Pitkästä aikaa Bhagavad Gitaa, luin yhdeksän laulua, eli puolet sisällöstä. Aloitin toisesta luvusta, joka on yhteenveto koko teoksen sanomasta ja jatkoin niin, että kymmenes luku oli viimeinen. Ensimmäinen luku kertoo vain armeijoiden kokoontumisesta Kurukstrestran aukiolle, eikä ole niin filosofinen, vaikka siinä on kyllä kuvattu myös koko dialogin syy, Arjunan suru taistelukentällä, hän ei halua taistella elämän taistelua.

Luin laulut, tai luvut, sankritiksi kirjasta Bhagavad Gita As It Is, jossa on myös käännös englanniksi, myös sanasta sanaan. Sankrit on myös länsimaisella kirjoituksella, mikä onkin sangen ystävällistä. En tiedä oikein onko sanoma erilainen tässä Swami Prabhupaadan käännöksessä kuin alkuperäisessä sankritin kielisessä tekstissä, jonka nyt luin, olen tämänkin englanniksonnen lukenut, mutta Nikhilandan esim. oli mielestäni parempi, näitä englanniksia on satakunta, Gita on tunnetuin intialainen teos.

Sielu on kuolematon, on Gitan pääsanoma, on vain vähän kyseenalaista miten sillä puolustellaan sotaan osallistumista, vastustajat eivät todella kuole opin mukaan, eikä ihminen itsekään menetä kuollessaan kuin kuoren. Kirja on kuitenkin varsin mukaansa tempaava filosofiointeineen, sielua ja maailmaa katsotaan aina vähän eri näkökulmasta, sen kirjalliset ansiot ylittävät kotoisen Kalevalamme, Homerokseen se ei yllä, suppeutensa vuoksi, vaikka Mahabhaarata, josta se on erotetu, on kansalliseepos.

Ei ole väliä millä kielellä Gitan lukee, jos haluaa kaviaaria, voi lukea sankritiksi, muikunmätiä olisi tarjolla tässä Prabhupaadan käännöksessa Bhagavad Gita As It Is, Prabhupaada, jo edesmennyt, on tunnettu sekä Veedojen tuntijana, että Hare Krishna liikkeen johtajana.

Viikonloppuna taas oli aikaa lukea Septuagintaa, sain luettua Regnorum III.n loppuun. Se on meidän raamatussamme 1. Kuningasten kirja. Alkaa Salomonin ajalla, ja jakautuu Israelin ja Juudan, ns. jakaantuneen valtakunnan, historiana. Salomonin aika tietenkin loistokas, että sitä on mukava lukea, kreikaksi joskus vähän työläs vaikean sanaston takia, kreikankieliset arkitehtuurin ja kultasepäntöiden kuvaukset eivät ole vahvin puoleni.

Jakaantuneeseen valtakuntaan ehdittäessä kerronta saa roomanin piirteitä, kyllähän sitä lukee, mutta kuninkaita vaikea muistaa jälkeenpäin niin pieniä tekijöitä he ovat, jonkinlaista kokonaisjuonta tulee daavidin jälkeläisyydestä ja Israelin Jumalan asemasta näissä valtioissa, Israel jumlattomampi kuin Juuda näistä kahdesta valtiosta, johon valtio Salomonin jälkeen jakaantui.

Helpommalla pääsee, jos lukee vain suomeksi, eikä kreikaksi voi oikein lukea, ellei hallitse hyvin suomenkielistä tekstiä, vaikka onhan tämä kreikkakin käännös hepreasta, mutta mitä olen ystäviltäni kuullut, ja mikä on myös minun oma kokemukseni, se on jo liian vaikea kieli, itse opetellut ensin raamatun latinaa, sitten kreikkaa, vaikka aina palkitsevampaa, rajansa täytyy tietää, heprea jääköön muille.

Kafkaa saksaksi teki mieli nyt lukea, novelli Das Urteil oli jälleen valinta kirjasta Die grossen Erzählungen, kuten usein ennenkin. Se on suomeksi Tuomio, se peilaa Kafkan problemaattista isäsuhdetta. Pääjuoni on, että isä tuomitsee poikansa kuolemaan määräävyydellään, ja myös itse asiassa. Sivujuoni on ystävä, joka on Pietarissa, Kafka ilmoittaa kirjeessä tälle kihlauksestaan, hänen isänsä mielestä poika tällä tavalla rikkoo ystävyytensä tämän kanssa, käsittäisin, että isä on itse asiassa kihlausta vastaan. Tämän ystävän isä sanoo olevan tuhat kertaa paremman kuin tämä kertomuksen päähenkilö, hänen poikansa. Isällä on henkinen yliote poikaan, hän kohottautuu vuoteestaan, johon poika on yrittänyt häntä peitellä, sanoo vaimonsa, pojan äidin antaneen hänelle voimaa, käy kimppuun, ei voi tietenkään tappaa, mutta tuomitsee poikansa kuolemaan, tämä tekee työtä käskettyä, ja hukuttautuu järkyttyneenä isänsä tuomiosta. Pojan huuto, kun hän hukuttautuu, on paljon puhuva. " Liebe Eltern, ich habe doch euch doch immer geliebt". Arvoitus on novellin lopettava lause. "In diesem Augenblick ging uber die Brucke ein gerade unendlichen Verkehr." Mitä Kafka tarkoittaa tällä taukoutumattomalla liikenteellä sillalla lopulta aikuistumattoman pojan kuolinhetkellä, lause on unen maailmoista, Freud voisi olla siitä myös kiinnostunut, mutta ehkä se kuvaa vain muiden elämän jatkumista kaupungin loputtomassa kiireessä. Isähahmo on tässä jotenkin pelottava, kun hän tuomitsee poikansa kuolemaan, siinä elää jotenkin mukana, Das Urteil on Die Vervandlungin (Muodonmuutos) ohella ehkä Kafkan tunnetuin novelli. Muodonmuutoksessa päähenkilö muuten herää aamulla ihmisenkokoisena kovakuoriaisena. Ehkä luen senkin uudelleen taas joku päivä, se on vähän pidempi.

Aamulla kun oli vapaavalintaisten sunnuntailukemisten vuoro, klikkasin netistä Nietzsche Sourcen ja siitä Also sprach Zarathustran, ja luin tästä, kuten usein ennenkin, vain osan Zarathustras Vorrede, ja Die Reden Zarathustras sai jäädä vain muutamaan osioon. Suurin syy tähän taipumukseen lukea tätä alkupolta on sen selkeys, se on kuin suuren näytelmän esipuhe, mielikuvituksesta kumpuavine henkilöineen, ja myös tehtävänasettelunsa puolesta. Myös kieli on selkeämpää, Zarathustran opetuspuheissa se käy vaikeaksi, joskin se on ilmeikästä.

Zarathustra on vuorella, filosofian auringon alla, saa tältä tiedon, ja tämän tavoin haluaa tuoda ihmisille yltäkylläisyydestään sanoman, se on profetia ilman jumalaa, profetia itsekasvatuksesta yli-ihmiseen, mikä on julistajaksi muuttuneen erakon pääsanoma, mutta hänellä on sanottava vähän kaikesta maan ja taivaan välillä, välillä kirves tuntuu iskevän kiveenkin, mutta kipinät, jotka sinkoilevat, ovat vailla vertaa.

Nietzsche kuitenkin jo esipuheessaan Zarathustraan tuntuu aavistavan kohtaloansa, hän sanoo, että hänen mielensä tuntuu rakastavan täältä poispäin lähtemistä, ja hän pyytää ylpeyttään, jonka hän kuvaa kotkaksi, lentämään pois hänen alkavan hulluutensa myötä, sillä hänen viisautensa, hänen käärmeensä, viisain eläin maan päällä, on hänet myös jättänyt.

Pääsin taas mielilukemisessani, Septuagintassa, yhden kokonaisuuden loppuun. Viimeinen kuninkaiden kirja, Regnorum IV Septuagintan jaotuksen mukaan, tuli luetuksi loppuun, loppu tuli myös Israelin valtiolle, Jumala heitti sen pois kasvojensa edestä, kuten se pyhässä kirjassa ilmaistaan. Regnorum IV, kuten usein aikaisemmatkin kuninkaiden kirjat, on vähän luettelonmainen. Ilmoitetaan uusi kuningas, koska tuli valtaan, tekikö hyvää tai huonoa herran silmissä, sitten lyhyesti valtakunnantapahtumia. Yleensä katsotaan,että epäonni valtiossa johtuu jumalattomuudesta, jotenkin tuntuu kuitenkin, että esim. valtakunnan loppuun oli enemmänkin syynä mahtikuningas Nebukadnessar, kuin pelkät uskonasiat. Toki henkisen selkärangan menettäminenkin on paha juttu, mutta voimakas tendenssihän raamatun kirjoissa on selitellä tapahtumia Jumalan näkökulmasta.

Nyt kun tämä kokonaisuus on ohi, täytyy valita uusi, nyt olisi kaksi päävaihtoehtoa, molemmat nykyraamatussa apokryfikirjoja, Sofia Salomenoos ja Sofia Sirakh. Onko väliä, kumman ensiksi luen, kun ajan kanssa menee molemmat? Nämä ovat suomennetuilta nimiltään Viisauden kirja ja Sirakin kirja, ehkä otan Viisauden kirjan ensimmäiseksi, sikäli mielenkiintoista, että apokryfikirjat ovat mulle harvinaisempaa kauraa.

Kuuntelin ja luin rinnakkain Friedrich Nietzschen Also sprach Zarathustran ensimmäisen kirjan, näitä kirjoja on teoksessa neljä.

En jaksa hehkuttaa Nietzschen suuruutta, onhan hän melkoinen runoilija, mutta on altis monenlaisille tulkinnoille, ja jo tässäkin kahden päivän urakassa tuntui tulevan yliannos. Miehen pääsanoma tuli selväksi, Jumala on kuollut, yli-ihmisen tulisi ottaa tämä asema, luoden oman moraalinsa, kaiken pohjana on lopulta käsitys vallantahdon kaikenkattavuudesta, ennen valta oli Jumalalla, kärjistäen voisi sanoa, että Jumala täytyi tappaa tässä opissa, jotta parahultainen ihminen voisi temmeltää vapaasti, vailla mitään muuta moraalia, kuin mikä sopii hänen vallantahtoisiin suunitelmiinsa. Ehkä sopii olla kriittinen Nietzschelle, kun hän itse oli kriitinen niin montaa hyvääkin asiaa kohtaan. Ajattelin tutkistella Nietzscheä kaksiviikkoisen pitääkseni vapaata muusta opiskelusta, parempi viettää vapaa-aikaansa lukemalla filosofiaa monipuolisemmin. Nietzsche on kuriositeetti, ainakin elämänfilosofina, hän on liian ristiriitainen siinä, mitä ihmisen pitäisi oikeastaan tehdä, hän kyllä opettaa, mutta en tiedä ostaako kukaan muu kuin murrosikäinen hänen oppiaan kokonaisuutena, hyviä huomioita häneltä löytyy, ja kuten sanottu, hän on runoilija, jotka, kuten hän itsekin totesi, valehtelevat paljon.

Lueskelin jonkinaikaa Schopenhauerin pääteosta, tarkemmin sen ensimmäistä osaa. Turvauduin englanninkieliseen käännökseen, Kirja löytyi Gutenbergistä, siellä muutakin tältä filosofilta.

Teoksen nimi englanniksi The Worl As Will And Idea, ajattelin kunnianhimoisesti lukevani mahdollisesti Schopenhauerin pääteoksen kokonaan, mutta pian paljastuikin, että teksti on varsin helppoa, ei nyt ihan filosofian kansakoulusta, mutta kuitenkin hitaasti etenevää, teesejä selitetään tavattoman kauan. Filosofia oli tuolloin vielä nuorta, mutta pääsyy tekstin väljähtyneisyyteen on mahtava sivumäärä, kun pääteoksessa neljä 500-sivuista osaa, olisi luvassa 2000 sivua jaarittelua , ei houkuttele.

Äänikirja-tekstiversiona ehdin Nietzschen Also sprach Zarathustrann toisen kirjan loppuun. Täytyy lukea, ja kuunnellakin kun joskus on aiheen valinnut, nyt valitsisi varmaan toisen aiheen, mutta aiheita ei kannata vaihtaa, joutuisi aloittamaan lähes nollasta, harvalla opiskelijalla on oikeasti varaa siihen, kyllästyminen ei ole mikään syy vaihtaa aihetta. Mutta itse Nietzscheen, ja Näin puhui Zarathustran toiseen kirjaan, siinä on puolet julistusta ja puolet kielikuvia, ja ilmaisuja, joilla on vain lähinnä taiteellista arvoa. Julistuksesta hänessä korostuu filosoinen puoli, kirjallista arvoa on taiteellisilla ilmauksilla, julistukseen on helpompi ottaa kantaa, eräs tutkija on tulkinnut NIetzschen tuotannon porvarilliseksi tragediaksi. Sosialismia onkin turha hakea Nietzscheltä. Hän tykkää, että yksinäisyydessä löytyvät parhaat ajatukset, ei lauman vietävänä. Itse asiassa siellä missä kansa ruokailee, alkaa kaikki haista. Fliehe in deine Einsamkeit, wo die frisse Luft weht, hän julistaa, tämä on myös, ja ennenkaikkea, individualsitista elämänfilosofiaa, on kirjoituksia, jotka käsittävät rahvasta (Gesindel), onhan latinankielinen sananlaskukin "nihil est ingertius vulgo" (mikään ei ole epäluotettavampaa kuin rahvas), jota tosin Nietzcshe ei siteeraa, sen sijaan hän tekee pilaa, tai ainakin saa näyttämään naurettavilta tavanomaisesti hyvinä ja toivottavina pidettävät jalot ajatukset, etenkään hän ei pidä säälistä, mistä hän on ehkä Jumalan kieltämisen ohella kuuluisin. Itseä nämä molemmat seikat Nietzschessä etovat, en näe Nietzscheä porvarillisena tragediana, vaan eräänlaisena saksalaisen aatekehityksen äärimuotona. On kuitenkin huomiotava, että hän kirjoitti ennen maailmansotia, kun tarkastelee hänen lausumiaan yksilön tiestä korkeimpaan täydellisyyteen, missä sodallakin on oma merkityksensä. Hän toivoo pikemmin lyhyttä kuin pitkää rauhaa, myös mielummin voittoa kuin rauhaa, tämä sodan ihannointi tuo tietenkin mieleen natsit, mutta Nietzsche ei uskonut, että hänen oppinsa sopisi suurile kansanjoukoille. Nietzsche kasvoi, ja tuhoutui oppinsa mukana, maine, jota hän kaipasi, tuli kuoleman jälkeen. Ottaako häneltä oppia, paras olla varovainen, lähellä on myös hämähäkkien luola.

Illalla menin netissä arabialaisen musiikin kautta sankritin kieleen, tuttua Bhagavad Gitaahan minä, en hallitse muuta sankritiksi, enkä kyllä ymmärrä Gitastakaan mitenkään kaikkea, mutta enemmän kuin auttavasti.

Bhagavad Gita, sankrit resitation and text, oli Youtubin videoiden nimi, aloitin neljännestä laulusta, ja seitsemäs oli viimeinen. Vähän pohjia vaatii,kun tässä tekstiä ei ole käännetty, mutta jollekin saattaa vaikuttaa sitä eksoottisemmalta.

Zarathstra löytyy englanninkielisenäkin äänikirjana. Thus spoke Zarathustra, kuunnellut sitä kolme varttia, mutta lukenut samalla netistä saksaksi. Sikäli hyvä, että jos joku sana on vaikea, jommasta kummasta kielestä sen tietää. Kuten sana Das Schluppenthier, ei heti ehkä tiedä, että saksankielinen sana tarkoittaa lohikäärmettä. Englanninkielinen Dragon tutumpi. Monella tavalla tätä vaikeaa, runollista, teosta opettelen, ei ehkä tarvis lukea kuin suomeksi, mutta jos se on kriteeri, ei kohta tarvis mitään muutakaan.