No olipas täällä vaikka mitä juttuja, ihanista äitienpäivävietoista saunan palamisiin. Ja miten kiva kuulla Suupaltistakin.

Minullakin oli onnellinen äitienpäivä. Justus lähti tyttärensä perheen kanssa ostosristeilylle, mikä ei minua innostanut yhtään. Menin siis oman tyttäreni luokse. Ei oltu nähtykään kuukauteen ja Zappa oli niin iloinen, ettei sille ulinalle ja suukottelulle ollut tulla loppua ollenkaan. Sitten se yritti tekeytyä ihan pieneksi sylikoiraksi ja mönki mun syliin sohvalle, jolloin vain sen maha oli mun sylissä, etu- ja takapää sohvalla.

Unelmavävyni valmisti possunfilettä, parsaa ym. ja Heviteini oli tehnyt kahvin kanssa suklaa-vaahtokarkkiunelman. Me saimme tyttären kanssa istuskella ja vaihtaa kuulumisia. Sain lahjaksi Vivaia-verkkokaupasta valita haluamani kengät, ollaan tilattu sieltä ennenkin ja ne kengät ovat kuin aamutossuja jaloissa. Otin leveälestiset mustavalkoballerinat, kun sellaiset ovat nyt kuulemma kovasti muotia ja satuinpa tilaamaan myös kenkiin kuuluvan käsilaukun. Nyt täytyy heittää jotkut kengät pois ja antaa joku käsilaukku jollekin.

On ihanaa, kun pojatkin vielä halaavat mennen tullen ja vanhempi yltyi antamaan suukon poskellekin. Minulla on tapana pistäytyä kummankin huoneessa juttelemassa heidän asioitaan kahden kesken. Juniori näytti kuvan nykyisestä tyttöystävästään ja helppohan minun oli sorjaa ja kaunista tyttöä kehua. Heviteini taas kyseli, olisiko minulla antaa jotain hyvää tippiä inssiajoa varten ja olin hyvin otettu, neuvoin pysymään rauhallisena ja luottamaan omaan ajotaitoonsa.

Maanantaina sitten taas kuntosalille ja vesijumppaan, vaikkakin jumppakaverit huusivat, että mene pois ruskea ihminen! Tänään olin elämäni eka kerran faskiahieronnassa, kun tuo koipi muistuttaa edelleen isoa tukkia. Olen käynyt elämäni varrella vaikka minkälaisissa hieronnoissa, mutta tämä oli parasta kaikista. Aloitti poskista ja minä sanoin, että hei toi jalkahan mulla on kipeä. Fyssari käski olemaan arvostelematta ja jatkoi kaulan hieromisella (siinä on arpi kilpirauhasleikkauksesta), eteni koko kropan jalkapohjaan asti. Käski lopuksi menemään kyykkyyn ja minähän ällistyksekseni kyykistyin hienosti. Olin niin pökerryksissä kotiin lähtiessäni, että älysin vasta autossa, etten muistanut maksaa. No ehtii kuulemma myöhemminkin.

Justus sai tänään kuulolaitteensa ja ihmetteli, kun kuuli omat askeleensa ja miksi auton vilkku on niin äänekäs ja miksi autotallin ovi pamahtaa niin lujaa.

Ja päivän hienoin uutinen tuli Justuksen vanhimmalta lapsenlapselta: pitkä matikka ja psykologia L ja kaikki muut E. Minähän olin kysellyt pojalta jo kirjoitusten aikaan kuulumisia, joten hän ilmoitti minulle eikä vaarilleen tuloksista, olin siitäkin aika otettu. En voisi enempää riemuita edes omien lastenlasteni kirjoituksista, tuo poika on tullut minulle vuosien varrella niin läheiseksi. 

Nyt on yo-juhlat tiedossa. No jaa, olen ostanut jo lahjankin ja koltun itselleni. Läpimeno oli aika varmaa, arvosanoja vaan odoteltiin. Poika ei ollut osannut odottaa äidinkielen E:tä ja epäili tuloksissa olevan virheen! Seuraavaksi sitten jännätään, mihin lukioon hänen veljensä ja Juniori pääsevät.

Näiden nuorten elämää on loputtoman hauska seurata. Parin viikon päästä yksi bonuslapsista haluaa tuoda miesystävänsä näytille ja vanhin bonuslapsenlapsi haluaa taas käydä näyttämässä, mitä se pikkuinen lapsenlapsenlapseni on oppinut (ja eittämättä hakemaan Espanjasta ostamiani suloisia vaatteita).

Huomenna allasjumpan jälkeen suunnataan mun mökille ja ensi viikolla mennään laittamaan Justuksen mökkiä kesäkuntoon. Puuhaa riittää.

Tampereelta tervehdys!

Viikkoon en ollut täällä edes käväissyt, joten olikin sitten runsaasti lukemista. Kivoja juttuja oli, paitsi tietenkin Pikselin kertoma tulipalo, jossa ei onneksi tullut kuin aineellisia vahinkoja.

Viimeksi olen näköjään kirjoittanut 29.4., joten lienee pakko aloittaa vapusta. Kuten kerroin, olin varannut pöydän Tiiliholvista ja kyllähän heidän vappumenunsa olikin maistuvainen. Valitsimme alkudrinkiksi cavaa, joka tietenkin oli hyvää. Alkupalat tarjoiltiin buffetpöydästä ja siinä oli monenlaista herkullista kalaa, salaatteja, lihapullia ja sen sellaista. Valitsimme lämpimäksi ruoaksi sisäfileepihvit maistuvalla punaviinikastikkeella ja röstiperunalla. Maut olivat kohdillaan, mutta meidän olisi pitänyt vaihtaa annokset päikseen, sillä minun pihvini oli huomattavasti paksumpi kuin meirämmiähellä, mikä tarkoitti sitä, että hänen oli melkein well done ja minun hieman liikaa raakaan päin. Minun mielestäni lihakaan ei ollut ihan niin laadukasta kuin mihin olemme muualla tottuneet. Sisäfileehän on siitä hyvä, että se antaa aika paljon anteeksi paiston suhteen (paitsi jos se on oikeasti liian raakaa!), mutta jotenkin se nyt vain ei ihan ollut totutun hyvää. Vai olemmekohan me liian vaativaisia. Toisaalta liha ei ollut kotimaista, mikä yleensä on minulle erittäin tärkeää. Ne muutamat vakioravintolat, joissa yleensä käymme, käyttävät kaikki kotimaista lihaa. No, tunnelma oli kuitenkin iloinen, vaikka johtuen ehkä kellonajasta (klo 14.00) väkeä oli aika vähän. Tarjoilijat olivat asiansaosaavia, palveluhenkisiä, ystävällisiä ja valmiita jopa rupattelemaan hetken niin salliessa.

Kuntosali meni kesätauolle 2.5. ja nyt olen tutkiskellut kaupungin kesäliikuntavalikoimaa, joka alkaa 3.6. Olen ajatellut Nääshallissa järjestettäviä venyttelyä sekä jumppaa ja mahdollisesti myös yhdistettyjä kävely-jumppa juttuja. Kesälikunnat ovat maksuttomia, joten siinäkin mielessä se olisi sopivaa. Täytyy nyt vain aivopestä meirämmiäs innostumaan.

Meirämmiähestä puheenollen, hän oli vaihteeksi pari päivää sairaalassa. Varhain maanantaiaamuna heräsin kolahdukseen ja ajattelin hänen kaatuneen vessareissulla, mutta miestä ei näkynyt missään. Sitten kuulin jotain epämääräistä ääntä makuuhuoneesta ja mennessäni katsomaan löysin hänet lattialta sängyn vierestä vekki silmäkulmassa ja melko taju kankaalla. Soitin hätäkeskukseen, joka toimitti ambulanssin ja lääkärikin tuli paikalle. Mittailivat verenpainetta, sokeria ja vähitellen meirämmiäs alkoi palata tajuihinsa, mutta oli hieman muissa maailmoissa. Ambulanssilääkäri sanoi hänen sen hetkisen tilansa vaikuttavan jonkinlaisen kouristuksen jälkitilalta, johon en tietenkään osaa ottaa kantaa, kun heräsin vasta kolahdukseen hänen ilmeisesti pudotessa sängystä. Hänet vietiin päivystykseen, josta hänet siirrettiin osastolle, muttei tilanpuutteen vuoksi TAYS:iin vaan Hatanpään puistosairaalaan. Soittelin sinne pari kertaa ja kaikki tuntui olevan hyvin. Kävin häntä katsomassakin ja vein hänelle kotiutumista varten vaatteet, kun hän lähti kotoa pelkissä pikkuhousuissa. Hoitajat eivät osanneet sanoa mitään varmaa kotiutumisajasta ja tiistaina aamulla soitettiin, että mies voi kyllä hyvin ja haluaa jo kotiin, joten voi olla, että hän pääsee kotiin keskiviikkona. No, sitten iltapäivällä soitettiin uudestaan ja kerrottiin, että kun miehen vointi ei enää edellytä sairaalahoitoa ja hän haluaa itsekin kovasti palata kotiin, niin hänet kotiutetaan saman tien. Meillä oli parastaikaa siivoojat enkä tietenkään voinut lähteä häntä hakemaan, mutta sairaalasta hänet laitettiin kela-taksiin ja minä "lunastin" hänet täällä päässä, kun hänellä ei ollut lompakko mukanaan.

Nyt hän on kyllä ihan hyvävointinen ja vääntää taas oluen juomisesta 😠 eikä ota kuuleviinkaan mitään järkipuhetta. SIlmäkulman vekki vaati kolme tikkiä ja silmän ympärys on ihan musta. Tänään kävimme verikokeissa, kun meirämmiähellä on ensi viikolla geriatrikäynti ja minunkin täytyy alkaa valmistella ajokortin uusimista. Hieman hänen silmänsä herätti kiinnostusta kanssaihmisten taholta, mutta todennäköisesti kaikki vain ajattelivat hänen kaatuneen. Niinhän vanhoille tuppaa käymään.

Että tällaisia "seikkailuja" täällä meillä on tapahtunut. No, nyt on sentään kesäinen ilma. Sinivuokot kukkivat pihalla ja tulppaaneissakin on hyvät nuput, joten odotettavissa on lisää väriä. Skillat alkavat olla uloskukkineita, mikä on harmi, ne kun olivat niin kivan näköisiä meidän muutoin sangen karulla pihallamme. Saa nähdä miten atsalea ja alppiruusu sekä syreenit selvisivät kevään keikkumisesta, joka ainakin lumen osalta toivottavasti on jo ohi!

Toivottelen teille kaikille aurinkoisia ja lämpimiä päiviä ja toipumisia heille, joilla se on vielä kesken 🙂

Voi Menna miehesi kanssa. Mikä siinä on, että miesten on niin vaikea hyväksyä muuttuneita olosuhteita ja varsinkin omaa parastaan.Meillä Justus tekee enemmän kuin jaksaa ja sitten nukkuu kolme tuntia iltapäivällä ja on illan ihan muissa maailmoissa. Kuulolaite toimii hyvin, mutta hänen mielestään sitä ei saaressa tarvitse käyttää. Uhkasin, että en puhu hänelle mitään, ellei korvat ole käytössä, mutta taitaa olla siitä vaan iloinen.

Mä olen vähän väsynyt. Täällä Justuksen saaressa ei ole neliömetriäkään tasaista maata, vaan sammaleisia kiviä ja polut juurakoita ja kiviä täynnä. Maasto on kyllä kaunista, mutta hankalaa kävellä. Tänne tullessa pääsin veneeseen, mutta sieltä oli hankala päästä pois. Varsinkin eilen tuulisella säällä, vene keikkui ja laituri keikkui ja minä hoipertelin.

Ei ole kyllä yhtään vitsikästä raahata tavaroita yhdellä kädellä ja tukea toista kättä kepillä, koska muutoin en pääse polkuja ylös ja alas. Ollaan juteltu ihan vakavasti, että taitaa olla viimeisiä keväitä, kun jaksetaan. Nyt ollaan kuitenkin vähän kerrallaan saatu yläterassille kalusto, samoin väliterassille ja olen ne pessytkin. Laiturille vietiin vaan kaksi tuolia, odotellaan toisia kantamaan raskas pöytä ja loput tuolit.

Justuksen esikoislapsenlapselle aukeni pelkillä papereilla monta opiskelupaikkaa. Aalto-yliopistoon (ent. Poli) opiskelemaan sähkötekniikkaa ja robotiikkaa, kuin myös Oikikseen ym. Justus liikutuksen kyyneleet silmissään muisteli, että hänellä teknillisessä oli aina kymppejä ja ysejä sähkötekniikassa, joten sieltä se pojan viisaus selvästi periytyy. Vaan kun yritti korjata ajoleikkuria, jossa ei kulje sähköt, minä kyselin, että eikö se sähkötekniikka ollut sun alaasi, mulkaisi eikä nauranut yhtään. Korjaamolle se rakkine olisi vietävä, mutta ei me saada sitä kaksistaan peräkärryyn. Ja mantereen puolella nurmikko miljoonine voikukkineen kasvaa ja kasvaa.

Justuksella on ollut pitkään allerginen nuha, ei voi käyttää unikonetta ja kuorsaa kovasti. Olen nukkunut toisessa makkarissa. Tänä aamuna mies ilmestyi kahville mun kylpytakki yllään. Oli kuulemma ihmetellyt, kun oli niin tiukka. Ei ollut huomannut lainkaan, että mun takki on kirkkaan turkoosia froteeta ja omansa on luonnonväristä pellavaa.

Iltaisin ollaan ihailtu valtavaa verenpunaista kuuta, joka mönkii esiin järven takaa ja tekee kuvauksellisen sillan järveen. Joutsenet lipuvat iltatervehdykselleen lähiluodolle ja kaulushaikara tööttäilee erikoista huutoaan. 

Mä tein äsken lettutaikinan ja kohta paistan pihalla muurinpohjalettuja. Olen unelmoinut niistä pitkin talvea. Eilen käytiin kaupoilla ja pistäydyin lempipuodissani, jossa omistaja ompelee kaikki pellava- ja muut vaatteet itse. Ostin ystävälle hänen pyynnöstään vohvelikankaisen kylpymekon, jollaisen oli nähnyt minulla ja ihastunut. Ja sitten jostain kumman syystä ihastuin tummansiniseen pellavemekkoon, jossa on kapeat rimpsut helmassa ja hihoissa. Minulla ei ole ikinä ollut tummansinistä, mutta nyt on. (vaan ei ole kenkiä?) Ostin myös hehkuvan vaaleanpunaisen, vohvelikankaisen hupparin, joka oli kummitellut mielessäni viime kesästä asti. Väri ei ole minulle ehkä kaikkein pukevin, mutta viis siitä, kun kerran itse olen siihen ihastunut.

Maanantaina tulee sitten bonuslapsenlapsi esittelemään miesystävänsä ja tiistaina menemme Juniorin ja tyttöystävän kanssa syömään. Juniori itse toivoi. Tyttäreni on aivan ihastunut tähän tyttöön ja tytön vanhemmat Junioriin. Saa nähdä.

Hyvää viikonloppua kaikille ja ehtikääpä kirjoitella kuulumisia.

Moi!
Nyt en kyllä yhtään kommentoi ketään vaan kiitän kuulumisista ihan jokaista. Samaan hengenvetoon pitänee todeta, että kiirettä on pitänyt. No niin varmaan teillä muillakin.
 
Vene on vedessä, masto pystyssä ja jonakin tyynenä iltana käydään pujottelemassa purjeet paikoilleen. Jossakin välissä raahataan rantaan myös koko sisustus – itse asiassa istuinpatjat ja ikkunaverhot menivät jo, mutta veneily ja etenkin loma-asuminen vaatii valtavan määrän kaikenlaista pientä ja isompaakin tarviketta. Joka kevät ihmetellään, miten nämä kaikki saadaan mahtumaan, ja joka syksy hämmästytään, miten paljon sitä tavaraa olikaan ja siitä huolimatta tilaa jäi vielä ihmisillekin!
 
Parvekeviljelmätkin voivat hyvin, etenkin kun tomaattisadon turvaamiseksi ostin muhkeankokoisen amppelikasvin ja saman tien taimitarhalta tarttui mukaan muutama yrttiruukku. Nyt meille pitäisi tulla ainakin tomaatteja ja basilikaa melko reilusti. Hieman harkitsin vuohen hankintaa – sillälailla saisi omasta takaa tomaatti-mozzarellasalaattia, josta molemmat pidämme kovasti. Pienikokoinen paimenkoirahan meillä jo olisi (en epäile, etteikö älykäs kääpiösnautseri oppisi myös laumanvartijan perustaitoja). 😊😁🤣
 
Tämä päivä on mennyt mukavissa merkeissä: ensin vastaanotin äitienpäivälahjani eli ravintola Salutorgetin iltapäiväteen tyttären ja tyttärentyttären seurassa. Upea kerrostarjotin pursui kaikenlaisia pikkuherkkuja ja nautiskelun lomassa tehtiin viime viilaukset ensi viikonlopun juhlasuunnitteluun eli lakkiaisjärjestelyihin, joissa meillä isovanhemmilla on omat roolimme. Illan kruunasi mielimusiikkini: Mozartin Requiem komeasti kaikuvassa Kallion kirkossa, kehutun kantaattikuoron esittämänä.
 
Huomenna on luvassa suvun nuorimpiin kuuluvan pikkuneidin nelivuotisjuhlat, maanantaina ystävättären nimipäiväkutsut ja sitten pitää jo ryhtyä leipomaan niihin lakkiaisiin. Mutta eikös sitä sanota, että vipinä pitää ihmisen virkeänä?
 
Kivaa keväistä viikkoa teille kaikille!

Tervehdys kaikille piiiitkästä aikaa. Tekstsistäni tulisi varmasti tosi pitkä, mutta on lähdettävä pian saunaan, joten yritän jatkaa huomenna. On ollut tarkoitus tänne jotain kuulumisia kirjoittaa ja kommentoida teidän kirjoituksia, mutta en vaan ole ehtinyt, kun ois niin paljon sanottavaa/kirjoitettavaa. Taitaa taas olla yli viikko siitäkin (ehkä), kun olen Facessa viimeksi ollut. Olisi tarkoitus laittaa viime viikolta muutama kuvakin, kun tytär, vävy ja hauvavauva tulivat aika yllättäen tiistai-iltana tänne. Ihana yllätys. Toki varmistivat, että "heidän" mökkinsä on vapaa. Se on siis meidän vanha mökki. 

Lyhyesti on pakko kommentoida. Aloin muuten eilen illalla (puolen yön aikoihin, kun siippani meni nukkumaan) lukea edellisiä sivuja ja laittaa muutamia merkintöjä kommentteja varten, mutta sitten alkoi väsyttää niin, että meinasin nukahtaa istualleni. Katsoin viisaimmaksi siirtyä sänkyyn nukkumaan. 

Kommentit tulevat varmasti ihan sekalaisessa järjestyksessä. Itse olin laittanut 1.5. viimeisen huom. lyhyen kirjoituksen. 

Japena kyllä käyt sinä, kuopuksenne perheineen  ja kaikki läheisesi vaikeita aikoja läpi. Taisin sun omassa päikyssäsi kirjoittaa, että onneksi on laaja tukiverkko. Mutta siitä huolimatta, oman lapsen vakava sairastuminen on varmasti pahinta - ihan riippumatta, minkä ikäinen lapsi sitten on.  Onneksi sinulla oli Mallorcan reissu, jossa ehkä huolet jäivät hetkeksi vähemmälle huomiolle. Ja on varmaan helpottavaa, kun on nyt jälkitarkastus leikkauksestasikin takana. Hienosti olet homman hoitanut. Voit olla itsestäsi todella ylpeä.

Karmale minä käyn yleensä joka aamu vaa´alla. -ruutuvihossa ylhäällä aamupaino veskin jälkeen pikkuhousuissa punnittuna. Ja kaupunkikodin sekä tämän kodin vaa´ at on "kalibroitu. Vähennän täällä olevasta 300 gr. 🤣

Menna kiva lukea kuulumisiasi ja kulttuurikokemuksiasi. Kyllä olet varmasti säikähtänyt, kun löysit teirän miehen lattialta. Toisaalta osaat varmasti olla hätääntymättä ja esittää esim. ensihoitajille asiat rauhallisesti. Voimia sinulle.

Kivikasa olipa ihana lukea äitienpäiväkokemuksista Oulun suunnalla ja kaikesta, mitä lapsien kanssa olette puuhastelleet. Myös matkakertomukset ovat antoisia. Saa tehdä nojatuolimatkoja, kun enpä juuri enää matkustele muuta kuin pk-seudun ja Mikkelin seudun väliä, sekä vanhempieni luona käyntejä ja ystävien mökeillä käyntejä. Siis totaalinen mökkihöperö. 

Pikseli on sinulla ja miehelläsi ollut varmasti rankka "siivousurakka" Pohjanmaalla. Onneksi äitienpäivätoiveesi toteutui. Muuten, meidän tytär kävi myös Vaskivuoren lukion ja siellä salissa on katseltu musikaaleja useampiakin. 

Järkytyin, kun luin mökkinne palosta. Olimme siippani kanssa lukeneet uutisesta Hesarissa. Onneksi ei henkilöv hhinkoja tapahtunut. Muuten, jos todella haluaisit, voisit vaatia ymmärtääkseni paikan myyntiä. Siinä tilanteessa ilmeisesti sisariltasi löytyisi jostain rahaa, kun eivät varmaan halua luopua käyttämästään mökistä. Olen ymmärtänyt aiemmista kirjoituksistasi, että ette ole kovin läheisiä.

Suupaltti olipa kiva taas kuulla sinusta. Ihanaa, että olet saanut noin vahvasti taas elämästä kiinni. Pikaista toipumista operaatiosta.

Tiinuliinu hieno tunne varmasti, kun vene alkaa taas olla valmiina käyttöön. Ilmeisesti Hanko tulee tänä kesänä sitten vahvasti kuulumaan elämäänne. On varmasti jännää etsiä sinne tietyn aikakauden ja tyylin mukaisia astioita ja muuta varustetta. Ja parvekeviljelmät tuntuvat kukoistavan. Vuohen hankinnan harkitsemista nauroin ääneen, vaikka teillä hyvä paimenkoira onkin. Ihania lakkiasjuhlia teille.

Tulirumpu kuulumisista kerron, kun olen ensin kommentoinut muita. Sun päikkyyn olenkin jotain lyhyesti kirjoitellut. 

Mustikkaposki yhdyn IL:n sanoihin siitä puolensa pitämisestä. Mikään ei näytä sujuvan itsestään ja kaikesta pitäisi jaksaa taistella. Juu, ja mökeillä tuppaa olemaan keväisin kovasti hommia. Kiitos viimeisestä. Puolukat purkitettiin seuraavana päivänä, kun olivat sulaneet niin, että siippani saivat ne survottua. 
Toivottavasti hermorata-asia on nyt edennyt. 

IL välillä nauran lukiessani kirjoituksiasi - niin nytkin muutaman kerran. Eilen illalla, kun luin päivityksestäsi Justuksen saaressa, niin tuli kyllä kyyneleet silmiini ajatuksistanne, että liekö viimeisiä vuosia/keväitä, kun jaksatte tuota rumbaa. Voin niiiiiin kuvitella sen tunteen. Ja vielä Justuksen osalta... 

Onneksi teillä on sun mökkisi ja siellä on helpompi kulkea ja pärjää varmaan melkein yhtä hyvin kuin kerrostalossa - paitsi että useimmin paljon paremmin, kun saa olla luonnon keskellä ja katsella sitä niin läheltä. 

Nauratti kyllä, kun Justus oli pukenut sinun kylpytakkisi ja ihmetteli, että tuntuu ahtaalta. Puhelimen välityksellä lähetinkin jo kauttasi meiltä onnittelut Justuksen jälkikasvun menestyksestä. Kyllä on ihme miesten ja kuulokojeiden kanssa. Olen omani kanssa pieniä taisteluja asiasta käynyt, nyt onneksi käyttää jo kohtalaisen hyvin. Oma isäni on taas asia erikseen. Eikä kyllä aikanaan äitinikään suostunut vekotinta hevillä korvaan laittamaan. Luulisi, että itsekin huomaa elämänlaadun paranemisen, kun kuulee paremmin. Meillä olen kyllä joskus ajatellut, että saattaa olla tyytyväinen, kun ei kaikkea kuule, mitä jutustelen. 
Ihanaa, kun Juniori on niin rakastunut ja molempien vanhemmatkin ovat iloisia nuorten seurustelusta (vai miten se nyt sanotaankaan). Illat ovat täälläkin niiiiin ihania, kun vihdoin on lämmintä. Menee tosin huomaatta myöhäiseen, kun on niin valoisaa. 

Tulimme tosiaan tänne paratiisiimme heti toinen 5.  kun siippani oli yöllä kotiutunut. Aivan ihanaa, kun järvi oli jäistä vapaa. Enpä muista, milloin olemme missanneet viimeksi jäiden lähdön. 

Nyt lähden kuitenkin saunaan ja uimaan. Pyrin jatkamaan huomenna ja kertomaan sitten omia kuulumisia. Siis tulee niiiiin omaa napaa. 😂

Voikaa hyvin ja nauttikaa lämmöstä ja auringosta - hyttysistäkin. Huomiseen tai ylihuomiseen. ( ps en taaskaan ehdi oikolukea, joten virheitä varmasti on jäänyt. )

Ette muuten ikinä usko ja itsekin olen ällistynyt, mutta kaikkien viimeaikaisten tapahtumien lisäksi meihin iski vielä Murphyn lakikin!

Puhelimeni soi maanantaina puolilta päivin ja numero oli oudolla tavalla tuttu, mutta luuri ei kuitenkaan varoitellut huijauspuhelusta. Olisipa se sellainen ollutkin, mutta soitto tuli Hatanpään puistosairaalan osaltolta V3, jossa meirämmiäs oli 13.-14.5. vajaat kaksi vuorokautta. Siinä lyhyessä ajassa hän on mahdollisesti altistunut syyhylle 😬, mistä seuraa tiettyjä toimenpiteitä. Osaston lääkäri kirjoitti hänelle lääkekuurin, joka koostuu 12 tabletista. Heti piti ottaa yhdellä kertaa 6 kpl, minkä jälkeen seuraavana päivänä pitää pestä kaikki tänä aikana käytössä olleet vaatteet ja liinavaatteet 60 asteessa ja meirämmiähen pitää itsensä pestä äärimmäisen huolellisesti. Loput 6 tablettia otetaan sitten viikon päästä. Koska kyseessä on vain altistuminen, niin minun ei tarvitse tehdä vielä mitään, mutta mikäli meirämmiähelle ilmestyy syyhyn oireita, joista luin netistä kauhusta kankeana, niin siinä tapauksessa minäkin olen sitten altistunut ja saan saman hoidon. Ja mikäli meirämmiähelle siis tulee oireita, niin sitten hänen on mentävä lääkäriin saamaan kovemmat tropit! Siitä puhelinsoitosta lähtien minä olen kutissut vähän joka puolelta, mikä lienee tavanomainen korvien välissä tapahtuva reaktio eikä asiaa yhtään helpota se, että on niin halvatun kuuma, että iho on kaiken aikaa nihkeänä. Toivon totisesti, ettei Murphyn laki jatku tästä pidemmälle, vaan selviämme pelkällä säikähdyksellä!

Saimme viime perjantaina eteenpäin passien ja henkilökorttien tilauksen, kun olimme käyneet passitoimistossa antamassa uudet sormenjäljet sekä allekirjoitukset. Tänään tuli ensimmäiset noutoilmoitukset, muttemme vielä viitsi mennä, kun toivomme, että toiset tulisivat mahdollisimman pian, niin saisimme kaikki yhtaikaa. Mielestäni on hieman outoa, että saman ihmisen passia ja henkilökorttia ei voi lähettää samassa kuoressa, mutta kaipa heillä siihenkin on jokin hyvä selitys! Ainakin äänestäminen on nyt turvattu, kun meirämmiäskin saa uuden henkilökortin poliisille palautetun ajokortin sijaan. Kauppa- ym. ajelut ovat nyt sitten minun vastuullani, vaikken niin HIRVEÄN innostunut olekaan.

En ole tässä helteessä saanut oikein mitään tehdyksi. Tiskipöytä on täynnä kattiloita ja pannuja, kun olen pessyt niitä vain silloin, kun olen niitä tarvinnut. Onneksi on tiskikone, ettei tarvitse kaikkea tiskata käsin. Sanoin tuossa yhtenä päivänä meirämmiähelle, että kesä ei ole vielä kunnolla alkanut ja minä jo kaipaan talvea ja pakkasia! Toissapäivänä ukkosti aika äänekkäästi ja vettä tuli pariin otteeseen tosi rankasti, mutten tiedä montako milliä tuli, kun vesimittari ei ollut vielä pihalla. Sen se kuitenkin teki, että sisälläkin kosteus% lisääntyi huomattavasti ja teki olon entistä tukalammaksi. Ruokakaan ei oikein maistu, mutta arvatkaa vaan, onko paino laskenut 🙄

Toivottelen teille mukavaa viikon jatkoa. Varokaa polttamasta itseänne auringossa 🙂

Voi ei Menna . Ymmärrän kauhusi, kun olet lukenut tuosta syyhystä. Olen itse ajatellut, että tulisi pääosin päiväkotilasten mukana, kun leikkivät yhdessä ja vaatteet ovat naulakossa vierekkäin ja nukkuvat päikkärit kimpassa. En vielä ole kuullut keltään muulta tutulta, että se olisi tullut sairaalasta. Sinänsä ei mikään ihme, koska sairaalassa kaikki mahdollinen tuntuu tarttuvan, vaikka siellä saisikin kuinka hyvää hoitoa johonkin muuhun sairauteen.

Heti tuli mieleen äitini, joka asuu hoivakodissa. Kaikkien pyykit pestään kimpassa, joten kaikki pitää olla nimikoituna. Äiti on tulossa ensi viikonloppuna kolmen tunnin kotikäynnille, kun juhlimme äidin ja isän 66-vuotis hääpäivää. Ihan lähimmät ovat läsnä - meiltä tosin ei ilmeisesti tytär pääse, kun on babyshower -juhlat päivällä samoihin aikoihin ja poikamme menee tänään illasta isäni luo ja on siellä kaksi yötä perjantaihin asti. Isä on tilannut kaksi voileipäkakkua: sekä kala- että lihavoittoisen ja tietysti täytekakut. Ajattelin, että pitää kattaa Myrnan kahviastiasto, kun on äidin lemppari. Ne pitää vaan pestä käsin, mutta minulla ja tädilläni on aikaa. 

Kävi sitten niin, että isäni menetti ajo-oikeuden saman tien, kun olivat poikamme  kanssa vajaa kaksi viikkoa sitten perjantaina ensin muistihoitajalla ja lisätesteissä sekä sitten lopulta geriatrin vastaanotolla. Tämä siis oli nyt julkisella puolella. Muuten lääkäri sanoi, että isäni on suorastaan huippukunnossa ikäisekseen, sanoi että noin 70-vuotiaan kunnossa (täyttää joulukuussa 90), mutta reaktionopeus on hidastunut ja aiempi Cerad-muistitesti ( en ole varma, kirjoitetaanko noin) yksityisellä näytti kellotaulun kohdalla huonoa tulosta. Kyseli isältä, että onko ollut kolareita, johon isäni sanoi, että yli 70 vuotta on ollut ajokortti eikä ole ainuttakaan kolaria. Lääkäri siihen, että tässä kyselyssä (minä ja poikamme täytimme sen etukäteen) on vähän muuta. Isä ei varmasti mieltänyt pieniä peltivaurioita kolareiksi, mutta niitä on sattunut viimeisen puolen vuoden aikana useita. Törmännyt lamppuun lähtiessä naapurista tai parkkipaikalla pientä g jne. Eihän tuollaista asiaa voi salata, kun oikeasti olimme jo huolissamme, että ei aiheuta varsinkaan muille mitään eikä tietysti itselleenkään. Muistisairaus diagnosia lääkäri ei viellä voinut antaa, sanoi että asiaan palataan vuoden päästä. Jos isä ei olisi ollut yksityisellä ensin neurologilla, sitten niissä testeissä ja vielä pään magneettikuvissa, niin enpä tiedä, kuinka kauan olisi ajolupa ollut vielä voimassa hänellä.  Perjantai aamusta oli tuo lääkäri ja isä oli mennyt pojan mukaan heti lepäämään, kun tulivat sieltä.  Kova paikka varmasti oli, mutta onneksi isä on positiivinen, niin alkoi nähdä sitten hyviä asioitakin. Poika oli jo etukäteen järjestänyt yhden eläkkeellä olevan miehen viemään isää mahdollisesti muutaman kerran viikossa äitiä katsomaan ja kaupoille. Lisäksi siinä on avuliaita naapureita (tässä näkee, että hyvä tulee takaisin) ja sukuakin on käynnyt niin, että isä on päässyt yllättävän monta kertaa viikossa äitiä katsomaan ja syöttämään mansikoita. Vaikeinta aluksi on varmasti suunnitella kauppaostokset, niin että ei enää käykään joka päivä kaupassa. Auto on nyt poikamme hallinnassa, niin sai heti perjantaina saman tien hankittua asukaspysäköintiluvan itselleen. Asuu Helsingin keskustassa, niin eihän siellä autoa voi pitää ilman asukaspysäköintilupaa... tunti maksaa kuulemma 4 €. 

Mähän käytän nyt tätä mun uutta ihanaa läppäriä. On pieni, kevyt ja nopea. Ainut "ongelma" on, että helposti teksti hyppää väärään paikkaan. Siis jonnekin aiemmin kirjoitetun keskelle. Niin, että älkää ihmetelkö, jos sellaisia kummallisuuksia näkyy. Minä olin aikeissa aloittaa tarinani siitä, kun tulimme siippani reissun jälkeen takaisin tänne, mutta tuo Mennan kirjoitus nyt toi sopivan sauman isän tilanteen päivitykseen. 

Tänne palatessamme muutama päivä oli tosi kaunista ja lämmintä. Yöt vielä melko koleita kuitenkin. Saimme siinä aluksi verkoilla jättiahvenia - suurin painoi 870 g, pituus 38 cm. Saimme myös taimenen ja siippani nappasi virvelillä mukavan kokoisen hauen. On opetellut viime vuosina perkaamaan hauet ruodottomiksi. Mielestämme niistä saa todella maukasta ruokaa, kun vielä teen herkullisen kalakastikkeen kylkiäisiksi. 

7.5. täällä satoi ihan silkkaa lunta - jalkarättejä, räntää ja rakeita. Välillä paistoi aurinko. 

Jatkuu... tuo lähti liian aikaisin, mutta toisaalta hyvä, että ei ole kaikki samassa pötkössä, niin katoaa vähemmän tekstiä, jos joku onnistuu menemään pieleen. Pakkasöitä oli useita. Onneksi pikkuhiljaa lämpeni 13.5. lähtien. Tiistaina söimme tämän vuoden ensimmäisen kunnon illallisen kesäkeittiössä. 

Polvi on parantunut hyvin, vaikka lonkan kipu häiritseekin. Syön kyllä säännöllisesti Arcoxiaa. Panadol 1000 ei auttanut lainkaan. Kävelylenkin pitenivät pikkuhiljaa. Jossain vaiheessa jo 45 minuuttia. Vauhti ei päätä huimaa, mutta ei se mitään. Joka yö kuitenkin jossain vaiheessa polvi särkee, mutta se kuulunee asiaan. Olen polkenut pikkuisen kuntopyörällä (5 min. kerrallaan). Eilen oli tarkoitus aloittaa vesijuoksu, kun veden lämpö järvessä jo 23 astetta. En sitten aloittanutkaan, kun olin huhkinut koko päivän hullun lailla (lukuun ottamatta tunnin makuulla oloa iltapäivästä - sekä selkä, että polvi vaativat tuon ehdottomasti). Yleensä nukahdan edes hetkeksi, mutta tytär soitti, joten päikkärit jäivät. Tulihan lepoa kropalle. Siitä olisinkin kysellyt muilta polvileikatuilta, että miten teidän polvi kestää kyljellä oloa. Minä en varmaan koskaan enää pysty nukkumaan oikealla kyljellä (olkapää ja käsivarsi sekä lonkka ja nyt tämä leikattu polvi), mutta muutaman kerran olen yrittänyt nukkua vasemmalla kyljellä. Ei siinä kauaa kestä, kun päälimmäinen leikattu polvi alkaa särkeä. Polvien välissä on tyyny (ollut selkäleikkauksesta lähtien noin 25 vuotta) ja toinen tyyny päälimmäisen käden alla, että ranka pysyisi suorana, mutta särky on tähän mennessä alkanut kuin nakutettu. Ehkä taas joku yö uskallan yrittää uudestaan.

Eilen alkoi aivan uusi ihmeellinen "oire": siis vasemman koiven polvi ja sen ympäristö alkoi alkuillasta puutua?? Ihmettelin kovasti. Aamulla tänään myös ja nyt myöhemmin jonkin aikaa sitten. Ajattelin, että johtuu varmaan selästäni. Niin ja jonkin aikaa sitten loukkasin vasemman reiden etuosan lihaksen. Kävin lopulta lääkärissäkin ja tutkittuaan totesi, että on joko revähdys tai peräti pieni repeämä. Pitää venytellä (sitä en ollut uskaltanut tehdä), että arpeutuu "pehmeästi". Kestää pitkään parantua ja jos vielä kahden kuukauden jälkeen on kipeä, sitten pitää otta mri-kuvat. On se nyt selvästi parempi, mutta vaihtelee tietysti tekemisten mukaan. 

Vatsan osalta tilanne on oireiltaan onneksi helpottunut. Nyt on tähystetty alhaalta ja ylhäälhäältä ja odotan kutsua ohutsuolen kapselikameratutkimukseen. On kyllä säikäyttänyt aika lailla, kun olen tahtomattani laihtunut niin paljon. Maaliskuun kahden ensimmäisen viikon aikana pudotus oli niin nopeaa (noin 4 - 5 kiloa), että huoli painoi. Aina olen saanut katsoa, mitä syön, muuten tulee heti kiloja lisää. Ja kun on kortisonilääkitys reuman vuoksi, niin sen lääkkeen kanssa on aika mahdotonta laihtua. Toivottavasti syy selviää. Nyt ei asia ole enää koko aikaa mielessä, kun oireet ovat helpottaneet. 

Helpompi olisi sanoa, mistä ei satu kuin missä on kipuja, mutta tällä hetkellä kiputilanne on jokseenkin hallussa. Olen todella riemuissani, kun olen päässyt touhuamaan. Tuossa välillä olin varmasti vähän masentunutkin, kun en halunnut aamulla nousta ylös (vaikka aina olen ajatellut, että olen tyyppiä, joka ei masennu). Ajattelin kammolla edessä olevaa päivää, kun pystyn juuri ja juuri tekemään "pakolliset" jutut ja moniin niihinkin tarvitsin siippani apua. Sitten iso osa päivästä kului, kun katselin tallennettuja ohjelmia TV:stä ja röhnötin sohvalla.

Nyt yleensä herään viiden aikoihin veskiin enkä meinaa millään saada uudelleen usen päästä kiinni, kun on jo mielssä tuhat ja sata asiaa, mitä haluan "tänään" tehdä/ tai mitä on tänään tehtävä. Voi sitä tekemisen riemua. Tietysti tämä - meidän mielestämme - maailman kaunein maisema ympärillä auttaa "toipumisessa". Mulla on vaan paha tapa, että en raaskisi millään lopettaa. Siippani on auttanut vähän kukkapenkkienkin kanssa, mutta kyllä on upeaa seurata, miten luonto on puhjennut kukkaan. Täällä ei ole satanut lainkaan. Enpä muista milloin viimeksi. Kerran on ollut sademittarin pohja kostea... Siis rutikuivaa. Onneksi suurimman osan voi kastella letkulla. 

Pyykkiä olen pessyt aivan kamalan paljon 13.5. jälkeen, kun vihdoin saimme pyykkikoneen taas käyttöön. Ei uskaltanut liian aikaisin, että ei mene kone rikki yöpakkasten vuoksi, kun on kylmässä tilassa. Joka kevät on jännityksen paikka, toimiiko kone vielä talven seisokin jälkeen. Toissapäivänä pesin 5 koneellista pyykkiä ja tänään kolme. Aurinko paistaa ja tuulee sopivasti, niin kuivuvat hujauksessa. 

Minä olen nyt sanonut, että en valita helteistä. Talvi ei ole koskaan tuntunut noin pitkältä ja kylmältä kuin viime talvi. Helppo tietysti täällä, kun on ilmalämpöpumppu viilentämässä ja kirkasvetinen järvi vieressä. Kaupungissa käydessämme on kyllä varmasti vaikea nukkua. 

Viime tiistai-iltana tulivat tytär ja vävy sekä hauvavauva tänne. En ole varma, mainitsinko siitä jo edellisessä viestissäni, missä kommentoin kirjoituksianne. Tekivät töitä ja illoista saatoimme nauttia yhdessä. Tytär innostui taas jo sisustamaan ja aikoo muuttaa vanhan mökin aika totaalisesti. Yrittää jostain metsästää uutta käytettyä keittiötäkin. Vävy ja siippani joutuivat jo lauantai-iltapäivällä hommiin, kun piti muutamia muutoksia tehdä. Kun nuoret sitten olivat lähteneet imuroin ensin meidän talon, sitten ylhäällä kallion päällä olevan vierasmökin (sinne oli viety yksi kulmakaappi vanhan mökin makkarista ja vähän muutakin) ja lopulta vielä vanhan mökin, jonka tytär oli jo kertaalleen siivonnut, mutta huonekalujen siirto makkarissa vaati lisäimurointia.

Eilen rakas siippani aloitti ikkunanpesun tästä meidän talosta. Tänään pesi pienen osan terassin lasituksesta. Ulkopuolelta pitänee vielä jossain vaiheessa vedellä uudelleen, kun siitepölyä on mahdottoman paljon. Samoin hyttysiä. Meillä oli onneksi löytynyt yksi Thermacell, joka on ollut jo monta kertaa käytössä.  Tänään onneksi löytyi toinenkin ja oli kyllä siellä, missä pitikin olla. Suurempi pulma oli löytää vaihtotyynyt sekä "kaasupullot". Onneksi nekin löytyivät.

Ja sitten meillä on maailman mahtavin tapahtuma odotettavissa. Tytär ja vävy saavat vauvan 1.11. on laskettu aika, jos kaikki menee hyvin. Nytkin tuli taas kyynel silmään, kun tämän kirjoitin. Kun olen kertonut sen ääneen, alan joka kerralla itkeä liikutuksesta ja onnesta. Olimme yhtenä perjantaina tulleet kaupungissa käymään, kun tytär soitti, että jos tulisivat illalla piipahtamaan. Hänellä oli ihan uskottava tekosyykin käynnille. Olimme nimittäin itse menossa heille seuraavana päivänä käymään, niin vähän ihmettelin. Tytär istutti meidät ensin sohvalle ja antoi kuoren, jossa sanoi olevan vielä uusia hääkuvia. Ihmettelin, kun tuli ihan tuttuja kuvia vastaan... kunnes tuli uä-kuva vauvasta. 7 viikkoa oli juuri sinä päivänä täynnä ja olivat käyneet yksityisessä neuvolassa uä-tutkimuksessa. Siippani kanssa molemmat liikutuimme aivan mahdottomasti ja vävy kuvasi tapahtumaa meidän huomaamattamme. Kyllä sitä iloittiin ja naurettiin. Söimme nuorten tuomaa pizzaa ja holitonta skumppaa kyytipoikana. 

IL tiesi asiasta sitten aika alussa, koska olimme heillä kahvilla muutama päivä sen jälkeen, kun tytär ja vävy olivat asian meille "kertoneet" ja sain siinä vaiheessa luvan kertoa IL:lle  Näytin kännykästä uä-kuvaa, enkä saanut sanaa suustani, kun taas liikutuin niin kovasti. IL kyllä ymmärsi asian heti. Olen saanut IL:lta 60-vuotislahjaksi shampanjapullon, jonka nimi oli enteellisesti Mumm (en tiedä, tuliko kirjoitusasu oikein).  Eivät vielä ole asiasta mihinkään someen mitään laittaneet,, mutta kyllä nyt lähipiiri asiasta tietää. 

Tyttären raskaus on ollut viime aikoihin asti todella vaikea. Oksentaa ressukka aivan tolkuttomasti. Onneksi sai sitten sellaista uutta pahoinvointilääkettä, niin sen avulla oksennuskerrat vähenivät noin viiteen. On pariin kertaan kokeillut olla ilman ja seuraava päivä onkin sitten mennut niin, että ei edes vesi pysy sisällä. Lääkettä käyttää edelleen ja viime tiistaina, kun tulivat tänne, niin oli kaksi päivää oksentamatta. Yritti taas jättää lääkkeen pois ja niinhän vatsan sisältö tuli ulos. Mutta jos edes sen lääkkeen avulla jäisi nyt oksennukset lähes pois, niin olisi mahtava juttu.  Lisäksi tytär on yläasteelta asti kärsinyt vaikeasta migreenistä. Oli löytänyt melko toimivan lääkityksen, mutta raskauden vuoksi se piti tietysti lopettaa. Tuon oksentelun lisäksi on ollut migreeni noin 5 kertaa/viikko. Luin juuri, että noin 80 % raskaana olevista pääsee migreenistä eroon raskauden ajaksi. Tytär ei nyt kuulu tuohon joukkoon. Kaikkea mahdollista on kokeiltu, jota kokeilla voi. Onneksi on nyt viimeisen viikon aikana migreenikin helpottanut. Äidin sydän on ollut kovilla, kun kaiken ilon ja ihanuuden keskellä, tytär on voinut niin huonosti. Jospa nyt oltaisi voiton puolella. Mutta kyllä olemme lastenlasta toivoneet ja rukoilleet. Varmasti tässäkin yksi syy oman vointini kohentumiseen. Niin ja Mustikkaposki kuuli asiasta, kun pikaisesti tapasimme etämiehen talon edessä puolukka-asioiden merkeissä. 

Olen tänään tyhjentänyt vanhasta mökistä vielä joitakin meidän tavaroita, joita sinne on "jäänyt". Uuden keittiön tullessa esitin kuitenkin toiveeni, että yhdessä nurkkakaapissa saisi edelleen olla marjaämpärini, poimurit ja puhdistusritilät. Ei ole täällä millään niille paikkaa ja vanhan mökin vieressä on vesipiste ja mun istutuspöytä, jossa on kätevä aina pestä marjastuksessa olleet kamppeet. 

Olen tehnyt sata muutakin juttua ja oli vielä tarkoitus siivota kesäkeittiön yläkaappi, mutta saa jäädä huomiseen. Nyt painun ulos ja vielä vähän kastelemaan ennen kuin menemme saunaan. 

Ihania kesäpäiviä kaikille. Ihania kesäjuhlia valmistuville 1.6. Terveyttä teille jokaiselle ja läheisillenne. 

Illalla istumme kesäkeittiössä. Katselemme järven pintaa. Kuuntelemme käen kukuntaa ja kuikan huutoa. Ihmettelemme elämän ihanuutta ja olemme kiitollisia, että saamme olla yhdessä juuri nyt ja juuri täällä. Olemme kiitollisia kaikista läheisistämme ja ystävistämme. Suru-uutisiakin tullut, tässä iässä väistämättä niitä kuulee. Joten, opettelen edelleen ja vielä tänään elämään hetkessä. Olemaan kiitollinen siitä, mitä minulla on. Yritän olla murehtimatta sitä, mitä minulta uupuu. Eikä ainakaan tänään, ole syytä murehtia. Nautin ja kiitän. 🥰😚

Voi sylintäydeltä onnea Kipa ja siippa❤️ Olikos tämä tuleva ensimmäinen lastenlapsi teille? Mummuna  on kyllä niin ihana olla. En olis ikinä arvannut ennen ku sain  sen kokea. 
Jännitin vähän kun toinen pikkkuinen syntyi, että tuntuuko se  ollenkaan samalta kuin ensimmäisen kanssa. Turhaan sitäkin huolehdin, ensimmäinen on tietysti erityinen, mutta toinenkin on ihan yhtä rakas ja tärkeä ❤️ Ja tämä yksivuotias on niin ihana kun hän tykkää olla sylissä ja painautuu tiiviisti olkaa vasten. Siinä voisin viipyä vaikka kuinka kauan. 😊
Minäkin liikutun aina kun vain ajattelenkin niitä pikku Murusia. Ikävä on aina. 🥰Pyrin ainakin kerran kuukaudessa päästä heitä tapaamaan tai he käyvät täällä. Se on aika hyvin toteutunutkin ja ollaan tultu pikkuisten kanssa tosi läheisiksi. Voi olla, että kesäkuussa ei nähdä ollenkaan kun me ollaan lähdössä reissuun pariksi viikoksi ja pojan perhe lähtee juhannukseksi Savoon miniän vanhempien luo ja sieltä pikku reissulle. Mutta heti kun kotiutuvat minä kyllä hurautan Ouluun 😊
 

Onnittelut Kipalle ja perheelle iloisesta uutisesta ja tervetuloa meidän mummojen joukkoon.