Niin Antti Hyry on kuollut, en pitänyt otsakkeesta Finlandia palkittu Antti Hyry on kuollut. Kyllä hän oli tätä parempi kirjailija, tietenkin se suurelle lukevalle yleisölle on joku kriteeri, mutta Finlandia palkinnon lopullisessa valinnassa päätöksen tekee joku julkkis, kuten Tellervo Koivisto tai Heikki Harma, valintaa ei tee siis mikään asiantuntija, tietenkin noin puolen tusinan kirjan valinnassa, joista sitten valitaan yksi, käytetään asiantuntijoita.

Äsken Shakespearen Myrsky, jonkun aikaa sitten samalta näytelmäkirjailijalta Macbeth, ehkä luen näitä lisää, kun taas kiinnostaa.

KL, keskitysleirien koko historia odottaa yhä lukemista, se englanniksi, ostin kuukausi sitten, se pitäis lukea, kyllästynyt viihdekirjoihin.

Mulla meni joskus kauan sitten kaksi viikkoa Cervantesin Don Quijoteen, se on varsin realistinen arvio muillekin, itse jos luen kovin pitkään heti kättelyssä, mielenkiinto tahtoo jo seuraavana päivänä herpautua.

Intouduin opiskelemaan pitkästä aikaa biologiaa. Olenkin nyt lukenut kaiken kaunokirjallisuuden keskellä mm. Darwinin Lajien syntyä (siinä on ollut aukko sivistyksessä, kun en ole saanut aikaiseksi perehtyä) ja Juha Valsteen Neandertalinihminen, kadonnut lajitoveri - teosta. Genetiikka on ihmeellistä ja kehittyy koko ajan. On hurjan mielenkiintoisia visioita siitä, miten ihmisen lajiutuminen on tapahtunut vähitellen, eri paikoissa ensin lähdetty eri teille, myöhemmin risteydytty taas...

Kaunokirjallisena herkkupalana tällä hetkellä menossa Mia Kankimäen Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Olen nautiskellut sitä pieninä annoksina mietiskellen samalla omaa elämääni, mutta ehkä otan rannalle mukaan ja luen tänään loppuun.

Ai niin, autossa kuunneltavana Tuomas Kyrön Liitto. Koskettavaa, kaunista, ajatuksia herättävää. Erityisesti Lyydian ja Urhon parisuhteen kuvaus ihan kuristaa kurkkua.

lauantaina, 11. kesäkuuta 2016 klo 08:39 Merelle* kirjoitti::
Galluppi aiheena pitäis lukea mutta tuossa se vain on.

Donna Tarttin Tiklin ostin aikaa sitten, mutta se on sellainen järkäle, että kulkee huonosti mukana. Anni Kytömäen Kultarinta houkuttelee, mutta vaatisi tietynlaisen mielentilan. Tolstoin Sota ja rauha on joskus ollut kuukausia kirjastosta lainassa, mutta jäänyt avaamatta. Vähitellen, vähitellen...

Vasta postissa tulossa oleva kirja, Venäjän oppositiojohtajalta Gary Gasparovilta, shakkinerolta, kolmi ja puolsataasivuinen Winter is coming, se kertoo kohtalokkaasta Vladimir Putinin politiikasta.

Minä yritin tuota Knausgårdia aloitella talvella. Jotenkin alkoi ahistaa jo ekoilla kymmenillä sivuilla. En oikein osannut päättää, miksi, mutta jätin kuitenkin kesken. Voi olla, että suomannoksen kieli tökki, tai sitten vain keski-ikäisenä itseään etsivänä naisena en jaksanut kiinnostua Knausgårdin sielunmaisemasta.

Pitkästä aikaa olen lukenut Stephen Kingiä. Duma Key loppusuoralla, 22.11.63 odottamassa. Katsoin tv-sarjasta eka jakson ja totesin, että tämä varmaan on (vielä) parempi luettuna.

Paksut kirjat usein helppolukuisempia kuin kaposet, vieraat kielet hidastavat lukemista, niiden ollessa kyseessä tämä yhtälö, että paksut kirjat helpompia ja joutuisempia lukea ei päde. Nostaisin kuitenkin kesähattua, jos joku olisi lukenut Knausgårdin kirjasarjan alkukielellä, en tiedä kuitenkaan onko se vanhanaikaista, käännösten tasohan on kohentunut, ja kannattaako kuluttaa kuukausi kirjaan alkukielellä lukien, kun suomennoksesta saisi saman irti viikossa, kaikkeahan ei ole kuitenkaan suomennettu, vaativampi lukija ei välttämättä halua lukea alkukielellä, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei aina ole.

Mullakin alkava kaihi, vaikeuttaa lukemista lisää tulevan iän myötä, ennen otti kirjasarjoja, jotka paksuja, kun lukemisen nälkä oli suuri, Ilja Ehrenburgin elämänkerta, tai muistelmat oli yksi moniosainen kirja, joka varmaan harvinaisempi lainattava. Joistakin kirjoista ei tahdo päästä irti, kuten Robert Musilin suurromaanista Der Mann ohne Eigensaften, kun sen sain saksaksi luettua, tuhatsivuinen romaani, ja luettuani Aus dem Nachlassin (jälkeenjääneet kirjoitukset), jotka yhtä laajat kuin romaani, huomasin, että sydämeni oli jäänyt romaanin mobiilimaisten rakenteiden lumoihin, aloin lukea sitä toiseen kertaan, ja palaan usein kirjan pariin, etsien netistä arvosteluita, youtubista ohjelmia siitä, ja myös Musilin karuistakin elämänkertatiedoista olen kiinnostunut.

Raamattu latinaksi on melkein jokapäiväinen tuttavuus, kokonaisena Vulgatana, ja uusi testamentti erillispainoksena, oli vielä vähän aikaa sitten Septuagintakin lukemisen alla, mutta tämä kreikankielinen vanha testamentti osoittautui lopulta liian vaikeaksi, erillispainoksena mulla kreikankielinen uusi testamentti, mutta sekin nyt kesannolla, palaan kreikan kieleen myöhemmin, mutta latinaa hallitsee jo sen verran hyvin raamatun kielenä, että se palkitsee enemmän.

Leevi lehdon käännöstä James Joycen Ulysseksestä suosittelen, vaikka hidaslukuinen viitteineen, ja onhan kirjasta Pentti Saarikoskenkin suomennos, englanninkielisenä pokkarina James Joycen Ulysses maksoi mulle 15 euroa ja lähetyskulut, ehkä koko kirjaa ei englanniksi kannata heti alkaa lukemaan, mutta esim. Mollyn monologi, noin 50-sivuinen osa kirjan lopussa, voisi kiinnostaa luettavaksi alkukielellä.

Lyhyesti Nietzschestä. Ensin kun lukee Nietzscheä tekee yhteyksiä natseihin, tätä alan asiantuntijat sitten toppuuttelevat, mutta ainakin omissa arvioinneissani yhteys näyttää selvältä. Zarathustrassa on myös pseudosymblismia, ja vaaralliselta kuulostavaa tulevan natsistisen ideologian suorasanaista ylistystä. Ehkä runous on Zarathustrassa vain valhepuku. Sodan ylistäminen, säälin halveksiminen, Jumalan, kenties myös tuntemamme hyvän, kuoppaaminen, ovat ikävän tuttuja Hitlerin vaistopohjaisesta ajattelusta.

Mestari Eino Leinon 'Tuonelan joutsen' ei pettänyt odotuksia, tämä näytelmä sisältää paljon tasoltaan parasta Eino Leinon runoutta. Tämä näytelmä ensimmäinen neljästä Leinon kalevalaisesta näytelmästä, jotka on koottu kirjaksi. Muita 'Sota valosta', 'Väinämöisen kosinta' ja 'Karjalan kuningas'. Ehkä näistä jälkimmäisistä myöhemmin.

Mutta palaan tähän 'Tuonelan joutseneen', vahvasti symbolistiseen näytelmään, jossa Lemminkäisen elämänvalinnat seuraavat Suomen kansallisen kulttuurin, ja yleisemminkin Suomen valtion, etsoa. Sudenkorentojen laulu seuraa näytelmässä vähän varioiden. Tässä sen alkusäteet.

Miekkonen, ken
saa uinahtaa.
Onnellinen,
ken rauhan saa.
Keveä on keijua
Tuonelan mailla,
leuto on leijua
vaivoja vailla.
Tuoni on taistojen,
toivon pää,
Tuoni on vaistojen,
viettien jää.
Kultasiipiset
karkelemaan.
Multasiipiset
multahan maan.

Tästä kuin antiikin kuoron tapaisesta taustalaulusta käy ilmi, että näytelmä kertoo yleisemminkin Leinon runouden syvärakenteesta.

Mutta päähenkilö, Lemminkäinen sortuu Tuonelan joutsenen ammunnassaan, hän kuolee, Lemminkäisen äiti ei herätä poikaansa, saa sanoiksi tuskansa seuraavin säkein.

"Maailma kiisti mun kuopuksein
äityen parmahilta.
Kiitos Ahti, kun palasit taas -
myöhä jo onkin ilta.

Nämä kaksi runoterveistä Leinolta halusin välittää, ne ovat useissa antologioissakin, mutta yhteydestään erotettuina ne jäävät osittain ymmärtämättä. Näytelmä kauttaaltaankin kielellisesti nautittava.