Moi mimmit! Martinho-myrsky näkyi eilen täällä vain aamupäivän sateena ja melkoisena tuulena koko päivän. Tänään on aurinko hellinyt, mutta meri näyttää olevan valkoisia vaahtopäitä täynnä. Löysin terassilta tuulensuojaisen paikan ja loioin pari tuntia.
Eilen ajelimme kaupungille, parkkipaikkaa ei löytynyt mistään. Olimme jo ihan oudolla seudulla, kun äkkäsimme yhden ja Pablo siihen. Ei se mitään, että kävelymatkaa kaupungin keskustaan olisi, kävelemäänhän oli tultukin. Mutta pian huomasimme joutuneemme seudulle, josta rantakaupungin ravintoloissa ja puistoissa ei näy vilaustakaan. Asunnottomienamme  telttoja, muovipussikasoja. Joku vanha mies istui pyörätuolissa, hattu kadulla. Justus oli juuri antamassa kolikkonsa hattuun, kun mies avasi sepaluksensa ja pissasi tuolistaan kadulle. Tietenkin täällä on myös elämän nurjaa puolta, en vain ole ikinä sattunut sellaisiin paikkoihin, kun kerjäläisiäkään ei kaupungilla näy.

Kävelimme reippaan lenkin, pysähdyimme kuuntelemaan aaltojen loisketta ja varsinkin pienten, pyöreiksi hiotuneiden kivien soinnillista kilinää aaltojen pyyhkiessä niiden yli. Kaikki terassit olivat täynnä ja kun vihdoin huomasimme yhden vapaan pöydän tuntemattoman ravintolan terassille, melkein juoksin sinne. Ravintola, jonka nimi on 345, osoittautui kaikin puolin hyväksi, Justus kehui pitsaansa ja minun hampurilaiseni oli maukasta. Jälkiruoaksi juotiin cortadot, espanjalaiset vahvat pikkukahvit.

Pablo odotti paikallaan. Kotimatkalla pysähdyttiin heittämään tyhjät viinipullot lasinkeräykseen. Täällähän ei ole vielä pullopanttisysteemiä. Ihmisiä olisi kuulemma vaikea motivoida siihen, kaupat ovat liian pieniä panttikoneille yms. Silloin kun aloin oleskella Espanjassa, pullotkin heitettiin sekaroskikseen, joten edistystä sentään on tapahtunut. Pahvin- ja muovinkeräyspisteet on, mutta bioroskat menevät sekaroskiin, mikä minua intohimoisena lajittelijana kauhistuttaa.

Naapurissamme on hurmaava talo, jossa on oikea linnantorni. Nyt sen italialainen vanhapariskunta ei jaksa enää pitää taloaan, joka on myynnissä, pyynti 490.000,- Tontti on yli hehtaarin ja puutarha on kaunis. Katselin netistä sisäkuvat, koko talo vaatisi ison remontin. Katsojia on käynyt aamusta iltaan. Täällähän vaikka kuinka moni välittäjä myy samaa kohdetta. Kuviteltiin silti, miten hauskaa olisi tehdä sypressien väliin portti ja kulkea edestakaisin. Vaan ei sovi tämänikäisille talo vuorenrinteessä, minä vielä jaksan ravata kolmea kerrosta, mutta Justukselle vaikeaa. Ja aina pitää lähteä autolla, joukkoliikennettä ei tietenkään ole. Jos ostaisin täältä asunnon, sen pitäisi olla kerrostalossa, ovesta päästä heti kauppoihin ja ravintoloihin. Jatketaan siis täällä Alteassa käymistä niin kauan kuin jaksetaan. Hieman ollaan jo mietitty Justuksen saaressakin käymistä, minä en enää sinne lähde, ellei jompikumpi Justuksen lapsista ole paikalla.

Minun tyttäreni perhe vietti viikonlopun minun mökilläni. Vävy kiipesi katolle ja asensi saunan piippuun uuden hatun. Tytär keräsi risut ja harjasi terassit. Ja pojat, rakkaat kullanmuruni, tekivät klapeja isot kasat ja pesivät kaikki ikkunat ulkoa päin. Ja niitä ikkunoita on paljon!

Jaaha, Justuksen katkarapukasari on valmista, syömään!

IL ja Tiinuliinu, iso kiitos Espanjan matkakertomuksista. Tämänhetkistä räntäsadetta katsellessa olen vähän kade aurinkorannikon keleistä.

Japenalle peukutus vauhdikkaasta menosta. Voisithan kysellä onnistuisiko tandemhyppy Lappeenrannan satamaan tapaamisen aikaan. Tyttärenni hyppi aikanaan Saimaan laskuvarjokerhossa ja olisi tarjonnut minulle tandemhypyn mutta uskallukseni ei riittänyt.

Vilkutus Kipalle, toivottavasti olet saanut vihdoin helpotusta kipuihin.

Menna, peukutus kunnon kohenemiselle. Olen huomannut saman kuntosalilla että tehoja pystyy lisäämään. Tosin minulla kunto vaihtelee viikottain mutta jalkaprässissä on nyt 10kg enemmän kuin syksyllä.

Täällä on ollut tähän iltapäivään saakka hienoja aurinkoisia päiviä. Yöllä on ollut pakkasta joka on jäädyttänyt hangen pinnan niin että uskaltauduin raivaussahan kanssa taimikkoa (lue ryteikköä) raivaamaan. Se homma on ollut agendalla jo pitkään mutta milloin mikäkin remppa omassa kehossa on estänyt työn. Neljänä päivänä olen metsässä melskannut, tosin vain kaksi tankillista ja noin kolme tuntia päivässä mutta kyllä sekin tottumattoman kropassa tuntuu täydeltä työpäivältä.
Nyt näyttää sääennusteet lupaavan niin lämpimiä kelejä että hankikanto lienee ohi ja raivaushommaan tulee taukoa.
Tykkään raivauksesta kun siinä näkee heti työn jäljen vaikka painavan sahan kanssa ryteikössä risujen yli rämpiessä onkin omat haasteensa.

Vapaaehtoishommissa on mennytkin sitten loppuaika joten peukaloiden pyöritykseen ei onneksi ole tarvinut ryhtyä. Toiveena oli että kun saan kiinteistöhuollon ottamaan vastuun isosta osasta entisiä töitäni niin vältyn jatkuvalta puhelinpäivystykseltä mutta ei se ihan niin mennyt. Vaikka asukastiedotteeseen laitoin kissan kokoisilla kirjaimilla kiinteistöhuollon yhteystiedot niin minulle ne soitot edelleen pääosin tulevat.

Etämies sairastaa jotain lentsua savossa enkä ole käynyt siellä pitkään aikaan. Tarkoitus oli lähteä käymään viikonlopulla mutta en halunnut hakea tautia ja hyvät kelit houkuttelivat mieluummin metsään.

Yöt menevät vaihtelevasti, milloin valvottaa olkapää lonkka tai joku muu paikka. Nukkumaan meno on melkoista pyöriskelyä jotta löytyy kivuton tai vähiten kivulias asento.  Parasetamoliakaan en haluaisi joka ilta ottaa mutta ei se valvominenkaan taida kovin terveellistä olla.

Maailman uutiset ovat alkaneet ahdistaa ja olen jättänyt uutisten seuraamisen vähemmälle. En pysty kuitenkaan vaikuttamaan millään tavalla asioihin joten yritän keskittyä vain oman alueen meininkiin.
Meillä lyö politiikan laineet korkealle myös omassa kunnassa,. Lehtien palstoilla haukutaan ja jopa uhkaillaan, ennennäkemättömän rumaa peliä pienellä paikkakunnalla. Muutama voimakastahtoinen vaikuttaja saa paljon rumaa jälkeä aikaan.

Jos painosta saa jotain mainita niin minulla ei ole ollut näin alhaista talvipainoa varmaan vuosikymmeniin. Syön mielestäni lähes samoin kuin ennenkin, ehkä makeilla herkuttelu on jäänyt vähän vähemmälle.

Nyt on tullut niin paljon kirjoitettua omaa napaa että toivottelen teille kaikille hyvää kevättä ja terveitä päiviä.

No nyt tapahtuu minunkin elämässäni jotakin! Lauantaina matkustin tyttären ja tyttärensä kanssa  junalla Tampereelle. Kävimme katsomassa Tampereen Työväen Teatterin musikaalin School of Rock. Olipa hauska ja innostava esitys, yleisö taputti rytmiä mukana ja minulla ainakin jalkakin  vähän vispasi. Pääosan esittäjä oli huikea ja lapsiesiintyjät tosi taitavia. Oikea hyvän mielen musikaali!

Esityksen jälkeen kävimme syömässä rautatieaseman lähellä sijaitsevassa Pulcinellassa. Niin hyvää italialaista (tai muutakaan) ravintolaruokaa emme olleet koskaan syöneet! Kävelyä tuli päivän mittaan ihan huomaamatta 7,4 km.

Sunnuntaina väsytti enkä tehnyt mitään mainittavaa. Maanantaina omatunto ajoi kävelylle, mutta matkaa kertyi vain 4 km. Sovittaessani mustia parempia pitkiksiä huomasin kauhukseni, että ne eivät menneet kiinni! Apua, vielähän ne ennen joulua mahtuivat! Mistä nyt saan sopivat housut tällaiselle omenavartalolle? Jos ostan ne vyötärön mukaan, niin lantio on liian väljä ja lahkeet myös, sillä olen vain 155 cm. Tilasin juurin Englannin M&S:ltä uudet farkut, mutta olisi pitänyt tilata näköjään myös suorat housut. Sieltä sentään saa vielä tarpeeksi lyhyttä lahjemittaa. Onneksi löysin kaapistani paksun, mustan jerseyhameen tiistain kuoroesityksiin.

Tiistaina oli siis ensin viihdekuoron harjoitukset kappelissa ja heti sen jälkeen kirkkokuoro esiintyi siellä srk:n vanhustenkerhossa (musta asu ja kirkas turkoosinvihreä huivi). Sitten wc:hen vaihtamaan merihenkinen raitapaita ylle. Hörppäsin lennossa vähän proteiinijuomaa ja ahmin tarjolla olleen kakkupalan. Viihdekuoro siirtyi läheiseen hoivakotiin laulamaan merimies-aiheisia lauluja, joita asukit saivat laulaa mukana. Ääni oli ainakin avautunut ja kesti rasituksen, ihme kyllä.

Tämä päivä meni lepäämiseen, vaikka ajattelin lähteä kävelemään. En vaan jaksanut huonosti nukutun yön jälkeen. Kauppareissu ja ruoan laitto veivät kaiken energian.

Perjantaina sitten taas tyttären ja tyttärentyttären kanssa Helsingin Kaupunginteatteriin katsomaan Moulin Rougea. Tilasin meille väliaikatarjoilunkin. Kivaa!

Menna, mieheni oli jostain englantilaisesta lehdesta huomannut laitteen, joka stimuloi jalkojen veren- ja nestekiertoa. Se on jonkinlainen lattialle asetettava värisevä laite, jota voi käyttää vaikka kotisohvalla istuen. Luulen nähneeni sellaista mainostettavan ostoskanavalla (Dr. Ho's jotain). Aion ostaa sellaisen, koska mies on suostuvainen kokeilemaan. Jospa siitä olisi apua kävelyvaikeuksiin? Voimia sinulle!

IL, onpa ihanaa, että tyttäresi perhe on nyt poissa ollessanne käynyt mökillä tekemässä keväthommia! Pääsette sitten vähemmällä. Nauttikaa olostanne Alteassa!

Tiinuliinu, varmaan ihanaa nähdä kevään edistyminen siellä Los Pacosissa. Olette muutenkin löytäneet sieltä kiinnostavia nähtävyyksiä. Kiva katsoa ja lukea niistä fb:ssa.

Mustikkaposki, oletpa hurjaa, kun jaksat harventaa taimikkoa tuntikausia moottorisahalla! Respektii! Toivottavasti saat vähennettyä noita vapaaehtoishommia. Minä olen myös melkein lakannut seuraamasta uutisia, etten ahdistuisi liikaa.

Voimia ja helpotusta kaikille kipujen kanssa taisteleville!

Hola!
Tässä kun viime päivinä parikin forumilaista on maininnut uutisten aiheuttamasta ahdistuksesta, niin kirjoitan pitkähkön puheenvuoron pelkästään ko. aihetta koskien. Jollei kiinnosta, jättäkää lukematta.

Se, että jättää uutisten seurannan vähemmälle, on asiantuntijoiden mukaan varsin suositeltavaa. Mutta kun maailmanmenossa kuitenkin tekee mieli pysyä edes hieman mukana, on oikeiden uutislähteiden valinta olennaista. Hyvä päivälehti (itsellä Helsingin Sanomat) ja Yle – niillä pärjää jo pitkälle. Vaikka Ylen (ja Hesarinkin) vihervasemmistolaisuudesta ja puolueellisuudesta aika ajoin kohkataan, niin Elinkeinoelämän Valtuuskunnan tuoreen tutkimuksen mukaan yli kolme neljäsosaa suomalaisista luottaa Yleen.

Hesarista ei vastaavaa tutkimusta taida olla, mutta laatumediaksi se useimmiten luokitellaan. Samoin tietysti monet isot maakuntalehdet. Ulkomaisista uutiskanavista en sano mitään, kun en niitä jatkuvasti seuraa. CNN on joskus ollut käytössä, mutta tahtovat tohkeentua hyvinkin pienistä tapahtumista.

Voi olla hyvä rajoittaa päivittäisten uutisten määrää, ja kiinnittää huomiota niiden laatuun. Iltapäivälehtien tapa tehdä uutisia on huomiohakuinen, joidenkin otsikoiden kohdalla voisi puhua suoranaisesta pelon lietsonnasta. Itseäni ärsyttää myös ip-lehtien tapa haalia haastateltaviksi kaikki mahdolliset asiantuntijat (ja sellaisiksi itseään kutsuvat). Jossitella että entäs jos niin tai entäs jos näin tai jospa sittenkin… Presidenttikin, joka sentään lienee Suomen parhaiten ulko- ja turvallisuuspolitiikasta perillä oleva taho, totesi tässä hiljattain, että joka risaukseen ei kannata reagoida.

Melkoista ahdistusta saattaa aiheuttaa myös some. Kun puheenvuoroja ei mitenkään tarkisteta, voi esimerkiksi viestipalvelu X:ään (entinen Twitter) kirjoittaa ihan mitä tahansa. Osa on tahallista informaatiovaikuttamista (ennen vanhaan sitä kutsuttiin propagandaksi) ja osa erilaista väärinymmärrystä ja herjanheittoa, jota ei ehkä ole tarkoitettukaan vakavasti otettavaksi. Sama tietysti pätee Instagramiin ja Facebookiin, joskin kaveripiirin takia seurantaseula on siellä erilainen.

Ryhdyin kolme vuotta sitten, Ukrainan sodan alkaessa, seuraamaan X:ssä ja Facessa muutamaa mielestäni järkevää asiantuntijaa. Niin teen edelleen. Sen sijaan en katso niitä kommentteja joita he saavat – siitä seuraa vain ärsytystä ja pahaa mieltä. Mauno Koiviston neuvo ”ei pidä provosoitua kun provosoidaan” lienee tässä järkevä ja sitä noudattanevat nuo kirjoittajatkin, koskapa kuranheittäjistä huolimatta jaksavat jatkaa.

Kannattaa muistaa myös se, että nykyhetki ei ole ensimmäinen sotaa ja levottomuutta sisältävä maailmantilanne meidänkään elinaikanamme. Tässä taannoin istuskelin muutaman muun plus miinus seitsenkymppisen ihmisen kanssa. Puhuttiin nykyhetkestä ja alettiin miettiä, mitä kaikkia pelon hetkiä meidän elämäämme on mahtunut. Olihan niitä. Kaikkia ei edes kunnolla muistettu kun oltiin niin pieniä (Suezin kriisi 1957, Sikojen Lahti 1961) mutta osa osui herkimpään teini-ikään eli Tsekkoslovakian miehitys 1968. Oli Persianlahden sotaa 1991 ja WTC:n terrori-iskua 10 vuotta myöhemmin. Jugoslaviakin hajosi, ja Lähi-Idässä on sodittu vähän päästä. Mutta kaikesta on selvitty, ja hyvin meidän nytkin käy, kuten puolituttu turvallisuusasiantuntija tapaa viestinsä lopettaa.

Omaa henkistä kestokykyään voi vahvistaa usein eri keinoin. Silloin ahdistuskin hälvenee. Harmi kun Naisten Valmiusliitto on lopettanut webinaarinsa (korona-aikaan niitä oli paljon) joissa käsiteltiin mm. tuota informaatiovaikuttamisen tunnistamista ja siltä suojautumista sekä ihmisen kriisinsietokykyä ja sen lisäämistä. Tekee kuitenkin mieli suositella yhtä netistä löytyvää keskusteluohjelmaa.

Kyseessä on puolitoista viikkoa sitten lähetetty Maaret Kallion ja Jarno Limnellin Turvalive. Sisaruksista Maaret on tunnettu psykologi, kirjoittanut useita kirjoja, joista tuorein viime syksynä ilmestynyt Mielenrauha (en ole vielä ehtinyt lukea, mutta pinossa on) ja Jarno kansanedustaja, kyberturvallisuusprofessori ja muutenkin turvallisuusasioihin perehtynyt.

Ohjelmassa sisarukset vastasivat yleisökysymyksiin ja puhuivat hyvin käytännönläheisesti siitä, miten itsekukin voi luoda turvallisuudentunnetta itselleen ja lähiympäristöönsäkin, sillä yhdessä olemme enemmän. Kannattaa katsoa; mä mainostin tätä omalla FB-sivullani jo ennakkoon ja laitoin (tekijöiden luvalla) linkin jälkikäteen. Löytyy kun menee Youtubeen ja kirjoittaa hakuun turvalive.

Ohjelmassakin tuli esiin muutama helppo keino mielenrauhan löytämiseen. Mieluisat askareet joiden parissa puuhailu täyttää ajatukset niin ettei sinne muuta mahdu, ja luonto joka meillä suomalaisilla on onneksemme tuossa ihan nurkalla.

Luonnossa – erityisesti metsässä – liikkumisen hyötyjä on alettu tutkia tieteellisesti, ja lääkärilehti Duodecimin mukaan on olemassa vahvaa näyttöä siitä, että sekä fyysisiä että psyykkisiä terveyshyötyjä on. Stressitaso laskee, ilmansaasteiden vaikutus vähenee, kunto paranee, samoin itsetunto.

Lähdenkin tästä Lyytin kanssa luontoon. Metsään ei Espanjassa uskalla mennä nyt (ne kulkuekehrääjän toukat!) mutta Los Pacosin niityt ovat sateiden jäljiltä tosi reheviä; katseltavaa ja nuuskittavaa riittää sekä emännälle että koiralle.

(Tämä päivitys nyt oli pelkkää vakavaa asiaa, mutta seuraavassa lupaan kertoa taas hauskoja matka- ja muita juttuja.)

Moi mimmit, taitaa tulla tällä kertaa viimeinen päivitys Espanjasta tai ellen saa yhteyttä, postitan sitten Suomesta. Ja tietenkin ilmat ovat nyt muuttumassa, aurinko paistanut pari viimeistä päivää. En ymmärrä, mihin aika kuluu niin nopeasti. Avomersu on haettu huollosta, kattoa ei saatu korjatuksi, joten ajoin sen vain talliin, huviajelut on tehty Pablolla. Kartanolla (vävyn vanhempien talo) näkyy olevan koko ajan vuokralaisia, joten ei olla käyty saunomassa tai pelaamassa biljardia. Olen lukenut viisi kirjaa, neljä e-kirjaa ja yhden paperisen. Camilla Creben dekkarit ovat nyt olleet kiinnostavia.

Tiinuliinu, kirjoitit asiaa ahdistuksesta. Mä olen katsellut täällä uutisia ja niissä puhutaan paljon vähemmän Venäjästä ja Trumpista kuin Suomessa. Tietenkin yhteinen raja Venäjän kanssa vaikuttaa meidän uutisointiin. Mutta olen itsekseni myös miettinyt, että turhia spekulointeja on syytä välttää, sitten kun joku asia on fakta, sitä voi miettiä. Kiitos Tiinuliinu kirjoituksestasi, mullahan on tapana soittaa sulle ja kysellä, että pitääkö olla huolissaan. Ja aina voi luottaa, että realisti vastaa!

Eilen ajelimme Alicanteen. Kaupungilla neuvoin vahingossa väärän kaistan, eikä päästykään tuttuun autohalliin. Onneksi Justus on maailman rauhallisin ihminen, jatkoi liikennevilinässä, kunnes nähtiin seuraavan parkkihallin merkki, sinne siis. Sieltä piti kävellä ylös maan pinnalle jonkinlaisen tyhjän leikkipuiston kautta, kokemus oli aika kummallinen, kun karuselli pyöri, meteli oli kova, mutta ihmisiä ei missään. Kuljeksittiin tuntotolkulla, löysin lempisuunnittelijani, Elena Miron, tummansinisen asun, joka lähti mukaan. Toivottavasti pliseeratut puolihameet ovat tulossa muotiin, koska mulla on nyt sellainen ja siihen kuuluva pusero. Justus löysi erikoisia suoloja ja mausteita. Valuttiin vanhaankaupunkiin syömään. Askelia tuli lähes 10 000, mutta niinpä sitten Justus olikin loppuillan ihan poikki. Ajomatka Alicantesta Alteaan on noin 70 km, koko ajan toisella puolella kimmeltävä Välimeri ja toisella puolella vuoret.

Tänään olen pessyt pyykkiä, järjestellyt kotiinlähtöä, jättänyt Abille pieniä yllätyksiä. Hän tulee seuraavaksi tänne kaverinsa kanssa. Vaikka kotiin on kiva palata, täältä on aina jotenkin haikea lähteä. Justus mietti, pystyykö hän enää ensi keväänä tulemaan ollenkaan, kun talon portaikot ottavat voimille. Abin autoon (perheen ainoa manuaali) on asennettu eilen polkimet ja jarru ja Juniori pääsee tänään aloittamaan ajotunnit. Molemmilla vanhemmilla on ajo-opetusluvat hankittuna. Juniorihan on se pitkään kartingia ajanut ja hänellä on itsestään käsitys jo erinomaisena kuskina. Saa nähdä. Meidän Musti on ollut Justuksen pojalla lainassa, että saa kuljetettua sotapoikaa Upinniemeen viikonloppuisin. Toivottavasti Musti on palautettu huomenna kotiin, koska mä haluan mökille ja saunomaan!

IL ja Tiinuliinu, kiitos Espanjan matkakertomuksista. Tiinuliinulle vielä erityiskiitos asiallisesta pohdinnasta uutisten seuraamisesta.

Ihana oli lukea Pikselin onnistuneista teatterireissuista ja jotenkin vain lämpimästi hymyilin, kun kerroit housuistasi, jotka eivät enää oikein päälle mahdu. Kaikenlaista sitä voi elämässä sattua ja kun tarpeeksi usein sattuu, sitä ei enää edes huomaa.

Menna, ikävää tuo miehesi kävelyongelma. Rollaattori on tosiaan hyvin tilaa vievä, mutta entä kyynärsauvat. Olisiko niistä apua. Ne vievät ainakin paljon vähemmän tilaa. Sinun oma kuntosi on ilmeisesti tosi hyvä. Hyvä fyysinen kunto varmasti pitää myös henkisen kunnon hyvänä. Olet aina kaiken keskellä niin positiivinen ja tarmokas.

Mustikkaposki, melkoinen urakka sinulla on ollut moottorisahasi kanssa. Miten ihmeessä olet jaksanut harventaa taimikkoa(ryteikköä) tuntikausia!

Japena, on kyllä kannustavaa lukea, miten paljon jaksat ja haluat erilaisia asioita nyt tehdä, kun kilot eivät enää tahtia haittaa. Itsekin huomaan, että muutamankin kilon pudottaminen tekee monista asioista helpompaa.

Minun elämäni sujuu levollisesti, mutta tyydyttävästi eteenpäin. Viikot ovat toistensa kaltaisia ja kuitenkin jokainen hetki on arvokas ja onnellinen ihan vain siksi, että sen saa kokea. Olemme mieheni kanssa riittävän terveitä voidaksemme nauttia elämän pienistä, mukavista asioista.

Metsässä on vielä niin lumista, ettei sinne oikein pääse kävelemään, kadut ja jalkakäytävät ovat osin melko liukkaita, mutta kun ei ole kiire mihinkään voi kuljeskella hitaasti, nastakengät jalassa ja kävelysauvat apuna kevätauringosta nauttien.

Eilen kävelimme meren rannalla. Aurinko kimalteli lumisella jäällä, vastaantulijat hymyilivät ja nyökkäsivät tervehdyksen, joutsenpari lensi huutaen taivaalla eikä sydämessä ollut yhtään surullista ajatusta.

Vanhin lapsenlapsemme on piristynyt paljon ja uskon, että masennusvaihe jäi nyt sangen lyhyeksi. Toinen lapsenlapsistamme, viidesluokkalainen, kävi pari päivää sitten koulun jälkeen kertomassa kuulumisiaan. Englannin kokeista oli tullut 9 ½, matikan kokeista 8- (edellisistä kokeista tuli 6-, joten hänelle tämä oli huippunumero) ja yhteiskuntaopin kokeetkin olivat kuulemma menneet hyvin.

Huolenaiheena hänellä’ oli uskonto niin kuin niin usein ennenkin. - ”Mummu, miksi ne tappoi sen tyypin?” - Siis kenet? kysyin. - No, sen Jeesuksen.
Just joo, ajattelin, siinäpä vasta kysymys. Aloitin pitkän selvityksen siitä, miten Jeesusta pidettiin kansankiihottajana ja miten ne, jotka olivat vallassa, pitivät häntä vaarallisena kapinoitsijana.

- Eikö ne osanneet olla eri mieltä ilman, että piti tappaa toinen? lapsenlapsi kysyi. - Eivät tainneet osata, vastasin. - ”Meille on potkunyrkkeilyssä opetettu, ettei koskaan saa vahingoittaa toista vaikka olisi millainen riita. Pitää aina yrittää puhumalla sopia asioista.”

Jatkoimme pitkään ja hartaasti keskustelua uskonnosta ja raamatun kertomuksista, kuolemasta ja siitä onko kuoleman jälkeen elämää. Lopulta vain totesin: - Minä en oikeastaan mieti onko kuoleman jälkeen elämää. Tärkeintä on se, että nyt kun elää, koettaa elää mahdollisimman kivaa elämää. Yrittäisi olla mukava muille, ja jos on riitaa muistaisi riidan jälkeen pyytää anteeksi. Sitä ei kukaan tiedä mitä sitten on, kun on kuollut, mutta nyt me elämme ja mä ainakin olen tosi onnellinen, että sinä elät, käyt meillä, voidaan jutella, pelata korttia, ja vielä sua saa halatakin.” Ja sitten me halasimme ja uskonasiat jäivät jonnekin unohduksiin, kauas pilvien taakse.

Eli tämmöistä arkea täällä meillä. Hyvin tavallista ja samalla hyvin onnellista. Mukavaa päivää itse kullekin.

Kiitos Tiinuliinu asiantuntevasta kirjoituksesta. Näillä opeilla on hyvä säädellä uutisten seuraamista.

Jumbojetin kirjoitus oli taas tosi mielenkiintoinen. Miten osaatkaan asettaa sanasi aina kohdalleen niin että empaattisuus huokuu niistä.

IL:lle ja Justukselle hyvää kotimatkaa. Vähän kateellisena seuraan miten osaatte ottaa ilon irti ja tarmoa riittää niin reissaamiseen kuin seuraelämään.

Metsässä riehumisestako johtuu vai kosteista keleistä mutta viime yöt ja osin päivätkin olen ollut lonkkakivun kourissa. Kun vielä olkapäätkin kipuilevat niin tyydyttävän nukkuma-asennon löytyminen on vienyt pitkälle aamuyöhön.

Etämies tuli tänään tänne ja huomenna lähdemme kummipoikani synttäreille kunhan olen käynyt kahvittamassa teatterin päivänäytöksen.

Hola!

Tiedättehän sen tilanteen, kun ihminen on poiminut puolukoita koko päivän ja suurella vaivalla risukoissa kierrellen saanut ämpärinsä täyteen. Kun sitten hikisenä ja hirvikärpäsiä hätistellen, täpötäyttä ämpäriä raahaten tallustaa kohti metsäautotietä, osuu ikivanhalle hakkuuaukiolle joka loistaa punaisenaan puolukoita. Maassa ei näy risun risua, mutta marjoja on joka varvussa niin että ne oikein notkuvat.

Meillä on nyt tässä vähän sama tilanne. Puolukoita ja hirvikärpäsiä ei tietenkään näy, mistäpä niitä Aurinkorannikolle, mutta muuten sekä sää että shoppailutulokset ovat sellaisia, että olisivat toki voineet toteutua aiemminkin.
 
Lämpötila varjossa on +25, mutta pakkoko on mennä varjoon? Kun aurinko, jonka aamupäiväpimennystä ei näillä leveysasteilla huomannut ollenkaan, paistaa ns. täydeltä terältä. Mitä se ei ole tehnyt oikeastaan koko loman aikana. Ei ainakaan kokopäiväisesti.

Minä puolestani olen viime ja toissa viikolla muutamana sadepäivänä (miltei kokopäiväisesti) etsinyt itselleni keveitä kesäfarkkuja. Tai itse asiassa ihan mitätahansa housuja, kunhan eivät ole paksut ja painavat. UK:lla oli ihan samat ajatukset.

Mistään ei meinannut löytyä mitään, ei ainakaan kivoja värejä eikä omaa kokoa. Mutta tänään kun sovittiin että kävellään kerran vielä rantabulevardia keskustaan ja piipahdetaan siellä pariin kauppaan, niin – tadaa! – Dunnesiin olikin tullut varastotäydennystä. Väreissä oli valinnanvaraa, ja suuri oli iloni kun runsaasta suklaansyönnistä huolimatta jalkaan mahtui yhtä numeroa pienempi koko kuin kuvittelin. Iloissani ostin kahdet eriväriset housut sekä vielä uimapuvun, yöpaidan ja pussillisen sukkia. Sen jälkeen istahdettiin Lyytin kanssa katukahvilaan ja UK aloitti oman kierroksensa.

Katulaulaja esitti kitaran säestyksellä Quantanameran, La Bamban ja muutamia muita rytmikkäitä klassikkosävelmiä. Viereisen pöydän papparaiset (keski-ikä ehkä noin 90 v) hymyilivät iloisesti minulle ja koiralle ja taisivat jotain lausahtaakin, mutta esitin kielitaidotonta. Eivät siitä pahastuneet, koska vilkuttivat lähtiessään. Sittenpä UK jo palasikin pulleaa ostoskassia kantaen, ja käppäiltiin kämpille hirmuisessa helteessä.

Nyt on mieli keveä eikä lompakkokaan tunnu kovin painavalta. Huomenna pakataan, ja Finnairin yölento tuo meidät maanantaiksi kotiin. IL ja Justus lienevät jo saunomassa.

Kivaa kesäaikaa kaikille – ensi yönähän se alkaa!

PS. Hauskaa jos tuosta mun uutis- ja ajankohtaispohdinnasta oli apua tai iloa tai ajattelemisen aihetta. Itse luin hieman liikuttuneena JJ:n arjesta lapsenlapsen/lasten ja miehen kanssa. Tavallinen arki on yleensä aina sitä parasta - ja sinä osaat sen sanoittaa niin hyvin!

Mustikkaposkelle helpotusta kipuihin – sulla noita vapaaehtois- ja muita hommia näyttää riittävän. Onneksi osaat kuitenkin ottaa aikaa myös itsellesi (ja etämiehelle).

Moi mimmit ja terveiset Suomesta ja mökiltä. Jumbojet, ihana keskustelu lapsenlapsen kanssa!

Meidän lähtö Alteasta sujui kommelluksitta. Pablo vietiin Royal Parkiin, siellä juttelin pitkään omistajarouvan kanssa, jonka mies oli kuollut syöpään. Hoitaa firmaa nyt kahden poikansa kanssa, joista toinen heitti meidät kentälle. Turvatarkastuksessa polveni aiheutti meteliä, Justuksen lonkka ei, vaikka siinä on paljon enemmän metallia kuin minussa. Tax freestä vähän namituliaisia ja loungeen syömään. Ja pian oltiin jo koneessa ja humauksessa kentältä kotona.

Vaan sitten ylläri. Olin ostanut usein tuoreita ananaksia, jotka oli pakattu tiiviiseen muovirasiaan. Joten ostin yhden kotiinkin ja sulkenut sen muovipussiin. Vaan jotenkin sitä mehua oli tihkunut matkalaukussa sinne sun tänne, joten pestyt vaatteet olivat mehussa ja laukku märkänä. Lisäilona verottaja oli lähettänyt isot mätkyt ja melkoisen ison kiinteistöveronkin. Tyttärelle kauhistelin, mutta häntä vaan nauratti, he ovat tottuneet siihen, että aina jotain ikäviä yllätyksiä tulee.

Lauantaina mökille kaupan kautta. Taas on totuttelua isoihin kauppalaskuihin. Mökin pihalla ihastelin putipuhdasta terassia, pestyjä ikkunoita ja kaunista klapikasaa. Pajurisukkokin oli leikattu alas ja risut pinossa odottamassa haketusta. Ja sisällä oli niin siistiä, että meiltä meni jonkin aikaa löytää tossumme (piilotettu Zappan hampailta) ja yleensä esillä olevat tavaramme, jotka tytär oli jemmaillut piiloon.

Viereisellä pellolla kurjet kirkuivat, peurat nyhtivät syötävää ja joutsenet lentelivät. Tuntui ihan kotiintulotoivotukselta! Piti kierrellä joka paikka tontilla, ihailla lumikelloja pensaan alla, todeta peurojen tuhoja, käydä laiturilla tarkistamassa jäätilanne (ihan sulana oli järvi). Vävyhän oli kiivennyt katolle asentamaan saunan piippuun uuden hatun, joten Justus lämmitti saunan ja pestiin matkan pölyt pois. Mikä siinä onkin, että aina tekee mieli saunaan reissun jälkeen ja lauteille on kiva istuskella yhdessä ja vaan nautiskella järvinäköalasta, kunnes puiden lehdet (naapurin puolella) sen peittävät.

Juniori oli eilen kaverinsa kanssa siivoamassa ystäväni pihaa. Olivat tehneet 4,5 tuntia töitä ja saivat hyvän palkan. Illalla Juniori kysyi minulta, olisiko mulla pois annettavia vaatteita, hän kuvaisi ne ja myisi netissä, jos saisi sitten osan rahoista. Olin salaa otettu; poika myisi mammansa vaatteita eli ei ne sitten hänen mielestään kai ihan hirveitä vanhusrääsyjä olekaan. Junior opettelee nyt ajamista, vanhemmillaan on opetusluvat ja pojalla kova into päällä. Hänellä on jo mopokortti, joten osaa lukea liikennettä hyvin. Minusta on hienoa, että poika haluaa tehdä töitä ansaitakseen rahaa ostaakseen merkkitossuja ja -vaatteita itselleen ja arvostan vanhempiaan, jotka vaan kieltäytyivät kustantamasta monen sadan tossuja vähän väliä.

Mä en millään malttaisi lähteä kaupunkiin, mutta tavallinen arki menoineen alkaa painaa päälle. No jaa, huomenna on kynsihoito ja kampaaja, ehkä ei kannata kovasti valittaa!

Heipat!
Missä te kaikki oikein kuljeskelette? Ulkona kevään edistymistä seuraamassa? Kuulumisia kaivataan – en ollenkaan usko olevani ainoa jolla on ihan ikävä teitä kaikkia!

No tottapuhuen mullakin on kohta puolitoista viikkoa hujahtanut aivan hetkessä. Matkalaukut on purettu, kaappejakin vähän raivattu ja joutavaa vaatetavaraa roudattu kierrätyskeskukseen. Nyt harrastan ekologista neulontaa: purin omatekoisen neuletakin, jonka väri oli kiva mutta malli ei miellyttänyt, kostutin langat jotta ne eivät ole kippurassa, ja nyt samoista langoista syntyy neulepusero joka valmistuu ties koska. Mutta onpahan jotain hommaa kun katsoo telkkariuutisia ja a-studiota ja tuleehan tuota joskus jotain muutakin ohjelmaa tuijotettua.

Viime viikonloppuna käytiin Tampereella juhlimassa UK:n veljeä joka täytti 80. Uskomatonta että kaverit alkavat olla tuon ikäisiä! Kun tuntuu että vastahan tässä on omat kolmikymppiset ohitettu 🤣

Omat synttärit, jotka osuvat UK:lla ja mulla peräkkäisille päiville, menivät matkustuksen ja sitä seuranneen vähäisen matkaväsymyksen merkeissä. Lauantaiksi on kutsuttu lauma lapsia ja lapsenlapsia kakkukahveille; meinaan värkätä vähän pikkuleipiä ja paistella pari suolaista piirakkaa. Sen kummemmin ei nyt juhlita, kun kummallakaan ei tule tasavuosia täyteen.

Sittenpä onkin aika ryhtyä odottamaan pääsiäistä, värkkäsin juuri kymmenpäiväisen FB:ssä julkaistavan pääsiäiskalenterin. Näitä hassunhauskoja postauksia olen tehnyt aikaisemminkin muutamina vuosina kun ja jos aikaa on ollut. Nyt oli, kun onnistuin jo Espanjassa ja heti sieltä palattua saamaan päätökseen yhden pari kolme vuotta kestäneen projektin.

Rauhallista, mukavaa, arkisen touhun täyteistä elämää siis. Aurinkoa ja iloa myös teidän kevääseenne, kaikki KK60+ -kaverit, ja iloista pääsiäisen aikaa ellen sitä ennen satu palstalle eksymään!