Kipa, meille on ilmestynyt tuohon ulkorakennuksen seinään miljoonittain kärpäsiä. Siellä sisällä myös ikkunat ihan mustanaan. Imuroidaan niitä ja tuntuu että vaan lisääntyvät? Tuollaista ilmiötä ei ennen oo ollut.

Jakselkaahan kaikki!

Kipa, teidän kärpäsistä tuli mieleen muutaman vuoden takainen show, joka meillä oli yhtäkkiä ilmestyneiden kärpästen kanssa. Oltiin jo muistaakseni marraskuun puolella. Ensin huomasimme aamulla pihaoven sälekaihtimissa useita kärpäsiä, jotka nitistin elektronisella kärpäslätkällä. Lähdimme kuntosalille siinä puolen yhdentoista maissa ja kun palasimme, taas oli samanmoinen määrä kärpäsiä pihaoven sälekaihtimessa. Taas lätkä heilui, mutta illan kuluessa niitä tuli koko ajan lisää sitä mukaan kuin saimme edellisiä tapetuiksi. Tätä kesti melkein viikon ja sitten kärpäsen katosivat yhtäkkiä kuin olivat ilmestyneetkin Emme voineet käsittää mistä ne olivat tulleet, sillä emme siihen aikaan enää oveakaan pihalle pitäneet auki. Sitävastoin makuhuoneessa ikkuna oli koko ajan auki ja ovi kiinni, mutta siellä ei ollut ensimmäistäkään kärpästä, joten tulimme siihen tulokseen, etteivät ne tulleet suoraan ulkoa. Sitäpaitsi oli jo ollut yöpakkasiakin, joten en usko ulkona kovinkaan montaa kärpästä enää olleen.

Otukset olivat suuria, n. peukalonpään kokoisia ja lensivät vauhdikkaasti ympäriinsä, mutta istahtaessaan jonnekin, ne olivat jotenkin pölhöjä ja siksi helposti pyydystettävissä. Googlasin kärpäsiä marraskuussa ja löysin artikkelin, jossa puhuttiin ullakkokärpäsistä, jotka eivät muni eivätkä muutenkaan ole haitallisia, mutta kyllä inhotti, kun niitä pörisi ympäriinsä. Mitään sisääntuloaukkoja emme ole keksineet, joten melkoinen arvoitus tuokin!

Mitä tulee, Kipa, mainitsemaasi rentoon elämänotteeseeni, niin olen aika lailla samoilla linjoilla kuin Tuntemattoman sotilaan Koskela eli asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin ellun kanat! Sillä menetelmällä olen välttynyt stressiltä ja ehkäpä siitä johtuu sekin, kun olen koko ikäni saanut kuulla olevani aina niin iloinen ja positiivinen!

Kerroin meirämmiähellekin Justuksen puunkaatohommasta ja hänkin pyöritteli päätään. Eihän johto tietenkään ollut korkeajännitejohto, mutta sähkö siellä siltikin kulkee eikä sähköyhtiöt varmaan turhaan varoittele ihmisiä niihin hommiin puuttumasta! No, kaikki onneksi sujui hyvin, mutta todellakin olisi hyvä piilottaa moottorisaha vastaisuudessa!

Kuullessani tänä aamuna Trumpin koronatartunnasta tuumasin, että maailmassa on sentään jotain oikeudenmukaisuutta! Ei niin, että kenellekään toivoisin vakavaa sairautta edes lievässä muodossa, mutta siltikin! Kyllä hän on niin paljon harmia saanut aikaiseksi ihan globaalistikin, että sopivaan kohtaan Nemesis iski. Todennäköisesti hän saa nyt roppakaupalla myötätuntoääniä, mutta mikäli Bidenin porukka pystyy pitämään suunsa soukalla ja olemaan ärsyttämättä nukkuvien puoluetta, niin ehkä tästä voi jotain hyvääkin seurata. Vahinko vain, että Melaniekin sairastui!

IL, toisilla ihmisillä on voimakas kotiseuturakkaus ja useinkin se liittyy jollain lailla maaseutuun. Itse pidän yllä helsinkiläisyyttäni, ikään kuin olisi jotenkin hienoa olla syntynyt Helsingissä ja vielä ihan keskellä ydinkeskustaa Siitä huolimatta Tampere on kotikaupunkini, jossa viihdyn enkä useinkaan enää mainitse olevani junantuoma, olenhan asunut täällä jo 24 vuotta. Sitä paitsi, valtaosa tamperelaisista on junantuomia niin kuin itse asiassa valtaosa helsinkiläisistäkin nykyään!

Saikkua, kiitos! osa 3 oli ihan hauska esitys. Tietenkin siinä oli kohtalaisen paljon toistoa, mutta se oli hyvin päivitetty korona-aikaan. Saattaa jopa olla, että nauroin hieman enemmän kuin kakkososassa. Mikko Kivinen puhui edelleen melko epäselvästi ja välillä siinä mentiin selvästi improvisoiden, mutta tuollainen esitys kestää sen hyvin. Järjestelyt teatterissa toimivat jälleen hyvin ja nyt odotamme innolla seuraavaa teatteri-iltaa Agatha Christien parissa

Laitoin meille tänään päivälliseksi tonnikalapastaa ja käytin siihen kaksi purkkia chilimaustettua tonnikalaa. Muuten oli hyvää, mutta hieman loppua kohdin kita alkoi olla turtana. Alkuperäisen ohjeen mukaan siihen olisi pitänyt laittaa tonnikalaa öljyssä, mutta tuumasin, että chilistä tulisi maukkaampaa. No, seuraavalla kerralla laitan yhden purkin kumpaakin, josko se olisi sitten hieman vähemmän tulista. Ruokaa jäi vielä huomiseksikin, joten kaadoin sekaan juustoraastepussin jämät ja maistettuani totesin maun pyöristyneen aika mukavasti.

Tiinuliinu, kiitos Utön kuvista ja mielenkiintoisista selostuksista. Olen tainnut sanoa aikaisemminkin, mutta pidän erittäin paljon siitä, että jokaiseen kuvaan on laitettu selostukset. Siinä saa ihan huomaamattaan historianoppia. Hyvin tapa on alkanut tarttua tässä porukassa muihinkin ja toivottavasti ajan kanssa tulee yleisemminkin käyttöön. Minullakin on joitakin fb-kavereita, jotka kuvaavat paljon, mutta ainoat selityksensanat löytyvät otsikkotekstistä eikä se välttämättä aina riitä.

Viikonloppu kolkuttelee taas ovella, joten toivottelen teille kaikille leppoisaa viikonloppua. Pysytelkäähän terveinä

Menna: ei tietty korkeajännite oikeasti, vaikka itsekin niin kirjoitin, vaan korkea jännite verrattuna kännyn laturiin!
Mutta kaikki meni hyvin. Hyvä.

Hei Ihanaiset,
terveisiä mökiltä, ei me kauaa pystytty olemaan täältä pois .

Kärpäset, mekin olemme ihmetelleet mökillä hirmuista kärpästen määrää sisätiloissa jo jonkin aikaa. Minä jo epäilin, että on kehittynyt uusi Houdinin rotu, kun ensin ulkoikkunan sisäpuolella saattoi olla kahdeksan kärpästä ja kohta sisäpuolella pörräsi kuusi ja ikkunan välissä oli vain kaksi . Ei ole mahdollista väitti isäntä, no mistä ne sitten tulivat, kun ovet ja ikkunat on kiinni . Kärpäslätkä on heilunut tiuhaan, mutta kärpäsiä on vaan riittänyt. Meillä on myöskin auringon puoleisella ulkoseinällä ollut kärpäsiä lähes mustanaan. Jotkut ovat olleet todella isoja yksilöitä.

Tänään rampattiin metsässä lähes neljä tuntia ja saatiin kunnon saalis suppiksia ja muutama kantarelli. Hups, kirjoitin kanttarellin kahdella teellä ja ohjelma korjasi sen yhden t:n muotoon, viisas kone . Täälläkin on niin, ettei kaikissa vakio suppispaikoissa ole sienen sientä. Suurimmat saaliit saatiin ihan uusista paikoista eikä oltais etsimällä löydetty kun olivat minusta täysin epäsopivassa maastossa .

Nyt ei pääse enää sieneen, kun kaikki paikat on piukkaan täynnä. Minä niin tykkään siitä metsästä, se on kaunis. Tänäänkin, kun aurinko paistoi harjun rinteen sammalleet hehkuivat syvän vihreänä, seassa oli hopean väristä jäkälää ja muutama keltainen kanttarelli loisti kullan keltaisena. Suppikset olivat kuin savukvartsi ryppäitä, voiko kauniinpaa olla. Tänään vaan tunnelman pilasivat hirvikiväärien pauke, onneksi sitä ei kestänyt kuin hetki, tuli vissiin saalista myös metsästäjille. Muuten mikä lintu pulputtaa Joku metsäkanalintu? Teeriä ollaan nähty täällä paljonkin.

Joutsenia mekin ollaan seurattu, kun muu villi luonto on paennut tontillamme kauemmas sitä mukaa, kun ollaan rakennettu ympäristöä vanhuuden varalta tasaisemmaksi . Ei näy enää ukkoetanoita, ei pesiviä lintuja puissa eikä maassa kärpän poikasista puhumattakaan. Onneksi on vielä mun ykkös suosikit eli sammakot ja etenkin hitaan harkitsevat köntykset, nimittäin rupisammakot. Niitä ehtii meikäläinenkin seurata muut sammakkolajit hyppivät liian nopeasti karkuun. Rupisammakko loikkii vasta viimeisessä hädässä enkä minä taida niiden mielestä olla suurikaan uhka . Äkkiä ne kuitenkin valtaavat itselleen vapaat kivenkolot, kun rakennettiin luonnonkivimuuria teimme tuttavuutta monen rupikonnasta kanssa. Jouduttiin purkamaan jo tehtyä muuria ja yksi onneton konna menetti kotinsa, se yritti epätoivoisesti kiivetä pystysuoraa kivensyrjää ylös mutta ote ei pitänyt, minun piti tuupata sitä vähän pyllystä. Toinen konna ei millään tahtonut luopua kolostaan vaan kökötti tiukasti kivellä ja tapitti meitä syyttävästi. Pakko oli ottaa konna käteen, kun ei puhetta uskonut. Kerroin sille, että litistyminen uhkaa jos ei suostu sukkelaan siirtymään. Ei tehonnut info, kiltisti istui kämmenelläni, eikä sitten millään tahtonut lähteä tarjoamalleni kivenkololle. Sitten pitkän tuumaustauon jälkeen harkitsevasti konna ojensi toisen eturaajansa kivelle ja taas harkittiin . Huomautin kyllä, että pomo huutelee ja urakka kusee mutta rupikonna vaan harkitsi, piti sitten siihenkin tuupata vauhtia.

Joutsenilla on enää viisi poikasta, emme ole ihan varmoja oliko niitä alun alkaen kuusi vai kahdeksan, kun eivät tule meidän rantaan ennenkuin poikaset ovat isompia. Kiikarilla yritettiin poikuetta laskea mutta eivät pysyneet paikallaan niin kauaa, että oltaisiin saatu tehtyä tarkistus laskenta.
Kovasti vanhemmat ovat tänä vuonna saaneet tehdä töitä, että poikue saatiin siivilleen. Törinä on ollut kovaa mutta tuottanut viimein tulosta ja kaikki viisi lentää. Järveä on sitten ahkerasti lennetty ees taas ja vanhemmat antavat tiukkaan komentoja jos joku vähänkin eksyy muusta parvesta. Ovat kyllä uljaita lintuja. Kurki on pariin kertaan pyrkinyt meidän biitsille mutta tehnyt tiukan uukkarin meidät huomatessaan. Kerran me oltiin ovelampia, nähtiin, kun kurki lähestyi ja kun se oli puiden takana dyykattiin ikkunaan ja oltiin hengittämättä. Kurki laskeutui ja saatiin ihailla sitäkin.
Avara ja ihmeellinen luontokatsaus päättyy tähän. Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille.

Suosittelen tuota samaa. Näin sen ensitelevisioinnin, ties vaikka uusiksi ottaisin!

Suupaltin Avara luonto -juttuja on aina hauska lukea. Rupisammakkokuiskaajahan sinä selvästi olet!

Muistaakseni Merelle täällä jossain vaiheessa kyseli mun ruokavaliosta. Lyhyesti: pyrin syömään viiden tunnin välein pikkuruisia annoksia. Suurin onnistumisen syy painonpudotukseen (nyt -26 kg) on siinä, että muutaman vuoden ajan olen syönyt noin kolmasosan siitä, mitä ennen, ja todennut mainiosti pysyväni hengissä. Syön kaikkea mitä tekee mieli, mutta vain vähän, enkä koskaan ota lisää ruokaa. (paitsi jos se on ihan älyttömän hyvää).

Aamulla syön yhden leivänpalan, päällä sipaus Beceliä, salaatinlehti, leikkelettä ja lisänä tomaattia. Olen saanut itseni uskomaan, että kaapissa on leipää, jota voin syödä myöhemmin, jos tuo yksi pala ei riitä. Lounaaksi yleensä lämmitetään edellisen päivän jämiä, salaattia tai kasviksia iso kasa. Iltapäiväkahvilla aika usein syön pullapalan tai keksin, koska nautin siitä. Justus laittaa päivällisen, useimmiten kalaa ja vihanneksia (hänelle myös perunoita). Justus laittaa terveellistä ja maukasta ruokaa ja syö itse paljon salaatteja ja vihanneksia.

Minullahan on diabetes, joten säännöllinen syöminen on tärkeää. Lisäksi minua on auttanut kerran viikossa pistettävä suolistohormoni, joka tasaa verensokeria, mutta pitää myös ruokahalun pienenä. Tulee täysi olo jo ihan vähästä.

Olikohan tästä apua? Nyt valmistaudun lähtemään Kotkaan hautajaisiin.

Moi, ja terveiset ulapalta!

Ette muuten arvaakaan, miten virkistävä voi pikkuinenkin lomanen olla – vai arvaatteko? Saanko kuitenkin ihan hiukan selittää?

Keskiviikkoaamuna herättiin siis aivan liian aikaisin ja ajeltiin halki sumuisen Etelä-Suomen. Onneksi sumu hälveni Saaristotiellä; Paraisen ja Nauvon maisemat ovat kauniita ja ruskapuut antoivat niille vielä oman kullankeltaisen säväyksensä.

Saariston yhteysaluksessa nautittiin nelisen tuntia merestä ja auringosta. Matka yhteysaluksella on täysin ilmainen. Autoa ei mukaan voinut ottaa kun Utössä ei saa ajaa autolla, mutta muutamiin muihin saariin pääsee kyllä maksutta autollakin. Matkustajia oli niin vähän, että turvavälit säilyivät ihan itsestään. Oli meillä maskeja mukana, mutta niitä ei edes kaivettu esiin repusta.

Syys-lokakuun vaihteessa sää voisi olla varsin kamala, mutta meitä se suosi. Tuuli oli tosin aika navakka, mutta niinhän se on ulkosaaristossa aina. Perjantaina aurinko paistoi aamusta iltaan, eikä torstaitakaan voinut moittia, paitsi että illan pilviverho peitti miltei täyden kuun. Mutta kahtena iltana me saatiin sitäkin tiirailla ja kuvata. Kuten FB:tä seuraavat kuuskymppiset ovat ehkä havainneet, olen päivittänyt innokkaasti maisemista, joihin ei monikaan tule kovin usein lähteneeksi.

Utö on Suomen eteläisin asuttu saari; siellä on ihan ihmeen paljon nähtävää kun ottaa huomioon, että saari on vain puolentoista kilometrin pituinen. Käveltiin ristiin rastiin, sekä kylän mukulakivisiä teitä että kanervanummilla kiemurtelevia polkuja pitkin. Iltaisin noustiin saaren korkeimmalle kohdalle eli majakkamäelle katsomaan miten oranssinpunainen kuu nousi suoraan Suomenlahdesta ja miten sininen hämärä laskeutui kylän ylle, katulamput ja talojen valot syttyivät.

Saarella on noin 40 ympärivuotista asukasta, toimiva ala-asteen koulu ja kauppa joka on auki kaksi tuntia päivässä. Mutta valikoimissa ei ollut valittamista – sieltä näytti saavan jokseenkin kaikkea mitä ihminen tarvitsee, kemiöläisestä keskioluesta villalankaan, makkarasta moottoriöljyyn.

Viehättäviä puna- ja keltamullalla maalattuja taloja pitää tietysti ihastella kylänraitilta käsin; ne ovat ihmisten koteja mitä kuulemma kaikki kulkijat eivät meinaa ymmärtää. Valokuvia toki saa ottaa, ja muutama kyläläinen on kehittänyt matkailusta itselleen ammatin. Tapasimme rouvan, joka on syntyisin Utöstä ja palannut parinkymmenen mantereella opettajana vietetyn vuoden jälkeen kotisaarelleen. Nyt hän pyörittää kahvilaa (käsittämättömän hyvää pannukakkua saaren omista omenista tehdyn hillon kanssa!) ja kesäisin lisäksi pientä vierassatamaa, toimii sesonkiaikoina turistioppaana ja huolehtii muutamasta majoitustilasta. Saarella on bed and breakfast -huoneita, mökkejä omatoimimatkailijoille sekä ihan kunnon hotelli, joka on rakennettu vanhaan armeijan kasarmiin. Siellä on tietenkin kaikki mukavuudet, hyvin toimivaa WiFiä myöten, ja telkkarissa kanavia ehkä enemmänkin kuin esim. meillä kotona.

Mutta kukas nyt ulkosaaristoon menisi telkkaria tuijottamaan? Ulos vain, heti kun puuro ja muut aamiaispöydän antimet on nautittu. Kamerat ja kiikarit kaulaan vaikka meidän varustelumme vaikutti aika vaatimattomalta varsinaisten lintumiesten rinnalla. Samaan aikaan saarelle osui puolenkymmentä harrastukseensa ilmeisen vakavasti suhtautuvaa lintubongaria. Nämä jaksoivat seisoa asemissaan tuntitolkulla – me kiipeilimme kallioille, ällistelimme bunkkereita ja tykkejä (Puolustusvoimat piti suurinta osaa saaresta hallussaan v 1918–2005, ja sitä ennen mukulakiviteitä rakenteli tsaarin armeija), hiljennyimme 90 vuotta sitten tapahtuneen haaksirikon muistomerkille. Utön vesillä on kyllä tapahtunut monta muutakin merionnettomuutta, ja saarihan oli myös Estonian pelastustoimien tukikohta 1994.

Pääkaupungin asukkaalle elämys on jo se, että jokainen vastaantulija (heitä tosin ei ole kovin monta) tervehtii ja hymyilee. Ja se, että kun istuu kalliolla, ei kuulu muuta kuin aaltojen loiske ja jokunen linnun kirkaisu.

Kyllä kotimaastakin kivoja kohteita löytyy!

PS. Näin sesonkiajan ulkopuolella savukalaa ei saanut. Ei ennen kuin paluumatkalla espoolaisesta supermarketista. Mutta saaristohotellin kokki ja yhteysaluksen emäntä (ravintola sielläkin oli!) osasivat asiansa. Taidan mennä vaakaan vasta tuonnempana.

Kiitos Merelleb] ja tsemppiä.

Vietimme lauantain Kotkassa. Ensin hautajaisissa, jossa haudan äärellä palelin ja nyt on nuha ja jäseniä särkee. Mustat maskit. Isäni hauta oli avattu ja tämä hänen viimeinen vaimonsa laskettiin samaan hautaan.Vaimo oli pyytänyt jo vuosi sitten meiltä lapsilta siihen luvan. En tuntenut saattoväestä ketään muita kuin veljeni, jonka kanssa meillä on siis sama isä, ja hänen vaimonsa. Moni tuli kertomaan muistotilaisuudessa, miten mukava oli tavata minut, kun vainaja oli puhunut minusta niin paljon.

Muistotilaisuudessa tarjottiin ensin kuumana höyryävää lohisoppaa, josta olin iloinen, se lämmitti sekä sisältä että ulkoa, kun pitelin käsiäni kulhon ympärillä. Jätin kermakakun syömättä. Veljeni, joka on vain kaksi kuukautta vanhempi kuin tyttäreni, muistuttaa niin yksi yhteen meidän isäämme, että oli hieman kummallinen tunne katsella häntä. Olemme tekemisissä, näemme harvakseltaan, kun hän asuu kaukana, mutta viestitellään. Hän lähetti minulle myöhemmin viestin, että hänelle merkitsi paljon, kun tulin hänen äitinsä hautajaisiin. Lasena tämä poika oli usein meillä lomillaan, kun tytär oli leikkikaverina. Isäni kuoli, kun poika oli 11 kk.

Illan suussa kävimme vielä tervehtimässä Keinoemoani, isäni toista vaimoa (joko olette ihan sekaisin!). Hän täyttää tammikuussa 90, Alzheimer vaivaa, mutta tulee vielä toimeen omassa kodissaan. Olin moneen kertaan sanonut, ettemme tarvitse kahvia, mutta pöytä oli kauniisti katettu, parhaat posliinit ja tarjottavaa sen seitsemän sorttia. Tosin hän kaatoi vesikannusta kylmää vettä kuppiini, mutta totesin, että tää sun kahvi on aika laihaa ja kömmähdys suli yhteiseen nauruun. Pyysin häntä näyttämään valokuvakansiota, jossa oli kuvia 50 vuoden takaa isästäni ja hän oli niin iloinen kertoillessaan kuvien tapahtumista.

Joka kerran Keinoemoni luota lähtiessä sydäntäni kylmää; kuinka kauan hän on vielä keskuudessamme. Hänen jälkeensä minä olen oikeasti suvun vanhin, en enää kenenkään lapsi.

Eilen oli vuorossa bonuslapsenlapsen 22-vuotissynttärit. Sen tytön, jonka elämä oli teini-iässä melkoisessa kaaoksessa. Nykyään hän opiskelee, käy töissä ja asuu avoliitossa mukavan pojan kanssa. Kaunis koti, oli leivottu sitä sun tätä kahvipöytään. Sankarittaren kummitäti toi lahjaksi kondiittorin tekemän täytekakun, joka oli ihan mielettömän upea! Olen niin iloinen tämän tytön puolesta, toiseenkin suuntaan olisi hänen elämänsä voinut mennä. Oli hauska tavata muitakin bonuslastenlapsiani ja heidän vanhempiaan, kuulla tärkeimmät kuulumiset. Justus on hieman pihalla näistä mun läheisistä, mutta ei kai se mikään ihme ole!

Kohta lähdemme minun mökilleni, jossa pihan syystyöt odottavat.

En tiedä,miksi tekstistä tuli musta enkä uskalla muokata, ettei häviä koko juttu.

Kerrankin kulttuuripäivitys myös meikäläiseltä: Tove, elokuva Tove Janssonin taiteilijantaipaleen alusta. Muumien synnystä. Rakkaudesta. Isä-tytär-suhteesta. Ynnä muutamasta muusta keskeisestä teemasta.

Kannattaa katsoa. Mun silmää viehätti myös puvustus ja lavastus. Ne olivat niin neli-viisikymmenlukuisia kuin olla saattaa. Ja stadista oli etsitty epookkiin sopivat kuvakulmat. Alma Pöysti oli ihan loistava hiukan arka Tove, ja Krista Kosonen itsetietoinen Vivica Bandler. Muutkin roolisuoritukset mainioita, kun niihin oli valittu hiukan tuntemattomampia näyttelijöitä.

Vahva suositus, kuten on tapana sanoa. (Tultiin just leffasta.)

PS. Merelle, se sunnuntain Covid fan tutte pääsi livahtamaan ohi kun piti mennä maalaismarkkinoille ja käväistä veneilijäkaverin synttäreillä. Mutta Areenaanhan se jäi. (Puuh, mulla on katsomatta puolitoista tuotantokautta loistavasta tv-sarjasta Babylon Berlin. Ja uutta pukkaa kuulemma jo lokakuun lopussa. Mihin tässä ihminen ennättää?)