Kiitos tarjouksesta IL, mutta en kyllä halua jauhelihaprässiä. Enkä friteerauskeitintäkään (jos nimittäin olit siitä luopumassa)

Itse asiassa tulin tänne elvistelemään omilla siivousaikaansaannoksillani. Paperitavaraa on kannettu tänään ulos kolme reilua kassillista; suurin osa siitä lehtiä joita oli säästetty "kun siinä on se mielenkiintoinen juttu jonka luen uudelleen kunhan ehdin" (jollei viidessä vuodessa ehdi, on kai turha toivoa joutilaan ajan lisääntymistä tulevaisuudessakaan? )

Ukkokultakin innostui kodinraivaustalkoisiin; luulen että illan mittaan olemme ansainneet sen kuohuviinin jonka kävin Alkosta noutamassa ja joka parhaillaan kylmenee jääkaapissa.

Huimin urakka oli ompelulipasto. Ei se iso ole; semmoinen kapea Ikeasta hankittu vanerilaatikosto vain, mutta yksikään viidestä laatikosta ei ollut enää aikoihin mennyt kunnolla kiinni. Tilkkua, nappia, lankarullaa ja erimittaista vetoketjua oli kertynyt aika tavalla, erilevyisistä ja -värisistä vetoketjuista puhumattakaan. Ihmiseksi, joka ei ompele omia vaatteitaan (eikä muidenkaan), mulla oli melko monipuolinen tarvikevarasto. Oli jopa olkatoppauksia, jotka muistaakseni olivat muodissa viimeksi joskus neljännesvuosisata sitten.

Roskiinhan niistä meni osa, mutta säästetyt ovat nyt sievästi lajiteltuina omiin laatikoihinsa. Ja niiden päällä jopa dymokirjoittimella tehdyt etiketit. Jos nimittäin joku muu saisi päähänsä vaihtaa vetoketjun tai paikata kalsarit tai muuten vaan askarrella, niin tietääpähän mistä mitäkin löytyy. (Saattoi olla hätävarjelun liioittelua, ukkokullan en ole yhteisten vuosiemme aikana nähnyt ompelevan edes paidannappia. )

Neule- ja virkkauslankalaatikko mulla on erikseen; sekin pursuilee kun taannoin käväisin erään kaupunginkuulun käsityöliikkeen kesäalessa. Mutta se vajenee sillai sopivasti syksyn mittaan; martat keräävät sytomyssyjä ja eräs eteläsuomalainen synnytyssairaala saa pussillisen turvalonkeroita (semmoisia mustekalanmallisia virkattuja otuksia, joita vauva saa hamuilla pikku kätösillään. Näitä käytetään erityisesti keskosilla mutta kyllä niistä kuulemma täysaikaisetkin tykkäävät.)

Millä tään siivousinnostuksen saisi säilymään?

No oho,
luin oman eilispostaukseni ja totesin päivitelleeni vetoketjujen paljoutta pariinkin kertaan. Nähtäväksi jää, miten suu pannaan tänään, kun vähitellen alan siirtyä kirjahyllyjen kimppuun (kuten meillä käyneet ehkä ovat havainneet, niissä on mitä melkoisin urakka, eikä niitä raaski roskikseen kantaa. Ei ainakaan kaikkia.)

Hämmästyttävää kyllä, se siivousinnostus säilyi. Ainakin tähän aamuun asti. Sen sijaan tickerini pikkupaatti näyttää joutuneen heinäkuun aikana hienoiseen vastatuuleen. Puolen kilon painonlisäys ei liene liikaa, eihän vaan? Täytynee ruveta ryhtymään tuohonkin projektiin...

Mutta nyt mukavaa loppuviikkoa - tänään on jo keskiviikko. Kaksi päivää ja lauantai!

Nyt saa viikatehommat riittää! Aamu alkoi reippaasti, ahdoin itseni uuteen kahluusaapashaalariini. Nyt tiedän, miltä lenkkimakkarasta tuntuisi tulla tungetuksi nakinkuoreen, mutta mietin, ettei mun tarvitse kumarrella, kumiasu oli nimittäin mahan kohdalta melkoisen tiukka. Vesiviikate vajasta mukaan ja rantaan.
Alku sujui mallikkaasti, kaislat katkesivat ja homma edistyi, etenin koko ajan pidemmälle laiturista. Kunnes saapas painui syvälle mutaan, menetin tasapainoni ja kaaduin umpsukkeliin. Sain pidettyä viikatteen jotenkin kauempana, se terä on tosi terävä, mutta käsivarteni meni olkapäästä kyynärään betoniseen laituripainoon.

Ei ollut ihan yksinkertaista päästä ylös mutapohjasta, kun se haalarikin oli niin tiukka, etten paljon taipunut. Hiuksissakin oli mutaa. Riisuin laiturilla kumiasun pois ja totesin, että uimapuvun sisälläkin oli mutaa. Vasta silloin huomasin, että jostain tulee verta ja tajusin, että käsivarsi on raappeutunut vereslihalle ja yhdessä kohdin oli kunnon haava.

Suihkutin haalarin ulkoletkulla, samoin itseni. Muta ei lähtenyt pelkällä vedellä, joten siirryin sisälle saippuasuihkuun. Käsivarsi on ongelmallinen, kun minulla on diabetes ja haavani eivät tahdo mennä umpeen. No känny toimi, koska joku järjen ääni päässäni ei ollut laittanut sitä kumihaalarin "vedenpitävään" etutaskuun. Puhelinneuvonnan mukaan käsivarsi on nyt putsattu Septidinillä ja siinä on steriili haaveside ja käsivarren ympäri menee ensiapulaukusta löytämäni putkimainen verkkoside. Täytyy tarkkailla ja mennä lääkäriin, ellei haava ala umpeutua. Pihatöitä ei saisi tehdä, ettei raappeisiin vaan pääse multaa ja helteessäkään ei pidä olla.

Suututtaa ihan kamalasti, kun homma jäi kesken. Minähän teen mieluiten kaikki itse, mitä suinkin kykenen, nyt on pakko varmaan soittaa maksulliselle miehelle.

Onneksi sait sentään kumipuvun pois. Maksullinen mies olisi voinut hätkähtää kun olisit odottanut vinyylikostuumissa

Kiitos Tulirumpu makeista nauruista, vaikka käsivartta kirveleekin. Alankin sanoa sitä kahluuhaalaria vinyylikostuumiksi!

Jestas sentään, IL! Onpahan sulla ollut melkoinen kokemus (seikkailuksi en sitä sanoisi)! Eiköhän jo kannattaisi kallistua maksullisen miehen puoleen?

Ehdottelee hän, joka ei nykyään uskalla kiivetä edes keittiötikkaille ellei ole varmistajaa vieressä. Onneksi ei ainakaan tänään tarvinnutkaan kiivetä, sillä kirjoituspöytäni alle tungetuissa laatikoissa on riittänyt perkaamista. Vanhimmat kerrostumat näyttävät olevan vuodelta 1995 eli silloin, kun tähän kämppään muutettiin.

Eiköhän niillä ala olla jo arkeologistakin arvoa?

Aivan erityisesti mua viehätti nykyisen teinineitosen sähköposti vuodelta 2002, jolloin hän ei ollut vielä kahtakaan vuotta: pö ujjjj öxk, ..g b c cccumn dfv gff (oli kiivennyt äitinsä syliin ja päässyt käsiksi näppäimistöön )

IL:lle pikaista paranemista, muille mukavaa viikon jatkoa. Jatkan kaivauksiani tuolla kirjoituspöydän alla.

Nauratatte vanhaa naista! Mahtoiko IL:llä olla lumme tummissa hiuksissaan, kun Ahti toimitti naista pintaan? Haavoittuminen on kurjaa.

Näen mielikuvassani Tiinuliinun hellekypärä päässä ja kuokka kourassa kirjoituspöydän alla pylly pystyssä.

Oikeilla silmillä näin, kun nuorin kiipesi hautakiven päälle niin, että housut tippuivat. Oli keskimmäisen kouluunsiunaaminen ja otettiin muutama valokuva kirkon pihalla. Katselimme kaikki kameraa, joten rasavilli ehti taas. Mummu otti muutaman tiiviin juoksuaskeleen ja hautakukat varjeltuivat pikku vandaalilta.

Ihanaa, taas tai vielä on joku kuuma päivä, eikä tarvitse tehdä mitään!

Voi hyvänen aika, vinyyliviikatenainen!! Paranemisia!!

Heippa

Kiitos ihanasta luettavasta. Kylläpä olette olleet tarmokkaita siivoilun suhteen Tiinuliinu ja IL. Minulta tuo kuumuus vei voimat niin totaalisesti, että mitään ylimääräistä en olisi jaksanut (enkä nyt ehtinytkään).

Voi IL, kyllä sinulle sattuu ja tapahtuu. Oli suojelusenkeli asemissa, että ei onneksi käynyt kuitenkaan pahemmin.

Täällä sateli vielä maanantaina ja oli kohtuullisen viileää. Rakas siippani saapui takaisin mökille. Sadetta kertyi tiistaiaamuun mennessä taas 6 milliä, mutta eihän se ole kastellut kuin pinnan.

Tiistaina suuntasimme aamusta kohti ystävien mökkiä. Meitä taas kolme pariskuntaa tapasi siellä. Vähän arvellutti hauvavauva - sehän on muuten maailman kiltein koira eikä juuri hauku, mutta kun on vieressä toinen koira, niin johan ääntä lähtee. Toisella ystäväpariskunnallamme on lapinkoira. Onneksi koirien yhteiselo sujui kohtuudella ja meille muilla oli ratkiriemukkaan mukavaa. Eilen olimme aika myöhään mökillä takaisin, kun teimme vielä kiertolenkin Mikkelin kauppojen kautta. Kotiin päästyämme olin totaalisen väsynyt. Yöuni jäänyt hieman lyhyeksi ja edellisillan viinikin varmaan vaikutti väsymykseen. Jostain sain voimia kaikkien ruokakassien purkamiseen, kukkien laittoon, "matkakassien" purkamiseen ja pyykinpesuun. Lakanat heiluvat vielä ulkona tuulessa, varmasti ovat nyt kuivat. Tänään olisi tarkoitus pitkästä aikaa vähän heilutella imurin vartta. Hauvavauvasta lähtee karvaa ihan tajuttomasti - huolellinen imurointi sitten ensi sunnuntaina, kun hauvavauva on lähtenyt omaan kotiinsa.

Tämän päivän urakkaan kuuluu myös useamman tunnin kastelu.... Tälle ja huomiselle tänne on taas luvattu lähellä 30 olevia lämpötiloja. Olisin ollut niin tyytyväinen tuohon 25:een. Huomenna tulevat sitten tytär avokkinsa kanssa ja lauantaina vielä kummityttö puolisonsa kanssa. Onneksi lauantaille ei enää ole luvassa niiiiin kuumaa. Nuoret ovat luvanneet laittaa sunnuntain ruuan. Tuntuu, että alkaa ideat olla vähän niin lopuillaan tämän ruokinta-asian suhteen. On niin kuivaakin, että ei uskalla kalaakaan savustaa.

Toivotan mukavaa viikon jatketta ja viikonloppua kaikille, jos en sitä ennen tänne kirjoittele.

Terveisiä Haminasta ja Kotkasta, jossa ei naista(kaan) potkasta

Reissu oli kerrassaan mielenkiintoinen ja hauska. Svinhufvudin Kotkaniemi oli viehättävä ja viehättävällä paikalla. Yllättävän pieni, kun muistelin hänellä olleen kuusi lasta, mutta sitten selvisikin, että vain kaksi lapsista muutti vanhempien matkassa Kotkaniemeen. Ilmeisesti muut olivat jo sitten jollain lailla omillaan. Opas kertoili hauskasti niin Svinhufvudin suvun kuin Kotkaniemenkin historiaa ja hyvin kävi ilmi, että siinäkin huushollissa vaimo Ellen oli se, joka kaikesta päätti ja hommat sai luistamaan. Aivan uusi tieto oli se, että Ellen rakasti kanoja ja heillä oli kuulemma parhaimmillaan 300 kanaa!

Salpalinjasta olen nähnyt dokumentteja ja jossakin päin linjaa olen käynyt tutustumassakin, sitä kun riittää melkein koko Suomen mitan. Tässä nimenomaisessa museossa en ollut aiemmin käynyt ja täytyy sanoa, että paljon sitä oli rakennettu kaikenlaista varoiksi, jos idästä vielä olisi jotain tulossa, mutta koskaan ei syvien betonibunkkereiden ja pitkien, mutkittelevien juoksuhautojen tehoa jouduttu testaamaan. Onneksi! Täytyy kyllä ihmetellä, miten sen aikuisilla menetelmillä ja kuljetuskapasiteetilla kaikki oli saatu aikaan.

Syötyämme maukasta lohikeittoa kiipesimme taas bussiimme ja ajelimme Kotkaan, jossa majoituimme Kotkan Seurahuoneelle. Olin lueskellut melko kunnianhimoisella aikataululla laadittua ohjelmaamme ja kuten olin uumoillutkin, aikataulu viirasi melkoisesti. Meillä piti olla kaksi tuntia lepoaikaa ennen Haminaan siirtymistä, mutta loppujen lopuksi aikaa jäi vain tunnin verran. Tuli hieman kiire, kun piti virkistäytyä ja siistiytyä melkoisen lämpimän päivän jälkeen. Tulomatkan aikana satoi kaksi kertaa. Toisen aikana istuimme turvallisesti bussissa, mutta toinen sattui inhoittavasti juuri siihen kohtaan, kun olimme jalkautuneet Salpalinjalle. Meirämmiähellä oli mukana olkalaukku, jossa oli meidän sateenvarjomme, mutta paljon siitä iloa olikin, kun kassi oli bussissa Ilman lämpötila oli ollut sellaiset 26 astetta, mutta lyhyen, melko reippaan sadekuuron jälkeen kosteus nousi niin, että oli kuin olisimme olleet turkkilaisessa saunassa. Se puolestaan tarkoitti, että pääni valui hikeä. Permanenttini on aivan passée, joten minkäänlaisen kampauksen aikaan saamiseksi ei juuri ole mahdollisuuksia eikä sää todellakaan auttanut asiaa. Hieman yritin päätäni siistiä, mutta kun ruokapaikassammekin Bastionin vallien sisällä oli todella lämmin, niin melkoisen seinästä reväistyn näköisenä jouduin liikkumaan. Ainoa lohtu lienee se, että kuka sitä nyt vanhaa ämmää katsoisi ja oli minulla sentään hieno keltainen asuni ja huulipunaa

Pääsimme ensimmäisen kerran nauttimaan illallisesta Bastionissa ja se oli, kuumuudesta huolimatta, nautinnollinen kokemus. Napsaisimmepa me Marskin ryypytkin! Ruoka oli erittäin maukasta ja hyvää. Tilat olivat vallituksen sisällä, jossa lienee alunperinkin ollut tilaa sotatarvikkeille, hevosille ja sotilaillekin. Käsittääkseni tilat on entisöity ja niitä voidaan nyt sitten hyödyntää monenmoiseen toimintaan. Ihan kiva kokemus.

Marssishow oli kerrassaan upea. Meillä taitaa olla melko tarkalleen 10 vuotta siitä, kun edellisen kerran Hamina Tattoossa olemme olleet ja kyllä marssimusiikki hienoine kuvioineen on jotain, josta en koskaan saa tarpeekseni. Kaikkien 6 suomalaisen soittokunnan lisäksi siellä esiintyi soittokunnat Hollannista, Venäjältä, USA:sta, Saksasta, Englannista, Etelä-Koreasta sekä Norjasta. Etelä-Korean soittokuntaa oli sangen eksoottinen omanlaisine asuineen ja perinnesoittimineen. Heillä oli ”taisteluryhmä”, joka esitti taidokkain kuvioin mies miestä vastaan taistelua, jossa melkein saattoi kuvitella näkevänsä miten keihäs lävisti miehen ja päät putoilivat. Heillä oli myös ”Pikku enkelit”-niminen tanssiryhmä, joka koostui nuorista tytöistä, jotka tanssivat kauniisti liehuvissa puvuissaan ja käsittelivät taidokkaasti viuhkojaan.

Aikaisempina vuosina kun suomalaisista soittokunnista on ollut mukana vain Varusmiessoittokunta ja Kaartin soittokunta, hekin ovat esittäneet perinteistä kuviomarssia kunnon marssien säestyksellä. Puolustusvoimat täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja sen kunniaksi mukana olivat kaikki toiminnassa olevat soittokunnat eli jo mainittujen lisäksi Laivaston soittokunta, Ilmavoimien soittokunta, Rakuunasoittokunta sekä Lapin soittokunta. Kaikki kuusi soittokuntaa esittivät yhdessä Puolusvoimat 100 vuotta –juhlateoksen ”Piccoli Pieni, Täysin pikkoloin”, jonka on säveltänyt Rolf Gustavson. Esityksessä oli yhdeksän osaa, jossa oli osuus jokaiselle eri puolustusvoimien aselajille. Teos oli varmaankin erinomaisen hieno, mutta minun musiikkimakuuni liian moderni (lue: tylsä) ja kun kyseessä oli marssishow, niin siinäkään mielessä se ei oikein sopinut. Rehellisesti sanoen olin melko pettynyt ja samanlaisia mielipiteistä kuului muualtakin. Ennen paluuta Kotkaan hotelliin kuuntelimme vielä iltasoiton raatihuoneen tornista.

Sunnuntai oli huomattavasti viileämpi päivä. Aamiaisen jälkeen ajoimme ensin tutustumaan Sapokan vesipuistoon. Valitettavasti käynti oli viime hetken päähänpisto eikä laajaan puistoon tutustumiseen oikeasti ollut aikaa. No, saimmehan porukasta oivan yhteiskuvan Sapokkaan vievällä sillalla.

Seuraavaksi oli vuorossa Katariinan linnoitus, joka on Ruotsinsalmen merilinnoituksen päälinnoitus Kotkassa. Se sijaitsee Kotkansaaren eteläosassa Katariinanniemellä. Linnoitusalue on nykyisin osa Katariinan meripuistoa. Minua ei huvittanut kiertää aluetta sen enempää, vaan istuskelin laakealla kivellä odottamassa lähinnä miehistä koostuvan joukon paluuta.

Aamupäivän varsinainen pääkohde oli Merikeskus Wellamo, jossa meillä oli tunnin opastettu kierros. Tutustuimme sekä Suomen Merimuseoon että Kymenlaakson Museoon tai siis osiin niistä. Karhulan lasitehtaan osuus oli kiinnostava ja siellä oli sangen tutun näköisiä kristalliastioita! Siellä oli myös pienoismalli Kotkansaaresta ja 3D-laseilla saattoi katsella sitä lintuperspektiivistä kolmiulotteisena. Se oli mielenkiintoinen kokemus, kun en ollut koskaan ennen sellaisia laseja päässäni pitänyt. Ohjeen mukaan se piti katsoa istuen, sillä se saattaisi aiheuttaa pyörrytystä ja kyllähän se kieltämättä hieman omituiselta tuntui. Emme tietenkään nähneet läheskään kaikkea, mitä museot pitivät sisällään, mutta mielenkiintoista yhtäkaikki. Jo itse rakennus oli näkemisen arvoinen. Se kuvastaa hyökyaaltoa ja on nimeltäänkin Hyöky.

Lounaan söimme ravintola Keisarinsatamassa ja lounaan jälkeen eräs porukkamme jäsen piti meille esitelmän Ruotsinsalmen taisteluista. Muistan nähneeni telkkarista dokumentin samaisista taisteluista ja se oli kuvitettu upeilla Johan Tietrich Schoulzin maalauksilla, jotka ovat hyvin autenttisia, sillä Schoulz toimi aliupseerina kolmella taisteluissa mukana olleilla kaleereilla. Samoja kuvia vilahteli myös meille näytetyssä multivideoesityksessä.

Viimeinen kohteemme oli Langinkosken keisarillinen kalastusmaja, jossa olin edellisen kerran käynyt joskus 1960-luvulla. Meidät ottivat juhlallisesti vastaan keisari Aleksanteri III ja hänen puolisonsa keisarinna Maria Fjodorovnan, joka alun alkaen oli Tanskan prinsessa Dagmar. Saimme kuulla kalastusmajan rakentamisen historiasta sekä keisariperheen kesänvietoista siellä. Kaikesta päätellen he osasivat chillailla vaatimattomasti varustellussa asumuksessaan nautiskellen keisarinnan itsensä keisarin saaliskaloista tekemällä kalakeitolla Kiertelimme tutustumassa ihastuttavaan majaan ja upeaan koskimaisemaan. Mikäs siellä olisi lomiaan vietellessä.

Kaikki päättyy aikanaan, joten mekin käänsimme nokan kotia kohden. Kotona koimme todella lämpimän vastaanoton, kun kaikki ikkunat ja pihaovi olivat olleet kaksi päivää kiinni. Kiiruusti avasimme kaikki reiät ja laitoimme tuulettimet hurisemaan. No, tämän viikkon lämpö on ollut suht kohtuullista enkä minäkään ole kärsinyt ihan yhtä paljon kuin aiemmin. Saa nähdä minkälaisena ilmat jatkuvat, kun ennusteet ovat olleet jokseenkin ristiriitaisia.

Olen nyt kirjoittanut tätä juttua kohta viikon ja tänään tässä kirjoittamisen lomassa kävin permanenetissakin, mikä ei tapahtunut yhtään liian aikaisin. Helteiden takia en edes jaksanut käydä hiuksiani välillä leikkauttamassa, vaikka yleensä permanenttien välissä sen teen. Mutta nyt olen taas ihmisen näköinen ja kun tulevana viikonloppuna lähdemme Hyvinkäälle meirämmiähen vuotuiseen opiskelukaveritapaamiseen, niin ainakaan hiuksista ei tarvitse siellä huolta kantaa.

Toivottelen kaikille mukavaa kesän jatkoa