Voi miten ihania muisteloja kaikilla

Vastaan heti tuohon Japenan kysymykseen, että meillä se oli "kymppiksii". En enää oikein edes hahmota mikä se perusmuoto nimestä oli, aina vaan sanottiin "Ollaanks kymppiksii" Siinä palloa heitettiin seinään ensin kymmenen kertaa suoraan seinään ja otettiin koppi. Sitten yhdeksän kertaa seinään ja maan kautta koppi, sitten kahdeksan kertaa maan kautta seinään ja koppi jne. Temppu aina vaikeutui ja määrä väheni. Se voitti, joka pääsi pisimmälle ja temppuja keksittiin erilaisia eri kerroille.

Hiihtämisestä en tykännyt ikinä, mutta luistelemassa oltiin aina, kun keli vähänkin salli. Hajumuistona noilta ajoilta pukukoppien kamiinat, jotka hehkuivat kuumina parakkikopeissa. Nykyään sellaisia ei varmaan uskallettaisi turvallisuussyistä pitääkään, silloin se oli ihan tavallista. Luistelupukuja en muista kenelläkään olleen. Kaikilla oli toppahaalari. Se oli silloin kauhean muodikasta jopa teini-ikää lähentelevillä. Itse niitä jopa ommeltiin, vaihtelevalla menestyksellä.

Ala-asteen välitunneilla ehdoton leikkisuosikki oli kuitenkin hevosleikki. Koulu rajoittui pieneen metsikköön, ja siellä meillä oli talli ja pilttuut, hyppynarut tietysti ohjaksina. Pienemmät oppilaat saivat luvan olla hevosia, joita me isommat sitte hoidettiin ja "ratsastettiin". Kerran jäätiin jälki-istuntoonkin, kun hevosleikki jatkui luokassakin.

Koululiikunnasta ei ole jäänyt isompia ikäviä muistoja. Olin se kasin tyttö, joka oli tasaisen hyvä kaikissa lajeissa, mutta ei loistava missään. Pitkä, hoikka ja notkea, niillä pääsee jo aika pitkälle liikuntalajeissa vaikka ei mitään varsinaisesti osaisikaan. Kaikki muut toki ymmärrän, mutta mihin se pituuskin on kadonnut?? Tuolla kai se jossain kurvien alla piileskelee

Kiitos Menna tuosta linkistä! Ainakin löysin sieltä sen hierojan, jonka luo olen ajatellut mennä. Onhan siinä nyt joku todistus siitä, että osaa asiansa, kun on virallinen hoitaja.

Migreenipanta on osoittautunut melkoiseksi kidutusvälineeksi Pitää nyt yrittää pikkuhiljaa sitä käytellä, että jos vaikka tottuisi, mutta tähän mennessä kipu on ollut niin valtava, että ei puhettakaan 20 minuutin ohjelman läpikäynnistä edes hienovaraisimmalla ohjelmalla. Onneksi laina-aikaa on kaksi kuukautta, niin saa rauhassa sitä testailla. Mutta niin niissä ohjeissakin sanottiin, että joillakin migreenipotilailla sen aiheuttama kipu on niin suurta, ettei sitä vaan voi käyttää. Se joku hermo, jonka nimeä en nyt muista, on niin ylivirittyneessä tilassa, että kokee pienenkin stimulaation kovana kipuna. Hienoa kyllä, että tuollaista saa kokeilla, kun sen hankintahinta on noin 400 euroa. Vähänkö harmittaisi jos sellaisen ostaisi, eikä sitten edes pystyisi käyttämään.

Kuten varmaan kaikilla muillakin, meillä on jo lunta ihan riittämiin. Nättiä on, mutta mihin himputtiin tuon kaiken nättiyden laitat!

Kiitos, meilläkin jo lumi riittäisi! Kohta ei tiedetä mihin sen ylimäärisen tunkisi, kun lumivallit ovat niin korkeat, ettei jaksa yli työntää.

Luistelu oli mun juttu talvilajeista, meillä oli joen jää ja aurattu kauppalan luistinrata lähellä. Alueella oli paljon lapsia, joten olimme usein jäällä "kuka pelkää mustaa miestä" (nyk. joku korrektimpi nimi). Oli aina jännää kenen pojan syliin päätyi. Mun suosikki oli yksi Jukka, veljeni kaveri, 5 vuotta minua vanhempi. Hän usein saattoi minut kotiin, koska tiemme loppuosa oli pimeä. Itse hän asui kentän laidalla. Viimeisen kerran olen luistellut kaksi vuotta takaperin, sitä ennen oli kyllä pitkä, pitkä tauko.

Kyllä me hiihdimmekin paljon, meillä oli myös käytössä ne kortit (olisko ollut kansanhiihtokortti), mihin suoritukset merkattiin. Ympäristössä oli paljon merkattuja latuja ja muutamia hiihtomajoja. Majalla oli useimmiten kahvila ja sieltä ostimme ainakin kuumaa mehua ja jos rahaa oli enemmän, myös pumpernikkelin tai munkin.

Uinti oli pääharrastus kesällä. Asuimme Kyminjoen rannassa ja siellä vietimme laiturilla aikaa joka päivä. Syvyyttä oli laiturilta pohjaan 3 m, virtaus oli aika maltillinen meidän kohdalla. Meitä oli toistakymmentä lasta ja minä oli nuorin. Ennen kuin opin uimaan, minulla oli, isäni ulkomailta tuoma, puhallettava kuminen (ei muovi) uimavyö. Samanlainen kuin nykyisin käytetään vesijuoksussa, mutta puhallettava. Muistan vieläkin sen hajun, kun sitä puhalsi, silli! Ennen kuin opin uimaan, hyppäsin laiturilta ja pinnalle tullessa tarrasin laituriin ja taas uudestaan hyppäämään. Opin uimaan viiden vanhana ja olin kova sukeltamaan. Isommat pojat opettivat pienempiä poikia uimaa, pistämällä veneeseen, sitten keskelle jokeaa ja vene ympäri. Ihme, ettei kukaan meistä hukkunut! Äitini oli jälkeen päin usein kauhuissaan, että kuinka hän luotti, että siinä sirkuksessa, joku ehti katsoa perääni. Isäni ja äitini olivat myös kovia uimareita ja harrastivat sitä vielä tosi vanhoina.

Laiturilla tapasin myös 11 vuotiaana, syksyllä täytin 12, mieheni, jolla oli 14 v
syntymäpäivä sinä päivänä.

Meillä oli myös uimaranta puolen kilometrin päässä ja sielläkin vietimme paljon aikaa. Varsinkin he, jotka tykkäsivät hypätä kerroksista. Minä hyppäsin vaan alimmalta, olisiko ollut 1,5 vai kolme metriä?

Lisäksi harrastimme nelkin peluuta, kymmenen tikkua laudalla, vinkkiä, kirkonrottaa, kinkkausta (ruutuhyppäystä) ym. ja tietysti naruhyppyä. Mekin pelasimme palloa seinään ja olen kysellyt serkuiltani, miten ne heitot menivät? Jotain vinkkejä sainkin ja naulasin levyn seinää. Yritin sitten opettaa tätä vanhimmalle lapsenlapselle, mutta hän ei innostunut.

Pitää käydä vielä lisäämässä pyöräily. Silloin keväästä syksyyn liikuttiin aina pyörällä. Pyöräily on minusta vieläkin tosi kivaa.

Olen aina tykännyt askastelusta ja käsitöistä. Tätini aina muisteli, kuinka vaatimattomasti aloitin vaatteiden ompelun 14 v; vuorillinen takki. Serkulleni oli tämä tätini ommellut sellaisen ja halusin samanlaisen. Ostin Marimekosta Villikaali-nimistä kangasta ja menin tätini luokse leikkaamaan sen, koska hänellä oli kaavat. Sitten kotiin ompelemaan, vähän äitini joutui neuvomaan. Upotetut taskut takissa oli, mutta nepparikiinnitys, koska napinlävet olisivat vaatineet liikaa taitoa ja aikaa. Meillä oli silloin vaan poljettava kone. Sitten sain rippilahjaksi sähköompelukoneen, joka ompeli mielestäni niin nopeasti, ettei perässä pysynyt. Lasten ollessa pieniä, meillä ostettiin vaan sukkahousut ja kengät, kaiken muun ompelin.

Olimme koko perheen voimalla kahteen kertaan jopa Husqvarnan mainoksessa 70-luvulla.

Kerran olin sitten lähdössä messumatkalle Tukholmaan ja olin ommellut itselleni vekkihameen ja puseron. Sovitin sitten luomuksiani, silloin teini-ikäinen poikani kysyi: "kirkkokuoronharjoituksiinko olet menossa? Tuo näyttää juuri siltä." Enpä ottanut niitä vaatteita mukaan. Sen jälkeen siirryinkin sitten valmiisiin vaatteisiin tai kävin ainakin sovittamassa kaupassa, ennen kuin ryhdyin ompelemaan.

Olen ommellut myös talvitakkeja. Tyttärellä oli ompelemani päällä, kun hän joutui pahaan auto-onnettomuuteen. Ambulanssissa sitten leikkasivat takin saksilla päältä, tyttäreni sitten "että voi, oli äidin ompelema". Hoitaja "jos olisin tiennyt olisin leikannut varovasti".

Vuosien varrella olen ommellut kymmeniä ja kymmeniä verhoja, tyynynpäällisiä ja päiväpeittoja. Useamman tilkkupeiton ym.
Nyt sitten taas lastenvaatteita. Olen kyllä vähän jo kurkkinut aikuisillekin sopivia trikookankaita, kun tuli ostettua tuo tasokonekin.

Meillä on edessä matka lämpöön kahden viikon kuluttua. Lennämme Panamaan ja siellä siirrymme risteilyalukseen (max 400 matkustajaa).
Risteilemme Costa Rican, Kolombian, Hondurasin, Guatemalan, Belizen ja Meksikon kautta Kuubaan.

Huomenna kuitenkin vielä pikkutyttöjä hoitamaan viikonlopuksi.

ps. saa kelvata virheineen päivineen, koska en pysty jostain syystä oikolukemaan.

#Anin ja Tupsun kanssa tänään ajetaan Turkuun. Tultiin reilu kk sitten kihloissa ja lähdetään lounaaseen avioparina. Ostetaan parempi sänky zaan. Ja sohva. Työt tässä ensin tehdään. #

Koshkoi ja Ani onnea ja ihania yhteisiä päiviä teille! Oli varmaan jäänyt onnittelematta. Anteeksi

#kiitos! #

Onnea Koshkoille ja Anille minunkin puolestani!

Luulin kans onnitelleeni Kosh? Mutta jos en, niin onnittelut kyyhkyläisille

Palaan vielä vaateasioihin. Minäkin olen joskus 15-vuotiaana ommellut itselleni hameen harmaista teryleeniverhoista. En sentään ottanut niitä ikkunasta, kuten IL.

Perheemme talous romahti, kun äiti sai kaksoset ja joutui jäämään kotiin. Äiti oli erittäin taitava ompelija, mutta hän panosti lähinnä juhlavaatteisiin, joita ei kasvava lapsi kovin montaa kertaa ehtinyt käyttää. Oppikoulun alaluokilla minulla oli äidin puna-musta -ruutuisesta vekkihameesta ommeltu liivihame. Kun yläosa jäi pieneksi, se poistettiin. Minulla oli sama hame kahdessa luokkakuvassa, ja olisi ollut kolmannessakin, ellen juuri silloin olisi ollut influenssassa.

Minulla oli myös useita tätieni pyhämekoista pienennettyjä mekkoja. Sitten rupesin itsekin ompelemaan ja suunnittelemaan vaatteita. Kuten Tiinuliinulla, minullakin oli haave ryhtyä muotisuunnittelijaksi. Ompelin useita mekkoja Marimekkokankaista. Valmiit kaavat eivät vastanneet mittojani. Koska olin pienikokoinen, vyötärön kohtaa piti nostaa ylemmäksi.

Kotiäitinä ompelin myös omille lapsilleni lähes kaikki vaatteet, myös ulkovaatteita. Jossakin vaiheessa en enää halunnut ommella, eikä ollut niin aikaakaan, kun kävin töissä. Ikkunaverhot, pöytäliinat ja pitkien housujen lahkeiden lyhennykset ovat ainoita ompelutöitä, joita vielä teen.

Hiihtäminen oli ennen pakollista, jos halusi saada hyvän numeron liikunnasta. Hiihtolomalla maalla joutui itse tekemään ladun umpihankeen. Hiihtokilometrit merkittiin keräyskorttiin, johon aikuinen vahvisti suorituksen. Oliko se sitten kansanhiihtoa? Isäni ja äitini hiihtivät voitokkaasti ammattiensa hiihtokisoissa. Minulle hiihto oli "pakkopullaa".

Entä luistelu sitten? Olin ystäväpiirissä ensimmäinen, joka sai eräänlaiset harjoitushokkarit. Kaikilla kavereilla oli nurmikset, jotka kiinnitettiin monojen pohjiin. Kaunoluistimet sain vasta oppikouluun siirtyessäni.
Omille lapsilleni ostettiin harjoitusluistimet 4-vuotiaina. Kerran esittelin lapsille luistelutaitoani, mutta tupsahdin yllättäen istualleni. Viikon verran istuin pehmeän tyynyn päällä, kun häntäluu oli niin kipeä.

Twist-kuminauhahyppelyä ei vielä lapsuudessani harrastettu. Tavallista naruhyppelyä senkin edestä, ja siihenkin oli useita riimejä (nallekarhu nallekarhu pyöri ympäri...). Erilaiset laululeikit olivat suosittuja kansakoulun välitunneilla ja myös kotipihoilla. Hauskaa, että Japena muisti tuon pallon seinään heiton. Siinä temput vaikeutuivat koko ajan, kunnes yksi pääsi pisimmälle. Koska 50-luvulla lapsia oli pihapiirissä paljon, myös erilaiset piiloleikit sai helposti käyntiin (10 tikkua laudalla, purkkis, vinkki ja mitä niitä olikaan).

Ja tietysti vielä ruutuhyppely (parbi?) oli suosittua. Talonmies antoi piirtää pihaan yhden ruudukon. Minulla oli kerran liiturasia ulkona, jolloin kaverini innostui piirtämään piha-asfaltille pienen kuvion. Kaverini äiti joutui jynssäämään taideteoksen pois, ja minä sain nuhteet rikosvälineen omistajana.

Pienenä ja laihana telinevoimistelu ja köysiin kiipeäminen kattoon asti olivat helppoja. Köysi hankasi laskeutuessa sääreen ja nilkkaan ilkeän näköiset palovammat. Pesäpallo oli kauheaa, sillä en osannut heittää palloa. Jäin usein etukentälle sieppariksi, mutta pelkäsin kovia laakalyöntejä. Kerran takakentällä olin ottamassa korkealta putoavaa pesäpalloa räpylä kädessä, mutta pallo osuikin oikean käden peukaloon. Käsi oli käyttökelvoton viikon verran, ja nyt siinä samassa nivelessä on kipeä nivelrikko. Koripallo ja jääpallo olivat mieluisimpia pallopelejä. Juoksussa olin aika hyvä. Koulun urheilukilpailuissa olin luokkamme voittoisassa viestijoukkueessa.

Onpa tässä nyt tullut muisteltua. Nämä vanhat asiat pysyvät mielessä paremmin kuin äsken tapahtuneet.

Mallis, minä otin miehen, joka seurusteluvaiheessa osasi tanssia, mutta naimisiin mentyä se taito unohtui.

Wau, Kesäheinä! Unelmaristeily upeisiin paikkoihin odottaa teitä!

Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

Täällä on ihania muisteloita! On hauskaa, kun joku kertoo jostakin ja sitten kaikki muistelevat omia vastaavia juttujaan.
Kesäheinä, varsinainen unelmaristeily tulossa, kuvia sitten faceen!

Minä aloin eilen puhdistaa lumia katoilta No ei, en todellakaan kiivennyt mihinkään, vaan minulla on teleskooppivartinen lumenkaavin. En minä silti ylettynyt sillä kuin räystäiden kohdalta pudottelemaan. Pohraus talon ympäri yli polveen ulottuvassa hangessa oli melkoisen raskasta. Vierasmökki on matala ja sen katolta sain hieman enemmän lunta pudotetuksi. Porakaivon katto tyhjeni kokonaan.

Kesken leikkimökin kattoa voimat hävisivät johonkin, rukkaset likomärät ja minä ihan hikinen. Vaan en enää jaksanutkaan nousta auraajan tekemälle korkealle vallille ja pähkäilin, miten oikein pääsen pois. Konttasin jotenkin vallin huipulle ja kierin sieltä kyljelläni alas auratulle alueelle. Melkoisen ähinän kera pääsin sitten jaloilleni, paksut toppahousut eivät olleet oikein joustavat. Polvi kiljui ja käsivarsi oli tulessa.
Raahustin saunan ovesta sisään ja riisuin kaikki märät vaatteet ja suoraan suihkuun.

Että voi ärsyttää tämä voimien väheneminen. Olin suunnitellut jatkavani tänään laiturin kolaamisella, mutta polvi ei antanut lupaa. Se näköjään päättää nykyään, mitä minä saan tehdä.

Taitaa olla parasta soittaa maksulliselle miehelle, varsinkin jos vielä sataa lisää lunta, ettei katto romahda. Kävin tänään kaupoilla ja aika monella katolla aherrettiin lumikolien kanssa. Sunnuntaiksi on ennustettu lisää lumipyryjä, turvallisinta ehkä ajaa jo huomenna kaupunkiin.

Hyvää viikonloppua!

Ihanat on muistelot.

Ihanaa kun sain sille palon seinään heittelylle säännöt ja niinhän se muistui itsellekin mieleen.

Risteily olisi niin ihanaa, siis tuollainen monen päivän. Niin kaiholla muistelen vuosien takaista viikon Välimeren risteilyä. Viikko vain itselle, no ehkä vähän miehellekin.
Joskus vielä vastaavanlainen.

Tytär tuli vilperin kanssa viikonlopuksi. Ihanaa, olikin jo ikävä, Huomenna sitten lasten rientoja.

Täytekakun pohjan tuossa tein kun kuopus pyysi kun huomenna tulevat. Synttärit oli eilen ja täytti 22v.

Älä nyt IL rehki liikaa, hyvä idea tuo maksullinen mies.

Lunta taas lupailevat kunnolla, ei nyt innosta mutta minkäs tekee kun vastaan ottaa.

Öitä