testing...testing...

toimiiko nyt?

jee, kiitti!! Ja näköjään päivitti sen kaikkialle..

Celementine, hienoa ettet luovuta. Se ei kannatakaan. Jo pelkän liikunnan tuoman hyvän olon vuoksi kannattaa jatkaa yrittämistä! Saati sitten muun tämän matkan tuoman hyvän olon. Niin perillä kuin matkallakin. Ja itsellä on tullut ajatus kun on ollut tässä mielessä jo kauan noususuhdanteessa, että positiivista on myös se, mikäli paino EI NOUSE! Ja siinäkin jos nousee, niin sekin on vielä positiivista, jollei se nouse PALJOA En tiedä, ajatteletko itse tätä saavutuksena, mutta näin sen ainakin itse näen. Lisäksi erinäiset asiat vaikuttavat muutenkin hetkellisesti painoon, joten yksittäisten tulosten kanssa ei kannata liikoja jäädä miettimään ja pohtimaan, saati sitten luovuttamaan. Kunhan se pitkän aikavälin tulos on miinuksen puolella Toki nuo miinukset viikottain olisi hurrrrrjan kannustavia jatkoa ajatellen...

Esme siili, onnittelut huikeista lukemista! Mukava lukea positiivisesta asenteestasi, kannustaa myös itseä oikeaa tietä kohden Itse yritän (huom. YRITÄN) suhtautua tähän elämän pituisena projektina, joten yritän (huom. YRITÄN) löytää myös jonkinlaista keskitietä tuossa herkuttelussa ja perusarjen hyvässä ruokavaliossa. Tämä painonpudotus on ollut enemmän tai vähemmän arkea koko aikuisiän, joten jospa sitä nyt tällä kertaa pyrkisi pysyvämpään elämäntapaan. Jotenkin ehkä persoona on enemmän sellainen projektiluontoinen, joka tykkää että on deadlinet ja näin pois päin, jolloin painonpudotuksestakin tulee samanmoinen projekti ihan hirvittävän helposti. Tällaista persoonaa projektiluontoisuus ja deadlinet myös kannustaa sekä auttaa pysymään jonkinlaisessa järkevyydessä lähinnä ruokavalion kanssa. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että korkojen kera paino on ainakin minulle tullut tällä ajattelulla takaisin. Tasapainottelua siis myös tämän projektiluontoisuuden suhteen. Katsotaan, miten tällä kertaa käy, jälkikäteen sitä vasta osaltaan näkee miten paljon pään sisällä on tapahtunut ja miten hyvin sitä on onnistunut pidemmällä tähtäimellä...

Voi kun osaisikin Karmaleen tavoin suhtautua tähän projektiin. En ihan noin rennosti osaa suhtautua vaan kyllä sitä ensimmäisen (ja osin toisenkin) kappaleen puheista huolimatta vaakalukemaa turhan paljon kyttää. Mutta sitä kohti ehkäpä! I hope!

Tänään meille tulee juhannusvieraita. Tein eilen pätkisjäätelöä (hups ), pitää kokeilla tuliko siitä sellaista mitä kehtaa tarjota. Vai jääkö oman jengin syötäväksi kokonaisuudessaan.

Jospa sitä ennen vieraiden saapumista ehtisi kuitenkin käydä vähän salilla hakemassa hyvää fiilistä ja saada hyötyliikuntaa myös siivoamisen muodossa...

Tsemppiä ja mukavaa päivää teille kaikille!

PS. Onko teillä jokin tietty päivä, jolloin punnitsette itsenne? Joku taisi perjantain mainita taannoin, mutta entä muut? Mietin itse vielä, miten toimisin. Tällä hetkellä epäsäännölllisen epämääräistä tuo vaa'alla käynti.

Muoks. Kauheeta mikä romaani! Pahoittelut.

Onnittelut kaikille onnistujille ja tsemppiä myös kaikille

Mulla aamupaino vuoden 2016 alin 102,6kg jeee jeeeee

Mulla on punnituspäivä perjantaina. Aamulla heti, jos vaikka ois pikkusen vähemmän grammoja. Ja mittanauhaa viuhutan tiistaisin. Aloitin vain eri päivinä nää mittaukset niin siksi näin. Kerran viikossa siis kumpaistakin. Ihan kiva kun voi esim. pe jälkeen kohdistaa toiveet tiistaishin.

Mä oon ollut ylipainoinen "vain" viimeiset kymmenisen vuotta. Lihominen alkoi, kun siirryin opiskelijaelämästä töihin istumaan tietsikan ääreen. Asuin Englannissa ja siellä on helppo syödä epäterveellisesti. Olin siis lapsena ja noin 30v saakka normaalipainoinen/hoikka. Tai kyllä siinä lähemmäs 30v alkoi kiloja kertyä. Niin mulla on siitä varmaan kaikenlaista ajatusta taustalla, että enhän mä ole näin lihava. Enhän voi olla. Tämä en ole minä. Siksi mulla on vahva usko ja päätös, että tulen kyllä takas normaalipainoon. En vaan jaksais aina odottaa. Välillä tämän kärvistelyn kanssa tuntuu, että nythän mä oon jo varmaan tosi hoikka ja silloin ei tosiaankaan parane mennä vaateostoksille tai edes kokeilla vanhoja vaatteitaan, koska harhaahan se on. Sitten tulee karmea pettymys. Eli sikäli otan rennosti, etten mihinkään kledjuun yritä mahtua vielä.

Epäonnistuneita laihdutusyrityksiä mulla ei niin hirveesti ole. Kyllähän tässä vuosien varrella on muutamia kertoja kokeiltu, mutta aina on ollut stressaava elämä häiritsemässä. Ne on sitten lopahtaneet viimeistään 3kk kohdalla. Nyt mulla on onneksi ihan eri elämäntilanne. Olen lomalla koko kesän ja syksyllä menen vain opiskelemaan. Viimeiset kolme vuotta olen sekä opiskellut että tehnyt töitä ja hoitanut yh:na vilkasta poikaani. Hän menee syksyllä eskariin ja kaikki helpottuu pikku hiljaa. Siksi olen nyt tosi positiivisella mielellä. Ja tämä kiloklubin laskuri on just sellainen kapine joka auttaa mua. Kiva kun tulin kokeilemaan.

...niin ja sikäli otan myös rennommin kuin ennen, että en yritä saada heti alkuunsa liikuntaa ja ravintoa muutettua. Keskityn eka ravintoon. Mulla on tosi kallis kuntosali jäsenyys jossa en ole käynyt kuukausiin. Välillä se ottaa pattiin, mutta alan pikkuhiljaa oppii antaa itselleni anteeksi kaikenlaiset möhlyt ja pikku epäonnistumiset. Eli menen sitten kun kiireiltäni ehdin. Aina vaan on niin paljon järjestettävää. Koti täynnä roinaa jota yritän nyt siivota. Mökkireissuja, lapsen harrastuksia, koiran aktivoimista...niin ne päivät vierii eikä äkkiä enää ehdikään kuntosalille, kun lapsen pitää mennä nukkumaan. Kotijumppaa vois ihan hyvin tehdä - ei mitään tekosyitä. Mutta sitäkään ei tuu tehtyä. Rösähdän sohvalle kun lapsi menee nukkumaan. Haluan sellaisen hiljaisen oman hetken. Se pitäis sit jossain vaiheessa saada suitsituksi liikunnnan muotoon. Ja tokiu senkin tiedän, että lapsen kanssa vois liikkua. Jonkin verran toki liikunkin, mutta vielä on jäänyt puheen tasolle, että hän pyöräilisi ja minä hölkkäisin vierellä. Mutta joo siis entiset epäonnistumiset painonpudotuksessa on ehkä tulleet osittain siitä että on heti yrittänyt muuttaa liian montaa asiaa elämässään.

Hei Esme siili, tuo on ihan hyvä ajatus, että yksi asia kerrallaan kuntoon. Muut asiat tulee ajallaan perässä, onhan sulla varmaan sitä arkiaktiivisuutta aika paljon kun on tuon ikäinen lapsi.

Minä muutin ruokavalion aika totaalisesti ja se oli mulle sopiva juttu, mutta kaikille ei käy sama. Olin ennenkin syönyt suhtkoht terveellisesti, mutta mulla oli liikaa napostelua ruokailujen välissä ja söin yksinkertaisesti määrällisesti liian vähän ja vääriä ruoka-aineita. Kopioin kiloklubin valmiista menuusta 1600kcal viikkomenuun ja noudatin sitä johon muutin sitten mieleisiä ruokia, mutta kuitenkin niin että kaikki pallurat ovat vihreitä ja kcal-määrä pysyy 1600kcal. Niin teen edelleenkin, kasvisten määrä mulla on n. 800-1000g/pv. Luulen, että tuo kasvisten määrä ja runsaasti keittoja ruokavaliossa on se mikä mulla on saanut painon putoamaan. Nyt mulla ei ole koskaan sellaista hirmunälkää niin ei tule naposteltuakaan mitään, toki syön joka päivä 2 palaa tummaa suklaata.

Tsemppiä sinulle Esme siili ja kaikille muillekin

Esme siili olen kanssasi samalla linjalla! Pikkuhiljaa pieniä muutoksia ja niistä jää tapa, eikä hetkellistä muutosta! Kun ruokailutottumukset on ensin hallinnassa on helpompi alkaa muttaa muitakin asioita. Itselläkin on aiemmin tullut haukuttua liian iso pala kerralla, kun olen alkanut tiukalle dieetille ja kuntokuurille, eikä lipsumisia ole sallittu! Ja kuten aiemminkin sanoin, kun söin muuta kuin tiukka dieetti salli, ruoskin itseäni kamalasti itseinhossani. Nyt kun on sallivampi tapa toimia, suklaapatukka silloin tällöin ei ole maailman loppu.

Onko muilla niin, että esim treenien jälkeen kuvittelee olevansa hirmusen hyvässä kunnossa ja peiliin katsominen on kuin isku vasten kasvoja? minä olen ainakin ihan sokea itselleni enkä edelleenkään koe itseäni sata kiloiseksi! En voi ymmärtää, että olen näin iso. Ehkä se osallaan vaikuttaa, että edelleen voin ostaa vaatteeni normikaupoista ja olen viimeiset kymmenen vuotta ostanut L-kokoisia vaatteita, siis silloinkin kun olin hoikka. Vaikka vaatteet ovat kiristyneet vuosien varrella, ei minun ole tarvinnut siirtyä isompaan kokoon. Hämmentävää.

En tiedä, onko tämä vain minun pääni sisällä ja mielikuvituksen tuotetta, mutta pakko nyt avautua tästäkin. Salilla käydessä huomaan hirmuisen hoikkien ja fittien naisten tarkkailevan minua silmä kovana. Olen päässäni syyksi keksinyt sen, että olen lihava ja heistä on hauska seurailla kun alan hikoilla jo ensimmäisten toistojen aikana ja puuskun ja puhisen naama punaisena. Koen niin suurta mielihyvää aina, kun menen tällaisten jälkeen esim jalkaprässiin ja pystyn lisäämään painoja! Tiedän, että tämä on hölmöä ja salilla käyminen on yksilölaji, mutta silti! Tiedän, että monen ensimmäinen ajatus minut nähdessää on, että kuntoni on huono ja minusta on ihana todistaa heille, että ainakin lihaskuntoni on hyvä!

clementine - ihan samaa olen itsessäni kummastellut, että kun en jotenkin näe itseäni niin isona kuin mitä olen. Yleensähän se menee mulla toisinpäin! Vielä nuorena aikuisena inhosin naamaani niin paljon, että kampaajalla käynnin jälkeen suunnilleen itkin loppupäivän, kun olin joutunut naamaani tuijottaa. Vaikka olen siis ihan normi naamastani ja ehkä jonkun mielestä nättikin. Mutta jotain itseinhoa se on. Onneks ei enää neljänkympin jälkeen jaksa kiinnostaa Niin sitten mua on yllättänyt, että tän painohomman kanssa mulla menee toisinpäin! Olen aina tosi yllättynyt kun näen mahani ja muutenkin turpean olemukseni valokuvissa. Tunnen kai itseni hoikemmaksi kuin mitä olen. Eilenkin oikein puristelin makkaroitani vakuuttaakseni itseni että jotain on oikeesti vielä otettava pois. Kun mietin, että mistä ihmeestä niitä kiloja ja senttejä muka lähtee vielä vuodeksi eteenpäin.

Mitä tulee kuntosaliin niin mua ei ole häirinnyt muiden katseet. Innostuin ekan kerran kuntosalista joskus 16v ja se on mulle kuin joogaa. Olen ihan omissa maailmoissani. Kai ne parhaat tyypit vaan kattelee että onpa vahvatahtoinen kun jumppaa noiden kilojen kanssa, tsemppiä sille. Ja sitten on aina niitä vähemmän kivoja ihmisiä. Paha saa palkkansa sitten jossain muussa tilanteessa.