PIKSELI

minä olen menossa Lappeenrantaan ja sinä Savonlinnaan.
Kumpi menee oikeaan osoitteeseen.

Tykkään itse Savonlinnasta, mutta kesäkokonntuminen on Lappeenrannassa.

Toivon tapaavani sinut 😎

Moi mimmit ja terveiset Alteasta.Valokuitu ei toimi vieläkään, mutta tytär neuvoi puhelimeen hotspotin ja sillä näköjään onnistuu. Kyllä mua harmittaa, kun en yhtään ymmärrä näitä it-asioita, nytkin vaan painelin kaikkia mahdollisia ja onnistuin sitten saamaan sen iPhone-yhteyde.

Lentomme tuli tiistaiyönä puolisen tuntia myöhässä. Royal Parkingin auto haki meidät kentältä ja sen toimistolla vanha kunnon Pablo oli odottamassa. Minä kävin rattiin, mutta tietöiden takia oli kyllä muutamin paikoin vaikea hahmottaa, mihin piti mennä. Hyvä ettei jouduttu Madridin motarille. Olin pelännyt etukäteen, jos vuorella on tulvien takia sortumia, mutta hienosti päästiin kotitalliin.

Keskiviikkona ja torstaina satoi kaiken päivää. Katselimme telkkarista, kuinka sekä meistä etelään että pohjoiseen tulvat kuljettivat autoja, mutta jostain syystä Altea pahoilta myrskyiltä säästyi. Täällä tulee puhelimiin automaattisesti varoitukset ja vielä eilen saatiin oranssivaroitus, kaikki koulut oli suljettu ja terveyskeskusten ajat peruttu katastrofihälytysten varalta. Illalla varoitukset peruttiin.

Keskiviikkona ajelimme Benidormin lähelle Carre fouriin ostamaan kaapit täyteen ruokaa. Sattui hauskasti, kun tapasimme siellä Istvanin ja vaimonsa Andrean, joilla oli aikanaan Alteassa lempiravintolamme. Vaihdettiin poskisuudelmia ja päivitettiin kuulumiset. Istvan kyseli erikseen vävyn, tyttären ja poikien kuulumiset, muisti kaikki nimeltä! Ja tietenkin Ikerin, joka sai keittiöstä aina herkkuja.

Tänään heräsimme sitten vihdoin auringonpaisteeseen ja ihastelimme huikaisevan sinistä taivasta. Parina päivänä ei sateen takia edes erottanut, missä Välimeri loppuu ja taivas alkaa, kun kaikki oli harmaata mössöä. Justus puristi appelsiinimehut, olimme ostaneet viiden kilon säkin erityisesti mehuaplareita.

Ajettiin vuorelta kaupunkiin, jonka ideat monet muutkin olivat keksineet, eikä parkkipaikkaa ollut löytyä millään. Isolla autollamme on erityisen hankalaa parkata mihinkään. Vihdoin löytyi Filharmonican parkista yksi vapaa ruutu. Parkkimaksua piti maksaa vain klo 14 asti, siestan ajan klo 17:ään ei tarvitse maksaa.

Käytiin kauppahallissa ihastelemassa tarjontaa, toisesta kaupasta löydettiin Justukselle laturi kotiin unohtuneen tilalle. Kävin tarkistamassa lempipuotini kenkä- ja käsilaukkuvalikoimat, mutta en innostunut mistään. Suunnattiin kahvilaan ja nautittiin auringonpaisteesta ja mansikkasmoothieista. Virkistyneinä jatkettiin pariin vaatepuotiin ja sitten päästiinkin jo itse asiaan eli syömään.

Valitsimme jo hyvin tuntemamme ravintolan, Justus söi valtavan cordon bleun ja minä kaksi avocadon puolikasta, joissa oli myös katkarapuja. Istuimme ihan rannalla ja kuuntelimme aaltojen loisketta. Selvitin sitkeästi asiat espanjaksi, sanat alkavat hiljalleen palautua mieleen.

Haettiin auto (Pablo) ja mentiin Mercadonaan vielä ostoksille. Justus ajelee täällä jo tottuneesti, vaikka oli tehty uusia liikennejärjestelyjä, tuttua tietä ei enää edes ollut ja jouduttiin kiertämään oudoilla kujilla.

Tästä se Espanjan elämä lähtee!

Tarkoitin tietysti Lappeenrantaa! Mistähän tuo Savonlinna tuli? 🤣
Tapaamme siellä, Maicco! 🙋🏼‍♀️

Unten retket ovat ihmeelliset. Olin jossakin tanssimassa lattareita syntyperäisen opettajan johdolla. Hyvin meni, kunnes hän pani vähän vauhtia liikkeisiin, jolloin molemmat nilkkani nyrjähtivät. Siihen heräsin - ja molemmat nilkkani olivat kipeät.

Mies katsoi uutisia ja kuulin, kuinka siellä mainittiin naistenpäivä. Huusin kylppäristä, että täällä päivänsankari vain siivoaa vessoja. Missä ovat kukat ja suklaa? ”Olisit sanonut silloin, kun oltiin kaupassa!” Ei se niin mene. Lahjasta menee koko idea, jos sitä pitää itse pyytää.

Pahuksen vyötärö! Miksi kaikki rasva kertyy siihen! Havahduin asiaan, kun 15 vuotta vanhat kuorihousut eivät enää mahdu kiinni ja skineimmät farkut tuntuvat epämukavilta. On totta, että talvella en liiku niin paljon kuin muulloin, joten kiloja on tullut huomaamatta lisää. En syö paljon enkä kovin säännöllisesti, vain myöhäisen aamiaisen ja myöhäisen kunnon lounaan. Illalla sitten vähän mitä kulloinkin tekee mieli, uskon että elimistö tietää mitä tarvitsee. Välipaloja en juuri nauti, mutta karkeista tai suklaasta en kieltäydy. Ei niitä sentään överisti tai päivittäin mene. Nyt täytynee tehdä herkkulakko.

Vuosi sitten kirjauduin taas kolmeksi kuukaudeksi Keventäjiin, mutta minua masensi, että aamupalani rankattiin liian runsaaksi. (1,25 dl tuoremehua, 2 dl viiliä marjoilla/talkkunalla/myslillä,  2 palaa täysjyvä-paahtoleipää ja niiden päällä pähkinävoita, 1 dl maitokahvia.) Ennen sanottiin, että aamupala on päivän tärkein ateria, mutta nyt ohjelma herjasi, että liikaa päivän kaloreista tulee aamupalasta. Päivän kalorit jäivät n. 1500, enkä laihtunut yhtään.

Lapset perheineen kävivät meillä syömässä valmistamaani Karjalanpaistia. Täytyy lainata Laihian emäntää, että justihin piisas (kun kesken loppu). On tuo jälkikasvu kovaa syömään. Täytyy ensi kerraksi varata pataan enemmän lihaa. Pelasimme vielä illalla lautapeliä. Ensi viikolla kaksi teiniä osallistuu äidinkielen ylioppilaskirjoituksiin, toinen ekaa kertaa, toinen arvosanan korotus mielessään. Toivottavasti onnistuvat.

Täällä on ollut hiljaista. Mitä Espanjaan kuuluu?

Tuli tuosta Pikselin Laihian emännästä mieleen vitsi.

Perheellä oli päivällisvieraita ja alkupaloiksi oli kaviaaria. Juuri kun piti kaviaari viedä pöytään, illan isäntä huomasi keittiön ikkunasta tuttavan tulevan pihaan. Pitihän tämä pyytää pöytään, mutta kun kaviaaria näytti olevan niin vähän, isäntä lisäsi joukkoon hauleja ajatellen, ettei kukaan kuitenkaan huomaa. Kaikki sujui hyvin, ruoka maistui ja kaikilla oli hauskaa. Seuraavana päivänä yksi vieraista sitten soitti ja kysyi, jotta mitä ihmettä sinä oikein meille syötit, sillä aamulla kun kumarruin laittamaan kenkiä jalkaan, kissa kuoli!

Mukavaa alkavaa viikkoa ja olkaa varovaisia, kun huomiselle on ennustettu karseaa keliä 😱

Hola Aurinkorannikolta!

Pikselin kysymykseen vastaus: Costa del Sol ei ole nyt ollenkaan nimensä veroinen, ei ole ollut muutamaan päivään. Rankka matalapaineen alue pyörii eteläisen Espanjan yllä, ja epäilen että sadetta riittää aina Alteassa asti. Ainakin jos katsotaan täkäläisen television säätiedotusta.

Voimassa on keltainen varoitus, mikä tarkoittaa sitä että vettä tulee välillä rankasti ja välillä taas hieman vähemmän. Ei kuitenkaan niin paljoa, että ihmisiä kehoitettaisiin pysymään sisällä. Viime syksynähän tänne annettiin punainen varoitus, jolloin kännykät alkoivat parkua ja äänimerkin perään tuli tekstiviesti jossa espanjaksi ja englanniksi varoiteltiin tulvista ja maanvyörymistä. On niitäkin kuulemma jossain tuolla vuoristossa ollut, mutta kaupunkialueella tilanne on rauhallinen.

Kävelylenkit ovat siis tavanomaista lyhyempiä, mitä nyt sateen lomassa viedään Lyyti pissalle ym. E-kirjoja on puhelimeen ladattuna melkoinen pino ja vähän neulelankaakin on mukana, joten kyllä tässä tekemistä riittää. Lähin ruokakauppa (varsin hyvinvarusteltu sellainen) on kulman takana samassa talossa, ja jos Espanjan television ohjelmatarjonta alkaa kyllästyttää, saadaan Suomen kanavat näkymään läppäriltä. Ja ainahan voi heittäytyä sohvalle pikku torkuille 😉

Parempaa kevätsäätä teille sinne!

Onpas harmillista, että Tiinuliinun kohdalle osuus kovin paljon sateita. Me ollaan vältytty niiltä ja rusketuttu auringossa lujaa vauhtia.

Eilen mua jännitti, kun olin luvannut viedä vävyn vanhempien avomersun huoltoon. Se oli tuotu meidän talliin, joka on vuoren sisällä. Ulos ei pääse kuin peruuttamalla siksak-käytävää pitkin. Hieman haasteellista, kun en ole sillä autolla ajellut kuin joskus helpolla tiellä, mutta selviydyin. Onneksi ei satanut, koska koslan katto ei mene kiinni.

Tiinuliinulle jo ihmettelinkin, että vaikka mulla oli aurinkolasit ja hienosti ajelin kaupungin läpi, en kuullut vihellyksiä, joita aina satelee, kun tytär on ratissa? Vävy oli lähettänyt huoltoon selkeät ohjeet, mitä pitää tehdä korjata katto, määräaikaishuolto ja katsastus. No ihan kuin eivät olisi ikinä sellaisesta kuulleetkaan. Olin kirjoittanut lapulle espanjaksi kaikki toimenpiteet, mutta kaveri tolkotti, että eivät katsasta, koska sinne on kahden kuukauden jonot. Pyydettiin istumaan siksi aikaa, kun etsivät jonkun englanninkielisen paikalle.

Ei ne asiat ruvenneet selviämään sittenkään. Kaveri sanoi, että mun pitää kirjoittaa lupa, että hän saa viedä auton Alicanteeen katsastukseen. MInä sanoin, että ei tämä ole mun autokaan. Kaveri kysyy, että miksi sinä sen sitten toit ja missä on hansikaslokeron avain. Minä siihen, että pyydettiin tuomaan enkä minä tiedä tästä autosta yhtään mitään, ajoin vaan tänne. Siinä vaiheessa soitin vävylle ja annoin puhelimen kaverille ja niin rupesivat asiat selkenemään. Kaveri teki sitten paperin, että annan luvan auton käyttöön, raapustin nimeni alle. Minua hieman nauratti, kun hän ei kysynyt ajokorttia tms, olisin voinut kirjoittaa minkä nimen vaan.

Olen kerran käyttänyt Pablon katsastuksessa, se oli sen eka kerta. Katsastusmiehet huvittelivat oikein yrittämällä löytää siitä jotain vikaa. En ikinä enää.

Tänään käytiin tiistaimarkkinoilla. Mikä tunnelma, puheenpölötys, ihmisten paljous, upeat tuoreet tuotteet. Kotiin lähti oliiveja, mansikoita ja pari isoa kukkakimppua.
Mä jotenkin tunnen olevani kotonani täällä, ihmisten hyväntuulisuus, aurinko, liikenteen joustavuus ja paljon muita pikkuasioita.

Mehän asumme keskellä paikallisia ihmisiä, hotelleja ei lähimaillakaan. Tosin vuorille rakennetaan koko ajan ja kallion louhiminen alkaa aamukahdeksalta. Sementtiautoja on tukkimassa muutoinkin kapeita teitä, mutta se peruuttaa, jonka on helpompi, kaikki naureskelevat ja vilkuttavat. Pikkuperroja on jokapaikassa ja mun on ihan pakko hymyillä tai silitellä niitä ja niiden taluttajat ovat hyvin mielissään. 

Ei olisi pitänyt kehuskella upealla säällä. Nyt on melkoinen ukonilma ja vettä tulee. Istumme sohvalla ja ihastelemme Välimeren yllä näkyvää salamointinäytelmää.

Viime yön myrskyn jälkeen taas on ollut mitä kaunein päivä. Pesin kaksi koneellista lakanoita, ne hulmuavat nyt alaterassilla ja kohta pääsen mankeloimaan. Mehän olemme tuoneet tänne Suomesta mankelin, koska sellaisia ei Espanjassa ole ja me olemme tyttären kanssa mankelifriikkejä. Pohkeet vaan on kovilla, kun ravaan rappuja ylös alas. Talo on vuoren rinteessä kolmessa kerroksessa ja kodinhoitohuone on alimmassa.

Olemme olleet täällä nyt toista viikkoa ja käyneet vain kerran ulkona syömässä. Justus on niin innoissaan kauppahallin ja kauppojen tarjonnasta, että haluaa laittaa itse ruokia ja eihän minulla todellakaan ole mitään sitä vastaan. Tänään hän paistoi lubinaa (sea bassia), höyrytti varsiparsaa ja minä tein salaatin. Rakastan tummia tomaatteja, joissa on makua vaikka kuinka. Jälkiruoaksi söimme tuoretta ananasta ja mansikoita.

Vaikka ulkona on lämmin, yöksi on laitettava ilmalämpöpumppu hurisemaan. Kivinen talo on talvisaikaan kylmä, mutta kesähelteillä taas ihanan viileä. Valokuitu ei vieläkään toimi, vävy epäili, että vaatisi asioinnin ko. liikkeessä. Minä en sinne lähde mitään selittämään, kun en ymmärrä noita asioita edes suomenkielellä. Pärjäämme näinkin.

Hola Aurinkorannikolta,
joka alkaa vihdoin olla nimensä veroinen. Ainakin pahimmat sateet näyttävät väistyneen, joskin Atlantilla pyörii vielä matalapaine jonka reuna yltää tänne Välimeren puolelle asti ja huiskaisee silloin tällöin pikku sadekuuron. Alteassa lienee sää seljennyt?

Kaikenlaista pikkuriesaa tässä lomalaisilla on, kuten isokulkuekehrääjän toukat. Ne estävät tehokkaasti lenkkeilyn vuoristopoluilla ja pakottavat meidät kaduille ja rantabulevardille. Mikä ei sinänsä ole huono asia, koska rantabulevardilla on tarjolla melkoinen määrä kahviloita, pubeja ja jäätelökioskeja ja muutaman askeleen päässä jokunen mukava ostoskatukin.

Olenkohan mä kertonut noista otuksista joita etenkin täkäläiset koiranomistajat ja koirien kanssa lomailevat turistit pelkäävät ja inhoavat?

Kulkuekehrääjä on perhosentapainen otus, joka tekee pinjapuihin ja muihin mäntyihin ampiaisenpesän tapaisia pesiä ja munii sinne joskus syystalvella. Viimeistään maalis-huhtikuussa eläimen jälkikasvu saavuttaa toukkavaiheen, laskeutuu puista alas, kulkee jopa metrin mittaisina jonoina (siitä nimi kulkuekehrääjä!) maata pitkin ja kaivautuu sitten johonkin onkaloon. Sinne se koteloituu herätäkseen ennemmin tai myöhemmin perhosena.

Toukanmokomilla on ympärillään poltinkarvat, jotka kosketuksesta irtoavat ja kiinnittyvät sitten koskettajaan. Esimerkiksi koiran kieleen osuessaan ne tekevät tosi pahaa jälkeä, samoin nieluun joutuessaan. Silloin koiran kurkku turpoaa umpeen. Lyytiä, joka monen muun nuoren koiran tavoin pistää suuhunsa kaiken minkä näkee, ei uskalla viedä lähellekään mäntymetsiä. Ei ainakaan nyt, kun rannikolla on kuulemma tavallista pahempi toukkatalvi.

En tietysti itsekään pidä kyseisistä ötököistä. En etenkään sen jälkeen, kun ensimmäisenä Costa del Solin talvenamme erehdyin istumaan kiviaidalle, jonka raoissa piileskeli toukkajono. Takareisi turposi ja pysyi punaisena monta päivää. Hydrokortisoni helpotti vain hiukan.

Muuten on mukavaa. Ensi viikolla on tarkoitus mennä Malagaan museovierailulle, ja yhdet konserttiliputkin on ostettu. Kuun lopussa kotiin; jokohan silloin saisi pikkunarsisseja parvekkeelle?

Voikaa hyvin, pysykää terveinä ja iloisella mielellä!