Kipalle minultakin terveisiä ja jaksamista äidin tilanteen kanssa.

Murre- ja kielikeskusteluun minäkin tahdon mukaan. Muutin Helsinkiin 40 vuotta sitten Kotkasta, mutta en minä silti hesalainen ole. Puhun varmaan kamalaa sekakieltä, koska kymiläisittäin jätän edelleen innostuessani sanoista loppukirjaimen pois. Jos oikein keskityn, saatan puhua yleiskieltä, kunnes unohdan. Äidinkieleltään ruotsinkielinen mieheni ei tajunnut aina puhettani ja hauskoja väärinkäsityksiä sattui. Tämä nykyinen on luonteeltaan hämäläinen, mutta puhuu yleiskieltä.

Minusta on hauskaa, kun ihmiset puhuvat murteita. Tätini, joka oli sairaanhoitajana Hämeessä, sanoi potilaiden yleensä alkavan naureskelle, kun hän tahallaan oikein väänsi miä'tä ja siä'tä. Lastenlapsien ansiosta pysyn jotenkuten kartalla nykykielestä ja kyselen, jos en ymmärrä jotain sanaa tai sanontaa.

Juttelin äsken puhelimessa dementiaa sairastavan, 9-kymppisen Keinoemoni kanssa. Hän suunnittelee elämänkertansa kirjoittamista, mutta epäili, jaksaako. Minä siihen, että nyt kun sä muistat parhaiten nuoruusasioita, sun kannattaa ilman muuta kirjoittaa ainakin tärkeimmät tapahtumat muistiin, kaikki me sun jälkeläiset tykättäisiin lukea. Keinoemoa nauratti, että sinä se aina löydät ne positiiviset kohdat.

Mua rasittaa tämä korona-aika. Keksimällä täytyy keksiä kivaa tekemistä, vaikka mihinkään ei voi matkustaa, ulkona sataa ja on hämärää kaiken päivää. No tänään on kampaaja, kuontaloni on täysin poissa kuosistaan, kun en saamattomuuttani ole vaan tilannut aikaa. Ja illaksi on varattu pöytä ravintola Vinkkelistä, johon meillä on Justuksen lasten antama lahjakortti kolmelle ruokalajille viineineen.

Pitääkin mennä tuhertamaan edes silmiin vähän ehostusta. Sekin mua riepoo, kun maskin takia huulipunan käyttö on höhlää ja minä olen huulipunaihminen. Tiedän, ei ole suuria murheita nämä minun, purnaan silti.

Murtheista tuli mielhen. Ko oon asunu sielä sun täälä, enstä opiskelun, sitte työhariottelun ja lopuks täälä työn takia, on monellaista murretta välillä mukhan tarttunu. Mutta tiukimmin on tietysti oma kotimurre lapsuuresta asti jääny. Vielä kö olin töisä, pyyrethin joskus lukehan meirän murthella koululaisille päivänavaus ja jopa äirinkielen opettaja pyysi tunnillensa lukehan, jotta oppilhat kuulis aitua murretta puhuttuna. En minä ees töisä varonu murthella puhumista, vaikka tietysti ammatin takia ois pitäny. Ei siittä ainaka kukaan ikään mitään sanonu.
Eläkhelle jäätyäni oon huomannu, että puhun entistä enemmän tuota omaa murrettani ja ushen mies joutuu kysyhän monta kertaa, että mitä oikhen sanon. Sitte pitää käyttää vähä ylheisimpiä sanoja Sisarusten kans ei oo tietysti mitään ongelmaa. Ymmärrethän oikhen hyvin toisiamma. Velipojatki ko tulevat kotiseurulle ,sanovat, että puolimatkasa alakaa jo kieli kääntyhän.
Ja seki on jännää, että ko mulla on savolainen miniä ja opiskeluaikana oli savolainen kämppäkaveri, alan miniän tavatesa käyttää savolaisia kielen kääntheitä. Vävynä on helsinkiläinen ja nauroin täsä kerran hänelle, että käytin googlekääntäjää, että ymmärsin joitaki sanoja hänen viestisthän Hänellä ko vilisee sitä starin slangia teksteishänki.

Jotta tämmösia ajatuksia tuli mielhen ko luin teirän murrejuttuja. Saatta arvata vaphasti, että mistähän oon kotosin. Nyt en kuitenka asu lapsuuren paikkakunnalla

Kivikasa, arvhan jotta Länsi-Pohojasta oot. Eikö siellä meänkieltä puhutha? (mulla tahthoo nuo hoot mennä joskus väärhän paikhan).

Ja IL:lle tahtoisin sanoa että äläpä yhtään vähättele keljuntuntuisia tuntemuksias. Asiat kun on just niin kuin ne koetaan.

Juttelin tässä aamupäivällä muutaman ex-työkaverin kanssa verkossa. Ovat olleet maaliskuun puolestavälistä etätöissä, ja tuntemukset olivat kovin erilaisia.

Joku jakoi muulle porukalla jostain lehdestä sieppaamansa Angela Merkelin (siinä muuten viisas nainen!) toteamuksen: "Jokainen tapaaminen, joka ei toteudu, on tärkeä." Sanoi, että ihmisten puute rasittaa eniten. Ja se, että on ikäänkuin "ikuinen tiistai" - päivät ovat tasapaksuja.

(Luulen, että tästä on kysymys monen muunkin kohdalla. Ei ole tarpeeksi vaihtelua, ei meinaa keksiä kivaa uutta tekemistä, ei voi vapaasti tavata muita ihmisiä.)

Toinen ihmetteli, miten enää osaa kulkea konttorille sitten kun korona on ohi, ja mahtuvatko vaatteet päälle kun on syönyt niin paljon lohtusuklaata collarihousut jalassa läppärin ääressä istuskellessaan. Ja että ovatko entiset työvaatteet silloin enää edes muodikkaita vai ovatko jo naurettavan vanhanaikaisia?

Kolmas sanoi pelkäävänsä, että muuttuu lopullisesti erakoksi. Ettei enää osaa puhua muille kuin videopuheluissa tai läppärin mikrofonin välityksellä.

Huultakin siis heitettiin, mutta keskustelussa oli silti vakava pohjavire: Kauanko poikkeustilaa kestää, ja mitä sen jälkeen? Onko tämä ns. uusi normaali?

Mua lohduttaa se, että asiat voisivat olla helkutin paljon huonommin (kuten ne meitä edeltäneillä sukupolvilla ovat olleet; suunnilleen sadan vuoden takaisten tapahtumien tarkastelu, jota tässä parhaillaan teen, antaa ns. perspektiiviä).

Mutta myöntää täytyy, että marraskuinen Stadin sää ei liene kenellekään mitään mielialalääkettä. Ei mullekaan, vaikka äsken sain kuin sainkin itseni kiskotuksi pikku lenkille. Jopa ilman UK:ta, joka tavallisesti toimii uloshätistelijänä; nyt on jossakin omissa menoissaan.

Keväällä koronarajoituksia kesti jotenkin paremmin, kun odotti kesää. Ehkä nyt pitää kiinnittää katse tavallistakin tiukemmin jouluun, joka lähestyy. Pienin askelin, mutta silti!

Ajattelin torjua tylsyyttä sytyttämällä kynttilöitä. Illalla kuoroharkat ja joululauluja!

Murteet on kyllä kivoja. Mulla varmaan alunperin porin murretta? Vaikka sanoin isännälle kerran että oon kateellinen kun hällä on murre, mutta mulla ei? Väitti että kyllä on sullakin.
Kerran tuli sitten telkusta ohjelma jostain porilaisesta. Sanoin isännälle, että varmaan joku porilainen Tunnistin kumminkin murteesta

Nyt kun ollaan mökillä paljon, niin mökkipaikan murre on soluttautunut mun puheeseen. Nyt se onkin sellaista sekamurretta.
Isäntäkin selvästi vaihtaa "kieltä" kun mökille mennään. On hänen synnyinpaikkansa.
Alussa piti kysyä isännältä suomennosta kun vanhempien ihmisten kanssa jutteli. Joku oli vaikka kävellyt pisin tietä ym.
Nyt jo pysyn kartalla.

Pojallakin oli hauska tilanne kerran lääkärissä Tampereella kun lääkäri oli heti kättelyssä kysynyt oliko viikonloppuna Ässien peliä katltomassa?
Lääkäri oli porista ja tunnisti heti että poika on sieltäpäin kotoisin.

Toinen hauska juttu hänellä nuoruudessa työpaikalta. Savolainen kuski mennyt raumalle purkamaan kuormaa, mutta kumpikaan miehistä ei ymmärtänyt mitä puhuivat? Oli soitettu pojalle, joka oli suomentanut vuorotellen kummallekin asian, porilaisten murteella

Miniä sanoo aina, että poitsu puhuu lyhyttä kun mökiltä kotio tulee!
Kippiä ja kappia

Eilen tuli vuosia taas lisää ja sen kyllä huomaa. Lonkka tai selkä vetelee viimeisiään.
Huomasin jotain positiivistakin tässä makoilussa. Nyt voi keskittyä laihduttamiseen. Ei tarvii edes syödä niin paljoa kun ei liiku.
Makeathan jätin jo vuosia sitten, mitä nyt joskus joku satunnainen pulla tms.

Ei kestä lonkat näköjään tätä painoa. Ehkä on viimeinen tilaisuus saada paino laskemaan, tai sitten mahdollisuus on jo menetetty?
Ei voi tietää ennenkuin nähdään?

Taas viiden litran hernekeitto tuloillaan. Taidan joka toinen viikko tehdä sitä? Tarkoitus on, että on kiva ottaa pakkasesta, jos ei viitsi tehdä/pysty.
Jotenkin se keitto kuitenkin aina päätyy muiden pakkaseen.
Viimeksi pojalle ja poitsulle.
Miniällä vielä kuukauden verran pestiä ulkomailla.

Voikaahan hyvin kaikki

Onnittelut synttärisankarille! Kyllä on kurjaa, kun ei kivut yhtään helpota.

Meilläkin keitellään niitä isoja kattilallisia jemmaan, toinen pakastesoppa on kaalikeitto, siitä on tullut oikea kestosuosikki, mutta harmittaa, kun koko huusholli haisee sille kaalille aina kun ulkoa sisälle tulee. Nyt ei kylläole viimeaikoina kukaan muu kuin oma väki ovensaranoita kuluttanut, niin mitäpä se haittaisi. Tänään en kokkaa, toinen kokki keittelee Kivikasan syntymäseudun(?) perunoita, sellasia pieniä pitkulaisia, ja kalakastiketta näyttäisi olevan myös tulossa. Mnä paistelen uunissa hapanjuurileipää, mutta se taitaa mennä pilalle, kun olin liian pitkään lenkillä, ja se ehti nousta liikaa ja repeili jo päältä No, opinpahan taas uutta ja korppujauhoja ei meillä ollutkaan.

Murteet on kyllä kiinnostavia. mitenkähän ne tulevaisuudessa säilyvät, kun liikkuminen ja yhteydenpito on niin helppoa ja puhutaan arjessa muidenkin kuin kotokylän väen kanssa.

Tiinuliinu En oo Länsi-Pohojasta. Ei sieltä päinkä. Kyllä ne hoot menee oikiihan paikhan muuhallaki

Ootko Kivikasa Keski-Pohjanmaalta?

memmilä Joo, Keski-Pohojanmaalta olen lähtösin. Hyvin tunnistit.

Heippa

Nuha jäi lyhyeksi. Kesti tasan lauantain. Siitä lähtien olen taas käynyt lenkillä. Onneksi nuha loppui, kun huomenna on silmälääkäri. Sinne on pitkät jonot, joten ois ollut kurja siirtää aikaa. Sama yritys, jossa olen käynyt kaupunkikodista käsin silmälääkärillä, joten tiedot näkynevät koneella.

Olkapää edelleen kipeä. Muistan, kun ensimmäisen kerran sain helmikuussa sen piikin, niin fyssari sanoi, että yleensä auttaa kahden viikon jälkeen. Melkein viikko vielä odotettavana.....

Lihaskipuja jaloissa ja pakaroissa ?? Pakaralihasten kipu taitaa johtua liiasta istumisesta ja notkumisesta netin äärellä. Normaalisti seison työheessa läppärin ääressä ollessani (paitsi aamiaisella, kun luen samalla Hesaria), mutta nyt käsi on saanut paremmin "levätä", kun olen istualleni. Eihän selkänikään kestä liikaa istumista. En nyt ole mielestänii niiiin kovasti lenkkeillyt, että siitä voisi johtua. Siipallanikin kesti muuten nuha viimeksi tasan päivän, oli päivää ennen minua ja alkoi kesken kauppareissun. Sen jälkeen ei enää tullutkaan autosta ulos. Alkoi muuten juuri äskettäin aivastelemaan, joten toivon, että ei enteile minulle mitään huomiseksi

Suurkiitokset kirjoituksistanne. Oli mukava lukea niitä. Kättä (olkapäätä) en nyt viitsi kauheasti rasittaa, kun pitäisi vielä saada murkinaakin pöytään, joten jätän suosiolla enimmät kommentit. Murreasiaan aion kyllä vielä palata.

Karmale myöhästyneet synttärionnittelut. Toivottavasti kivut helpottavat, toivoo kohtalotoveri.

IL oli pakko lukea rakkaalle siipalleni Heviteinin kysymys Mielessäni on vieläkin kertomus kun teidän pojat ja Motskun pojat olivat yhdessä saunassa ja löysivät yhteisen sävelen

Toivotan kaikille mukavaa viikon jatketta. Tyhjä kauppalappu odottaa kirjoittajaa ja suunnittelijaa ja sitä murkinaakin pitäisi saada pöytään.

Moi mimmit, lunta maassa, ihanaa! Eilen tultiin mökillä hämärissä ja myrskyssä, aamulla herättiin valkoisuuteen. Eilen juuri lumilingon korjaaja soitti, että vehje on niin vanha, ettei siihen saa enää varaosia. Sanoin, etten varmaankaan osta heti uutta, kun ei ole luntakaan. No kai me mennään huomenna katselemaan uusia.

Aamiaisen jälkeen rynnättiin pihalle kuin pikkulapset. Kolattiin terassit kilpaa. Justus kokeili lehtipuhallinta Mustin kattoon ja kauniisti pöllysi lumi. Minä yritin pitkävartisella harjalla ja totesin, että vaikka makaan mahallani melkein konepellillä, en minä yletä kuin sivuille. Justuksen on hoidettava homma tai rakennettava minulle jakkara!

Tein viime viikonloppuna kaadetuista männynhavuista asetelman vanhaan pataan kuistille ja otin sulamaan muutaman oksan sisälle maljakkoon, tuoksun takia. Justus alkoi puhua glögistä ja minä mokoma tein lumipallon, tähtäsin miehen kylkeen ja osuin - apua - takaraivoon! Lähdin karkuun, mies perään, sai kiinni ja työnsi jääkylmän kätensä verkkarin kauluksesta pakaraan. Ei tainnut olla naapureita, kun ketään ei ilmaantunut katsomaan, mitä se muori kiljuu. Pakenin sisälle, Justus perässä ja voi että me naurettiin! Nyt on glögit nautittu ja suunnittelen vakavasti imuroivani kaikki Ikerin karvat pois lattioilta liitelemästä.

Aiomme evakoitua mökille kolmen seuraavan viikon ajaksi ainakin, mitä nyt labrassa ja lääkärissä joudun käymään. Tiistaina käytimme viimeisen lahjakorttimme, neljän ruokalajin päivällisen viineineen, oli lahja Justuksen lapsilta. Ratikkaan tepastellessa totesin, miten hyvä on iso mies ja tukeva käsivarsi niiden viinilasillisten jälkeen.

Olo on riemullinen, lähdenpä vinttiin etsimään joulutavaroita!