Sain juuri loppuun Jan Wallentinin Strindbergin tähti -romaanin ja oli kyllä jotenkin vaikeaa luettavaa. Harvoin tarvitsee trilleriksi mainostettua kirjaa puskemalla puskea läpi. En oikein edes tiedä mikä siinä mättäsi, ehkä se päähenkilön avuttomuus ja se, että jotenkin koko kirjasta tuli olo "Dan Brown-kopio" ennen kuin sen avasikaan.

Eilen aloitin Helen Fieldingin Bridget Jones - Mad about the Boy, pitkälle en vielä päässyt, kun uni pääsi yllättämään.

Postista odottelen George R. R. Martinin A Dance with Dragons -pokkaria, sormet jo syyhyää!

Oon sellanen ajoittain paljon lukeva, välillä taas on pitkiäkin taukoja. Nyt luin Yösyötön by Anna-Leena Härkönen. Oon kuullu siitä niin paljon kehuja, että melkein pelotti alottaa se, jos onkin ihan ei mun tyylinen. Aion lukee seuraavankin joku tarhalainen sen nimi. Mutta siis todella hyvä kirja.

Kuunteletteko äänikirjoja? Mulla nyt kuuntelussa työmatkoilla Åsa Larssonin Aurinkomyrsky. Kuulostaa hyvältä.

Yleensä luen dekkareita. Suomalaisista Seppo Jokinen on hyvä ja ulkomaisista Dan Brown, Meteoriitti viimeisimpänä luettuna ja Robin Cook ja Michael Connelly myös todella hyviä.

Romantiikka menee nollaus lukemisena. Nuorempana luin klassikoita suomesta Hannu Salama Juhannustanssit ja Väinö Linna Tuntematon sotilas. Dostojevskin joku pitäisi vielä joskus lukea..

Sipsis, tarkoititko Eve Hietamiehen Yösyöttöä? Sen jatko-osa on Tarhapäivä ja sekin oli aika hauska.

Äänikirjat on mahtavia jos on esim. pakko autoilla pitempiä matkoja. Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt oli karmaiseva kuunneltuna, Sinuhe aivan mahtava ja siitäpä riittikin pitkäksi aikaa iloa. Molemmat löytyi ihan tuurilla kirjastosta.

Juu en tiedä mistä ton Härkösen siihen vedin. Näin jonkun dokumentin just Härkösestä, ehkä siitä..

Äänikirjoista vielä, että niissä vaikuttaa paljon kuka on lukijana. Sara Paavolainen ei vakuuta lukijana. En muista kuka on lukijana Leena Lehtolaisen kirjoissa, mutta Tappava säde on tullut kuunneltua ja siinä on hyvä lukija. Mahtava suorastaan ja Mielensäpahoittaja oli erittäin hyvä, sekä lukija että itse teos.

tiistaina, 27. toukokuuta 2014 klo 16:48 Neulasen Manta kirjoitti::


Pitäisi kyllä lukea enemmän - lukeminenhan laihduttaa.

Komppaan! Ja aloitin kunnon kuurin eilen; piti käydä hakemassa vain yksi varaus pois, mutta kotisohvalla köllöttelee tällä hetkellä 11 teosta odottamassa vuoroaan...

Mulla on lukujumi. Mikään kirja ei tunnu nappaavan mukaansa ja mikä oudompaa, ei jotenkin ees huvita lukea. Ärsyttävää mennä iltaisin sänkyyn ja yrittää saada unta kun ei osaa oikein lukea mitään, kuten tapana on.

Mulla on viimeaikoina ollu luettavana käsityön perusopuksia: miten korjata vanha rukki käyttökelpoiseksi tai kehräämisen alkeet. On ollu kiva taas lukea ja sivistyä ihan vaan huvin vuoksi.

Kävin lainaamassa myös Torey Haydeniä, Aavetyttö meni illassa.
Mä en ihan pelkkiä elämäkertoja ole hetkeen jaksanut, mutta jotain todenperäistä on kiva olla tarinassa. Oon lukenut nyt oikeastaan kaikki käsiini saatavat Haydenit. Vähän niissä tarinat toistaa itseään, mutta kuitenkin tykkään tuon naisen tavasta tarkastella maailmaa.

Luin naisen kirjoittaman dekkarinkin, mutta se ei ollut kyllä ollenkaan hyvä. Jostain syystä mulle ei aukee tuollainen mulle vieraita asioita liian kuvaileva tyyli. Mulle riittää, että sanotaan "Benillä on lava-auto", kuin että "Ben ajaa pihaan vuoden -64 korallinpunaisella Buicilla, jonka v8 moottorin kromattu pakopukti hohtelee auringossa", jos se auto ja sen yksityiskohdat ei tarinan kannalta ole olennaisia. Hayden tekee tuota kuvailua ihan hirveän paljon ja se alkaa ärsyttää jossainvaiheessa.

Mä kadehdin kaikkia, jotka voi lukea vieraalla kielellä ja vielä päästä tarinaan sisälle. Mun osaaminen rajoittuu ruotsinkielisiin lastenkirjoihin!

Domingo Villar: La playa de los ahogados.Neljäs painos 2012, pokkari. Delbolsillo.
Villar, n. 1971 escritor galleno...Eka kirja Ojos de agua, Sankari inspector Leo Caldas. Tapahtumat sijoittuvat rannikolle Galiciaan, paljon kalastus- ja merisanastoa, lyhyet kappaleet, tarinaa voi seurata vaikka kalalajeja ei tietäisikään...Vanhanaikainen dekkari hyvällä lohdullisella tavalla, älyllä ratkaistut kuolemantuottaamukset ennen ja nykyajassa. Vaikka kieli minulle vaikeaa, luin ilokseni, en oppimismielessä.

Lopuillaaan: Kerstin Ekman: Huijareiden paraati. Myynninedistämisen kannalta ulkonaisesti epäseksikäs ja kritiikkiä pelkäävä kirjailija värvää jullkisuuskuvakseen kauniin supliikkinaisen, ja kohtalot sekoittuvat.
Sentapaista haamukirjoittamistahan on todellisuudessakin tapahtunut eri maissa.

Kerstin Ekman Huijareiden paraati. Tammi 2014, 474 s.
Kertoo rumasta paksusta ja alati lihovasta kirjailijasta, joka virittää yhteistyön hoikan kauniin porvarisperheen hunmanistityttären kanssa.
Sievä humanisti antaa nimensä ja olemuksensa kirjakiertueille, paksu, vahvalla itsetunnolla varustettu nainen kirjoittaa, editoivat yhdessä.

Naiset pääsevät yhteistyöllään jopa Ruotsin Akatemiaan, tai siis kulissikirjailija pääsee.
Ekman sivuaa aiempien kirjojensa ja ruotsalaisen yhteiskunnallisen kirjallisuuden teemoja yhteiskunnallsiesta muutoksesta, maaseudun ja kaupunkihypettäjien ristiriidoista, ja kirjassa on hienoja ajatuksia kirjoittamisesta.
Varsinaisen kirjailijan motiivina alter egon luomiselle/ palkkaaamiselle on se, että hän ei kestä omalla nimellään teostensa kritiikkiä eikä myöskään ole mediaseksikäs.

Tosielämässähän tätä on tapahtunut Suomessakin, alatapaus rouva Sairiola.

Mediaseksikkyys kirjailijan ominaisuutena on ilmeisesti yhä tärkeämpi, katsokaa esim tän päivän hesarin juttua ruotsalaisesta kirjailijaparista, kaksi todella rähjäävänrokkaavaa jätkää, aijai.
Kirjoittavat tietty kauhua, koska sehän nyt eniten myy. Nekrofiilinen ja maaninen mässäily tuholla ja kuolemalla.
Mistähän sekin kertoo.

Ja joo, saatan olla väärässsä. Mutta Ekman ei aiheuta painajaisia ja PIrkko Talvio-Jaatisen käännös on ainakin maallikon mielestä ilahduttavan huolellista ja hienoa työtä.

LISÄYS: Olin jostain ihmesyystä laittanut tämän tribute to E Löhönen -viestin liikuntaketjuun. Kopioin sen tähän. Koskee siis sunnuntaita.

Viesti:
Päivän onnittelut menevät eläkkeellä olevalle opettaja Elvi Löhöselle Kokkolaan.

Hän teki aloitteen tänään juhlittavasta liputuspäivästä. Eino Leino -päivästä.

Opettaja Löhönen ehdottaa myös Leino-leivosta, onhan Runebergillakin.

Leino painoi syntyessään 5,2 kiloa, ja oli vauvasta asti perso makealle.

Eläköön Elvi Löhönen!

Qiu Xiaolong Punapukuiset naiset, Otava 2009.
Yhdysvalloissa asuva kirjallisuusprofessori syntyi Shanghaissa ja on kirjoittanut sarjan runoutta harrastavasta ylikomisario Chen Caosta.
Alkuperäinen The Red Mandarin Dress - amerikkalaistylisesti sarjamurhatarina, ilmestyi jo 2007.
Muutamat ensimmäiset Chen-sarjan dekkareista olivat eksoottisuutensa vuoksi kiinnostavia. Ne sijoittuvat kommunistikapitalismin ja Dengin aikaan. Tämä on ajoitettu 1990-luvulle.
Luin alkua ja loppuluvun, sarjamurhat loikkasin yli.
Ehkä neljäs kirjailijan teos, en lainaa enää muita.