Viron kielessä on sanonta "hulgassa hubasem, seltsissä segasem". Suomeksi sen kai voisi kääntää ilmauksella että mitä enemmän porukkaa, sitä mukavampi meininki.

Harvemmin jos koskaan meitä Ukkokullan kanssa kaksinpurjehduksella naurattaa niin paljon kuin tänään. Muukin kuin se Pikselin fallin (=purjeen vetonaru) päällä istuminen, jolloin siis Ukkokulta joka kiskoi toista narua veneen toisella laidalla, alkoi epäillä että koko hieno rullapurjesysteemi on epäkunnossa. Ongelma poistui oitis, kun P. nousi seisomaan.

Retkisaaremme rannassa tavatut tutut venemiehet katselivat kovin pitkään ja naurusuin seuruettamme. Tai ehkä sittenkin sitä toscapiirakkaa?

Oli meillä aikomus harrastaa kulttuuriakin, mutta aikomukseksi se jäi. Espoossa on avattu saaristomuseo; vanha kalastajatila jossa sen viimeinen asukas, tarmokas vanharouva, sinnitteli ihan yksinään korkeaan ikään asti. Kaverin kertoman mukaan talo ja sitä ympäröivät piharakennukset ovat siinä kunnossa, mihin vanharouva ne jätti 1970-luvulla eli luvassa olisi ollut ainutlaatuinen aikamatka. Valitettavasti se siirtyi seuraavaan suveen.

Kävi nimittäin niin, että Motskun juna pysähtyi aamulla jonnekin tiettömälle taipaleelle (no rautatie siellä sentään oli). Seurasi kiivasta WhatsApp-viestien vaihtoa, ja aikataulu alkoi jo heti aamupäivästä heittää niin paljon, ettei museolle uskallettu mennä. Ehkä jo ensi kesänä saatte raportin ko. kohteesta?

IL oli täysin oikeassa. Viime yönä nukutti niin meren perusteellisesti.

Lähtökohta oli hidasteinen. Junalla on aikataulu, joka ei jousta kuten eläkeläinen toivoisi. 300m:n automatkan jälkeen oikea käsi haroi oikeaa korvaa, joka kyllä oli paikallaan. Siitä vain puuttui keinotekoinen korva. Yritin peruuttaa huuruikkunaista autoa, vasen takapyörä alkoi lonksahtaa. Oja. Jätin auton siihen ja juoksin, siis todella juoksin, 150 m sujui vaan enpä katsonut sekuntikellosta, miten sujui.

Ulkokorva kädessä kaasutin reippaasti, ajoin suurinta sallittua, asemalta löytyi parkkipaikka ja junaan! Ennen Hämeenlinnaa kuului tuhahdus ja klingahdus, kapteeni kertoi, että junan peräpäässä ollut "veturi" ("työntyri?") oli tussahtanut ja että hän menee hetimin tarkistelemaan ja tirkistelemään.

Suomalaiset ystäväni vaunussa eivät osoittaneet ilmeelläänkään isompaa kummastusta tai harmistusta. Mietin, liekö tämä arkipäivää. En ole junan suurkuluttaja.

Puolen tunnin sisään kuului useita vr:n pahoillaolokuulutuksia, mutta kunnioitukseni kapua kohtaan nousi pinnan yli, kun juna alkoi taas liikkua. Kaput eivät ole mitään turhia miehiä, sen tuli päivä muutenkin näyttämään!

Pitkästysoloani mitääntekemättömyydessä helpotti huomattavasti IL:n saatavillaolo. Kävimme mielenkiintoista votsappikeskustelua. Kartoitimme mahdolliset ukkosmyrkyt, IL:n pitsialkkarivaraston, medihelin poikien silmien värit, saarten mustikkatilanteen jne.

Dickersbyn jälkeen tuli Böle, jossa Tiinuliinu ja Pikseli näkyivät pieninä pisteinä, mutta ihan tunnistettavina. Sitä tunnistettavimpina, mitä lähemmäksi toisiamme päädyimme tällaisessa valtaisassa asema- ja rataviidakossa.

Jälleennäkeminen oli riemuisa. Uusi kapu odotti taksikuskin hartaudella tyylikkäässä punaisessa ylävartalon peittävässä purjehdusasussaan.

Valitettavasti nyt on pakko lopettaa, kun uudet seikkailut odottavat.

Runsassanaisena on joskus vaikea päästä alkua pidemmälle. Jos joku lukee että runsassa-naisena, siitä vaan!

Jatkan tarinaa, kunhan tämän päivän kulkureitit on merkitty ikiomaan merikarttaan. Erikoiskääpiöterkut 125 cm -IL:lle !

Eipä oo kesätaukoni aikana Arvon Rouvien vauhti ollenkaan hiipunut?

Oi jos oisin saanut olla mukana......

Jos sais kerran reissullansa Mukavia Rouvia Halata....

Oishan se paljon mukamukavampaa reissusta kotia palata....

Torstaina suuntaamme auton keulan kohti eteläistä Suomea. Ensin mökkeillään yks yö Evijärvellä. Sitten Salon laitamilla veljeni luona. Lauantaina todistetaan Ystäväni tyttärentyttären avioituminen Kirkkonummella, yöksi taas veljen huusholliin. Oletettavasti sunnuntaina nokka kohti pohjoista! Tarkoitus ehtiä maanantai-illaksi Napapiirin tuntumaan lentopallolle. Mukavaa viikkoa kaikille!

Onko kukaan enään punninnut/merkkaillut syömisiään? Kesäkurpitsasta laitoin kyselyä ruokatiimille. Fineli.fi mukaan samoin kuin kknkin kpl iso ja keskikoko antavat koostumukseen myös rasvaa, mutta jos syötän 100g tai yli näyttää kesäkurpitsa antavan koostumukseksi vain hiilareita ja proteiinia 75 / 25%. Tiimi ei ole vielä kommentoinut. Kuka kertoisi, minkä painoinen on normaalisti iso ja mikä on keskikokoisen kesäkurpitsan paino? Tyttäreltäni sain melko ison, painoi 1522g. Jostain resepteistä ja ohjeista sain käsityksen, että oikein isot eivät olisi käyttökelpoisia eikä edes hyvän makuisia. Tuosta saamastani (melko isosta )olen leikkonut siivuja leivän päälle, enkä ollenkaan moiti makua.

Isla, kiva kuulla sinusta. Näen vaahtoavan meren ja kaksi merenneitoa käsi kädessä...

Suuntuntuma on minun tapani tutkia, onko joku asia hyvää vai ei. Luulen, että niin toimittiin ennen nettiaikakautta. Iso kesäkurpitsa odottaa terassilla. En tiedä yhtään syytä, miksi se ei olisi hyvä.

Yritän palata maanantaihin. Jäin Bölen asemalle kahden rouvaksen ja yhden herraksen seuraan.

Haimme puuttuvan osion ja odotin mieli kihelmöiden, millainen paatti minua odottaisi. Bestiksen poika oli jonkun aikaa veneenrakentaja, purjeveneenkin taisi väsätä. Siinä opin arvostamaan entistä enemmän puukädentaitoa.

Niinpä ihastuin kaikkiin puupintoihin samalla tietäen, että juuri ne teettävät eniten ylläpitotyötä. "Tupperware"-veneiden kevätkäsittelyyn ei ehkä tarvita kuin painepesuri?

Olin muuten ensimmäistä kertaa vesillä koko kesänä, jos uimista ei lasketa. Merellä en ole ollut koskaan aiemmin kuin kerrostaloissa.

Punaisella vaijerilla nostettaisiin punainen purje. Harmi, että se ei ollut käytössä. Ehdin mielikuvata siihen pääkallon ja sääriluut ristiin. Samalla näin raitapaidoilla päähuivit ja mustat silmälaput, kapulla koukkukäden. Ainakin kolme pientä tykkiäkin olisi mahtunut.

Ruuti sentään löytyi siinä vaiheessa, kun päädyimme puhumaan metsästysaseista ja siihen liittyvästä muusta varustuksesta. Jos minua puetettin mustiin niin IL:n garderouppi oli nahkaa. Pisteenä iin päällä oli rinnan yli menevä panosvyö...

Sinänsä en ihmetellyt muiden huikeaa kiinnostusta heitellä levykkeitä metalliketjuja helisevään koriin. Metsästyshän vaatiin tarkkaa silmää yhdistettynä oikeaan kädenliikkeeseen. Kaupunkilaisilla lienee käsitys, että joka asiasta pitää kilpailla? Miksi? Minä nautin kimmeltävän meren ja kakkivien kanadanhanhien kuvaamisesta. Niitä ei ole kotimaisemissa. Vain kakkivia kurkia.

Jos haluatte tietää, niin IL:n mökillä on lautoja. Miten se liittyy purjehtimiseen? Ei mitenkään. Meillä ei ollut ponnulautaa, jota pitkin merirosvot kuljettiin silmät ja kädet sidoittuina meren uumeniin.

Hämmentyneimpänä katselin kaikenlaisten köysien kiristyslaitteita. Pysyykö se varmasti siinä, kun tuulenpuuska poksauttaa purjeen toiselle reunalle... En ole koskaan kuullut kerrottavan, miten monta kaulaa tai päätä purjeen alapuu on murskannut. Sen sijaan ekaa kertaa oivalsin, että se on enemmän kuin mahdollista ja aloin kunnioittamaan entistä enemmän merenkulkijoita. Senkin opin, että pilvet luovat tuulta.

Tuuli onkin merkillinen voima varsinkin merellä. Ne ison luistimen näköiset yhden hengen liukumisvälineet, joiden oikean nimen IL jo kertoi, olivat varmaan nuorten miesten häppyhärveleitä. Happamia, sanoo mummukettu.

Mikä jäi eniten mieleen, oli kysymys jossain vaiheessa. Eihän tuollaisessa kokemuksessa revitä asioita irti toisistaan! Eikä kokemusmaailmaa pysty sanoin kuvaamaan kuin murto-osiltaan.

Nuivimmin sanottuna matka oli erilainen, monin tavoin opettava, hullunhauska, maistuva. Sitä sydämeen jäävää elämystä ei edes viitsi yrittää maalata. Se pysyy siellä, minne se on talletettu. Sen osasia ehkä käytetään mahdollisessa jatkoelämässä. Sen kautta vähän ymmärtää, mitä on irtautua arjesta olemisen kauneuteen tai myrskynsilmän vaatimaan rauhalliseen taidollisuuteen.

Ei, en osaa kuvata. Parempi mennä katsomaan, löytyykö peltotilkusta yhtään perunaa.

Motsku, löytyikö perunoita? Ja ihanaa kuulla Islawislasta! (en varmaankaan tuota muistanut aiemmin sanoa)

Tulin tällä kertaa tänne ällistelemään tapausta, josta jo FB:ssä kerkisin kertoa, mutta kannattaa se kertoa täälläkin. Nimittäin parjattu julkinen terveydenhuolto ei edelleenkään ole kohdallani osoittautunut epäystävälliseksi ja tehottomaksi, kuten sanomalehtien yleisönosastot ja pitkiksi venyvät somekeskustelut väittävät.

Viime vuonnahan olin ihan ihastuksissani kaikkiin niihin valkotakkeihin, jotka katkenneen jalkani ympärillä pyörivät, mutta tällä kertaa siis näin:

Kävin eilen apteekissa ostamassa reseptini viimeisen pakkauksen tyroksiinia (kilpirauhaslääke). Ystävällinen farmaseutti kysyi, uusitaanko resepti. Sanoin kyllä.

Tänään sain tekstiviestin Kalasataman uuden terveysaseman lääkäriltä. Hän oli huomannut, että arvoja oli mitattu viimeksi vähän yli vuosi sitten ja kertoi kirjoittaneensa siinä samantien reseptiä uusiessaan laboratoriolähetteen, jonka voisin käyttää mulle sopivana ajankohtana. Kiittelin tekstarilla.

Eivät nyt vaan sotkisi systeemiä sillä sotella!

Oman kokemukseni mukaan, josta toki on parikymmentä vuotta, yksityinen lääkäri + julkinen sairaala toimivat hyvin yhteen. Kävin yksityisellä gynekologilla, joka todettuaan leikkaustarpeen kirjoitti passituksen TAYS:iin (olin juuri muuttanut Tampereelle), jossa minut leikattiin. Maksoin sairaalassa olosta julkisen puolen hinnan ja kaikki sujui todella hyvin. Teillä, joilla saattaa olla enemmän/tuorempaa kokemusta, osaatte varmaan sanoa, jotta toimiiko tämä yhä näin? Ja ellei toimi, niin miksei? Sote sisältää kansalaisten keskuudessa pelkästään huonoja ratkaisuja siitä huolimatta, ettei kukaan vielä edes tiedä, mitä sieltä on tulossa. En millään jaksa uskoa, että soten tultua käyttöön, joiltakin ihmisiltä loppuisi kaikki hoito. Sellaista kuitenkin saa jatkuvasti lukea somessa ja lehtien mielipidekirjoituksissa. Meillä on tähänkin asti ollut julkinen ja yksityinen sairaanhoito ja mikäli yksityiseltä puolelta tulee soten myötä saamaan saman hoidon samaan hintaan kuin julkiselta puolelta, niin mikä siinä on niin kamalaa? Minä aion ainakin rauhassa odottaa, että sote alkaa enkä rupea stressaamaan itseäni jonnin joutavalla spekuloinnilla.

Luin kiinnostuneena IL:n, Pikselin ja Motskun purjehdusreissusta Tiinuliinun ynnä ukkokultansa Ebba-veneellä. Kaikesta päätellen retki oli sangen onnistunut eikä kenenkään pääkään murskaantunut purjeen vaihtaessa puolta Purjehtimisessa on puolensa helteellä, kun merellä ilma aina liikkuu eikä tunnu yhtä tukalalta kuin maissa.

Me olimme eilen pitkästä aikaan kuntosalilla jumpassa. Olisimme menneet kyllä maanantainakin, mutta kun emme olleet maisemissa, vaan osallistumassa meirämmiähen vuotuiseen opiskelijakaveritapaamiseen Hyvinkäällä sunnuntaista maanantaihin.

Sunnuntaina vietettiin rautatieläispäivää ja sen kunniaksi vierailimme Suomen Rautatiemuseossa, jossa pääsimme ihastelemaan mm. ainutlaatuista keisarin junaa, jollaista ei liene missään muualla. Siinä oli hienoilla erivärisillä silkkikankailla sisustettuja vaunuosastoja niin keisarille kuin keisarinnallekin ja olipa siellä ihan nykyaikaisen näköinen vessakin. Mahtoikohan sanonta "toimii kuin junan vessa" päteä jo 1800-luvulla?

Näimme käsikäyttöisen kääntöpöydän toiminnassaan ja monia hienoja höyryvetureita sekä erilaista junamaailmaan kuuluvaa rekvisiittaa. Siellä olisi ollut mahdollisuus myös lyhyeen resiina-ajeluun, mutta erityispäivän johdosta paikalla oli paljon ihmisiä ja jono oli melkoinen. Siellä oli paljon pienehköjä lapsia selkeästi isovanhempiensa kanssa ja oli hauskaa seurata lasten intoa. Yksikin pieni poika oli päässyt dieselveturin ohjaamoon veturin siirtyessä kääntöpöydälle ja oikein huvitti, kun poika heilutti kättään katselijoille suuren maailman tyyliin

Muutenkin tapaaminen meni mukavasti, vaikka sieltä puuttuikin monia sellaisia, jotka ovat yleensä aina mukana. Yksi kuului olevan ankeriaanpyynnissä ja toinen muuten vain jatkaa mökkeilyään. Monilla on vielä aika pieniä lapsenlapsia, jotka tunnetusti aiheuttavat paljon haittaa normaalille sosiaaliselle elämälle

Yövyimme hotelli Sveitsissä, joka on entinen Rantasipi, mutta nykyään ihan yksityinen kylpylähotelli. Rantasipillä meni vuosia huonosti ja kun se lopetti, hotellitoiminta oli pari vuotta katkolla, kunnes nykyinen omistaja sen osti ja kunnosti. Liikevaihto tulee kuulemma pääasiallisesti erilaisilta ryhmiltä, mutta tarkoitus olisi kuitenkin saada hotelli nostettua varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Meirämmiäs muisteli käyneensä melko ahkerasti Rantasipin yökerhossa, mutta sellaista nykyisessä ei ole lainkaan eikä heillä ole aikomusta yökerhoa alkaa pitääkään. Läheisessä metsikössä on seikkailurata, jossa käy yrityksiä TYKY-päivillä yms. ja tietenkin talvella sitten avainasemassa on laskettelu.

Ruoka oli hyvää ja palvelu kohdillaan. Jälkiruokana olleista ohukaisista tosin puuttui kokonaan suola eikä suolaton ohukainen maistu millekään. Annoin siitä kyllä ystävällistä palautetta. Huoneet olivat siistit ja hintaan kuului sauna ja allasosaston käyttö. Maanantaina sitten lähdimme vielä aamupäivän puolella köröttelemään kotia kohden.

Nyt sitten seuraava reissu onkin Tonavan risteily, jota odotan innokkaasti. Kävimme eilen ostamassa bussiliput yöllä klo 1.20 lähtevään linja-autoon. Ei varmaan minulle ole vaikeaa, kun en muutoinkaan juuri ennen yhtä nukkumaan mene ja ainahan bussissa voi sitten torkahtaa. Kone lähtee klo 6.10, joten olemme melko aikaisin perilläkin.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille

Mennan kysymykseen yksityisen ja julkisen yhteistyöstä meillä hyviä kokemuksia.
Mies kävi talvella yksityiselle keuhkojensa takia, keuhkokuume ja lääkitys. Lääkityksen jälkeen taas uusiutui. Yksityinen laittoi lähetteen keskussairaalaan ja nopeasti mies pääsi jatkotutkimuksiin ja hoito siirtyi keskussairaalalle.

Meillä talo täynnä pieniä ihmisiä. Tytär hän on ollut meillä työharjoittelussa ja vilperi 5v mukana.
Tänään tuli yöksi bonustytär kahden lapsensa jotka 3v poika ja 3kk tyttö.
Joten ääntä riittää kun viisi vilkasta tenavaa ja yksi sylivauva. Aikuisia on neljä ja kaksi teiniä.

Mies pesee perunoita ja minä kohta paistellen broiskunpihvejä.

Alkaa hieman hirvittää kun 1.5 viikon päästä Pargan reissu edessä ja sinne luvattu +30 oikeastaan joka päivälle. Jotenkin kuuman kesän jälkeen ei innosta.
Minulle käy tosin aina niin kun matka lähenee niin ei huvittsisikaan lähteä. Onneksi kun oven laittaa perässään kiinni niin nautin jo täysin siemauksin. Ennen lähtöä on aina niin paljon tehtävää ja muistettavaa.

Mukavaa päivää

Nyt on oltu purjehdustreeneissä! Skuutti, venda, jiippi ja monet muut oudot sanat tulivat tutuiksi. Minä en suinkaan purjehtinut, vaan istuin mukavasti aallonmurtajalla Nuottaniemessä rupattelemassa muiden vanhempien ja isovanhempien kanssa. Isompi kiljukaula on harrastanut keväästä asti purjehdusta ja kaksi tuntia hän harjoitteli toisten poikien kanssa kryssimistä, helmimuodostelmassa menoa ja vaikka mitä.

Ohjaajat karjuivat kumiveneissään ohjeita, tosin hauskan kannustavasti, eikä kenenkään jolla kaatunut kovassa tuulessa. Kiljukaula purjehtii Zoom8.lla, koska on liian pitkä optimistijollaan. Ihaillen katselin, kun poika kokosi veneensä ja purki sen taas treenien jälkeen.

Pienempi kiljukaula oli sen aikaa kaverinsa ja tämän isän kanssa kalastamassa ja melkein oli saanut kalan!

Maanantaina minulla on taas poikien vahtivuoro ja purjehdustreenit. Nyt ymmärrän jo ottaa termariin kahvia ja villapaidan kassiin. On tämä vaan hauskaa oppia uusia asioita, vaikkakin vaan termistöä. Tiinuliinun Ukkokulta, ensi kerralla sitten loistan sanastoni kanssa!

Onpas täällä hiljaista!

Eipä silti, niin meilläkin. Kellumme retkisaaren rannassa muutaman kanssaveneilijän seurassa. Osa taitaa torkkua, jotkut juttelevat laiturin mutkassa, yksi pariskunta selvittelee verkkojaan joihin kuulemma yön aikana on jotain tarttunutkin. Me emme viitsineet lähteä kalastamaan, vaan istuimme iltaa avomeren puoleisella lämpimällä kalliolla auringonlaskua ihaillen. Hämärän hiipiessä palailtiin veneelle ja korkattiin kuohuviini; istuttiin, juteltiin ja lueskeltiin, syötiin jotain pientä.

Ilmassa on selkeästi jo syksyn tuntu; auringonpaiste ei keskipäivälläkään ole enää pistävä vaan lämmittää lempeästi.

Matkoja tuntuu olevan ohjelmassa yhdellä jos toisellakin foorumilaisella. Mennan Tonavan-risteily on varmaan hieno, menettekö Wienistä Budapestiin vai päinvastoin? Japenalta pitää kysyä, missä on Parga?

Mullakin on pientä reissuamista luvassa (ja tietysti myös ukkokullalla... "Hulgassa hubasem"). Lähdemme keskiviikkoaamuna kiertelemään Venäjän Karjalaa suuresti fanittamani kirjailija Olavi Paavolaisen 75-100 vuoden takaisissa jalanjäljissä. Bussiretki, erään lehden lukijamatka, ketään muita ei tunneta mutta eiköhän tuolla viisi päivää pärjättäne.

Dasvidania vai miten se meneekään? Helsinki hiljenee; itse asiassa ihan lystiä pistää viideksi päiväksi puhelinkin kiinni - ainakin näiden somesovellusten osalta.

Mukavaa matkaa myös muille lähtijöille, kivaa viikkoa kotinurkille kans!

PS. IL - varo vaan ettei purjehduskärpänen pistä sinuakin!

Parga on Manner-Kreikassa, ylhäällä länsirannikolla.

Kävin tyttärien kanssa katsomassa sen Mamma Mian toisen osan. On kyllä ihana hyvänmielen elokuva ja kyyneliltä en välttynyt. Tyttärelle sanoinkin ennen elokuvaa että unohdin ottaa sateenvarjon eiku siis nenäliinan. No Ei se sateenvarjokaan huono olisi ollut, sen verran kyyneleitä varsinkin lopussa.
Mamma Mia laulun tullessa oli ihan pakko laulaa mukana. Nuoruuteni olen elänyt 70-luvulla ja Abbaa ihailin. Olisi kyllä välillä mieli tehnyt tanssia, miltähän sekin olisi näyttänyt

Oli myös ihana ajatella että reilun viikon päästä olen niissä maisemissa.

Iltauinnilla kävin elokuvista tultuani.

Ai niin tein tosi hyvää Moskovan pataa tänään, laitoin naudan tilalle hevosta. Kaikille maistui, oli ulkopaistista joten haudutin neljä tuntia uunissa. Liha suorastaan suli suussa.

Nyt nukkumaan. Öitä.