Hei Ihanaiset,
minun ei tarvitse isäntää houkutella tanssikursille hän kun on meistä se innokkaampi tanssija . Ollaan yhteisten 30v aikana osallistuttu useammallekin tanssitunnille mutta kummasti ne uudet kuviot aina unohtuvat ja palataan niihin vanhoihin jotka ovat jo luutuneet selkäytimeen . Tulee meille aina välillä vähän riitaakin, kun jokin uusia asia ei vaan suju niin aina on vika toisessa . Yksin tanssiakin on mukavaa, käydään aina torstaisin bailatinotunnilla jossa isäntä on ainoa mies ja saa aina huomiota ja kehuja ... pöh, kuhan vähän tepastelee .

Herkätsielut jättäkää seuraava väliin.
Eilen synttäreillä tytär oli leiponut vaikka mitä ihania herkkuja ja minä nautin pöydän antimista, join lisäksi kaksi kuppia kahvia. Tuli liikaa sokeria ja kofeiinia, yö oli sitten sen mukainen . Ravasin vessassa varmaan 10 kertaa, aamulla olin pyörryksissä ja vatsa sekaisin. Kaksi nuorempaa naistakin kertoivat, että nykyään kahvi illalla vie unet. Tytär sanoi, että hänellä kahvi turvottaa. En ole koskaan kuullut moista niin enkös illalla Verkkiksen ketjussa, olisko ollut Melluh, kertoi, että häntä kahvi turvottaa. Aina sitä oppii uutta ja ruvettiin miettimään, kun meitä vaivaa aina välillä kamalat ilmavaivat niin voisiko se johtua juomastamme toisesta kahvilaadusta, pitää seurata. Tulipahan taas juttu!

Kyllä on säät sekaisin, Espanjassa pyryttää lunta ja täällä nurmikot vihertää ja mustarastaat visertää. Huomenna vissiin taas pilkistää, nautitaan siitä.

Ihanaa kuulla sinusta pitkästä aikaa muori! Toivottavasti näkösi pysyy hyvänä vielä pitkään. Jotain hyvin tärkeää on puuttunut, kun ei sinun kirjoituksiasi ole näillä sivuilla näkynyt.

Meillä on vaihteeksi varsinainen pääkallokeli. Tiet peilijäisiä eivätkä mitkään nastat oikein tiehen pysty pureutumaan, eivät kenkien piikit eikä auton renkaiden nastat. Lumikinokset pihalla sulavat vesisateessa ja hiihtolatujen kunnossapito on tosi hankalaa niille, jotka sitä yrittävät tehdä.

Minä pysyttelen enimmäkseen sisällä. Autolla pystyn onneksi vielä ihan hyvin ajamaan (meillähän minä olen perheen kuski). Kuntopyörää poljen päivittäin, syön harkitusti, kirjaan syömiseni ylös ja paino on nyt vähän yli kahdessa kuukaudessa pudonnut yli 8 kg. Jouluna unohdin keventelyn, söin ja join mitä halusin, mutta muuten olen pitänyt hyvinkin tiukan linjan.

Välillä mietin miksi ihmeessä päästin painoni kipuamaan yli sadan kilon. Nuorena (oikeastaan vielä 40-vuotiaaksi asti) liikuin jatkuvasti paljon. Talvisin hiihdin ja luistelin, sulan maan aikoina pyöräilin, kävelin pitkiä lenkkejä, pelasin pesäpalloa ja sulkapalloa, joten silloin sain syödä mitä vain eikä painoni koskaan ollut yli 60 kilon.

Sitten vaan ote lipesi ja söin kuitenkin edelleen kaikenlaisia herkkuja: suklaata, rasvaisia juustoja, keksejä, vaaleaa leipää...ja viikonloppuisin nautin muutamia lasillisia punaviiniä. "Kun oli niin raskas työ.." Joopa joo. Selityksen makua, ajattelen nyt.

Mies tekee meillä joka päivä ruo´an ja on tietysti tässä ohella laihtunut saman verran kuin minä (eikä hänellä edes mitään ylipainoa mielestäni koskaan ole ollutkaan!!). Aamulla kaurapuuroa marjojen tai mustikkasopan kanssa, lounaaksi paljon kasviksia ja kanaa, kalaa tai rasvatonta muuta lihaa, välipalaksi hedelmiä, päivälliseksi kasviskeittoa, jotain laatikkoruokaa, aina myös jotan salaattia (porkkana-tai kaaliraastetta ananaksen/appelsiinipalojen kanssa, lehtisalaattia lisukkeineen, vesimelonia, milloin mitäkin...) Iltapalaksi vielä rasvatonta jugurttia marjojen kanssa. Ruisleipää syön kaksi-kolme siivua korkeintaan päivässä ja yhden siivun juustoa tai kinkkua niiden kanssa ja keitetyn kananmunan vähintään pari kertaa viikossa.

Minulle mies laittaa yleensä tomaattia, kurkkua, meloninpaloja jo valmiiksi lautaselle ( etten vain laista niistä) ja annoskoot olen yrittänyt pitää kohtuullisina. Nälkä ei ole missään vaiheessa ja silti paino putoaa tasaiseen tahtiin. Ruokajuomana on vesi tai miehen tekemä puolukkamehu.

Oho- tulipas nyt oikein vuodatus keventelyn saloista taisi olla ensimmäinen minulta näiden vuosien aikana, joten annettakoon anteeksi

Muuten elämä sujuu entisellään. Välillä tulee iskuja vasten sydäntä niin että ei tiedä miten niistä iskuista selviää. Sitten taas näkee auringon pilvien raosta, kuulee tuulen huminan ja ymmärtää, että tämmöistä elämä on: vuoroin surullista vuoroin onnellista, välillä tasaisen turvallista.

Ihanaa päivää itse kullekin.

Alla tämän aamuinen viestini Lapin sivulta. Mukavaa päivän jatkoa teille kaikille ja voikaa hyvin. Miekin voin hyvin, kunhan pääsen hieman lepoäileen rännimiesten lähdettyä. Heidän piti tulla jo eilen..... Aina ei kaikki mene kuten suunnitellaan.
Moiiii.

tänään kello 10:21
Poista viesti Muokkaa Lainaa
Juu... huomenet!

Aikainen herätys tänään, 7 soi kello, kun rännimiehet aikoi tulla aamusta. Tulivatkin vasta 8 maissa. Koiruli ei tykkää, kun aluksi hajoittavat taloa, vanhat rännit ensin pois ja sitten jossain vaiheessa uudet tilalle.

Päätä särkee. Väsyttää. Ulkona tuulee. Pakkasta ei ole yhtään.

Eilen kovaa / hyvää lentopalloa, hiki virtasi.

Paino pysynyt viikon samassa.

Yks päivä viikon sisällä, että kaikki pallerot vihreänä.

Eilen illalla tunnin lenkki koiran ja potkurin kanssa. Hidastelua ja nuuskuttelua pitkin matkaa, kuitenkin sain hien pintaan. Hyvä koiruli, kun tykkää myös juosta potkurin rinnalla. Mie en jaksa juoksemalla lenkittää, siinä potkuri apuna.

Loppu hyvä, kaikki hyvin.

Nuorin lapsenlapseni sai eilen ajokortin (erikoisluvalla kun on pitkät matkat kouluun ja harrastuksiin, marraskuussa viime vuonna täytti 17v.) .

Kuulumisiin!

Kiva kuulla sinustakin Islawisla
Minä olen myös täyttänyt nyt ruokapäiväkirjaa tunnollisesti ja vielä ei ole jäänyt yhtään punaista palloa. Keltaisia kylläkin... Olen myös yrittänyt hillitä makeiden syömistä eli kahvileivät yms olen lähes jättänyt. Jos joku tulee käymään (sisko viikonloppuna) otan leivonnaisia kuten muutkin, koska en halua tehdä itsestäni numeroa Olen huomannut, että mantelit/pähkinät sopii hyvin kahvin kanssa eli punnitsen joka päivä pikku annoksen, joita sitten rotustan kahvia juodessa. Jotenkin minä en voi kahvia juoda ihan ilman mitään

Lumi tuli ja meni. Viime yönä meillä oli +7 ja taas on maa mustana. En ole päässyt hiihtämään vielä ollenkaan. Tosin tuon selän takia en ehkä olisi kummosesti uskaltanutkaan, ehkä tasamaalle kuitenkin.
Hulavannetta olen yrittänyt opetella. Kaksi viiden minuutin pätkää päivässä. Ehkä palottelen sen vielä kolmeen lyhempään pätkään.... Mustelmia nimittäin on kyljissä kokoelma. Enää ei kuitenkaan satu pyörittäminen.

Korva on parantunut, eilen kävin lääkärillä luomen poistossa ja samalla hän syynäsi korvan. Nyt ei sitten saa mennä huomenna vesijuoksuunkaan, joten täytyy tyytyä kävelyyn. Pilateskin oli peruttu huomiselta, joten tämään viikon liikunnat jää aika yksipuoliseksi. Ei minusta ole kuntoilemaan itsekseni kotona

Olen nukkunut huonosti viime aikoina. Nukkumaan meno on pikkuhiljaa siirtynyt kohti keskiyötä ja sitten aamu yöllä saattaa heräillä. Aamulla sitten on pää kipeä ja nuhjunen olo. Kääk. Päivällä voisin ottaa nokoset, mutta sitten iltaunet häiriintyy ainakin minulla entisestään. Onnistuis ottamaan semmoset 10 min torkut, se olis mulle sopiva.

Japanin matkaa suunnitellaan kovasti, vaikka aikaa on kolme kuukautta. Ongelmana on vaan, että kaksi viikkoa tuntuu lyhyeltä kun olisi NIIN paljon paikkoja, joissa olisi kiva käydä. Ystävät Osakan ja Wakayaman suunnalla ovat jo ehdotelleet vaikka mitä kivaa. Osais vaan päättää, minne menisi. Miehelle sanoin, että ainakin yhteen Onseniin (kuumalähde kylpylään) haluan reissulla mennä. Puolivälissä reissua on sitten ne häät ja sen jälkeen pitäisi taas osata päättää, mihin loput viisi päivää käytetään. Mutta kivaa on suunnitella. Toivottavasti tämä uusi virustauti ei nyt leviä liikaa ympäriinsä, jotta sitä pitäis alkaa pelätä

Nyt taas piipahdan ompeluksien pariin. Pikku tilkkupeittoa suunnittelen pikku poikavauvalle, joka syntyi sukuun ennen joulua.

Makustelen Kivikasan viestistä "rotustella" sanaa, mainio! Ja miten hauskaa kuulla Islawislasta, JJstä ja muista!

Tapasin eilen Motskun pitkästä aikaa kasvotusten, terveisiä kaikille! Hänen tyttärensä asuu Hesassa, mutta oli reissussa ja Motsku ystävineen piipahti stadilomalle. Pääsin samalla eroon muutamasta kiljukauloille pieniksi jääneestä vaatteesta, Motskullahan on kolme pojanpoikaa kasvamassa.

Naapurinmies ja minä tuijotimme pöytää, joka oikeasti notkui toinen toistaan ihanimmista herkuista! Motsku oli luvannut tarjota lounaan, mutta en minä osannut kuvitellakaan, että se sisältäisi noin kaksikymmentä eri ruokalajia, joista suurimman osan raaka-aineet olivat rouvan kasvihuoneista, pihalta tai metsistä! Yritän muistaa ainakin osan: sukulaistädin (88 v.) leipomia karjalanpiirakoita, sillikaviaaria, kolmea erilaista salaattia, joista yksi herkullista appelsiini-punasipulijuttua ja toinen omatekoista rosollia, jossa oli vaikka mitä. Omien metsien hirvistä pataa ja oman maan perunoista muussia.

Minähän olen kiisseliaddikti, joten jälkkäriksi oli omapoimituista puolukoista jälkiruoka kermavaahtoineen. (kerran mökilläni Motsku oli tehnyt kiisseliä ja minä söin sen kattilasta yön aikana, tämä on tositarina). Sain pikkuämpärillisen mukaanikin sekä muovikassillisen muita herkkuja.

Välillä pyörittiin olohuoneen puolelle isolle sohvalle massujemme viereen ja myöhemmin juotiin kahvit sekä venytettin massuja karhunvatukkapiirakalla.

Ja entä ne meidän jutut! Naurettiin ikälisää vuosikausia ja varmaankin se massujen hytkyttäminen kulutti kaloreitakin. Puhuttiin mikromuovin kerääntymisestä ihmisen elimistöön ja todettiin, että jos kaikki mikromuovit poistettaisiin, niin laihduttaisiin vaikka kuinka paljon. Mehän lähetellään Motskun kanssa lähes päivittäin meilejä, mutta silti kuulumia riitti ja muutakin käsiteltävää. Motsku haastatteli Naapurinmiestä, kun eivät olleet aikaisemmin tavanneet ja Motskulla oli vain minun kertomani miehestä tiedossa.

Sattuneesta syystä ei syöty kotona iltapalaa ollenkaan. Kohta lähdetään mökille, sahatut pöllit odottavat siirtoa hakkuupaikalle.

Moi minultakin,

onpa tosi kivaa kuulla Islawislasta, Jumbojetistä ja Muorista! Voi kun JJ ja IW kirjoittaisitte useammin, teillä on aina niin hyviä ja viisaita ajatuksia!

Niitä takavuosina tulleita Muorin aamunavauksia (joita lukiessakin miltei hengästyi kun hänellä oli aina niin paljon puuhaa) olen kaivannut; aina kun avasi aamulla koneen, havaitsi että Muori oli ollut hereillä jo viideltä. Meikäläinenhän nukkuu nykyisin ainakin kahdeksaan jos vain mahdollista ts. jollei aamulla tartte mennä minnekään. (Muistan elävästi viimeiset 10 työvuottani, jolloin piti nousta kello puoli kuusi jotta ehti viimeistään kahdeksaksi töihin hyvänlaisen bussimatkan päähän, jos koiranulkoilutusvuorokin osui kohdalle ennen töihinlähtöä).

Kiva oli kuulla myös Motskun voivan hyvin. Häntäkin tässä on kaipailtu (en liene ainoa), mutta ihan ymmärrettävää on että ihmisillä on muutakin tekemistä joka joissakin tapauksissa ajaa foorumin edelle. Vaikka tää on kyllä tärkeä henkireikä ja kohtaamispaikka: muuan FB-kaveri kyseli, mitkä nettipalvelut tai somefoorumit kenellekin ovat tärkeitä, ja mä vastasin hetkeäkään miettimättä Kiloklubi.

Viimeisen viikon olen satunnaisten taidenäyttelykäyntien välillä istunut tietsikan ääressä melko tiiviisti: neljän Karjalan-matkan kuvakirja valmistui. Siihen tuli yli 400 kuvaa ja aikalailla tekstejä.

Idea on, että sitten kun Ukkokullan kanssa ollaan vanhoja (= vielä vanhempia kuin nyt jolloin me ei itseämme vielä vanhoiksi tajuta) eikä jakseta enää matkustaa, voidaan istua sohvalla ja muistella, missä kaikkialla on käyty ja mitä nähty. Olen luvannut tehdä myös kirjan kaikista Kanarian-matkoista eri paikkakuntien parhaat palat valiten, ja muistoteoksen tuonilmaisiin siirtyneestä setteristämme.

UK lähti eilen Inariin alkuperäiskansojen filmifestivaaleille ja mä jäin kuudeksi päiväksi kotiin porsastelemaan ihan itsekseni. Ei se mies kyllä mitenkään alkuperäiskansoihin kuulu, muuten vaan on asioista kiinnostunut, ja aikoo tavata pohjoisessa asuvia kavereitaan samalla reissulla. Minäkään en meinaa aivan koko aikaa kotona kököttää: tänään on isoäiti-iltapäivä ja kuoroharkat, lauantaina lähden Mikkeliin näyttämöpäiville. Katsomoon siis, ja samalla tulee osallistuttua sisarusten ynnä muun suvun vuotuiseen ns. kokoontumisajoon.

Koska ajattelin päästä helpolla ruoanlaitosta, työnsin eilen kalakukon uuniin kypsymään. Savolaiset esiäitini tosin olisivat kauhistuneet jos olisivat kyseisen kukon nähneet. Viime kesänä pyydetyt ja nyt pakastimesta ongitut ahvenet kyllä olivat ruistaikinan sisällä kuten kuuluu ollakin, mutta läskinpalat oli korvattu pekonisilpulla ja taikinaa ynnä täytteitä suojasi lasivuoka. Se estää kukon ”laulamisen” ts. jos taikinaan tulee uunissa reikä, täyte valuu ulos. Tässä versiossa se jää lasivuoan eikä uunin pohjalle.

Kahdeksan tunnin haudutus pehmitti ruodot ja illalliseni kalorimäärä ylitti kaikki odotukset.

Oiskohan tänään jo porkkanoiden paikka? Vaiko vasta huomenna?

Lupsakkaa loppuviikkoa ja viikonloppua!

keskiviikkona, 22. tammikuuta 2020 klo 15:14 Merelle* kirjoitti::
Heips, nyt olisi MENNAN asiantuntemuksen tarve. Yritän kirjautua johonkin jonka nimi on "verkko-oppimisympäristö". Opiskelisin kieliä kotona verkoitse, mutta en tajua edes suomenkielisiä kirjautumisohjeita...Tämä on kansalaisopiston kurssi verkossa.

Mennan asiantuntemus ei ihan tuolla kuvauksella herännyt Kyse siis kansalaisopiston nettikurssista, jolle pitää rekisteröityä/kirjautua. En ole itse sellaisille koskaan osallistunut, mutta mikäli kurssi on opettajavetoinen, niin häneltä lienee saatavissa kurssin käyttäjätunnus ja salasana. Mikäli kurssi on itseopiskelukurssi, niin miten sivustolla on ohjeistettu sisäänkirjautuminen? Mainitaanko siinä rekisteröitymisestä? Jos mainitaan, niin silloin itse voi valita käyttäjätunnuksen (esim. sähköpostiosoite) ja salasanan, jolla saattaa olla joitain määritelmiä pituuden ja käytettyjen merkkien suhteen. Kertoisitko hieman, miten kirjautumisesta ohjeistetaan.

Tainnut hetki vierähtää kun tänne kirjoittanut. Lukenut kyllä.

Elämä on nyt pyörinyt äitini asunnon tyhjentämisesen ja hautajaisjärjestelyiden ympärillä. Sekä tietysti tässä haipakassa arjessa.

Eilen oli teinilikan siirtoneuvottelu. Eli siirtyy meiltä itsenäisesti asuvaksi ja sossu vaihtui jälkihuoltoon. Ihanan pikku kaksion sai vuokralle pääkaupungista. Muuttaa ensi kuun alussa. Kaikkea senkin suhteen ollut, huonekalujen etsiskelyä, ostoa yms. Ensimmäiseen kotiin tarvitsee todella paljon kaikenlaista. Jotain äidiltäni löytynyt.

Eilen sitten suljin viimeisen kerran äitini asunnon oven, enkä koskaan enää voi sanoa meneväni äidilleni. Itkuhan siinä tuli.

Tänään olin jo aikaiseen menossa kun oli koulupalaveri, kotiin kun tulin leivoin täytekakun pohjan huomiselle pienimmän sukulaissynttäreille, silitin ikkunaverhon ja vaihdoin sen keittiön ikkunaan, pikainen kauppalista ja teinilikan kanssa kauppaan. Hän meni siitä poikaystävälleen viikonlopuksi.

Muksut tulivat just koulusta, kohta heille välipalaa. Just kerkisin lounaan huitaista mahaani.

Illemmalla leivon vielä kuivakakun, pasteijat pakastealtaasta, keksiä ja karkkia kylkeen. Eiköhän sillä yhdet synttärit mene niin ja se täytekakku.

Korona virus meitä kovin jännittää ja hermostuttaa. On rantautunut pojan kotikaupunkiin. Vauva ja 3 v vaaravyöhykkeeellä, 3v pojalla kun astma. Ulkona kulkevat mitä kulkevat hengityssuojaimet päällä. Se on lisätty myös pojan työasuun.
Kiinalaisten uuden vuoden takia koulut ja päiväkodit suljettu. Onneksi. Tarkkailevat tilannetta pitääkö lähteä maasta pois tänne kotosuomeen.

Poika on tulossa vanhimman poikansa kanssa viikon päästä äitini hautajaisiin. Miniän tarkoitus oli ettei tulisi pienten kanssa mutta saa nyt nähdä.

Huolten määrä on näemmä vakio,

Japena: Toivotaan, että saavat viruksen kuriin ja leviämisen pysähtymään. Viheliäisiä tuollaiset taudit! Itsekin seuraan uutisia kun on huhtikuussa se Japanin reissukin edessä. Johan sielläkin on joku sairastunut. Ymmärrän huolesi kun lapsesi perhe asuu tuolla, jossa tautia esiintyy.

Viikonloppu olis taas edessä. Ei mitään ihme suunnitelmia kunhan tässä kotosalla pyöritään. Olen nyt onnistunut kaksi viikkoa pitämään pallot vihreinä, muutamaa keltaista lukuunottamatta. Ja nekin on vääränlaisista kuiduista, vaikka kuituja sinänsä on tullut paljon Painokin alkaa olla taas siellä, missä se ennen joulua joskus oli eli oikeastaan tästä se vasta alkaa

Nyt pitäis lähteä sauvakävelylle kun sain huushollin imuroitua. Piikkikengät jalkaan ja menoks. Eilen tuli lunta ja sitten vähän vettä ja aamulla olikin tiet taas jäätiköllä. Tuleekohan talvea ollenkaan? Ihan huhtikuun tunnelmat.

Mukavaa viikonloppua jokaiselle.

Voi Japena, miten otankaan osaa suruusi! Äiditön ihminen on orpo, olkoon minkäikäinen tahansa!

Haikeita oloja tulee, tiedän sen 26 vuoden kokemuksella. Niitä saattaa poksahtaa päähän ihan koska tahansa. Minua surettaa, ettei äitini ehtinyt nähdä edes nykyistä aviomiestäni, tyttäreni miehestä ja lapsista puhumattakaan, ja haikea mieli iski alkuaikoina pahiten juhlapyhinä. Muuan ystäväni taas totesi, että äidin kuoleman jälkeen tietoisuus orpoudesta iski useamman kerran supermarketin lihatiskiä lähestyessä. Kun ei voinutkaan enää kaivaa kännykkää laukusta ja soittaa äidille kysyäkseen, kumpaako karjalanpaistiin pannaan, lapaa vai etuselkää.

Mutta sulla on tosiaan ympärillä tuo arjen haipakka; venymiskykysi edessä ei voi muuta kuin nostaa hattua.

Tällä kertaa se on uimalakki, sillä vesijuoksukausi on avattu. Puoli tuntia ja 400 metriä, ekalla kerralla ei viitsi väsyttää itseään. Silti tuntuu että siellä sun täällä on lihaksia ja piilolihaksia, joiden olemassaolon olin jo unohtunut. Uimapukukin oli kutistunut kaapissa.

Kyllä ei muuta kun eteenpäin!