Drastuitje,
tai jotain siihen suuntaan!

Viisi matkapäivää ja bussin mittarin mukaan 2232 kilometriä on takana. Jokunen kilometri käveltiinkin; patikointia olisi minun makuni mukaan saanut olla enemmänkin sillä kaupunkimaisemat olivat joko kauniita tai kiinnostavia tai jopa molempia, ja mäntykankailta (niitä Venäjän Karjalassa riittää!) olisi saattanut löytää kopallisen kanttarelleja tai tatteja. Monilla metsätaipaleilla oli parkkeerattuja autoja, puitten välissä näkyi ämpäri kädessä kulkevia ihmisiä, ja venäläiseen tapaan sienestäjät myös möivät saalistaan tienvarsilla ja pikkupaikkakuntien toreilla.

Juttu venyisi liian pitkäksi, jos alkaisin kertoa, missä kaikkialla käytiin (Viipuri, Petroskoi, Sortavala, Käkisalmi, Pietariakin sivuttiin, Terijoen hiekoilla käveltiin hetki) ja mitä kaikkea nähtiin. Siispä vain jokunen poiminta jos sallitte.

Ensimmäisen matkapäivän mieleenpainuvin elämys oli Olavi Paavolaisen lapsuuskodin lummelampi, siis tekojärvi jonka hänen isänsä oli rakennuttanut. Muuta ei komeasta kartanosta sitten ollutkaan jäljellä; se oli tuhottu talvisodassa ja talon paikalla seisoi sairaala, jota pikkuruinen sinikattoinen tsasouna kurkisteli puitten lomasta. Lammen rannalla istuskeli pari onkimiestä, joita suomalaisen kolmikymmenhenkisen kulttuurimatkailijajoukon saapuminen ei vähääkään hätkähdyttänyt. Tuskin edes päätään käänsivät.

Niitä tsasounia sitten piisasikin ihan koko matkan ajaksi. Useimmissa pikkukylissä on pikkuruinen kirkko, kaupungeissa komeampi, ja päheimmät pyhäköt sijaitsevat tietenkin Aleksanteri Syväriläisen luostarissa. Seinien täydeltä ikoneja, luostarin perustajan ihmeitätekevä pyhäinjäännös jota ei saanut kuvata vaikka muuten kamerankäyttö ei ollut millään tavalla kiellettyä. Iloinen Aunuksessa asuva Tanja kertoili luostarin historiasta ja oli onnistunut järjestämään meidän iloksemme myös kolme laulajaa.

Mustakaapuiset nuoretmiehet esittivät luonnollisesti ortodoksista kirkkomusiikkia, myivät matkamuistoiksi omia ja naapurikuoron levyjä (ostin yhden mutta en ole vielä kuunnellut). Hetken päästä hartaat herrat viipottivat villapaidoissa ja pillifarkuissa luostarin raitilla keskenään keskustellen ja naureskellen.

Hymy irtosi myös muilta tapaamiltani venäläisiltä (lähinnä siis eri ravintoloiden tarjoilijoita) kun käyttelin niitä kahta sanaa, jotka venäjäksi osaan eli spasiba ja pasalusta (jotenkin noin ne menevät). Olisin osannut sanoa vielä yksi kaksi kolme, kyllä ja ei, mutta ei niitä tällä matkalla tarvittu.

Mitä tarjoiluun tulee, se oli suorastaan ylenpalttinen. Päivittäin syötiin aamiainen, lounas ja päivällinen - lounaista jäi parhaiten mieleen kaksi ateriaa, jotka matkaohjelmassamme kulkivat nimikkeellä ”kevyt kenttälounas”.

Kuujärven kyläläiset olivat kaivaneet pelloistaan keltaisia perunoita, savustaneet suunnilleen tusinan kuhia ja tehneet maukasta kaalisalaattia. Jälkiruoaksi tarjoiltiin kotonaleivottua omena- ja mustikkapiirakkaa. Molempia piti maistaa, siitä piti huolen tarmokas pääemäntä Lydia joka muitta mutkitta tuuppasi turistin lautaselle lisää evästä, jos sitä hänen mielestään ei ollut tarpeeksi. Pannukahvit keitettiin nuotiolla järven rannalla, ja lopuksi Lydia järjesteli meidät mieleisiinsä riveihin, käski hymyillä ja nappasi kännykällään kuvan.

Toinen pikkukylä, jossa syötiin piirakoita ja liha-ohrapataa (oman pellon ohrista, oman talon lampaista), oli kuulemma miltei kuolemaisillaan, kun sinne muutti muutama nuori perhe. He kohentelivat perinteisiä karjalaistaloja ja pistivät pystyyn maatilamatkailusysteemin. Nyt se pyörii hyvin; meidän tullessamme kylänraitilta poistui juuri jostain Kauko-Idästä kotoisin ollut seurue. Ja olisittepa nähneet sen raitin: harmaat aunukselaistalot, joiden ikkunoiden ympärillä on taitavia puuleikkauksia, kököttivät päädyt kylätielle päin ”kuin tyytyväiset herneet paloissaan” (ilmaus on Olavi Paavolaisen, jonka 75–115 vuoden takaisia jalanjälkiä siis seurasimme).

Kun Karjalassa välimatkat ovat melko pitkiä ja teiden kunnossa toivomisen varaa, päivät väkisinkin venyivät. Pisin matkailu-urakka oli melkein 15-tuntinen, mutta en ehkä ikinä unohda sitä auringonlaskua: punainen kiekko kumotti Aunuksen lakeuden ja hiljaa virtaavan joen yllä.

Kannatti lähteä! Ja tulla takaisin monta elämystä ynnä puoltatoista lisäkiloa rikkaampana (tässä on istuttu koko loppuviikko ja viikonvaihde paikoillaan, syöty lounaita ja illallisia, mutusteltu välipalaksi piirakoita ym.)

Nyt kävelylle! Mukavaa uutta viikkoa!

Tiinuliinu, kiitos matkakertomuksesta, osaat kirjoittaa niin elävästi, mutta ihmekö tuo?

Minä yhdyn kaikkiin, jotka puhuvat väsymyksestään. En tajua tällaista velttoutta, etten jaksaisi edes pukea päälleni. Enkä ryhtyä mihinkään. Eilen lähdin heti aamusta labraan paastottuani reilut 12 tuntia. En tiennyt/muistanut pissanäytettä, joten kohta lähden viemään sen.

Saksassa asuva ystäväni tulee tänään vierailulle luokseni viikoksi. Haen hänet kentältä ja ajamme suoraan mökille pariksi päiväksi. Matkan tarkoitus on järjestellä hänen äidiltään perimien Elisan puhelinosakkeiden myynti. Hän on yrittänyt kaikin tavoin hoitaa asian Saksasta käsin, mutta siellä ei vaan ole vielä niin kehittyneitä systeemejä kuin Suomessa.

Ilahduin, kun Kesäheinä soitti eilen ja olisi tullut seurakseni rantaan, kun isompi kiljukaula treenaa. Vaan tämän viikon olenkin vapaana treenikuljetuksista! Ensi kerralla sitten.

Miten voi eläkeläisen elämä olla niin kiireistä, että tekisi mieli "ottaa lomaa" koko touhusta ja paeta johonkin, missä ei tarvitse tehdä mitään eikä mennä minnekään. Juttelin eilen 87-vuotiaan keinoemoni kanssa, joka naurahti, että sinä olet vielä niin nuori... Hänen tekisi toisinaan mieli olla vaan kotona, mutta nytkin on menossa viikonloppuna Turkuun.

Ei, nyt mä nousen nojatuolistani, etten kasva siihen kiinni.

Tervehdys

Läppärin näytön teksti avautui tänä aamuna jotenkin aivan hailakkaana Siippanikin vilkaisi, mutta ei hetimmiten osannut auttaa asiaa.

Kiitos Tiinuliinu matkakertomuksesta. Eilen kävin pitkästä aikaa naamakirjan sivuilla ja näin myös matkakuviasi. Paljon ehditte lyhyessä ajassa nähdä.

Pikseli, minähän olen viime aikoina nukkunut päikkäreitä - paitsi eilen en ehtinyt Täällä päin oli yhdellä naapurilla pikkutyttö luonaan vajaan viikon, joten minäkin tiedän, mitä flossaus on

Karmale, onnittelut vuosipäivän johdosta Minä en yleisesti ottaen syö paljon herkkuja, mutta jotenkin on kevättalvesta lähtien tullut noin 5 kg elopainoa lisää. En ole vieläkään saanut aikaiseksi aloittaa ruokien merkkausta Minulla oli kevättalvesta paastoarvo vähän kuuden päälle ja nyt jossain vaiheessa syksystä, kun "muutamme" kaupunkiin, pitäisi käydä sokerirasitustestissä. Pakko olisi saada ylimääräistä vyötärön ympäriltä pois. Nopeiten paino nousi varmaan heinäkuun helteillä, kun ei jaksanut suurin piirtein eväänsäkään liikuttaa. Ja pitää syyttää lihomisesta sitäkin, että meillä käy niin paljon "vieraita" (edelleen tyhä sana suomen kielellä) ja silloin pitää tietysti laittaa parempaa ruokaa.... ja onhan niitä ruokajuomiakin ja skumppaa kulunut. Kaloreita on niissäkin aika lailla.

Menna, ei kaikkien pidä tykätä mökkeilystä. Se on rikkautta, kun meitä on moneksi. Eivät kaikki täällä "kylässä" käyvät ystävämme pidä kauheasti mökkeilystä. Viihtyvät kyllä muutaman päivän, mutta eivät viihtyisi pidempään. Meitä on moneksi. Joskus olenkin mielessäni ihmetellyt, että miten meistä on tullut tällaisia "mökkihöperöitä". Olemme molemmat syntyjään paljasjalkaisia stadilaisia

Suupaltti, minä en ole kunnolla päässyt vielä konmarittamaan, vaikka olisi ehdottomasti tarvetta. Kotona kyllä viime talvena hiukan, kun teimme keittiörementtia.... Minullahan pitää kaikkea olla kaksin kappalein - sekä kotona että mökillä...

Eilen aamusta verkoissa oli matikka. Verkot olivat tosi syvällä, yli 20 m:n syvyydessä. Keväällä saimme elämämme ensimmäisen matikan, joka oli tosi iso. Sen veimme yhdelle naapurille. Nyt siippani halusi perata ja nylkeä matikan - jääkaapissa vielä on. Itse en ole kuullut, että matikasta tehtäisiin muuta kuin keittoa.... Saa nähdä, mitä tuosta kalasta syntyy.

Kävimme eilen myös sieni- ja puolukkametsässä. Siippanikin totesi, että on ihana tuoksu metsässä. Ensimmäiseltä paikalta emme löytäneet kuin 7 kanttarellia. Sitten ajoimme vielä puolukka-apajalle tarkastamaan tilannetta. Minä jäin noukkimaan hiukan puolukoita ja siippani lähti katsastamaan yhden kanttarellipaikan. Kannatti, siellä oli runsaasti kanttarelleja. Jätimme osan 88-vuotiaalle mökkinaapurillekin.

Vaikka selkää, hartiota, niskoja ja käsiä särki, niin kyllä oli ihanaa istua terassilla putsaamassa kanttarelleja. Aikaa kului (olen liian tarkka) paljon, mutta nyt on osa odottamassa kuivuriin pääsyä ja osa pannulle pääsyä. Puolukat ovat onneksi nopeita putsattavia ja niitä oli vielä tosi vähän. Tänään menemme ehkä vielä puolukkaan.

Sillä aikaa kun minä siivosin sieniä ja marjoja, siippani kaatoi yhden hyvänkokoisen koivun. Oli ihana saunoa illalla, kun oli pitkästä aikaa koivun oksia tuoksua tuomassa. Osa oksista oli kyllä melko paljaita, kun kuivuuden vuoksi lehtipuiden oksia ja havupuiden neulasia on tullut alas ihan mahdottomat määrät.

Näimme eilen kolme rantakäärmettä. Kaksi ihan pientä poikasta olivat rannassa, johon jätimme verkkomerkin. En ole koskaan ennen nähnyt sen värisiä rantakäärmeitä - olivat harmaita. En kyllä ole ennen nähnyt niin pieniäkään rantakäärmeitä - olisiko joku juttu, että "vauvana" ovat sen värisiä. En ole ehtinyt netistä tutkia. Puolukkametsässä näimme sitten aivan kunnon kokoisen rantakäärmeen. Paikka oli kyllä kaukana rannasta ja olin ensin varma, että kyseessä on musta kyy, mutta keltainen väriläikkä näkyi päässä aivan selvästi. Meidän omassa rannassahan on ranta/tarhakäärmeitä niin, että näkyy useamman kerran kesässä.

Toivotan teille kaikille mukavaa päivän jatkoa.

Olimme näköjään IL:n kanssa samanaikaisesti koneella.

Mukavaa viikkoa Saksasta tulevan ystäväsi kanssa

Hei huomenta,

jatkan vielä muutaman rivin tuohon eiliseen vähän fragmentaariseen matkakertomukseen; tämä osio koskee kaupunkeja ja kyliä.

Helposti sitä suomalainen ajattelee, että Venäjän Karjala on pysähtynyt paikka, jossa rähjäiset äijät vetävät lonkkaa uuninpankolla ja huivipäiset eukot kuokkivat suota. Saattaa tietysti jossakin näinkin olla, mutta kaupungeissa on eri meininki!

Esimerkiksi Petroskoi on vireä yliopistokaupunki, jonka väkiluku kasvaa koko ajan, ja kun ukkokullan kanssa hilpaisimme iltakävelylle pääkatu Leninalle (eivät ole vaivautuneet vaihtamaan Vladimir Iljitsiin viittaavaa kadunnimeä eivätkä siirtämään hänen patsastaan pois vaikka jossain päin laajaa Venäjänmaata on kuulemma niin tehtykin), siellä liikkui muodikkaasti pukeutuneita nuoria.

Hotellissa oli 14 kerrosta, hulppeat huoneet, järvinäköala Ääniselle ja julkisten tilojen kalustus sitä luokkaa että tytär, jolle lähetin sieltä muutaman kuvan (koska hotellin WiFi toimi loistavasti), epäili meidän lennähtäneen Las Vegasiin ihan kesken Karjalan-matkamme.

Ja Sortavalassa, jota joskus kutsutaan ”suomalaisen 1930-luvun kaupunkirakentamisen ulkomuseoksi”, koska se on rakennettu juuri tuolloin ja nuori tasavalta tietysti halusi näyttää Laatokan Karjalan pääkaupungissa parhaita puoliaan, on kaupungin keskustan funkisrakennuksia kunnostettu ja maalattu. Syrjemmällä tietysti näkee niitä vinksahtaneita sinisen ulkomaalinsa hikoilleita pirttejä.

Käkisalmessa, joka ei kaupunkina ole kummoinen, koska se on hyvin pieni ja pienenä pysyneekin, yövyimme juuri valmistuneessa lomakylässä Laatokan rannalla, muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Kaksikerroksisissa rivitaloissa sijaitsevien huoneiden yksi seinä oli lasia (näköala mäntymetsän läpi järvelle!) ja huoneessa oli ilmastointi, jota emme onnistuneet säätämään mieleiseksemme eli riittävän viileäksi, koska emme ymmärtäneet venäjänkielisiä käyttöohjeita. Ikkunan sai toki auki; leppeä yötuuli puhalteli ja koska oltiin keskellä mäntymetsää, mikään meteli ei häirinnyt matkailijoiden unta.

Putte ja kumppanit (siis pres. Putin ja hänen käsittämättömän rikkaat kaverinsa) rakentavat eri paikoissa kaikenlaista. Yksi kunnostaa omilla rahoillaan Laatokalla sijaitsevaa Konevitsan luostaria matkailunähtävyydeksi, toinen on pistänyt pystyyn tuon äsken mainitsemani lomakylän (siellä ei sivumennen sanottuna tarjoilla lainkaan alkoholia, koska kyseinen oligarkki on itse kutakuinkin absolutisti, mikä lienee sielläpäin suht harvinaista).

Rakenteilla on myös moottoritie; sen valmistuttua johonkin Suomen Parikkalan korkeudelle Laatokan rannalle rakennetaan monen kymmenen tuhannen ihmisen satelliittikaupunki. Sieltä ajaa Pietariin töihin hyvin nopeasti; matkaa ei ole montakaan kymmentä kilometriä.

Myös Aleksanteri Syväriläisen luostari on lähes loistokunnossa; isointa kirkkoa remontoitiin joten sinne emme päässeet. Mutta ne rakennukset, jotka vielä seitsemän vuotta sitten repsottivat ja ne freskot, joista silloin saattoi aihetta vain aavistella, oli entisöity ja ikonit kiillotettu.

Ja juu siellä syrjäisissä kylissä kiinnitti huomiota sama seikka, mikä on nähty edellisilläkin matkoilla. Vaikka talo olisi miten surkeassa kunnossa, sen ympärillä on kukoistava puutarha. On perunamaa, vihannesviljelmä ja monta omenapuuta.

Asia selittyy osin sillä, että venäläiset ovat tottuneet viljelemään itse osan omasta ruoastaan, ja pakkokin on, kun tulot eivät ole kovin kummoiset. Mutta kukaanhan ei leimukukkaa ja samettiruusua syö - koristekasvit rehottavat palstojen laidoilla. Julkiset puistotkin näyttivät olevan ihan ookoo eritoten Petroskoissa, mutta myös Käkisalmen keskiaikaisen linnan ympärillä.

Nyt on loputkin matkavaatteet pyykätty ja paluu arkeen todenteolla alkanut! Päivänjatkoja ja kiitokset kuulumisistanne!

PS. Piti vielä sanoa, että kyllä Venäjän Karjalassa kurjuuttakin löytyy. En tiennyt, pitikö sääliä vai vihastua, kun Viipurin torilla minut ympäröi lauma metallihampaisia huivipäitä naisia, jotka yhteen ääneen huusivat: "Osta valkosipulia! Osta puukauha ja kampa! Osta selanraaputin! Kolme euro! Uksi euro!" ja tungeksivat bussin oviaukkoon käymään kauppaa toisiaan tönien. Joku siinä jotain ostikin.

Ymmärrän kyllä, että Viipurin mummojen eläke on pienempi kuin allekirjoittaneen, mutta ostin silti valkosipulini siltä torin laidassa penkillä istuvalta vanhaltarouvalta, joka vaimealla äänellä totesi ohikulkevalle turistille (siis mulle) viljelleensä valkosipulit "ihan isse". Puolukatkin hän oli poiminut omin hieman koukkuisin sormin, mutta niitä en just sinä päivänä tarvinnut. .

Keskipäivää

Kiitos Tiinuliinulle mielenkiintoisesta matkakertomuksesta.
Olen ollut itse toissa kesänä Sortavalassa ryhmämatkalla ja sieltä ajelimme Laatokan etelärantaa Viipuriin käyden matkalla useissa sotilaskohteissa ja entisissä suomalaiskylissä. Tein samoja havaintoja tiinuliinun kanssa kaupunkien ja maaseudun näkymistä.

Minäkin olen tutustunut flossaukseen 7-vuotiaan lapsenlapsen ohjauksessa. En kuulemma tee liikkeitä oikein, ehkä peffa ei suostu liikkumaan eri suuntaan käsien kanssa tai jotain muuta häikkää.

Viikonloppu meni vauhdilla kun lauantaina juhlittiin erään yhdistyksen 80-vuotispäivää. Siellä oli herkulliset tarjottavat: kokonaisena paistettu sika höysteineen ja jälkiruokana tietysti täytekakkua. Lähdin kotiin ennen puoltayötä, mutta liika syöminen kostautui enkä saanut nukuttua täyden vatsan kanssa.
Sunnuntaiaamuna lähdin pitopalvelukeikalle ennen yhdeksää ja sielläkin tuli maisteltua jälkiruokana ollutta täytekakkua, nyt vahingosta viisastuneena otin vain pienen palan.Iltaa vietin kolmen lastenlapsen (yksi heistä aikuinen) seurassa.

Eilistä sytymäpäivääni en enää juhlinut täytekakulla, vaan ihan oikealla ruoalla ja mato-ongella käynnillä.
Rannasta piti kyllä tehdä eri reissu kotiin kun madot eivät lähteneet mukaan ensi yrityksellä.

Hyvää tiistain jatkoa.

Istuskelen mukavasti Saksasta tulleen ystäväni kanssa. Takassa rätisee tuli, kynttilät lepattavat, klassinen musiikki soi taustalla. Ratkotaan sudokuja ja jutellaan niitä näitä.
Vaan ennen kuin näin rauhalliseen olotilaan päästiin... Aamulabrasta tullessani pistäydyin lähikauppaan ja olin kerännyt kärriin jo kaikenlaista,kun joku tuli kertomaan, että pankkikortit eivät toimi, eivät koko alueella kuten eivät pankkiautomaatitkaan. Kaupan käytävillä vaelsi vihaisia ihmisiä palauttelemassa hyllyihin ostoksiaan ja laskemassa, mihin kolikot riittävät. Minulla sattui olemaan viisikymppinen, mutta jouduin silti jättämään muutaman ei-tarpeellisen ostoksen huomiselle. Kassarouva ojensi kaksi euroa ja huokaisi, että tämä on kyllä ihan kamalaa.

Ajoin lentokentälle ja totesin, että lyhytparkkipaikka oli hävinnyt ja auto piti ajaa halliin. Ystäväni kone rullasi ihan muualle kuin piti, joten olimme kaukana toisistamme. Puhelimet toimivat ja pian olimme jo automaatin luona, joka ei toiminut. Virkailija tuli kertomaan, että kokeilussa on uusi automaatti kaukana muualla. Sietä löytyi jono ällistyneitä ihmisiä, kunnes virkailija tuli neuvomaan. Päästyämme autoon jouduin neuvottelemaan puomin kanssa jonkin aikaa, ennen kuin se suostui päästämään pois. Samalla ihmettelin, kun autossa kuului epämääräisiä ääniä ja puhetta, vaikka olin sulkenut radion.

Mökkitiellä nousin ottamaan Hesarit laatikosta ja autoon astuessani huomasin, että sen tietokone ilmoitti minun parhaillaan juttelevan puhelimessa ystäväni kanssa. Selvisi, että hän oli unohtanut sulkea kentällä puhelimensa, joten oli keskusteltu tunti kymmenen minuuttia. Onneksi oli whatsApp-puhelu!

Olemme tehneet lukujärjestystä tuleville päiville, että ehdittäisiin varmasti käydä kaikkialla, mihin mieli tekee. No huominen päivä ollaan mökillä, minä vaan pistäydyn kynsihoidossa ja kampaajalla.

Heips!

Kivoja juttuja taas täällä!

Maanantaina oltiin pojan synttärikahvilla käymässä Tampereella. Vaari, poitsu ja poika kaikki syntyneet elokuussa. Pojan synttärit viimeisenä. Laskettiin että yhteisikä nyt 120 vuotta. Juhlistettiin sitten pyöreitä vähän juhlavammin.
Poitsulla oli vielä illalla jalkkispeli niin vierailu jäi vähän lyhyeksi.

Olen poiminut tyrnejä, mut nyt ei mitään paineita. Poimin osan ja loput saa jäädä puuhun.
Luumut alkaa kypsymään. Otin muutaman luumun mukaan kun päivällä hierojalle ajelin. Totesin siinä luumuja syödessä niidenkin olevan tosi makeita. Ennen ei huomannutkaan hedelmien makeutta.

Nyt nukkumaan. Hyvät yöt

Moi mimmit, mä haluun tylsän ja tapahtumaköyhän elämän! Mä en jaksa, kun koko ajan tapahtuu kaikkea kummallista.
Eilen aamulla herättiin ujellukseen. Lokasäiliöhän se kertoi kaipaavansa tyhjennystä. Joimme aamukahvia Fraun (olkoon Saksan ystävä nimetty noin) kanssa terassilla, kun katseeni osui seinällä roikkuvaan lamppuun. Siis kirjaimellisesti roikkuvaan, lähes putoavaan. Kiipesin tikkaille poistaakseni lasikuvun, mutta ruuvit olivata juuttuneet. Virittelin rautalankakiinnityksiä markiisin tankoon, ihan turhaan. Ei auttanut kuin poistaa kalusteet lähettyviltä ja toivoa, että lamppu kestäisi vielä jonkin aikaa putoamatta.

Matkalla kynsihoitoon sain lokamiehen kiinni ja hän lupasi tulla mahdollisimman pian. Asia hoidettu. Maksullinen mies vastasi vasta iltapäivällä, mutta lupasi tulla iltahämärissä auttamaan. Kuten tulikin, sai koko lamppusysteemin irti ja sähköpiuhat turvallisesti väliaikaisesti nippuun. Lampun taustaosa oli ihan haperoitunut. Maksullinen mies lupasi tulla kiinnittämään uudet lamput, kunhan löydän sopivat. Kunniaa mökkitalkkarille!

Tänä aamuna oli tarkoitus herätä aikaisin, mutta heräsimme vieläkin aikaisemmin, koska se lokamies ajoi iloisena isolla autollaan pihaan. Rallatteli iloisena eikä ollut huomaavinaankaan jöröjukkatukkaani eikä unesta sikkuraisia silmiäni.

Ehdittiin ajoissa Hesaan ja pankkitapaamiseen. Järkevä virkailija oli syventynyt Fraun pulmiin, jotka melkein saatiin hoidettua, maanantaina vielä viimeistellään. Sitten ihmettelimme R-kiskassa parasta tapaa saada Fraulle ratikkalippuja, kun ratikoissa ei voi enää kolikoilla maksaa. Nälkähän sellaisessa tulee, joten menimme Sokoksen yläkerroksessa olevaan Loisteeseen syömään ei-niinkään-laihdutusruokaa. Samassa paikassa muuten kerran tavattiin tämänkin ryhmän kanssa.

Pippuripihvi juuresröstin ja kermakastikkeen kera oli suussa sulavaa ja massuun mahtui vielä raparpericrumble jäden kanssa. Ja taisi mennä pullollinen viiniäkin.. Nyt on sitten jo syyskuunkin sallitut kalorit kulutettu.

Kävin Make-up Storessa varaamassa pari juhlameikkausaikaa, jospa tekisivät naamalleni ihmeitä? Sitten vaelsimme Stockalla, koska oli pakko saada liikuntaa sen painavan lounaan jälkeen. Kiipesimme Stockan pysäkiltä ratikkaan ja kiireesti seuraavalla pysäkillä siitä pois. Frau nimittäin huomasi, ettei hänellä ole kännykkää missään.

Loisteestahan sen sitten löysin. Fraulla ehti mennä huolesta jo maha sekaisin, minä ryntäsin naistenhuoneeseen perässä hänen kännynsä kädessäni ja kiljuin lujaa, että Alles in Ordnung ja tajusin vasta sitten muutamien naisten katselevan minua oudosti.

Frau-parka oli sen verran stressaantunut, että päätti kertoa samaan hissiin kanssamme joutuneelle hotellipäällikölle mielipiteensä vessan siisteydestä. Hotellipäällikön ilme oli melkoisen ällistynyt, kun Frau julisti, että se teidän amme tuolla on sehr sottu. Minä tulkkasin, että se tarkoittaa roskakoria, johon näköjään asiakkaiden on vaikea saada paperipyyhkeitä osumaan. Kun Frau on väsynyt tai hermostunut, hänen suomenkielensä muuttuu omintakeiseksi saksasuomisekoiluksi, jota pystyn vain suuresti mielikuvitusta käyttämällä ymmärtämään. Johtuu ehkä siitä, että hän on asunut jo yli 50 vuotta Saksassa. Hotellipäällikkö osoittautui älykkääksi naiseksi, joka halusi esitellä meille hotelli Vaakunan ala-aulaa ja rupatella kaikesta muusta paitsi yläkerran vessoista ja onnistui siinä samalla ohjaamaan meidät ulko-oven läheisyyteen.

Huomenna sitten uudet seikkailut.

Tervehdys matkailijoille ja kotimaisemissa olijoille.

Ketjussa on ollut viime päivinä aika hiljaista joten yritän kirjoitella muutaman sanasen.

Jotkut teistä raivailevat kaappejaan ja laittavat kiertoon turhaa tavaraa. Minäkin olen suunnitellut samaa, mutta kohdallani toteutus on kuin savolainen työmaa eli aloittamista vaille valmis.

Olen jotenkin jämähtänyt paikalleni kesän kiireitten jälkeen. Puursin heinäkuun helteissä pitkää päivää vapaaehtoistyössä ja se vei mehut akasta. Eilen otin vihdoin itseäni niskasta ja kävelin yli 6 km lenkkipolulla ja sienimetsässä. Hirvikärpäsiä tarttui mukaan enemmän kuin sieniä, mutta sain sentään ruoan täksi päiväksi tateista ja kesäkurpasta. Kunhan nyt vaan malttaisin pysytellä pois jääkaapilta tämän illan.

Minulla on ongelmana iltanapostelu varsinkin yksin ollessani, joten en uskalla pitää kaapissa herkkuja houkuttimena.

Tänä aamuna nousin virkeänä ja aamupalan jälkeen olin lähdössä niittämään järviruokoa raivaussahalla kun rantaa on paljastunut veden laskiessa lähes kymmenen metriä. Saha oli rikki joten piti ottaa käyttöön kikka kolmonen ja lähteä rantaan viikatteen ja talikon kanssa. Pari tuntia huhkittuani olin jo aivan poikki, joten lykkäsin veneen vesille ja lähdin kokeilemaan kalaonnea levätessäni.
Soudin paikkaan jossa edellisellä kerralla tuli kalaa solkenaan, mutta tänään salakat naarrasivat minua, eikä päinvastoin. En viitsinyt kauan olla narrattavana vaan palasin rannan siivoukseen.

Askeleita ja kilometrejä ei paljon hommasta kertynyt, mutta luulen että työ vastasi jonkin sortin kuntosalia.

Illan otan rauhallisesti valmistautuen huomiseen työkeikkaan, taitaa tulla pitkä päivä jalkojen päällä.

Sääenusteissa on luvassa hyviä kelejä ainakin jonkin aikaa, joten nautitaan alkavasta syyskuusta ja sen antimista.
Toivottavasti Kipankin kalansaaliit paranevat syksyä kohti.

Hyvää viikonloppua