Melkein neljä kuukautta siitä, kun olin sairaalassa polven tekonivelleikkauksessa. Kaikki on alkuvaikeuksien jälkeen sujunut hyvin, ainakin kohtuullisesti. Ajan autoa, kävelen, elämä on lähes normaalia, mitä nyt polvi välillä turpoaa eikä aina koukistu riittävän hyvin. Fysioterapeutin jälkitarkastuksessa pari kuukautta sitten todettiin, että kuntoutuminen on edennyt keskivertovauhtia, joltain osin jopa hieman paremmin.

Mieheni voi tilanteeseensa nähden hyvin. Hän on auttanut minua ihan kaikessa. Ilman häntä kuntoutuminen olisi ollut paljon hankalampaa. Hän on kestänyt kiukutteluni, tehnyt suosikki ruokiani, kuunnellut valituksiani, iloinnut kanssani jokaisesta pienestä jutusta, joka on alkanut sujua leikkauksen jälkeen.

Juuri nyt ulkona on niin liukasta, etten uskalla lähteä kävelemään. Vettä ja sohjoa on jään pinnalla. Lumi sulaa vauhdilla. Luistinkentällä ei enää pysty luistelemaan. Hiihtokausi jäi täälläkin yllättävän lyhyeksi, vaikka vasta ensi viikolla on täälläpäin koululaisten hiihtoloma.

Elämä on sujunut rauhallista vauhtia. Urheilua on tullut televisiosta lähes päivittäin: jalkapalloa, hiihtoa, ampumahiihtoa, laskettelua, sisähallikisoja, ja tarjonta vain jatkuu. Siinä se aika sitten kuluukin urheilutapahtumia, elokuvia, hyviä sarjoja, uutisia ja ajankohtaisohjelmia televisiosta seuratessa ja niistä mieheni kanssa jutellessa, milloin suuttuneena, milloin järkyttäneenä, milloin hämmästellen maailman hulluutta. 

Kirjoja luen paljon, liiankin nopealla vauhdilla ja edelleen kertailen Duolingon kautta kieliä, niin että aivot pysyvät virkeinä. Välillä soittelen kitaraa vaikka sormet eivät enää ole yhtä näppäriä kuin joskus.

Talvisin emme juuri missään käy. Ystäviä tapaamme sopivasti, tytär ja lapsenlapset piipahtavat usein, naapurin kanssa jutellaan postilaatikolla ja kaukana asuvien ystävien kanssa jutellaan puhelimessa. Jonkun mielestä ehkä tylsää elämää, mutta minulle juuri sopivaa. Kun kevät koittaa lähdemme sitten autolla kohti pohjoista, tapaamaan siellä asuvia ystäviämme ja tervehtimään tuttuja tuntureita.

Läheisen ystävän kuolema pysäytti kuukausi sitten miettimään elämää ja sitä miten lyhyt elämä parhaimmillaankin on. Muutaman vuoden sisällä on monen monta ystävää kuollut, monet nuoruudesta lähtien tuttuja. Kun olin ystäväni hautajaisissa ja pidin siellä pienen puheen ajattelin, että kaikki mitä sanoin olisi pitänyt ehtiä sanoa silloin, kun ystävä eli, ei vasta muistotilaisuudessa.

Samoin minut on pysäyttänyt se, että vanhin lapsenlapsista on taas joutunut taistelemaan masennuksen kanssa, jonka syövereihin olisi niin helppo vajota. Yhdessä yritämme masennuksen voittaa ja uskon, että niin käykin. Hän on vahva eikä kovin helpolla anna periksi. Ammattiapua on lähes mahdotonta saada, mutta kyllä me jotain keksimme, yhdessä.

Usein iltaisin mietin, miten paljon hyviä asioita elämässäni on ja työnnän huolet ja surulliset ajatukset hieman kauemmaksi. Yritän tehdä sen mitä voin, että läheisilläni ja ystävilläni olisi hyvä olla, silloin minullakin on hyvä olla. Yritän muistaa sanoa, miten mukavaa on, että he ovat olemassa. Miten paljon heistä pidän ja miten paljon he minulle merkitsevät.

Kun olen lukenut kirjoituksianne, olen aina hetkeksi pysähtynyt ajattelemaan teitä, joista ketään en ole koskaan tavannut. Silti monen kohdalla tuntuu siltä, että olemme ystäviä. Olen leikitellyt ajatuksella, että kesäkuussa hyppään pikku ”pösööni” ja ajelen Lappeenrantaan. Matkan varrella sinne olisi ystäviä, joita olisi kiva tavata. Mutta tuskin niin kuitenkaan teen. Kiva silti ajatella, että te tapaatte toisianne.

Mukavaa tätä päivää itse kullekin.

Tervehdys.

Olipa mukavaa kuulla sinusta JJ pitkästä aikaa.

Toivotan mukavaa maaliskuuta matkailijoille Tiinuliinulle ja IL lle. 

Kiitoksia kaikille kirjoituksistanne. 

En pysty tässä vaiheessa vielä sanomaan mitään Lappeenrannan reissusta. Olen nyt huonossa kunnossa ja monta vaivaa samanaikaisesti. Paljon selviteltävää ja kysymysmerkkejä.

Pikkumies kasvaa ja kehittyy. Joka kerta, kun näemme hänet, ihmettelemme, miten voi tapahtua kehitystä päivässä tai muutamassa päivässä. 

Isäni onneksi tervehtyi ja haimme hänet viime lauantaina kotiin. Vähän on totuttelemista, kun 90 vuotias on 5 viikkoa sairaalassa. Onneksi isällä on niin hyvä pohjakunto, muuten ei olisi koettelemuksista selvinnyt. 

Kivaa kevään odotusta kaikille. 

Hyvää alkanutta maaliskuuta!

Talitiaiset ovat jo alkaneet sirkuttaa ja kisailevat ruokintapaikalla sekä pensaissa, jossa käyvät siemeniä naputtelemassa. Selkeästi niillä alkaa jo olla kevättä rinnassa. Mustarastaatkin ovat käyneet syömässä marjoja siitä aroniapensaasta, jota toisen puolen naapurimme ei raatsinut leikata alas. Hyvä että marjat kelpaavat, vaikka huono puoli on se, että ne kuistin pöydällä istuksiessaan paskovat marjaisia tuliaisia pöydälle! Tinteiltä varisee siemeniä maahan ja niitäkin rastaat napsivat. Siemenet ovat myös houkutelleet metsämyyriä aterialle. Onneksi ei hiiriä ole näkynyt tai siis ainakin oletan kävijöiden olevan myyriä, kun niillä on niin pienet korvat ja lyhyet hännät. Toissa syksynä me näimme pihalla rotan ja onneksi sen olivat muutkin nähneet, sillä se käytiin eliminoimassa ammatti-ihmisen toimesta. Muita ei ole näkynyt, joten se oli ainoa tapaus ja hyvä niin. Olen lukenut lehdistä, miten Helsingissä on rottaongelma aina keskustaa myöden. Olisi kyllä aika kurjaa, jos niitä alkaisi pyöriä nurkissa 😬

Minä olen ollut viime päivinä todella huonolla tuulella, kun meirämmiähen toilailut ärsyttävät. Eilen ennen kauppaan lähtöä kävimme vakiokeskustelumme alkoholista, jota ei kotiin osteta. Sehän ei kuitenkaan ikinä riitä, vaan meirämmiäs ilmoittaa Alkon kohdalla hakevansa viiniä, johon minä vastaan, jotta ei. Kaupan puolella hän sitten alkaa vääntää oluesta, johon minä taas ilmoitan, ettei kotiin osteta alkoholia ja sitten saan taas kuulla olevani diktaattori ja tyranni, joka vain haluaa riidellä. Pian koittaa kyllä se aika, etten ota häntä enää mukaan kauppaan lainkaan, kun en jaksa koko ajan vääntää samasta asiasta.

Meirämmiähen kävely on mennyt ihan surkeaksi. Hän töpöttää sellaisilla sentin askelilla ja heti jos on vähänkin jotain epätasaista, hän ottaa minua kädestä kiinni. Jaloissa hänellä ei ole mitään vikaa, mutta vika lienee korvien välissä sekä tietenkin huonossa tasapainossa. Teetän hänellä joka päivä tuolilta ylösnousuja ennen ruokailua, jotta jalkojen lihasvoima paranisi. Yritän myös ulkona saada hänet rentoutumaan sekä kävelemään rauhallisemmin ja pidemmillä askeleilla, mutta ei siitä oikein tule mitään. Kaupassa hän aina työntää kärryjä ja luulisi sen helpottavan kävelemistä, mutta silloinkin hän töpöttää. Olen odottanut, että geriatrian polilta tulisi kutsu lääkärille, mutta vielä ei ole mitään kuulunut ja pian kyllä soitan sinne ja kyselen asiaa.

Ihan uusi asia on se, että hän on alkanut  mussuttaa makeaa. Hän on tykännyt Mynthon pastelleista, mutta nyt askit tyhjenevät ihan hetkessa. Purkan häneltä jo kielsinkin, kun hän "puhdistaa hampaita" lukuisia kertoja päivän aikana eikä ksylitolipurkkaa saisi syödä kuin 2-3 tyynyä/vrk, kun ksylitolilla on laksottava vaikutus. Askitolkulla syötynä pastillitkin rikkovat mahan ja kun hänellä on taipumusta löysään vatsaan muutenkin, niin tilanne vain pahenee. Meillä on ollut tapana syödä jäätelöpuikko iltapäiväsarjoja katsellessa, mutta nyt hän saattaa syödä 2-3 puikkoa päivässä ja jos  meillä on laatikollinen Juhlapöydän konvehteja, niin hän syö oman osuutensa eli puolet laatikosta samalla istumalla, kun aiemmin sentään laatikko kesti kaksi iltaa. Vaikuttaa siltä, että hän on siirtänyt addiktoitumisen alkoholista makeisiin ja vaikka se ei yhtä haitallista olekaan, niin ei se terveellistäkään ole! No, tämä tästä.

Kävimme viikko sitten sunnuntaina Tuulensuun Palatsissa leffabrunssilla. Se alkoi klo 11 ja ensin keräsimme buffetpöydästä syötävää ja sitten klo 11.30 alkoi The Sound of Music. Buffetpöytä oli aseteltu siten, että sieltä saattoi hakea lisää elokuvaa katsoessakin ja puolivälissä oli vartin väliaika, jolloin ehti käydä vessassa ja hakea esim. konjakit kahvin kylkeen baarista. Kaikki sujui hienosti ja elokuva oli yhtä ihana kuin aina ennenkin. Olen varmaan nähnyt sen 50 kertaa ja osaan melkein vuorosanatkin ulkoa 😄  Huhtikuussa on Beauty and the Beast-illallinen ja otin selvää, että kyseessä on alkuperäinen versio tekstitettynä, ettei tarvitse kuunnella dubbausta. Toukokuussa on taas brunssi, jolloin näemme My Fair Ladyn, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Molempiin on jo ostettu liputkin. Mielestäni ihan kiva tapa käydä elokuvissa katsomassa vanhoja hyviä klassikoita.

Lappeenrannan matkasta en osaa vielä sanoa mitään varmaa. Meillä on 10. päivä siivous, mutta sen voi toki siirtää, mutten ole ihan varma, uskallanko jättää meirämmiästä yksin kotiin kahdeksi päiväksi. Täytyy nyt vielä miettiä, mutta voitte varovaisesti varautua siihen, etten tule mukaan. Olen myös vähän alkanut empiä elokuisen Skånen matkankin suhteen tuon meirämmiähen huonon kävelyn vuoksi. Porukalla reissatessa on aika hankalaa, jos muut joutuvat jatkuvasti odottamaan.

JJ, olen ilahtunut, että olet toipunut niin hyvin polvileikkauksesta ja että miehesikin on ollut hyvässä kunnossa.

Japena, olen seurannut kiinnostuneena Dubain matkaasi ja vaijeriliito vaikutti tosi jännittävältä. Sellaiseen minäkin voisin mennä - sikäli mikäli vaijeri kestää 😆

Luin kyllä teidän muidenkin kirjoituksia, mutten nyt kommentoi niitä sen enempää. Tämä minun vuodatukseni näyttää olleen melkein pelkkää omaa napaa, mutta yritän sitten taas vältellä aihetta seuraavissa.

Keväistä, toivottavasti, maaliskuun alkua teille kaikille. Toivottavasti paheneva influenssaepidemia kiertää teidät kaukaa. Kaikkea hyvää teille kaikille 🙂

Menna, minä alan olla mieheni kanssa samassa veneessä kuin te nyt.
En ole saanut häntä muistitutkimuksiin, mutta influenssa toi ongelmat esiin ja on nyt sairaalassa. 
Saunakaljoista olen nalkuttanut, nyt kun ajokortti lähtee, se ongelma ratkeaa enkä ota häntä kauppaan. 
Onhan se ajo-oikeuden menetys kova juttu ja saan varmasti syyt päälleni. 

Moi mimmit. Nyt on laukut lähes pakattu. Vielä täytyy käydä nostamassa rahaa. Meillähän on auto parkissa Alicanten kentän lähellä ja jos maksaa vuosimaksun käteisellä, se on paljon edullisempi kuin luottokortilla. Ja sitten on jätettävä siivoojalle käteistä. Voihan toki Alteassakin nostaa rahaa, mutta kerran ystäväpariskunnan mies huomasi automaatilla ylimääräisen pikkukameran. Yritän olla varovainen.

Taloon on tullut valokuitu ja se kuulemma vielä vähän takkuilee. Joten jos minusta ei kuulu, syy on pakollisen sometauon.

Aina vähän jännittää meno, kun niin usein on sattunut vaikka mitä. Kerran pääsin perille keskellä yötä, porttiin oli vaihdettu avain enkä keksinyt muuta keinoa kuin kavuta muurille ja päästä siten portin toiselle puolelle. Pudotusta olisi ollut monta metriä, mutta selvisin. Ja kerran boileri oli rikki, kerran tekstiilit homeessa jne.

Sunnuntaina haettiin avaimet tyttäreltä ja suunniteltiin samalla vävyn 5-kymppisiä. Hän ei halua mitään hienoja juhlia, joten tulossa on festarit! Tytär lahjoittaa miehelleen huhtikuussa Dubrovnikin matkan ja ällistyksekseni kuulin lupautuvamme Zappan kaitsijaksi. Sillä ehdolla, että pojat ulkoiluttavat sen.

Etsimme yläkerrasta kirjoja ystävälle, jolle on tulossa iso leikkaus ensi viikolla ja joutunee olemaan sairaalassa kauan. Zappa tuli auttamaan ja nappasi yhden kirjan, vilisti alakertaan jyrkkiä portaita pitkin. Siinä oli se hauskuus, että ennen se on kiivennyt ylös ja jäänyt sitten ulisemaan, ettei uskalla tulla alas ilman ihmistä sen viereillä!

Eräs hyvä ystäväni sai Alzheimer-diagnoosin pari päivää sitten, vain 65-vuotiaana. Surullista on se, että hän on miehensä omaishoitaja ja nyt on pulma, miten asiat järjestyvät. Saattaahan se olla, että tauti etenee hitaasti, mutta ahdistus on melkoinen.

Justus ojenteli nolona aamusella muutamia vaatteitaan, että nää pitäis pestä matkalle. Arvatkaapa, olinko jo monena päivänä muistuttanut, että anna kaikki pyykkisi, ettei mun tartte viime tipassa pestä. Voisihan ne toki viedä likaisenakin ja pestä perillä, mutta en halua pakata likaisia laukkuun. Onneksi on kuivuri, siellä ne nyt pyörii ja mies suunnittelee jotain herkkuruokaa tänään mun lepyttelemiseksi.

Toivon teille kaikille hyvää kevättä ja odotan innolla Lappeenrannan tapaamista!

Kiitos Merelle, käyn lukemassa viestin caminointiketjusta. Mennalle voimia vaikeassa tilanteessa, samoin Tulirummulle. IL:lle tässäkin vielä hyvää matkaa. Ja Kipalle parempaa vointia. Unohtuiko joku viime aikoina kirjoitellut?

Me ollaan jo perillä Los Pacosissa, just purettiin laukut ja kohta lähdetään ruokakauppaan, vilkaistaan vaan ensin sähköpostit ym. Vettä ja kahvia ja viinipullon vuokraemäntämme on varannut meille, mutta kyllähän ihminen kiinteätäkin ruokaa tarvitsee 😊

Lyyti on nyt niin tottunut reissukoira että hyppäsi kotona koppaansa ihan vapaaehtoisesti. Samoin Helsingin lentoasemalla, kun koppa vietiin turvatarkastukseen ja tarkastuksen ajaksi koira otettiin ulos. 

Sää täällä on pilvinen, ei kuitenkaan sada. Vettä on näköjään tullut viime viikkoina sen verran, että kevätkukat alkavat ilmestyä. Moottoritien varret ihan keltaisena. 

Jakselkaapa! Mekin meinataan!

Pikapäivitys Espanjasta. Aurinkorannikko ei ole ollenkaan nimensä veroinen, eilen tihkusadetta (ja välillä vähän rankempaakin) koko päivän. 

Sain juuri whatsappiviestin IL:ltä (hän ja Justus lomailevat Alteassa joka on vähän pohjoisempana, suunnilleen Mallorcan korkeudella). Sille seudulle on annettu oranssi tulvavaroitus, mutta toistaiseksi tulvia ei ole näkynyt, paksuja pilviä vain. Heillä on valokuitu poikki, joten hän ei itse päässyt kertomaan että kaikki hyvin - uutiset kun aina vähän liioittelevat näitä täkäläisiä säitä. 

Aurinkoisempia päiviä teille sinne Suomen varhaiskevääseen!

Moikkelis!

Piti tulla kertomaan, että kävimme eilen katsomassa elokuvan Conclave ja se oli todella hyvä. Sehän siis kertoo paavin valinnasta ja vaikka tiedän periaatteessa, miten homma hoituu, niin elokuvassa koko prosessi näytettiin juurta jaksain, mikä teki sen mielenkiintoiseksi. Pääosassa oli hieno näyttelijä Ralph Fiennes ja mukana oli myös Stanley Tucci, josta olen aina pitänyt. Luulisi paavin valinnan olevan melko selväpiirteinen homma, mutta kyllä siihen mahtuu monia koukeroita ja oli siinä vähän jännitystäkin. Minua miellytti erityisesti se, kun elokuva oli niin rauhallinen ja jotenkin seesteinen. Jos olette tilaisuudessa mennä sitä katsomaan, niin suosittelen vilpittömästi.

Tulirumpu, kurja juttu, että sinunkin miehesi on samassa tilanteessa kuin meirämmiäs. Hän ei onneksi ottanut ajokortin menetystä lainkaan raskasti, vaikka olihan hän tietysti vähän pettynyt. Minä puolestani ainakin toistaiseksi ajan ihan mielelläni. Sinulle toivon jaksamista ja kärsivällisyyttä. Minä kyllä jaksan, mutta kärsivällisyys on välillä koetuksella!

Mukavaa Espanjan matkaa niin IL:lle kuin Tiinuliinullekin. Ja teille muille muuten vain mukavaa 😃

Kyllä minäkin tulen Savonlinnaan, ellei mitään yllättävää satu. Meillä on tulossa 60-vuotis-ylioppilasjuhlat, mutta päivämäärää en vielä tiedä. Toivottavasti ei osu samaan aikaan.

Oli kiva kuulla, että JJ:lle kuuluu pääasiassa hyvää. Lapsenlapsen masennus tietysti vaivaa, mutta sinähän olet itse niin hyvä terapeutti, että varmasti osaat helpottaa nuoren naisen tilaa. Onneksi miehesi tuntuu nyt voivan paremmin ja jaksatte jo suunnitella kesän reissuja. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

Mennan tilanne ei ole ainakaan parantunut. Ymmärrän hyvin, että se hiukan masentaa sinua, vaikka oletkin luonteeltasi niin peruspositiivinen. Olet kuitenkin saanut miehesi vielä mukaan noihin ihaniin elokuvanäytöksiin, joista kerroit. Ja käytte paljon teatterissa sekä myös kuntosalilla yhdessä. Ehkä sinun ei kannattaisi peruuttaa syksyistä Skånen matkaa. Se piristäisi varmaan teitä molempia, ja olisi hyvä syy kannustaa miestä kävelyharjoituksiin. Totta kai kanssamatkustajat ymmärtävät mahdolliset liikkumisvaikeudet!!

Ostoskärryt ovat hyvä apu kävelemiseen, samoin sauvat. Ei minunkaan mieheni tahdo jaksaa kaupassa kävellä (ts. hiihdellä). Hän aina valittelee, että miksei myymälöissä ole penkkejä levähtämiseen. Hän on nyt alkanut liikkua enemmän (vaikka onhan lumen kolaus toki liikuntaa sekin) ja on muutaman kerran kävellyt n. 3 km lenkin, mutta on aika poikki sen jälkeen. Nyt miehelläni todettiin diabetes ja hän sai lääkityksen. Alkoholiongelmaa meillä ei ole koskaan ollut, paitsi että nykyään minä tissuttelen joskus iltaisin pari kulausta konjakkia, että rauhoittuisin nukkumaan, vaikka sanotaan, että pienikin alkoholimäärä häiritsee unta. Minun ongelmani onkin saada unen päästä kiinni, satunnaiset öiset heräämiset eivät niin haittaa. Kaikki on kuitenkin niin hyvin kuin tämän ikäisellä pariskunnalla voi olla. Olemme kumpikin tietääksemme suhteellisen terveitä, mistä olen joka päivä kiitollinen. Pieniä unohduksia ehkä sattuu, mutta ainakaan pahempaa muistisairautta ei ole todettu. - Haluaisin kyllä vielä matkustaa.

Harmi, että Alteassa on valokuitu-ongelmia! Odotan jo mielenkiinnolla kuvauksia IL:n ja Justuksen seikkailuista siellä. Myös Tiinuliinun ja Ukkokullan (Lyytiä unohtamatta) retkikuvaukset ovat hauskoja. Toivottavasti Espanjan säät kääntyvät aurinkoisemmiksi!

Voi Kipa sinua❤️! Kunpa saisit jostakin helpotusta kipuihisi! Saat kuitenkin varmasti paljon iloa ja voimiakin voidessasi seurata pikkumiehen kasvua ja kehitystä.

Tulirummulle voimia sopeutua uuteen elämäntilanteeseen!

Terkkuja Merellelle, Mustikkaposkelle, Kivikasalle, Suupaltille, Maiccolle ja keitä teitä nyt siellä onkaan!

Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille. 
Meikäläisellä ei isoja ole tapahtunut. Alunperin minun pitäisi olla nyt Oulussa, mutta suunnitelmat muuttuivat ja miniän äiti tulikin seuraksi kun poikani on työreissulla. Tosin hän on juuri palannut Suomeen, mutta sattuman kautta jatkaa tänä viikonloppuna jo Lappiin hiihtovaellukselle. 
Poika oli siis Torontossa ja oli kivaa kun serkkuni Sudburystä tuli häntä tapaamaan. On ollut samalla alalla kuin poikani. Toinen yllätys oli, että eräs poikani tiimissä matkalla ollut oli kuullut serkkuni sukunimen ja oli sanonut olleensa 1995 vuonna Kanadassa työmatkalla ja tavannut siellä toisen serkkuni, joka myös oli samalla alalla kuin poikani. Niin pieni on maailma.

Viime viikonlopuksi hain vanhemman siskoni tänne kun olin yksin kotona. Siskoni mieshän kuoli joulukuussa ja ajattelin, että olisi hyvä hänelle päästä vähän pois kotiympyröistä. Meillä olikin oikein kivaa ja saatiin puhua rauhassa. Yhtenä päivänä käytiin naapurikylässä kirppiksella ja muissa kaupoissa. Hänen tyttärensä, joka on kummityttöni, haki siskon sitten miehensä kanssa kotiin. 

Nyt maaliskuussa pitäisi sitten valmistella jo pääsiäistäkin. Huhtikuun ekaviikolla ollaan siellä Portugalissa ja heti kun tullaan ollaan lupauduttu jäämään Helsinkiin miehen tyttären kahden vanhemman tyttären "hoitajiksi/seuralaisiksi" kun vanhemmat ja nuorin lapsi lähtevät kolmen viikon matkalle. Pääsiäiseksi minä junailen kotiin, koska mun lapset ovat tulossa silloin tänne. Se oli sovittu ja junaliput ostettu ennen kun kuultiin tästä keikasta. 😄Onhan se kiva, että meitä vielä tarvitaan. Huhtikuu menee siis siellä täällä. 

Mies suunnittelee kovasti automatkaa. Hän haluaisi mennä omalla autolla Englantiin ja Irlantiin. Ehdotin, että mietittäis lähtöä ehkä syyskuulla. Haluaisin olla Suomessa kesällä ja kun se kattokunnostuskin on tulossa. Ja on meillä lasten kanssakin kesälle suunnitelmia. 🙂

Ensi viikolla on kaikenlaista. Maanantaina menen jalkaterapeutille ja teetän ehkä uudet pohjalliset. Entiset on alkaneet hajota. Tiistaina on fysioterapeutti ja perjantaina menen käyttämään jo elokuussa saamani lahjakortin, otan tunnin jalkahoidon ja tunnin hieronnan. Oiskohan sitten viikon päästä vetreässä kunnossa?😃

Pitäisi ommellakin sitä ja tätä. Olen vaan ollut aika saamaton. Aikaa on mennyt oleiluun telkkaria katsoessa vuorotellen areenaa ja katsomoa😑 Kirjojakin lukisin mieluummin kuin tarttuisin hommiin. Taidan olla laiskistunut?

Mukavia ja terveitä päiviä kaikille.