukautta vanhempi kuin tyttäreni, muistuttaa niin yksi yhteen meidän isäämme, että oli hieman kummallinen tunne katsella häntä. Olemme tekemisissä, näemme harvakseltaan, kun hän asuu kaukana, mutta viestitellään. Hän lähetti minulle myöhemmin viestin, että hänelle merkitsi paljon, kun tulin hänen äitinsä hautajaisiin. Lasena tämä poika oli usein meillä lomillaan, kun tytär oli leikkikaverina. Isäni kuoli, kun poika oli 11 kk.

Illan suussa kävimme vielä tervehtimässä Keinoemoani, isäni toista vaimoa (joko olette ihan sekaisin!). Hän täyttää tammikuussa 90, Alzheimer vaivaa, mutta tulee vielä toimeen omassa kodissaan. Olin moneen kertaan sanonut, ettemme tarvitse kahvia, mutta pöytä oli kauniisti katettu, parhaat posliinit ja tarjottavaa sen seitsemän sorttia. Tosin hän kaatoi vesikannusta kylmää vettä kuppiini, mutta totesin, että tää sun kahvi on aika laihaa ja kömmähdys suli yhteiseen nauruun. Pyysin häntä näyttämään valokuvakansiota, jossa oli kuvia 50 vuoden takaa isästäni ja hän oli niin iloinen kertoillessaan kuvien tapahtumista.

Joka kerran Keinoemoni luota lähtiessä sydäntäni kylmää; kuinka kauan hän on vielä keskuudessamme. Hänen jälkeensä minä olen oikeasti suvun vanhin, en enää kenenkään lapsi.

Eilen oli vuorossa bonuslapsenlapsen 22-vuotissynttärit. Sen tytön, jonka elämä oli teini-iässä melkoisessa kaaoksessa. Nykyään hän opiskelee, käy töissä ja asuu avoliitossa mukavan pojan kanssa. Kaunis koti, oli leivottu sitä sun tätä kahvipöytään. Sankarittaren kummitäti toi lahjaksi kondiittorin tekemän täytekakun, joka oli ihan mielettömän upea! Olen niin iloinen tämän tytön puolesta, toiseenkin suuntaan olisi hänen elämänsä voinut mennä. Oli hauska tavata muitakin bonuslastenlapsiani ja heidän vanhempiaan, kuulla tärkeimmät kuulumiset. Justus on hieman pihalla näistä mun läheisistä, mutta ei kai se mikään ihme ole!

Kohta lähdemme minun mökilleni, jossa pihan syystyöt odottavat.

En tiedä,miksi tekstistä tuli musta enkä uskalla muokata, ettei häviä koko juttu.

Kerrankin kulttuuripäivitys myös meikäläiseltä: Tove, elokuva Tove Janssonin taiteilijantaipaleen alusta. Muumien synnystä. Rakkaudesta. Isä-tytär-suhteesta. Ynnä muutamasta muusta keskeisestä teemasta.

Kannattaa katsoa. Mun silmää viehätti myös puvustus ja lavastus. Ne olivat niin neli-viisikymmenlukuisia kuin olla saattaa. Ja stadista oli etsitty epookkiin sopivat kuvakulmat. Alma Pöysti oli ihan loistava hiukan arka Tove, ja Krista Kosonen itsetietoinen Vivica Bandler. Muutkin roolisuoritukset mainioita, kun niihin oli valittu hiukan tuntemattomampia näyttelijöitä.

Vahva suositus, kuten on tapana sanoa. (Tultiin just leffasta.)

PS. Merelle, se sunnuntain Covid fan tutte pääsi livahtamaan ohi kun piti mennä maalaismarkkinoille ja käväistä veneilijäkaverin synttäreillä. Mutta Areenaanhan se jäi. (Puuh, mulla on katsomatta puolitoista tuotantokautta loistavasta tv-sarjasta Babylon Berlin. Ja uutta pukkaa kuulemma jo lokakuun lopussa. Mihin tässä ihminen ennättää?)

Heippa

Kiitoksia kirjoituksistanne. Niitä on aina mukava lukea.

Kärpäsiä olemme edelleen metsästäneet lähes päivittäin. Viime viikolla näimme oravia - parikin kappaletta. Ne ovat tosi harvinaisia täällä. Muistan, kun edesmennyt appiukkoni kertoi yhtenä kesänä, että oli nähnyt täällä ensi kerran oravan. Riistakameran kuvista päätellen supikoira kyllä vierailee tontillamme tosi usein Ehkäpä siippani vielä lainaa yhdeltä naapurilta supiloukkua - se on kyllä vaikeasti loukkuun houkuteltavissa. Kokemusta on.

Jättikokoisen rupisammakon näin terassin edustalla kivetyksellä yhtenä iltana - oli jo pimeää - melkein astuin sen päälle.

Valkoposkihanhet liikkuvat muuttomatkallaan suurissa joukoissa. Etäältä ihan mukavaa katsella, kunhan vain eivät tule liian lähelle. Verkot otimme toissapäivänä pois vähänksi aikaa. Eipä juuri Ahti antanut saalista. Muutaman pienehkön siian sentään saimme. Virvelillä siippani nappasi yhden hauen, josta saimme yhden päivän aterian.

Suupaltti meillä joutsenet lensivät jo parisen viikkoa sitten kahden harmaan poikasen kanssa. Enpä ole nähnyt koskaan 4 - 5 poikasta joutsenilla. Ainakaan en muista

Ihmettelen tätä syksyn lämpöä. Eilen löysin tontiltamme metsämansikan Samassa nipussa oli yksi kypsä (maistui vetiseltä ) ja yksi raakile. Sitä välillä ihmettelin, että miten ihmeessä lehdet puissa tietävät, että on syksy. Yölämpötilatkin ovat olleet aivan kesäisissä lukemissa. Ilmeisesti johtuu valon määrästä - siinä tulkintamme yhden ystäväni kanssa.

Viime yönä saimme vihdoin vettä, sampoin tänään aamusta, mutta muuten on ollut todella vähäsateista. Puolukkaa haluaisin edelleen ostaa. Metsästä varmaan vielä saisi, mutta selkäni, polveni ja lonkkani eivät kestä enää niiden poimimista. Sieneen olisi kyllä tarkoitus vielä mennä. Siinä tulee kuitenkin käveltyä kyykistelyn lomassa.

Tiinuliinu meillä on ystävä, joka aikanaan asui Nauvossa. Siellä kävimmekin. Hän asui osan vuodesta Utöllä ja kertoi paljon saaresta ja sen asukkaista. Matkanne oli varmasti upea.

IL kuten tässä viimeksi keskustelimmekin, niin teillä riittää menoja. Toivottavasti flunssasi helpottuu.

Muori jotenkin ihmettelin, että teillä on vielä niin paljon puolukkaa... Oispa lyhyempi matka, niin ostaisin .

Merelle kiitos taas katseluvinkeistä. Jotenkin aika ikään kuin katoaa ja valuu jonnekin..... Tallennettuja ohjelmia nyt noin 250 kpl digiboxissa Päivällä en osaa katsoa ja illat menevät saunomisen ja ruokailun merkeissä niin, että jää vain vähän aikaa TV:n katseluun. Tuntuu, että on haasteita pitää mökkipäiväkirjaakin ajan tasalla. Lenkillä olen yrittänyt käydä päivittäin. Ruuanlaittoon olen suoraan sanoen kyllästynyt, mutta enpä tällaisina aikoina haluaisi minnekään ravintolaankaan syömään. Muutaman kerran olemme ostaneet kauppareissun päätteksi kylältä pitsat, jotka olen tilannut etukäteen mukaan otettaviksi.

Suurin osa perennapenkeistä on nyt leikattu. Sitäkin hommaa pystyin tekemään vain vähän kerrallaan. Onkohan kellään hajua, mistä johtuu syysleimujeni "huono kunto". Kasvoivat oikeastaan koko kesän vähän kituliaasti ja suuri osa jäi kauhean mataliksi. Lisäksi monista kukat eivät avautuneet kunnolla. Juuri eilen puhelimen kuvia siivotessani vertasin niitä vuoden takaiseen loistoon. Olen kiitollinen neuvoista, jos joku tietää, millä niitä piristäisi. Syyslannoitetta on jo annettu.

Rakas siippani touhuaa puuhommissa. Pitää puuhasta ja sanoi, että ei kyllä aio ostaa klapikonetta niin kauan kun jaksaa itse puut pilkkoa. Eilen teki moottorisahakin tenän. Arveli, että siinä olisi mennyt itse moottori rikki. Hänellä on toinenkin, joten ei nyt ainakaan tähän hätään ole tarvetta uudelle.

Olen puhunut lähes päivittäin äitini kanssa puhelimessa aina isäni käydessä sairaalassa häntä katsomassa. Joskus on vaikeaa, kun hänellä on niin huono kuulo eikä osaa kännykkää pitää aina oikeassa paikassa. Surulliseksi minut tekee se, että huomenna tulee jo neljä viikkoa siitä, kun äiti joutui sairaalaan ja vieläkin on ihan petipotilaana. Pelko siitä, että ei enää nouse jaloilleen ja pääse kotiin, kasvaa päivä päivältä. Toki takana on rankkoja juttuja ja ihme, että on ylipäätään vielä hengissä. Tiedän vaan, kuinka paljon haluaisi päästä kotiin, mutta se ei onnistu, jos ei kuntoudu paremmin. Ei edes joka päivä jaksa nousta istumaan fusioterapeutin avustuksella. Samalla herää huoli isästäni. Huomenna lähdemme muutamaksi päiväksi kaupunkiin ja ajamme täältä suoraan sairaalaan äidin luokse. Tosin käyn matkalla vielä kaupassa, kun en siellä pk-seudulla suostu kauppaan näillä koronaluvuilla astumaan.

Äidin kannalta pelottaa sekin, että jos korona leviää edelleen samaa vauhtia (tuskin ainakaan hidastuu ihan lähiaikoina), niin jossain vaiheessa laittavat ovet kiinni, että omaiset eivät pääse katsomaan. Sydäntä raastaa sitä ajatellessani.

Toivottelen mukavaa syskyistä viikon jatketta kaikille. Pitkää huolta itsestänne ja läheisistänne.

Tervehdys teille.
Tulin juuri sairaalasta piikkien poistosta. Kylläpä olivat pitkät piikit saaneet varpaisiin laitettua, olivat ainakin 10 senttiset, eli pitkällä jalkaterässä.
Poisto oli kivuton, mutta nyt jalka kipuilee eikä oma kenkä mahdu vielä jalkaan.

Kipa, äidin pitkittynyt sairaus on varmaan koko ajan mielessä ja kun tapaamisten rajoitukset hankaloittavat yhteydenpitoa se syö naista.
Itsellä oli samankaltainen tilanne 7 vuotta sitten kun äiti taisteli viisi kuukautta toipilaana mutta sairaalabakteerin takia menehtyi. Minä pääsin kyllä käymään sairaalassa lähes päivittäin.
Täältä löytyisi varmaan vielä puolukkaa ja ehkä joku kavereistani pääsisi niitä sinulle poimimaan ellen itse saa lähi päivinä saapasta jalkaan ja pääse metsään.

Autoa en ainakaan tänään vielä yritä ajaa, on jalkaterä sen verran hellänä.
Etämies toimi sairaskuskina eilen ja tänään. Samoin kuskaili minua kokouksiin. Nyt täytynee alkaa pitää hänelle seuraa jotta ei karkaa ainakaan vielä tänään savonmaalle. Huomenna hän joutuu lähtemään kotiin oman harrastuksensa pariin.

Hyvää viikon jatkoa.

Merelle, katsoin Covid fan tutten Areenasta, kun se oli ensin esitetty suorana. Mozartin musiikista pidän erittäin paljon, mutta Cosi fan tutte ei kuulu mielestäni läheskään Mozartin parhaimmistoon. Lisäksi sen juoni on ärsyttävä! Mitä tulee Covid fan tutteen, niin olihan se ja kyllähän he lauloivat ja menetteleehän se kerran katsottuna. Enpä sano muuta – paitsi ehkä kuitenkin sen verran, että paljon melua tyhjä(hkö)stä! Niin ja onhan se hyvä, että oopperalaulajillakin on edes vähän duunia

Eilen oltiin taas "kitumassa" kuntosalilla. Hiki tuli ja tänä aamuna olin kuin vieraassa kropassa Meitä oli siellä taas sellaiset parikymmentä, joten kyllä seniorit ihan kiitettävästi harrastavat liikuntaa. Muuten salilla ei kovinkaan montaa kuntoilijaa ollut ja mekin olimme hyvin harvakseltaan, vaikka varmaan siinä huohottaessa aerosolit lentävät. Käyttämässämme salissa on kyllä hyvä ilmanvaihto, mutta kaipa siinä omat riskinsä on siinäkin. Tosin huonolla tuurilla tartunnan voi saada juurikin silloin, kun kulkee maski naamalla pitäen monen metrin välejä ja lotraa käsidesiä vartin välein!

Alma Pöysti on ihan kiitettävästä käynyt promoamassa uutta ”Tove”-elokuvaa! Emme ole käynyt sitten kevään elokuvissa, mutta täytyy panna harkintaan, kun meillä on marraskuun lopussa vanhaksi menevät vapaaliputkin. Kovin kummoista elokuva-antia ei ole ollut eikä ole kertaakaan tullut tunnetta, että tuo pitää päästä katsomaan. Kotimaiset tulevat suht nopeasti televisioon eikä Toven kaltainen salonkielokuva paljoa menettäne, vaikkei sitä isolla skriinillä näekään.

Mustikkaposki, sairaalabakteeri vei minunkin vanhemman veljeni. Hänellä oli leukemia, joka pysyi hoidoilla hyvin kurissa. Hän joutui kuitenkin ohitusleikkaukseen, johon hänet valmisteltiin verensiirroilla ja lääkityksellä hyvään kuntoon leukemian suhteen. Leikkaus onnistui, mutta sitten hän sai sairaalabakteerin jalkaan siihen kohtaan, josta siirrännäissuonet oli otettu. Leukemia ja sairaalabakteeri on huono yhtälö ja hän meni tosi nopeasti. Se on kirottua, kun antibioottien turhalla käytöllä on saatu aikaiseksi bakteereita, joihin ei mikään pysty! Maailmalla antibiootteja käytetään surutta myös karjankasvatuksessa ja asiantuntijat olivat sitä mieltä, että se oli syynä esim. Pohjois-Italian koronakatastrofiin. Lombardiassa tuotetaan valtaosa Italian sioista, joille syötetään antibiootteja tuotannollisista syistä, mikä tarkoittaa sitä, että he pystyvät kasvattamaan ison määrän sikoja melko ahtaissa tiloissa. Antibiootit eivät tehoa viruksiin, mutta virustulehduksen yhteydessä esiintyy usein bakteeritulehduksia kuten keuhkokuumetta, joka varsinkin vanhoille ihmisille on hyvin usein kohtalokas ja siksi koronaan sairastuneille annetaan oireiden mukaisen hoidon lisäksi antibiootteja bakteereja vastaan. Italiassa kuoli valtavat määrät ihmisiä koronan aiheuttamiin bakteeritulehduksiin, koska heidän saamansa antibiootit eivät tehonneetkaan ja se johtui juurikin siitä, että ihmisille oli syntynyt antibioottiresistenssi. Meillä onneksi eläimille annetaan antibiootteja vain todelliseen tarpeeseen eikä niitä lääkityksen aikana laiteta teuraaksi eikä lääkittyjen lehmien maitoa käytetä. Lääkäritkin ovat ryhdistäytyneet eivätkä enää kirjoita turhia antibioottikuureja, vaikka asiakkaat niitä käyvätkin kinuamassa jokaiseen nuhakuumeeseen!

Taas on käynyt selvemmäksi minkälainen kahjo Trump on. Facebookissa on kiertänyt vitsi, jossa hän kehuu, miten hänellä on maailman paras ja upein koronavirus ikinä ja johan hän sitten oikeasti ehätti kertomaan tietävänsä nyt kaiken koronasta eikä sitä tarvitse pelätä eikä antaa sen vaikuttaa elämäänsä millään tavalla. Ihmettelen sitä, että lääkärit päästivät hänet ”lomalle” sairaalasta, vaikkei vielä ole mitään näyttöä tervehtymisestä. Sitä paitsi taudinkuvaan kuuluu, että vaikkei potilas olekaan kovin sairas, niin noin viikon kuluttua tauti yhtäkkiä pahenee. Niinhän Boris Johnsonillekin kävi. Näin jossain otsikon, jossa Melania sanoo yksivakaasti, ettei aio käydä katsomassa miestään sairaalassa! Saapahan hänkin nyt vähän lomaa Donaldista, joten ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin

Odotan jännityksellä, milloin tulee tieto siitä, jatkaako Kimi Räikkönen kilpailemista vaiko ei. Mielestäni hänen pitäisi jatkaa, sillä hän on (ikäisekseen) todella hyvässä fyysisessä kunnossa ja päähän hänellä on aina ollut kunnossa. Eihän hänellä kovin hyviä mahdollisuuksia nykytallissaan ole, mutta kehitystä sielläkin tapahtuu, joten koskaan ei voi tietää, mitä seuraavalla kaudella tapahtuu. Onhan hän sellainen positiivinen väriläikkä ja tavattoman suosittu yhä edelleen ympäri maailmaa, vaikkei (tietenkään) täällä meillä

Varasin meille ajat influenssarokotukseenkin. Ensimmäiset vapaat ajat olivat 20.10., mutta valitsin perjantain 23.10., kun meillä on viikon puolivälissä teatteri eikä viitsi riskeerata sitä, että rokotuksesta tulisi jotain komplikaatioita. Ei siitä ole koskaan aikaisemmin tullut, muttei vara venettä kaada.

Toivottelen teille kaikille mukavaa viikon jatkoa, vaikka jokseenkin sateista luvattiinkin. Mutta johan tässä on kaunista ja tosi lämmintä ollutkin, niin että on ollut suorastaan vaikea uskoa syksyn saapuneen

Merelle, no meillä täällä "periferiassa" on tarjontaa vielä vähemmän! Ensi helmikuussa (helmikuu on Tampereen oopperakuukausi ), menemme katsomaan Lentävää hollantilaista - sikäli mikäli! - liputkin on jo ostettu. Mozart on Mozartia - tietenkin - mutta Cosi fan tuttessa ei ole oikein sellaisia kunnollisia aarioita, joista jäisi minkään tason korvamatoja. Lähes oopperasta kuin oopperasta pystyn hyräilemään jotakin aariaa tai kuorokohtausta, mutta Cosi fan tuttesta en. Rehellisyyden nimissä on toki sanottava, etten sitä ole kovin montaa kertaa nähnyt, mutta toisaalta, on sellaisiakin oopperoita, joita en ole koskaan nähnyt ja pystyn silti jotain hyräilemään

Ei meidänkään kuntosalilla kukaan käytä maskeja, mutten sitä oikein osannut kaivatakaan eikä hikijumpassa voisi maskia käyttääkään, kun sitä ei tahdo kestää ilmankaan Luin jostain, että kuntosaleilla voisi käyttää maskeja pukuhuoneessa, mutta maanantainakin meitä oli samassa välissä kolme ihmistä ja etäisyyttä oli metritolkulla. Käsidesiä on kyllä joka puolella tarjolla ja sitä minäkin tietenkin käytin.

Suruhan siitä tulee, kun ei pääse kielikursseille tai muihin harrastuksiin. Kälyni käy Järvenpäässä maanantaisin englannin keskustelukerhossa ja se on kyllä onnistunut kuulemma hyvin myös matkojen suhteen, mutta järvenpääläisenä hän menee tietenkin jalkaisin. Toisaalta hän ei voi käyttää astmansa vuoksi maskia, joten riskit ovat suuremmat. Hän nimittäin käy useita kertoja viikossa Helsingissä junalla taidenäyttelyissä, elokuvakerhossa ja missä milloinkin. Sitten hän kysyi minulta eilen puhelimessa, miten me suhtaudumme koronaan ja varotoimiin, jos hän vaikka tulisi yökylään! Siihen oli aika vaikea sanoa mitään, mutta olen kyllä muuten tuonut esiin sen, että käytämme kaupassa ja busseissa maskeja, lutraamme käsidesiä ja välttelemme ainakin 80 prosenttisesti kaikenlaista kanssakäymistä muiden kanssa. Minä olen aika pitkälle fatalisti ja ymmärrän, ettei käytössä olevilla suojakeinoillakaan voi tartunnalta välttyä, jos se on tullakseen, mutta mielestäni fatalistillakin täytyy kyllä olla tervettä itsesuojeluvaistoa!

Meillä ei täällä ole ollut mitenkään hälyttävästi tartuntoja, mutta verrattuna kevääseen, määrät ovat kyllä suurempia. Aivan samoin kuin on valtakunnallisella tasollakin. Keväällä päivittäiset määrät olivat kymmenissä ja nyt olemme jo pitkästi päälle sadan ja luku kasvaa, jos nyt ei ihan eksponentiaalisesti niin ei paljosta puutu. Voi vain miettiä, miten kesällä puretut rajoitukset vaikuttivat nyt käynnissä olevaan voimakkaaseen kasvuun. Vaikka tautiluvut kesällä olivat lähes olemattomat, oli jo muualta maailmasta nähtävissä uuden aallon eteneminen, joten siihen olisi pitänyt osata varautua paremmin. No, jälkiviisaus on helppoa eikä maahan kaatunutta maitoa kannata itkeä!

Voikaahan hyvin, ystävät

Hyvää alkuiltaa!

Mulla on päivä mennyt pääasiassa kyyneleitä pyyhkiessä, ja niin meni loppuosa eilisillastakin.

Myöhäisillä tunneilla tuli viesti virolaiselta ystävältä, että hyvä ystävämme ja UK:n pitkäaikainen työyhteistyökumppani M on kuollut. Laitettiin tietysti heti viestiä hänen pojalleen, joka on Facebookissa, ja pyydettiin välittämään lämpimät osanotot koko perhekunnalle. Ajatukset ovat olleet koko päivän kyseisen perheen luona. Erityisen lämpimästi ajattelen M:n miestä, joka on nyt menettänyt kuusikymmentä vuotta rinnallaan kulkeneen kumppaninsa.

Pariskunta oli tavannut toisensa nuorina opiskelijoina Tarton yliopistossa ja nähnyt kaiken sen kehityksen, mikä Neuvosto-Virossa ja myöhemmin vabariigissä (eli siis itsenäisessä maassa) kuusikymmenluvun ja uuden vuosituhannen toisen kymmenen välillä tapahtui. Ja kun kulttuuriväkeä ja viisikymmenluvun ”siperiankävijöiden” (siis Stalinin kyydittämien virolaisten) jälkeläisiä olivat, niin järjestivät myös minulle, yhdeksänkymmenluvun alussa ystäväpiiriin liittyneelle, todellisen syväsukelluksen Viron menneisyyteen ja nykyisyyteen.

Tapasimme yleensä Tallinnassa (väittivät että sinne päin on helpompi matkustaa, näkeehän sen kartastakin että matka Suomenlahden yli eteläänpäin on alamäkeä). Heti, kun kummankin parin lähipiirin kuulumiset oli kerrottu, ryhdyttiin tekemään selkoa siitä mikä on kulloinenkin maailmanmeno, mistä heillä ja meillä puhutaan, mitä muutoksia ehkä on lähiaikoina luvassa.

Juttua riitti aina, ja mua viehätti myös se, että M. joka oli tavannut tyttäreni ja hänen lapsensa vain kerran (pienempi mamin pupunen istui silloin vielä rattaissa ja imi tuttia), oli lämminsydäminen vanaema (isoäiti) joka muisti joka kerran kysyä myös nyt jo noiden teineiksi venähtäneiden tyyppien kuulumiset. UK:n perhekuntahan oli pariskunnalle tuttu jo usean vuosikymmenen takaa.

Käytiin me muutaman kerran heidän mökilläänkin. Viehättävästä vanhasta ruokokattoisesta torpasta oli kunnostettu kesäpaikka, jonka mailla lomailevat nyt myös pariskunnan kaksi poikaa perheineen.

Viimeksi tavattiin Tallinnassa viime joulun alla; silloin oli sovittu että tulevat Suomeen siinä kevään korvalla, ehkä jopa ennen kuin me mennään maaliskuussa Espanjaan. Costa del Solillekin heitä houkuttelimme; sikäläinen vuokrakämppämme kun on sen kokoinen että kaksi sopuisaa pariskuntaa mahtuu mainiosti.

No sittenpä tuli tämä maailmanlaajuinen pandemia eikä matkusteltu mihinkään suuntaan. Eikä tässä nyt olla menossa hautajaisiinkaan, vaan ostetaan kaunis adressi ja pannaan se postiin.

Jotenkin sitä on juuttunut ajattelemaan, että tuonilmaisiin siirtyy lähinnä vanhempaa väkeä. Että omat ystävänsä saa pitää iän kaiken. Ei saa.

En oikein tiedä, mitä itkeskelen. Ehkäpä sitä, että kun itsekin osaisi olla ja toimia niin, että jälkeenjäävillä olisi mieluisia muistoja. Kauniita, kivoja, hassuja, hupaisia, yhtä kaikki lämpimiä.

Nyt pitää pyyhkiä kyyneleet, lopetella yksi luvattu työhomma ja leipoa pupuille pullaa (mulla on huomenna isoäiti-iltapäivä) ja keskittyä pitämään huolta tästä lähipiiristä.

Tiinuliinu lämmin osanotto ystävänne poismenon johdosta <3 Onneksi sinulla on isoäitipäivä, saat varmaan teinien parissa vähän muutakin ajateltavaa. Ei siis niin, että ystävää ei saisi muistella, mutta että välillä ehtivät silmät kuivuakin.

Minäkin olen itkenyt viime päivinä. Olen herkkä nauramaan ja itkemään sekä ilosta että surusta - yleensä vain liikutuksesta. Monet Disneyn leffatkin saivat minut kyynelehtimään aikanaan, kun lasten kanssa niitä katsoimme. Viime aikoina olen itkenyt lähinnä äitiäni ja siinä sivussa isääkin. Eilinen käynti äidin luona oli kyllä piristävä. Äiti vaikutti ihmeen pirteältä . Surullista vaan, että ei pysty yhtään liikkumaan. Toivon kovasti, että fysioterapeutit saisivat yhdessä äidin ja Taivaan Isän kanssa ihmeitä aikaan. Sairaalareissun jälkeen kävimme vanhempieni kotona juomassa kahvit isäni kanssa.

Olen tässä aamupäivällä menossa terveyskekukseen lonkkaröntgeniin. FFP3 suojain naamaan . Päivällä on tarkoitus mennä ystäväni kanssa keskuspuistoon lenkille. Huomenna olen menossa vielä äitiä katsomaan. Ensin oli tarkoitus mennä tyttären kanssa, mutta nyt poikakin tahtoo tulla mukaan. Sinne saa mennä vain kaksi vierailijaa kerrallaan, joten poikamme odottaa ensin ulkona ja me sitten, kun hän menee äidin luokse.

Järkyttäviä nämä koronaluvun kasvut . Olen kauhuissani. Se on tietty totta, että eivät ole verrannollisia kevään lukuihin, kun silloin ei ollut testauskapasiteettia samalla lailla. Pelottaa vaan, että sairaalahoitoon joutuvien luvut alkavat nousta, kuten on ollut suunta muuallakin Euroopassa. Alueelliset erot ovat suuria - jo siinäkin mielessä, että täällä pk-seudulla jäljitys- ja taudin lähteet eivät toimi hyvin. Mikkelissähän ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että jäljitys sujui hyvin ja pahin olisi jo ohitse.

Kerrostaloasumisen riemua : joku tekee remonttia ja se kuuluu....

Muori tsemppiä lääkärijuoksuihin

Merelle toivottavasti tulee nautinnollinen kaupunkireissu, kun junaankin uskaltaudut.

Menna ymmärrän ikävän tilanteesi tuossa yöpymisjutussa .

Voimaa päiväänne

Tiinuliinu ja Muori, mun ei tarvinnut kuin lukea teidän päivitykset, kun alkoi vettä valua silmistä. Tämä syksy on täynnä ilon lisäksi myös alakuloa, kun ystäviä lähtee sinne tuonpuoleisiin (Tiinuliinun mukava ilmaus). Joutuu tajuamaan oman aikansa rajallisuuden. Edessä on vähemmän vuosia kuin takana.

Olemme jutelleet tästäkin asiasta Justuksen kanssa silloin tällöin. Nuorempina voisi vaikka rakentaa talon tai tehdä muita isoja muutoksia. Mutta varsinkin minua vaivaa ajatus, että jompikumpi meistä voikin jäädä yksin milloin tahansa ja silloin on parempi esimerkiksi asua tässä tutussa taloyhtiössä, jossa on mukavat ja tutut naapurit.

Täytyy vain pitää huolta itsestään ja toisesta ja toivoa terveyttä ja järjen säilymistä mahdollisimman monta vuotta.

Olen aina pitänyt aforismista, että "Kukan kauneimpaankin kukoistusaikaan kätkeytyy sen kuihtumisen salaisuus". Nyt elän sitä kukan kukoistusaikaa, tulevasta ei tiedä kukaan.