Tervehdys pitkästä aikaa ja kiitoksia kirjoituksisanne. Kävin sentään lyhyesti täällä Pikselin  koronailmoituksen jälkeen. 

Minä kyllä tunnustan heti, että kirjoittamiseni tänne on vähentynyt todella paljon. Olen ollut suuren  osan ajasta niin kipujeni kourissa, että en ole viitsinyt sitten oikein mitään kirjoittaa muutakaan. 

IL :n ja Justuksen reissua on ollut kiva seurata Naamakirjasta, samoin kuin Tiinuliinun perheen oleilua Espanjan lämmössä. 

Pikselin Rooman matkakertomuksessa oli monta tuttua nimeä, joita miettimme katsottavaksi silloin toukokuisella reissullamme. Meillähän oli lopulta vaan yksi kokonainen päivä Roomassa, kun häät olivat pääasia reissuun, ja senkin ohjelma meni uusiksi isäni eteisvärinäkohtauksen vuoksi. Colosseumin sentään pääsin näkemään ja siippani yksinään pari muuta paikkaa, kun en vielä raaskinut isääni jättää yksinään. Kuumuudesta emme kärsineet, siellähän oli viileää ja sateista koko reissun ajan.

Menna sinähän voisit runoilla enemmänkin. Runosi liukkaudesta oli hauska. Mitä tulee rokotusten digitaaliseen varaamiseen, niin olen hiukan eri mieltä. Esim. Helsingissä ei ollut lainkaan mahdollisuutta varata aikaa puhelimitse ja iäkkäät ja huonokuntoiset ihmiset jonottivat jotkut tuntejakin kurjassa säässä, että pääsivät  rokotukseen. Täällä oli mahdollisuus varata aika sekä netin kautta että puhelimitse mutta molemmat toiminnat temppuilivat, kun varausajat aukesivat. Saimme kyllä lopulta ajat ja toissapäivänä saimme molemmat piikit.

Mustikkaposki , onneksi etämies ei loukannut itseään pahemmin, vaikka olihan tuossakin. Sinä tunnut olevan kiireinen edelleen vapaaehtoistyön parissa kuten myös vanhan talon kunnostuksen kanssa. Se on kyllä varmasti mukavaa hommaa ja hienoa sitten nähdä omin käsin tehdyn työnsä jälkeä. Varmasti myös vapaaehtoistyö on palkitsevaa ja siitä on vaikea irrottautua. 

Japenan polvileikkauksesta paranemista seuraan suurella mielenkiinnolla, kun tosiaan omani pitäisi olla tammikuussa. Saa nähdä, onnistuuko. Ihanaa, kun saitte Mallorcalta pikkuväkeä vähäksi aikaa. 

JJ viimeisin "Elämäni biisi" olikin todella katsottu ohjelma. Mukava oli nähdä presidenttiehdokkaat erilaisessa ympyröissä kuin vaalitenteissä. Halla-aholtakin irtosi hymyjä useaan otteeseen. Kun mietit, että tehdäänkö ikäisillesi enää polven tekonivelleikkauksia, niin oma isäni (täyttää ensi kuussa 89 v) oli reilut kolme vuotta sitten polven tekonivelleikkauksesta, josta toipui erinomaisen hyvin. Alkuaikoina, kun heräsi yöllä polvikipuun, meni hetkeksi kuntopyörän päälle polkemaan ja se helpotti hänellä kipuja ja uni tuli uudelleen. Nyt hänellä oireilee välillä toisen jalan polvi. 

Olen onnellinen puolestanne, että saitte viettää yhdessä aikaa viime kesän ilman sairaalareissuja. Kauniisti kirjoitit yhteisestä taipaleestanne, kuten täällä on jo todettukin. 

Me olimme kaupungissa viime kuussa yhden illan ja kolme kokonaista päivää. Aika oli ohjelmoitu, mutta hyvin suunniteltu on tuossakin kuin puoliksi tehty. Vanhempiani olimme tietysti tapaamassa ja siippani meni vielä uudestaan isäni luo puuhommia tekemään, talvirenkaita vaihtamaan ja saunomaan isäni kanssa. Jäi vielä yöksi sinne isäni luo. Minulla oli silloin rakas ystäväni 50 vuoden takaa meillä. Juttu ei meiltä kyllä lopu. Perjantaina ennen tänne tuloa (lauantaina) kokoonnuimme vielä yhden ystäväpariskunnan luo. Meitä oli neljä paria ja olemme aika "kiinteä" ja läheinen joukko. Me naiset olemme kaikki entisiä työkavereita ja miehemme ovat vuosien mittaan hyvin hioutuneet joukkoon. Hauskaa on aina ja kun mukana on yksi musikantti, niin melkein tilanteessa kuin tilanteessa, laulamme hänen säestäessään yhteislauluja. 

Yöunet jäivät vähiksi, kun oli niin paljon tekemistä. Pyykkikone on täällä päässä taas talvitauolla, joten sitä hommaa riittää aina kun kaupungissa käymme. 28.10 tulimme sitten taas takaisin tänne. Ihanaa aina tulla, vaikka ei montaa päivää olisi poissa ollutkaan. Iso homma vaan, kun on ruokien ja muiden (varmuuden vuoksi olevan lääkearsenaalin ja kosmetiikan) lisäksi, vielä iso joukko puhdasta pyykkiä kaappeihin ahdettavaksi. Ja minähän en osaa lopettaa ennen kuin kaikki on paikoillaan.

Täällä oli muutamia upeita syyspäiviä ja kalaakin saimme. Jopa muutama taimen siikasaaliin lisäksi tuli verkoilla. Tänään oli järvi rannalta jo riitteessä. Saa nähdä, kuinka kauan pakkasjakso kestää. Muutamana päivänä joskus aiemmin lämmitimme takalla, mutta sitten pärjäsimme pitkään ihan ilmalämpöpumpulla. Vain kylppärissä on lattialämmitys päällä. Nyt taitaa olla toinen ilta peräkkäin, kun oikein lämmitämme takalla. 

Kipuja on ollut ja paljon. Lääkkeitä syön niin, että olen ongelmajätettä koko nainen. Eikä kivut edes lähde pois sillä määrällä. Vähän ollut kokeilua eri komboilla ja nyt olen palannut "vanhaan". Pelottaa kyllä kovasti, miten ihmeessä voin kuntouttaa oikean jalan polvea, kun saman jalan lonkka, kylki ja alaselkä ovat niin kipeinä. Ja myös vasen polvi on oikutellut, kun painoa on tietysti sen päällä normaalia enemmän. Keppiä käytän ajoittain ja välillä uikutan ääneen, kun sattuu niin kovasti. Lääkkeettömätkin vaihtoehdot ovat kaikki kehissä mukana. 

Sattui tässä vielä tämän kuun alussa, että iltapäivällä myöhäisen lounaan jälkeen, kun vetäydyimme päikkäreille, niin sängyssä maatessani tuntui, että sydän pomppii niin, että tulee ulos rinnasta. Mittailin verenpainemittarilla lukemia ja vaihtelivat (pulssi 120:stä yli 150:en) ja koko ajan oli rytmihäiriömerkki. Verenpainekin (ylä) oli välillä yli 150. Siippani tunnusteli pulssiani ja sanoi, että on nopea ja ihan epäsäännöllinen. Soitin lopulta päivystysnumeroon, jossa sitten jouduin odottamaan aika kauan. Olin viides jonossa eivätkä puhelut varmaan aina ihan lyhyitä ole. Lopulta pääsin läpi ja kuultuani tilanteestani neuvoi soittamaan saman tien 112:en, jotta saisin ambulanssin. Mehän olemme ihan korvessa, kylältä 30 km tänne. Auto oli vielä toisessa tehtävässä, joten meni lähes tunti soitostani, kun saapuivat tänne. Siihen mennessä oman mittaukseni mukaan lukemat olivat jo vähän laskeneet, mutta edelleen korkeat ja rytmihäiriön merkki koko ajan näkyvissä. Saatuaan  piuhat kiinni sydänfilmistä ilmeni, että minulla oli eteisvärinäkohtaus, joka oli kestänyt jo aika kauan. Eipä siinä vaihtoehtoja annettu, kun sanottiin, että pitää lähteä sairaalaan rytmin siirtoon. Pissalle pääsin, kun olivat tippaa laittamassa, ja sain sitten yhden hoitajan käsipuolessa luvan kävellä ambulanssiin. Se oli "ylhäällä" parkkipaikalla, kun juuri sinä päivänä oli alkanut sataa lunta ja siippani varoitteli, että eivät ehkä pääse lanssilla ylös. Itse tunsin siinä vaiheessa oloni jo paremmaksi ja nimenomaan halusin kävellä. Siellä sitten laitettiin tippaa ja otettiin filmiä pariin kertaan ennen liikkeelle lähtöä. Ja onnekseni rytmi oli kääntynyt itsestään normaaliksi sinusrytmiksi. Jouduin siinä vielä odottelemaan ennen kuin saivat päivystävän lääkärin kiinni ja saivat luvan jättää minut kotiin. Ohjeeksi kyllä sanottiin, että jos uusiutuu, niin heti pitää soittaa 112:en. Kokemus oli kyllä pelottava ja ehti siinä miettiä kuolemaakin. Jälkeen päin, kun luin enemmän eteisvärinästä, niin minulla ei oikeastaan ole mitään niistä riskitekijöistä. Tosin uniapneasta en vielä tiedä, testi on tehty tuon jälkeen eikä tulosta ole vielä tullut. Alkukesästä olen ollut jonossa tuohon tutkimukseen. Itse olen ajatellut, että varmaan osittain pitkään jatkuneet kovat kivut ja huonot yöunet ovat varmaan osaltaan vaikuttaneet kohtauksen syntyyn. 

Täällä odotti ihana suppilovahveropizza, jota olimme  tehneet edellisiltana sellaisen satsin, että riittää kahdeksi illaksi. Olo oli väsynyt, mutta onnellinen, kun sain jäädä kotiin siippani kanssa herkuttelemaan pizzalla.

Joinakin päivinä olen tehnyt pieniä kävelylenkkejä polvituen turvin. Välillä on kävelysauva tukena, joskus kyynärsauva ja esim tänään ei mitään polvituen lisäksi. On vaan niiiiin keljua, kun mielestäni pienenkin (eilen 40 - 45 min) kävelyn jälkeen lonkka alkaa vihoitella ihan mahdottomasti ja sitten selkä - siis polven lisäksi. Tänään tein vain noin 20 - 25 minuutin lenkin. Kävi vielä toissapäivänä huono tuuri, kun rokotusten jälkeen olimme kaupassa, niin meinasin kompastua lattiassa olevaan kupruun. En kaatunut lattialle, kun suunnassa, johon olin kaatumassa, oli pylväs ja pieni pöytä, joista sain tukea. Käteen kyllä sattui vietävästi ja myöhemmin selkään (uuteen kohtaan). Minulla on nyt tieto, kehen otan yhteyttä, jos tuo jotain jatkotoimia vaatii.... Joka tapauksessa kipukierteeni alkoi selästä reilut 25 vuotta sitten ja jos en harrasta tarpeeksi liikuntaa (kävelyä minulla), selkä alkaa oirehtia heti. Nyt on polven vuoksi niin paljon päiviä, jolloin en ole pystynyt kävelemään, että selkä on todella herkillä.

Koronasta vielä sen verran, että täällä ilmoitettiin eilen sairaalan päivystysosaston olevan niin täynnä, että kaikkia ei voida ottaa vastaan. Ei sinne kyllä helpolla varmaan kukaan menekään, kun niin paljon koronaa liikkellä. 

Nyt lähden lämmittämään eilistä ruokaa ja tekemään vähän lisää salaattia.

Yritän nauttia pienistä asioista ja tämän pimeyden keskellä minua ilahduttavat lukuisat ledkynttilät sekä erilaiset muut led-valoketjut ja "ruukut". Välillä tulee uskon puute, mutta suurimmaksi osaksi jaksan luottaa siihen, että meille ei ole annettu suurempaa taakkaa kuin mitä jaksaa kantaa. 

Toivotan valoa pimeään marraskuuhun itse kullekin ja terveyttä teille ja läheisillenne. 🥰 Ps 1. Tekstiä en jaksa tarkistaa, kiireessä on voinut jäädä monta kirjoitusvirhettä. Ps. 2. Saattaa olla, että olemme lounastapaamisen aikaan kaupungissa, kun järjestän isälleni yllätysjuhlia. Sitä en osaa sanoa, osallistunko oman kuntoni ja yleisen koronatilanteen vuoksi lounaalle, vaikka mieli kovasti tekisikin. 

Moi mimmit! Luin äsken kaikki väliin jääneet jutut, joten olen perillä kuulumisistanne. Nyt tulee lyhennetty matkakertomus, voi olla, että kertoilen lisää sitä mukaa kun muistuu mieleen.
Lensimme Lissaboniin, jossa tehtiin kaupunkikierros ennen laivaan astumista. Kaupunki on minulle ennestään tuttu, eikä siellä paljon näkynyt muutoksia. Amerikkalaiseen laivaan pääseminen on monen mutkan takana, kaikki tarkestetaan moneen kertaan ja luottokortille tehtiin 300 dollarin varaus. Laiva on iso ja monta päivää olimme ihan sekaisin suunnista ja paikoista. Kilometrejä kertyi päivittäin vähintään kolme!

Meitä suomalaisia oli 12 sekä opas. Suurin osa 2000 matkustajasta amerikkalaisia ja kanadalaisia, osa brittejä ja loput vaikka mistä. Verrattuna puolitoista vuotta sitten Marella-varustamon laivalla tekemäämme Joonianmeren risteilyyn tämä Norwegian-varustamon laiva oli tasokkaampi, ruoat ja viinit parempia ja iltojen showt todella parempia.

Ensimmäinen pydähdys Madeiralla, teimme retken vuorille sekä kasvitieteelliseen puutarhaan. Madeiraa sanotaan kelluvaksi puutarhaksi ja kyllä se kasvillisuus ja kukkien runsaus olikin kaunista. Iltapäivä omaa aikaa, kuljeskelimme ystäväpariskunnan kanssa vanhankaupungin kujilla ihastelemassa oviin maalattua taidetta. Ravintolassa halusimme ehdottomasti syödä lapasia. Ne eivät suinkaan ole kintaita, vaan ainoastaan tuolta seudulta saatavia kotiloita, hyviä. Ja tietenkin joimme lasilliset ponchaa, paikallista vahvaa juomaa. 

Azoreille emme koskaan päässeet. Siellä riehui tavallista isompi myrsky ja kapteeni kuulutti päättäneensä jättää sinne menemättä. Varustamo hyvitti tiliämme ja myöhemmin Kristina Cruiselta tulee korvaus menetetyistä retkistä. Myöhemmin kuulimme, että joku risteilyalus oli uhmannut myrskyä sillä seuraukselle, että yli 100 ihmistä oli loukkaantunut paiskautuessaan kuka mihinkin.

Niinpä me sitten seilasimme Atlantilla kuusi kokonaista vuorokautta! Ei, ei se käynyt tylsäksi, sillä laivalla oli enemmän hauskaa tekemistä kuin ehti osallistua. Lekoteltiin porealtaassa, uitiin, käveltiin, osallistuttiin tietokilpailuihin, taidenäyttelyyn, laatukellojen esittelyyn ja tietenkin tuiki tärkeälle lautasliinojen taittelukurssille. Nyt mä osaan tehdä lumpeenkukan! 

Laivan tax free oli minun tarkoituksiini mitätön. Paitoja ja huppareita, kaikissa isolla varustamon nimi. Vain pieni määrä hajuvesiä, järkyttävän kalliita. Koruosasto oli suuri ja ihastelin erästä timanttirannerengasta. Myyjä haukkana esittelemässä, kiinnitti korun ranteeseeni ja kehui. Hinta 34.000 dollaria. Justus pyysi luupin ja alkoi tarkastella korua, kyseli ja kertoi havainnoistaan. Timantit oli hiottu neliömäisiksi eikä kiinnitystapa oikein miellyttänyt asiantuntijaani. Myyjä pudotti hinnan puoleen! Justus sanoi, ettei hän osta korua, jonka hinta putoaa noin roimasti, ilman erikoisvälineitä oli mahdotonta sanoa, olivatko aitoja vai synteettisiä timantteja. No missä mä edes pitäisin sellaista korua, vaikka olisi maksanut kymmenen kertaa vähemmän.

Kuntosalille yritettiin muutamaan kertaan, mutta se oli aina täynnä. Span hinnat olivat niin korkeat, että hylkäsin heti ajatuksen kaikenlaisista hoidoista.

Nyt lähetän tämän, ettei ehdi hävitä ja jatkan.

Laivan ruoka oli erinomaista eikä laatu huonontunut, vaikka varastoja ei päästykään Azoreilla täydentämään. Valittavana oli yli 10 erityyppistä ravintolaa, joista viisi oli maksullisia. Alle 15 dollaria maksavat drinkit kaikkialla olivat ilmaisia eli maksettu risteilyn hinnassa. Yleensä nautimme aamiaisen ja lounaan buffetissa, josta löytyi varmasti jokaiselle jotain. Paitsi ei graavilohta, mutta sitä Justus graavasi meille jo eilen.
Kattausmaksullisista kävimme ystäviemme kanssa italialaisessa ja ranskalaisessa (etanoita, hummeria), kaksistaan pihvipaikassa ja japanilaisessa. Se japanilainen oli hauska elämys, kokki piti melkoista showta ja laittoi ruoan silmiemme edessä. Kuullessaan meidän olevan Suomesta, hän otti minut silmätikukseen ja pelleili monin tavoin, tajusi, että minulle voi pilailla.

Tutustuimme pinnallisesti muihin suomalaisiin jokailtaisilla aperitiiveilla, sitten kukin lähti haluamaansa ravintolaan. Ekana ja viimeisenä iltana oli yhtenen illallinen. Aamupäivisin oppaamme piti esitelmiä matkaan liittyvistä aiheista ja ne olivat tosi hyviä. Tiedättekö, mikä on ainoa meri, jolla ei ole maarajoja ollenkaan? No en minäkään tiennyt, mutta se on Atlantissa oleva Sargasso-meri.

Päivällisen jälkeen mentiin teatteriin katsomaan showta, vaihtuivat joka ilta ja olivat todella korkeatasoisia. Showta seuratessa siemailtiin drinkkejä, minun lempparikseni tuli Peach bellini.

En ehtinyt yhtään kyllästyä korkeiden aaltojen seuraamiseen, kun kuuden vuorokauden jälkeen oltiin Bermudalla. Koko matkan aikana nähtiin kaukaa vain yksi alus, joten iso ja hijainen oli meri. Ensimmäisen päivän Bermudalla kuljeskelimme itseksemme, tutustuimme linnoitukseen ja oppaan ohjeiden mukaan nautimme paikallisen "must"-juoman, Stormy mama'n, jossa oli rommia ja ginger alea. Mitään ostettavaa en löytänyt, kaikkialla oli vain jääkaappimagneetteja ja muuta matkamuistoroinaa.

Toisena päivänä osallistuimme varustamon järjestämälle retkelle, jolla saari käytiin kokonaan läpi. Kävelimme pääkaupungissa, Hamiltonissa, jossa kaikki paikat, kahvilatkin, olivat kiinni paikallisen lomapäivän takia. Uimarannat olivat upeita ja autioita, koska paikallisten mielestä oli talvi ja silloin ei uida. Meidän mielestä oli ihanan lämmintä, joskin tuulista.

Seuraavassa osassa lisää.

Meripäivän aikana pakattiin, koska matkalaukut haettiin yöllä ja vietiin myöhemmin terminaaliin. Aamuyöllä heräsimme neljältä, puimme kaikki mahdolliset lämpimät vaatteet ylle ja riensimme yläkannelle. Olimme saapumassa New Yorkiin ja kohta lipuisimme Lady Libertyn ohi. Lämpötila nollassa. Valaistu yökaupunki hätkähtyttää aina pilvenpiirtäjillään. Olen ollut aikaisemminkin Nykissä ja nähnyt ko. Ladyn, mutta laivalla sen ohi meno oli erilaista.

Tulo Amerikkaan vaati taas paljon muodollisuuksia, otettiin sormenjäljet ja kuvattiin kasvot, etukäteen oli täytetty Esta-kaavake, johon oli ptänyt laittaa vanhempienkin nimet  ja omat työpaikat. Minä olen ollut monta vuotta amerikkalaisessa firmassa töissä ja pääsin aika nopeasti läpi, Justuksen sormenjäljet olivat hänen edelliseltä reissultaan tallessa.

Teimme neljän tunnin kaupunkiretken, paikallisoppaana siellä jo 30 vuotta asunut suomalaisnainen. Vaikuttavin minulle oli New Yorkin korkein rakennus, Vapauden torni, joka on rakennettu kaksoitornien paikalle. Sen juurella on puisto, jossa kaksi valtavaa vesiallasta, ne ovat pinta-alaltaan tuhoutuneiden tornien kokoiset. Edellisen kerran ollessani kaupungissa seisoin valtavan montun äärellä, jossa ennen kaksoistornit olivat.

Retkibussi jätti meidät Brodwaylle ja suunnistimme Macy's tavarataloon, joka oli koko korttelin kokoinen. Kyselin myyjältä, mistä löytäisin pipoja, joissa on NY-kuvio edessä. Hän vastasi mahdollisimman tahdikkaasti, että heillä ei matkamuistokamaa myydä, mutta että hattuosastolta löytyy hyviä Black Friday etkojen tarjouksia. No löysinkin tyttärelle Ralf Laurenin tupsupipon, pojille ja vävylle Timeberlandin pipot, kaikki puoleen hintaan. Itselleni en ehtinyt katsoa mitään, mutta en minä mitään tarvitsekaan.

Koko porukalla menimme ikoniseen Hard Rock Cafeeseen syömään hampurilaiset, siellä sisustusrekvisiitta on aitoa ja alkuperäistä, esim. George Harrisonin vanha akustinen kitara jne. Videoin pätkän heviteiniä varten, hän olisi nauttinut siitä paikasta.

Myöhään illalla kentälle, kahdeksan tuntia koneessa ja vihdoin kotona.

Reissusta jäi hyvä mieli, saatiin uusia elämyksiä ja kokemuksia. Juttelin paljon amerkikkalaisten ja kanadalaisten kanssa, ahvenanmaalaisparin kanssa ruotsiksi (olivat eka risteilyllään ja kyselivät miljoona asiaa).

Eilen saimme sekä korona-  että influenssarokotukset, joihin olin varannut ajan etukäteen. Maksoimme ParkManilla Kivelän sairaalan edessä ja unohdimme lopettaa parkin. Huomattiin vasta mökillä, joten siitä unohduksesta saadaan nyt pikkuisen maksaa. 

On hauskaa lähteä matkalle, koska sitten on niin ihanaa palata kotiin/mökille!

Hola! 
Olipas mielenkiintoista lukea IL:n risteilystä. Nuo valtameriristeilyt ovat ilmeisesti ihan omaa luokkaansa – kun joskusmuinoin (olisko ollut 2010?) risteilimme itäisellä Välimerellä, ei ohjelmassa ollut kuin päivittäisiä retkiä (kiintoisia kyllä koska käytiin mm Albaniassa jonne meikämatkailija harvemmin älyää itsenäisesti lähteä) ja luentoja alueen historiasta ja nykypolitiikasta. Juu ja tietysti sitä syömistä mikä sekin IL:n ja Justuksen matkalla kuulostaa kohonneen aivan omiin sfääreihinsä.

Täällä on viety viime viikon vieraat eilen lentokentälle ja uutta tulokasta odotellaan. Muuan ystävä on tulossa muutamaksi päiväksi katsastamaan täkäläisiä taajamia, koska perheensä harkitsee loma-asunnon hankintaa näiltä kulmilta. Huomisesta lähtien sitten taas muutama päivä melkoista menoa, viikonloppuna syttyvät jouluvalot ja sittenhän pitää jo miettiä kotiinlähtöä.

Mutta nyt nautitaan vielä vähän aikaa auringosta ja lämmöstä. Täällä on tosiaan ollut harvinaisen helteinen marraskuu – tosin paikallisten suosikkiasuste näyttää olevan topakka toppaliivi. Omaani en ole käyttänyt kertaakaan.

Iloista mieltä ja hyvää uutta viikkoa kaikille!

Olipa tosiaan kiva lukea IL:n Atlantin risteilystä! On se aivan toisenlaista luksusta kuin vuonna 1966, jolloin matkustin isosetäni  ja vaimonsa luo Montrealiin venäläisellä "loistolaivalla" Alexander Pushkinilla. Lienen kertonut matkasta joskus aiempina vuosina, mutta tuo IL:n laivamatka palautti muistot elävästi mieleen.

Matka Helsingistä Montrealiin kesti kaksi viikkoa, eikä silloinkaan aika käynyt yhtään pitkäksi. Minulla oli oma hytti, mutta valitsin yläpetin, koska ajattelin, että Kööpenhaminasta tai Lontoosta tulee kuitenkin joku mummeli, joka ei sinne pysty könyämään. WC ja suihku olivat käytävän varrella, hytissä oli vain pesuallas. Aluksi seurustelin kanadalaisten ja amerikkalaisten mummojen ja pappojen kanssa, jotka luulivat minua 16-vuotiaaksi. Eräänä iltana suomalainen "Auervaara" haki minut vanhusten luota, tarjosi minulle elämäni ensimmäisen drinkin ja kohta jo tanssin charlestonia seurueeseen kuuluvan suomalaisen pojan kanssa. Myöhemmin poika yritti pyrkiä hyttiini, mutta tein selväksi, etten ole sellainen tyttö. Niinpä hän siirtyi amerikkalaistyttöjen seuraan.

Kööpenhaminassa käväisin amerikkalaisten eläkeläisten kanssa ja minua nolotti heidän sähläämisensä. Lontoo jäi tällä matkalla näkemättä. Minun piti mennä sinne naapurihytin ikäneidon seurueen kanssa, mutta joku oli kertonut nähneensä minun jo lähteneen. Olisin mennyt yksinkin, mutta laiva oli siirtynyt pois laiturista. Maalasin hytissäni akvarelleja sataman taloista, kunnes laiva kiinnittyi takaisin laituriin ja pääsin hetkeksi kävelemään Tilburyyn. Ihmettelin minulle uusia kasvilajeja.

Lontoon jälkeen tutustuin muihin suomalaisiin ja loppumatkan vietin heidän seurassaan. Eräs heistä oli kurikkalainen pappi, joka oli vaimonsa kanssa menossa suomalaisen seurakunnan papiksi Port Arthuriin. Meillä oli yhteinen tuttukin, uskonnonopettajani dosentti Eero Repo. Heidän ja kahden ystävän kanssa tutustuimme ihanan ranskalaiseen Quebec Cityyn St. Lawrence joen varrella. 

Jos oli IL:n matkalla gourmé-aterioita, niin enpä voi sanoa samaa. Rasva lillui keittojen pinnalla. ja muu ruoka ei ole jäänyt edes mieleen. Lisäksi tarjoilija veti kotiin päin, eikä aina tuonut kaikkia herkkuja, mitä muihin pöytiin kannettiin. Pöytämme muut suomalaiset olivat aivan ummikkoja, joten jouduin koko ajan tulkkaamaan tarjoilijalle ja muulle pöytäseurueelle puolin ja toisin. Myös rajamuodollisuuksissa (rajavirkailijat tulivat laivalle jo ennen Montrealia) jouduin toimimaan tulkkina. (Olen vieläkin katkera englannin opettajalle, joka ällästä huolimatta ei antanut minulle ysiä todistukseen.)

Kerran hytistä lähtiessäni viereisen hytin (ei sen ikäneidon) ovi raottui ja tukeva käsi tempaisi minut sisään. Pelästyin aluksi, sillä hytin asukas oli hyvin erikoinen iso   nainen, jolla oli koukkunenä, partakarvoja ja pari kulta- ja hopeahammasta. Minun piti kiristää hänen kureliivinsä! Helpotus!

Laivalla oli joka päivä kaikenlaista ohjelmaa. Hki-Kööpenhamina -välillä viihdytti Tanskan kuninkaallinen orkesteri. Sitten venäläinen (tai virolainen?) kapellimestari Boris Kantat orkestereineen. (Olin vähän ihastunut nuoreen pianistiin).   Oli laivan henkilökunnan esittämää viihdettä ja yhtenä iltana matkustajat saivat esittää omaa ohjelmaa. Oli naamiaiset, jossa voitin 3. palkinnon, äänilevyn Kremlin kellot. Loppumatkasta innostuin ystäväni kanssa pelaamaan iltapäivisin bingoa ja kerran otimme iltapäiväteen sijasta Martinit (emme pitäneet mausta). Joka päivä kävelimme ympäri laivan kantta eri seurueissa. Uni maittoi niin, että joskus jäi aamiainen väliin.

Ja voi, miten haikeaa oli viimeisenä iltana! Kävin hakemassa eri ikäisten ystävieni (ja myös sen ihanan pianistin) muistokirjoituksia illan ohjelmalehtiseen, joka on minulla vieläkin tallella, vaikka yritin myydä sen ja muut ohjelmalehtiset divariin. Ei ollut kuulema tarpeeksi vanha.

Ensimmäinen Kanadan matkani kesti 6 kk, mutta vuonna 1971 matkustin sinne jälleen  perheeni kanssa, sillä mieheni oli saanut vuodeksi jatko-opiskelustipendin Quelphin (Ont.) yliopistoon. Tyttäremme täytti siellä vuoden.

Ai niin: Kävin neurologilla 2-vuotistarkastuksessa. En ole vielä dementoitunut, vaikka viimeksi aivokuvassa näkyi yhdessä kohdin pienen pieni haituva. Rupesin silloin syömään kolesterolilääkettä. Nyt kun yritin uusia reseptin ja vapinaan tarkoitetun betasalpaajan, OmaKanta ilmoitti, ettei niitä voi uusia. Ajattelin syyksi, ettei yksityislääkärin määräämiä lääkkeitä uusita. Tänä aamuna kuitenkin tuli viesti, että terveyskeskus oli uusinut reseptit??

Ihastellen olen seurannut Tiinuliinun, Ukkokullan ja Lyylin seikkailuja Aurinkorannikolla. Ne ovat minullekin tuttuja maisemia vuosien takaa.

Eikö sinun, Mustikkaposki, pitänyt jo vuosi sitten vähentää noita luottamustehtäviäsi? Kiirettä näkyy yhä pitävän, mutta olet varmasti oikea henkilö noihin hommiin - ja taidat nauttia niistä itsekin, kunhan työn määrä pysyy kohtuullisena.

Japenan toipuminen edistyy hyvää vauhtia. Olet sitkeä, kun jaksat treenata polveasi.   Tapaamiseen mennessä olet varmaan jo hyvässä iskussa!

Last but not least, Kipa, kunpa olosi helpottuisi! Ihmeesti jaksat kuitenkin touhuta kivuista huolimatta. Jospa olisit niin hyvässä kunnossa, että pääsisit tapaamiseemme!

Suupaltille ja Nasulle terveisiä, ja tietysti muillekin 60+-foorumilaisille!

Heipsan!

Hienoja matkakertomuksia. Kiva lukea kun itse ei enään mihinkään matkustella.
Vain kodin ja mökin väliä kuljetaan😮😁ja matkaa on noin 30 km suuntaansa.

Isäntä vähän kipuilee. Piti mennä piikillekin tänään, mutta ripulin vuoksi peruutti ajan.

Itse täytin torstaina 70 v. Apua mihin se aika menee? Justiinhan olin 20 v kun ruvettiin seurusteleen tuon isännän kanssa. 
Juhlia en nyt pitänyt eikä kukaan käynyt edes kahvilla. Koronaa täälläpäin niin paljon etten halunnut että kukaan sairastuu. Pojankin porukka oli kipeenä.
Enkä halunnut juhlia senkään takia kun veljen kuolemasta niin vähän aikaa.
Suru on kovaa edelleen ja tuskin mun elinaikana ehtii hälventyäkään?
Haudalla käytiin torstaina iltasella. Laitoin veljen vaimolle viestin että kävin veljeä tervehtimässä.
Hän suri sitä aiemmin, että veli ehti täyttää 70 v, mutta ei ollut näkemässä kun minä täytin. Meillä oli kolme vuotta ikäeroa.

Elämä on muuttunut niin ikäväksi. Yritän olla surematta, mutta välillä on huonoja ja välillä parempia päiviä. Mutta kurjaa tämä kyllä on.

Kipalle parempaa vointia ja muillekin kaikkea hyvää💕

Tervehdys!
Katsoin videon, joka oli tehty 60-vuotispäivilläni. Voi mitä nuoruutta silloin elinkään!
Juuri olin jäänyt eläkkeelle ja vaikka mitä hienoa oli olevinaan edessä. No, se ainakin, että olen vielä elossa ja oma napani pyörii ympärilläni suht kivasti, kun pahoja töyssyjä ei ole päässyt sen tielle osumaan. Aina vaan sileämpi m aasto ja rasvakin tuoretta. Inspiroiduin Mustikkaposken tekstistä koskien vapaaehtoistyötä. Jos olisin silloin kuusikymppisenä aavistanut moni(naisiin) tehtäviin sotkeutuvani, olisin paremmin kuunnellut erään ystäväni neuvoa..
Nyt jos koskaan loppuu kohdaltani vastuun kantaminen. Siitä huolimatta, että ketään ei ole tulossa jatkamaan pestiä, joka on ollut määrällisesti ja laadullisesti vaihteleva jatkumo järjestötyötä. Eipä ole tunkua näkyvissä. Enää ei silmäni näe kaikkea eivätkä korvat kuule kuin valikoidusti ja kalenterin viikonpäivätkin vaihtavat paikkaa lupaa kysymättä.
Neuvon antanut ystäväkin on perimmäisen huonossa kunnossa. Saan olla hänelle vielä ystävänä. Ajan laatu on muuttunut rauhaa tuottavaksi, vaikka maailma kuohuu ja haastaa hätäilemään.
”Päivä vain ja hetki kerrallansa” Edelmanin rytmillä ja nuotilla tarkoittaa tänään kahden maltankoiran kanssa seurustelua. Molemmat rakastavat toisiaan ja kilpailevat sylistä. Olivat aikoinaan yhteisen emon nisillä. Siitä sitten eläimellistä huutoa ja huumoria, kun nämä kaksi kuusivuotiasta tapaavat toisensa ja muuttuvat pennuiksi!

Moi mimmit! Mun naamasta kuorittiin Atlantilla tullut rusketus pois, kun käytiin sunnuntai-iltana halaamassa tyttären perhe. Zappan riemusta ei ollut tulla loppua, se puski vuorotellen Justusta ja minua ja kaatoi minut sohvalle, hyppäsi päälle ja nuoli isolla, karhealla kielellään koko kasvoni sekä korvatkin. Kahvipöydässä istuessamme se vähän väliä työnsi päänsä takaa päin kainalooni ja tuijotti vaativasti, että suukota vielä kirsuani ja rapsuta vähän. Vävy näytti videon, joka oli otettu Zapasta sen suojelukoulutuksessa, miten taitava se jo onkaan! Irrottaa heti käskystä maalimiehen käsivarresta ja seisoo vävyn vierellä, kunnes tämä käskee ottamaan roiston (maalimiehen) kiinni. Vaan vapaalla pentu vielä tempoilee lenkillä ja uhittelee tyttärelleni, kaipaa siis lisäkoulutusta, ennen kuin otamme sen hoitoon.

Että mä nautin päästyäni mökille! Laitoin löylyn puolelle vain kynttilöitä ja istuskelimme lauteilla ananaslonkeroa siemaillen. Päivät kuljeskeltiin pihalla ja asensin talvivaloja, Justus niihin ajastuksia. 

Eilinen päivä oli mulle henkisesti aika vaativa. Eräs ystävä purki puhelimessa mieltään, avioliitto kriisissä ja käyvät psykologilla lukkoja avaamassa. Ei siinä oikein voinut kuin kuunnella ja sanoa, että hienoa, kun ovat ymmärtäneet hakea apua, ei kohta 60 vuoden avioliitoa haluta purkaakaan.

Soitin toiselle ystävälle, joka on menossa huomenna rintasyöpäleikkaukseen. Hän ei ollut halunnut viestitellä minulle lomalle, mutta isoja ongelmia oli löytynyt lisää. Hän on yksinäinen ihminen ja saa öisin paniikkikohtauksia. Tiedän tilanteen olevan paha, koska hän on normaalisti täysin järkevä ja rationaalinen insinöörinainen. En voi mennä hänen luokseenkaan, ettei häneen tartu minusta tämä flunssa.

Jätin vesijumpan eilen väliin, kun pienikin kävely hengästyttää ja saa yskimään. Vielä mietitään, mennäänkö tänään Johanneksen kirkkoon pankkini kutsumaan joulukonserttiin. Päästäisiin kotiovelta ratikalla ihan kirkon viereen.

Kirjoitelkaahan kuulumisianne joulukiireitten välillä!

Moi Nasu,
ja moi myös muille. Mutta tuohon Nasun kysymykseen sanoisin että eiköhän se riitä, että tulet tiistaina 12,12. klo 13 ravintola Belgeen (Kluuvikatu 5, Helsinki). Pikseli on hoitanut pöytävarauksen mutta jos oikein ymmärrän niin tilaa on meille kaikille mukaantulijoille ihan riittävästi. Belgessä saa lounasta jonka hinta käsittääkseni on alle kakskymppiä eikä listankaan hinnat ole pahoja.

Meidän pöytä on se josta kuuluu kova pulina. Tai ehkä Pikseli kertoo onko se varattu jollakin nimellä?

Osa meistä tuntee toisensa entuudestaan, mutta tosi kiva saada uusiakin joukkoon. Foorumilaiset on mukavan mutkatonta porukkaa, varmasti sulla on kiva iltapäivä.

Jos haluat vielä kysyä jotain niin pistä jollekulle, vaikka mulle, yksityisviesti!