Tervehdys pitkästä aikaa! Vuosi lähenee loppuaan ja vaakalla käynti näyttää ihan vääriä lukemia. Loppukesän kuukauden sairausloma, leikkauksen jälkeen vain rauhallisia kävelyjä, toi lisäkilot, jotka jymähtivät paikalleen. Ehkä ryhdyn taas kirjaamaan syömisiä.
Elämä on sujunut rauhaisaa tahtia näihin asti. Nyt mieltä kalvaa huoli vanhammasta tyttärestä, joka joutui sairaalaan tällä viikolla. Pelkään, että tilanne on erittäin vakava. Tietoa tämän päivän tutkimuksista saadaan huomenna. Elämä on hauras ja arvaamaton. Viikonvaihteessa riennämme tyttären tueksi.
Pikkuprinsessaa olemme tavanneet harvakseltaan viime keväästä lähtien. Hän muutti äiteineen silloin ja asuu nyt uusioperheessä. Nelihenkisen perheen asunto on pieni, joten yökyläily ei nyt onnistu. Päiväseltään olemme käyneet, mutta eskarilaisenkin arki on jo kovin sidottua.
Mutta tytär puolisoineen etsii uutta isompaa kotia, joten ensi vuosi voi muuttaa tilannetta.

Muori jotenkin olen aina ihmetellyt miten yhdistyksen hallitus voi olla noin erpuraista vaikka kaikki ovat samalla asialla.
Mieheni on ollut kahden eri yhdistyksen toiminnanjohtajana, ja olipa tuuliset paikat.
Tsemppiä sinulle, toivottavasti tilanne hallituksessa rauhoittuu.

Mallis jaksamista sinulle, toivottavasti uutiset ovat parempia kuin pelkäät.

IL seesteisiä mökkipäiviä

Tiinuliinulle ja muillekin reissussa oleville antoisia lomapäiviä.

Eilen oli kahden nuorimman asiakassuunntelma. Lasten kanssa leivottiin muffinsseja edellisenä iltana. Kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä menneeseen ja tulevaisuutta pohdittiin.
Vanhempi sanoi että on käsittämätöntä miten lapset ovat edistyneet ja muuttuneet näin lyhyessä ajassa. Hän on niin kiitollinen.
Tällainen palaute on meidän työn helmi, tämän takia jaksaa ja tämän takia me tätä työtä tehdään, että lapsi saa paremmat eväät elämäänsä.
Lapsethan siirtyivät meille toisesta paikasta jossa olleet jokusen vuoden. Heitä oli kasvatettu siellä mitätöimällä ja simputtamisella. Vuosia menee sen asian paikkaamiseen, jäljet kuitenkin jäävät, mutta terapia jonossa ovat ja keväällä olisi toivoa päästä.

Olen pari yötä saanut nukkua hyvin kun mies on noussut mittaamaan lapsen sokrut, no tosin mies on väsynyt mutta viikonloppu edessä ja pitempiä yöunia.

Tänään kauppaa ja yhden lapsen tutkimus. Ruuaksi lasten toivomuksensa tortilloja.

Mukavaa perjantaita.

Minä ajattelen, että maailma on hieman parempi paikka elää kun Japene sinun ja miehesi kaltaisia ihmisiä on olemassa. Työnne antaa uuden mahdollisuuden monelle.

Muori, uskomatonta miten sinnikäs, peräksiantamaton ja voimakas ihminen olet. Sinä myös jaksat innostaa ja kannustaa muita. Hienoa, että olet siellä hallituksessa jakamassa kokemusiasi ja tekemässä tärkeitä päätöksiä. Aina löytyy kadehtijoita, mutta anna heidän turhaan huutaa tuuleen. Sinä olet sinä - ja just oikealla paikalla siellä missä olet!

Tiinuliinu mahtavia kävelylenkkejä olette tehneet, facesta näkee miten upeat ovat siellä maisemat. Uskon myös, että tunne siitä, että selviää vaikka reitti on hankalai, nostaa mielialan pilviin.

IL ihania hetkiä mökilläsi. Nauti hiljaisuudesta.

Mallis toivottavasti vanhemmalla tyttärelläsi kaikki on hyvin. Olen ajatuksin siellä luonasi.

Täällä päivä on harmaa mutta lämmin. Sellainen päivä, että tekisi mieli vain käpertyä johonkin tuoliin lukemaan tai nuokkumaan. Teidän muiden kuntoiluinto kuitenkin saa minut melkein häpeämään omaa laiskuuttani. Katselen kuntopyörää ja mietin josko kapuaisi sen selkään...katsotaan miten käy.

Iltapäivällä haen vanhimman lapsenlapseni tänne meille. Juttelemme taas kerran siitä mitä hän aikoo tehdä. Mikä olisi ensimmäinen askel siihen suuntaan, että tekeminen onnistuisi. Ja mikä auttaisi ottamaan tuon askeleen.

Mukavaa tätä päivää itse kullekin.

JJ, tuntuu aika monella yli kaksikymppisellä nuorella olevan asiat sekaisin nykyään. Eilen juttelin pitkään erään ystäväni kanssa, jonka 22-vuotias tyttärentytär ei löydä mitään suuntaa elämälleen, ei näe tekemistensä seurauksia metriä pidemmälle. Ja oma bonuspojanpoikani, 25-vuotias, haahuilee päämäärättömänä. Yo-tutkinto suoritettu, tentit ei, joten päättötodistusta ei ole. Lopetti mielialalääkkeiden syömisen, kun oli omasta mielestään kunnossa. Lopetti terapeuteilla käymisen, kun "eivät ymmärtäneet mistään mitään". Ei vastaa puheluihini eikä viesteihini, lähetin viimeisen, jossa kerroin olevani olemassa häntä varten heti, kun hän on siihen valmis. Mutta sitten on iloisiakin muuttumisia, kuten tämän pojan pikkusisko, joka pärjää nykyään oikein hyvin.

Olen touhuillut pari päivää ulkotöissä ja nyt kroppa kertoo, että on lepopäivä. Kävin kynsihoidossa ja ostin samalla kassillisen kynttilöitä. Vaan huomenna täältä rauhan paikasta on taas lähdettävä.

Mallis, rukoukseni ovat tyttäresi asiassa.

Ja Muori, kaikista sairauksistasi huolimatta sinulla on sisua!

Japena, olen varma, että nämä uudet lapsoset vielä kerran tulevat tervehtimään tasapainoisina nuorina sinua ja miestäsi, on mielenkiintoista lukea kirjoituksiasi.

Kaikille muillekin syysterveisiä!

Ai niin, vielä Ikerin kuulumisista sen verran, että se oli lääkärillä. Takaosassa on ollut patteja, jotka aikaisempien koiriemme ansiosta tiesimme rasvapateiksi, mutta kun yksi niistä alkoi olla jo pingispallon kokoinen, Iker meni lääkäriin.
Koira ei edes rauhoittavia tarvinnut, vain puudutuspiikin, karvoja ajeltiin kolmesta kohdin ja patit tyhjennettiin. Vävy ja tytär olivat silitelleet sitä ja jutelleet sille ja lääkäri oli nauranut, että harvoin noin tyytyväistä potilasta tässä tilanteessa näkee. Iksu otti kaiken ilon irti isäntäväensä täydestä huomiosta.
Nyt se ihmettelee muovikaukaloa, jota joutuu pitämään, ettei nuoleskelisi haavakohtia, toisaalta nauttii lihapullista, joiden sisälle on piilotettu antibioottikapseli.

Muori ! Naapurini kulkee 90 asteen kulmassa, pääsee hädin tuskin huoneesta toiseen, ei halua turvaranneketta ja naureskelee iloisesti olevansa vain sellainen Hurlum-Heikki. Ihailen sisuanne!

Mallis, tiedät kyllä! Painosta viis, mutta lapsi, lapset, lapsenlapset. Terkkuja kivimiehelle! Joko kaikki patsaat on valmiina?

Japena, kauanko sitä yörumbaa pitää jatkaa? Onko uima-allas tyhjä vai katettu? Voimia!

Kaikki muutkin on luettu ja myötäeletty.

TL, olen kerran kävellyt sinne kirkolle. Sen penkereillä kukki silloin rahapuu. En tiennytkään, että sekin kukkii. Minulla ei kuki, ei minkäänlainen rahapuu. Mutta ne maisemat olivat upeita ja koivet jälkeenpäin kipeitä.

Suomen säät ovat olleet mitä ominta ulkoiluun. Henki kulkee, ei salpaa ja kosteus tiivistyy iholle, limakalvoille ja vaatteille. Kosteuden sekaan piiloutuu tukeva nuotiosavu. Joskus käristyy kielletty makkara, toisella kertaa valmislihapullat ja muut einekset. Pojat kyselivät viime lauantaina vaahtokarkkien perään, mutta olin unohtanut moiset.

Lauantain lenkin varrella oli pari geokätköä, sain kunnian löytää yhden ja keskipoika toisen. Niiden koordinaattien avulla lähtivät rämpimään louhikkoon. Isopoika löysi riemukseen sen viimeisen, kolmannen. Vähältä piti, ettei retki voittanut pelaamisen hehkua, hän totesi.

Samalla matkalla tapasimme nätin viisikon, afgaaneita, siis vinttikoiria. Kadehdittavan kevyitä liikkujia.

Maanantaina bestis kaihosi pidemmälle lenkille. Mentiin. Tiistaina kuljetin molemmat lonkat leikattua ystävääni helpomman reitin. Olin tätä löytöretkeä ehdotellut kesästä saakka, mutta sitä tyyppiä oli vaikea irrottaa pesästään. Onneksi lopulta havahtui ja manaili, miksei ollut aikaisemmin suostunut lähtemään.

Lykin parina päivänä pihalehdistön muusiksi. Kone tilttasi tuon tuostakin, kun lehtisose esti terää pyörimästä. Tuli osittain rumannöistä, mutta helpottaa kevättä.

Eilen lipotin suppisten perässä itseni täysin sipiksi. Alaselkä karjui niin, etten pystynyt ottamaan edes paistinpannuja hellalle. Apuhenkilöstön tarve oli ilmeinen. Nyt pitäisi vielä pussittaa saalis pakkaseen. Olen ajatellut tehdä huomiseksi Kipan superhyvää keittoa, mistä olen haaveillut alkukesästä asti. Siis todella hyvää ottaen huomioon, etten koskaan syö sieniä!

Naapuriin on laitettu pihavaloja, jotka nyt näkyvät iltaisin pellon takaa. Muuten on aika mustaa.

Isänpäivä tulee olemaan laiha, pojat ja tätinsä olivat jo viime viikonloppuna. Päivän kruunannee kylpytynnyri. Tämän päivän kruunaa influ-rokotus.

Menna meni ja Menna tuli eli Berliinissä on nyt piipahdettu – siis viikko sitten!

Matka oli erinomaisen onnistunut ja sääkin suosi. Aurinko paistoi lähes koko ajan ja päivälämpötila on siinä 13-15 asteen paikkeilla. Meitä oli 30 retkeläistä + 4 matkanjohtajaa, joista yksi oli ihana näyttelijä Aliisa Pulkkinen. Hän oli tullut mukaan pikahälytyksellä, kun aikaisemmin Tampereen Teatterin markkinointipuolella ja matkoilla mukana ollut Pasi oli (raukkamaisesti!) siirtynyt Helsingin kaupunginteatterin leipiin No, hänelle ei voi kauhean vihainen olla, sillä hän on koko ajan asunut Helsingissä ja tehnyt pääasiassa etätyötä.

Saavuimme Berliiniin aamulla n. klo 9 ja pakkauduimme tavaroinemme mukavaan bussiin. Hotelliin pääsi vasta klo 15, joten ensin teimme liki kolmituntisen kiertoajelun. Niskat olivat lujilla, kun katselimme oikealle ja vasemmalle asiantuntevan oppaamme selostaessa Berliinin nähtävyyksiä. Pääasiallisesti jouduimme tyytymään ikkunan läpi otettuihin valokuviin, muta ihan hyviä niistäkin tuli. Hieman zoomaamalla sain etuikkunan kautta pari kuvaa autenttisesta muurinpätkästäkin.

Brandenburgin portilla jalkauduimme, jolloin sain portista komeat kuvat, minkä jälkeen menimme katsomaan Holokaustimuistomerkkiä, jonka virallinen nimi on Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki. Se koostuu 2711:stä kivipaadesta, jotka ovat 2,38 m pitkiä ja 0,95 m leveitä. Paasien korkeus vaihtelee 0,5 metristä 4,7 metriin. Paadet on sijoitettu kahden hehtaarin alueelle labyrinttimaisesti ja se sijaitsee paitsi lähellä Brandenburgin porttia, niin Hitlerin kuolinbunkkeri nk. führerbunker oli ihan kivenheiton päässä ja kylmän sodan aikaan alue sijaitsi muurin halkomalla kuolemanvyöhykkeellä. Alueen alla olevassa hallissa on juutalaisten kohtalosta kertova näyttely.

Muistomerkistä oli järjestetty suunnittelukilpailu, jonka voitti suunnitelma, jossa jalkapallokentän kokoiseen laattaan olisi kaiverrettu kaikkien holokaustissa kuolleiden viiden miljoonan uhrin nimet. Silloinen liittokansleri Helmut Kohl kuitenkin torppasi suunnitelman. Pari vuotta myöhemmin järjestettiin suppeampi kutsukilpailu, jonka voitti nyt olemassa oleva suunnitelma. Ennen muistomerkin rakentamista sitä arvosteltiin laajasti, koska suurten muistomerkkien rakentamista pidettiin vanhanaikaisena tai koska siinä huomioitiin vain juutalaiset ja unohdettiin muut natsien vainoamat ihmisryhmät. Kuitenkin valmistumisensa jälkeen muistomerkki sai Saksassa laajan hyväksynnän.

Muistomerkin rakennusvaiheessa syntyi myös skandaali, kun paljastui, että kivipaasien pintaan töhrimisen estämiseksi levitetyn kemikaalin oli toimittanut sama yhtiö, joka oli sodan aikana valmistanut IG Farbenin alihankkijana juutalaisten joukkomurhaamisessa käytettyä Zyklon B -myrkkykaasua!

Kiertoajelun jälkeen kävimme lounaalla syömässä tuhdin aterian, joka koostui parsakaalikeitosta, wieninleikkeestä ranskalaisten perunoiden kanssa sekä Apfelstrudelista jälkiruoaksi. Ravintolasta oli noin vartin kävelymatka hotelliimme, mutta täydellä vatsalla se tuntui tosi pitkältä! Hotellimme oli Wyndham Excelsior Berlin-hotelliin, jonka niminen loistohotelli oli ollut olemassa jo entuudestaan, mutta se tuhoutui sodassa ja rakennettiin myöhemmin uudestaan. Enää sitä ei ehkä voinut kutsua loistohotelliksi, mutta se oli kuitenkin suuri ja siisti, joskin jo hieman kulahtanut.

Lepäilimme parisen tuntia ennen kun lähdimme Komische Operniin katsomaan Jules Massnet'in säveltämää oopperaa Cendrillon eli Tuhkimo. Se ei ollut musiikillisesti ihan niin kaunis kuin Rossinin Tuhkimo, mutta ihan hyvä kuitenkin. Se laulettiin ranskaksi ja katsomon jokaisen istuimen selkänojassa oli lukulaite, josta saattoi valita tekstityksen saksaksi, englanniksi, ranskaksi tai turkiksi. En hirveästi jaksanut tekstitystä seurata, kun se olisi vienyt kohtuuttomasti aikaa varsinaisen esityksen seuraamiselta. Sitä paitsi aloimme olla jo melko väsyneitä, kun emme olleet nukkuneet torstain vastaisen yön jälkeen lainkaan. Meirämmiäs nukkui välillä ihan sikeästi ja minullakin pilkki pahasti! Oopperan jälkeen bussi vei meidät takaisin hotelliin eikä siinä nokka kauaa tohissut, kun olimme sängyssä ja umpiunessa.

Lauantaina nukuimme kohtuullisen pitkään, söimme myöhäisen aamiaisen ja teimme pienen happihyppelyn läheisen yliopistokampusalueen ympäri. Klo 14.30 bussi vei meidät Friedrichstadt-Palast teatteriin katsomaan fantastista show’ta nimeltään Vivid. Esitteessä show’ta kuvaillaan vapaasti käännettynä näin:

"VIVID Grand Show on julistus rakkaudesta elämään. Mukana on yli 100 upeaa taiteilijaa maailman suurimmalla teatterilavalla. 12 miljoonan euron budjetilla näyttäviä pukuja ja ennennäkemättömiä ulottuvuuksia. Fyysisen täydellisyyden kaleidoskooppi ja erinomaiset taiteelliset esitykset, jotka herättävät puhdasta iloa.

Nuori R'eye erotetaan isästään ja hänestä tulee Androidi -puoliksi ihminen, puoliksi kone. Vaikka hänen elämänsä on nyt ulkoisessa valvonnassa, kaipuu vapaudesta elää ja eräänä päivänä hän siirtyä uuteen ulottuvuuteen. Lapsen kirkkain silmin hän näkee maailman uudenlaisena ja kokee ylivoimaisen kauneuden asioissa, jotka usein sivuutetaan. VIVID on herkkä matka itsensä löytämiseen ja julistus rakkaudesta elämään."

Saattaa kuulostaa ylisanoilta, mutta esitys oli kerrassaan upea. Tanssia, laulua, henkeäsalpaavia akrobaattiesityksiä, mongolialaisia käärmeihmisiä ja fantastisia, Steffano Canullin suunnittelemia pukuluomuksia. Suurissa joukkokohtauksissa mannekiinit pasteerasivat hienoissa puvuissaan ja heillä oli maailmankuulun Philip Treacyn suunnittelemat upeat pääkoristeet/hatut/päähineet, mitä ne sitten olivatkin.

Kaikkein hurjinta akrobaattiesitystä on vaikea sanoin edes kuvatakaan. Berliinissä sen nimi oli The Wheel of Steel, mutta hyvällä lapsella on monta nimeä ja niinpä laite tunnetaan myös nimellä Wheel of Death. Sirkus Finlandiassa käytettiin suomenkielistä nimeä Kuolemanpyörä, mutta kun se ei kuulostanut oikein hyvältä lasten korvissa, nimi muutettiin Paholaisenpyöräksi. Enivei, lavan yläpuolella siis roikkui pitkänomainen laite, jonka runko oli hitsattu terästangoista ja –renkaista. Hurjasti pyörivän rungon molemmissa päissä oli pyöreä, pyörivä sylinteri. Ensin molemmat miehet olivat sisällä sylinterissä ja juoksivat siellä kuin hamsteri juoksupyörässä, mikä sai koko laitteen pyörimään akselinsa ympäri. Sitten toinen mies tuli sylinterin ulkopinnalle ja juoksi siinä ympäri huom! ilman turvaköyttä samalla kun toinen mies lisäsi laitteen pyörimisvauhtia. Sylinterin päällä oleva mies teki voltteja, hyppi hyppynarua ja teki jopa pari kierrosta silmät peitettyinä!

Kuolemanpyöriä roikkui lavan yläpuolella kaksi ja kummatkin pyörivät vinhaa vauhtia eri suuntiin. Hurjin temppu oli, kun miehet saivat laitteet synkronoitua siten, että ne päät, joissa tyypit olivat sylinterin ulkopuolella, tulivat samaan kohtaan saman aikaisesti ja sitten miehet hyppäsivät vauhdissa ja vaihtoivat laitetta Teki melkein mieli huutaa, että tulkaa pois sieltä!

Toinen akrobaattiesitys oli sellainen, missä mies ja nainen tekivät temppuja roikkuen köysissä, joita he pitivät jonkinlaisten suukappaleiden avulla hampaissaan. Mies kannatteli pyörivää ja kieppuvaa naista hampaissaan roikkuen itse nilkastaan köydessä olevassa lenkissä. Eikä tietenkään kummallakaan ollut minkäänlaista turvaköyttä! Lopuksi mies ja nainen vaihtoivat jopa paikkaa ja nainen kannatteli miestä. On vaikea kuvitella kuinka lujaa hampaita on purtava yhteen ja minkälainen voima siinä kohdistuu leukoihin.

Näin kun show’ta kuvailee sanallisesti, se ei oikein vaikuta kummoiseltakaan, mutta en minä ainakaan ole eläessäni nähnyt vastaavaa. Jos olette telkkarissa joskus nähneet Cirque de Solein esityksiä, niin tyyliltään tämä oli saman kaltainen, mutten osaa vertailla sen tarkemmin, kun en ole nähnyt Cirque de Soleita livenä.

Esityksen jälkeen menimme Nolle nimiseen ravintolaan illalliselle ja söimme jälleen kolmen ruokalajin aterian sekä saimme juoda niin paljon olutta tai viiniä, kuin kahdessa tunnissa ehdimme. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, etten jaksanut kuin kolme isoa lasillista valkkaria Alkuruoaksi oli kurpitsakeitto, pääruoaksi lohta paperikääreessä valmistettuna ja jälkiruoaksi omenakakkua/piirakkaa, joka oli kyllä hyvää, muttei vetänyt vertoja edellispäiväiselle Apfelstrudelille.

Illallisen jälkeen bussi vei meidät takaisin hotelliin, jossa osa porukasta meni läheiseen ravintolaan jatkoille, mutta me jäimme muutaman muun matkakumppanimme kanssa istumaan hotellin baariin yömyssyille. Kun sitten olimme vetäytyneet yöpuulle ja olimme mitä sikeimmässä unessa, niin heräsimme vähän jälkeen viiden palohälytykseen. Minä menin käytävään katsomaan, mitä siellä tapahtuu ja pian sinne alkoi tulla muitakin. Tuumasimme sitten, että lienee syytä pukea jotain ylle ja lähteä ulos, mutta sitten hälytys loppui ja kadunpuoleisessa huoneessa olevat naiset sanoivat, ettei siellä näkynyt paloautojakaan. Kohta yksi matkanjohtajistamme palasi ala-aulasta ja sanoi, että kyseessä oli väärä hälytys. Mielestäni hotellin olisi jotenkin pitänyt saada sanaa kerroksiin, sillä jotkut ihmiset olivat kävelleet alas portaita aina kahdeksannesta kerroksesta asti. Me olimme sentään vain kolmannessa emmekä sitä paitsi ehtineet edes portaikkoon, kun olimme toisessa päässä kerrosta. No, palasimme sitten sänkyyn ja meirämmiäs nukahti saman tien uudestaan, mutta minulla kesti melko pitkään ennen kuin siinä adrenaliinipöhinässä sain uudestaan unenpäästä kiinni.

Sunnuntaina saimme onneksi jälleen nukkua vähän pidempään. Aamiaisen jälkeen pakkasin vähät tavaramme ja klo 12 lähdimme hotellista kohti melko lähellä olevaa Charlottenburgin linnaa, jossa meillä oli opastettu linnakierros.

Charlottenburgin linna, jonka nimi alun perin oli Lietzenburgin linna, sillä se sijaitsi Lietzowin kylässä, edustaa italialaista barokkityyliä ja sen rakennutti 1600-luvun lopulla Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik III vaimolleen Sophie Charlottelle. V. 1701 Fredrik kruunasi itsensä Preussin kuninkaaksi ja hänestä tuli Fredrik I. Hän alkoi laajentaa linnaa rakennuttamalla siihen mm. siipirakennukset molempiin päihin, jolloin keskelle muodostui suuri sisäpiha. Sophie Charlotten kuoltua v. 1705 Fredrik nimitti linnan hänen muistokseen Charlottenburgiksi ja linnan laajentaminen jatkui Orangeriella (talvipuutarha) sekä pitkillä siipirakennuksilla.

Linna kärsi pahoja tuhoja toisessa maailmansodassa ja vuoden 1945 se restauroitiin entiseen kuntoonsa. Siellä on paljon alkuperäistä tavaraa, mutta esim. huone, joka oli lattiasta kattoon täynnä kiinalaista porsliinia tuhoutui ja porsliinit teetettiin uudestaan. Lisäksi sinne on kerätty kalusteita samalta ajalta. Linnassa on muuten huone, jonne alun perin piti tulla kuuluisa meripihkahuone, mutta kuten monet tietävätkin, huone lahjoitettiin Venäjän Pietari Suurelle ja se katosi maailmansodan tiimellyksessä. Sivumennen sanoen olisi mielenkiintoista saada tietää, missä mittaamattoman arvokkaat meripihkat tällä hetkellä ovat.

Linnakierroksen jälkeen menimme lounaalle läheisen Lemke-ravintolaan, jossa maistelimme mm. kuuluisaa berliiniläistä Currywurstia. Olin kuullut siitä paljon, joten olin tietenkin utelias. No, hyväähän se oli, muttei sen takia kannata Berliiniin mennä. Itse asiassa currywurst muistuttaa makkaraperunoita, mutta ulkomuoto on vain erilainen.

Lounaan jälkeen meidät kuljetettiin Tegelin lentokentälle kotimatkaa varten. En muuten ole eläessäni kokenut niin ahdasta ja sokkeloista lentoasemaa. Kaiken lisäksi turvatarkastuksen tyyppi oli varsinainen natsi, joka komenteli meitä kuin jotain tolloporukkaa. Minultakin hän sieppasi puhelimen kädestä ja nakkasi sen laatikkoon sen jälkeen kun olin rekisteröinyt boarding passini lukijaan, kun en ilmeisesti ollut tarpeeksi nopea. En myöskään ollut hoksannut laittaa lentolaukkuani muovilaatikkoon ja hän tuijotti minua inhon ilme kasvoillaan ja osoitti sormellaan laatikkopinoa! Kyllä minä turvatarkastukset hyväksyn, mutta miksi ihmeessä matkustavaisia pitää lähtökohtaisesti kohdella salakuljettajina ja terroristeina! Ei silti, kanssamme samaan koneeseen tuli mies, jonka tarkastus osoittautui sangen mielenkiintoiseksi ja suht monimutkaiseksi. Hänellä oli nimittäin kaksi pistoolia ja iso määrä ammuksia laukussaan. Pistoolit olivat hienoissa laatikoissa ja ilmeisesti hänellä oli jonkinlainen selvityskin mukanaan, mutta siltikin siellä pohdittiin, voidaanko hänet päästää koneeseen vai ei. Paikalle kutsuttiin jopa poliisitkin. Itse ajattelin hänen olevan kilpa-ampuja tai muuten vain ammunnanharrastaja, sillä en oikein usko terroristien säilyttävän aseitaan hienoissa laatikoissa tai esittelevän niitä avoimesti selvityspapereiden kanssa!

No, pääsimmehän me lopulta läpi ja minä autoin tapani mukaan meirämmiästä pujottamaan vyönsä paikoilleen. Häntäkin oli syynätty hieman tarkemmin, sillä hän oli unohtanut lompakon perstaskuun ja se tietenkin hälytti. Meidän lentomme lähti klo 19.20 ja koska olimme niin hyvissä ajoin kentällä, edellinen kone Helsinkiin oli vasta lähdössä ja pienen pieni odotustila oli kuin nuijalla nakutettu. Emme päässeet istumaan, vaan seisoskelimme puolisen tuntia yrittäen pysytellä poissa muiden jaloista. Lopulta kone lähti ja mekin saimme istumapaikat. Meillä oli reilu tunti koneen lähtöön ja katselin mielenkiinnolla, miten ihmiset kiskoivat olutta odottaessaan. Sehän tietenkin kostautui koneessa, kun heti istuinvyö-kilven sammuttua alkoi vimmattu vessaruuhka! Onneksi lento ei kestänyt kuin rapiat puolitoista tuntia, joten selvisin siitä käymättä vessassa.

Yksi matkanjohtajistamme soitti taksikeskukseen hieman ennen saapumistamme Tampereen keskustorille ja meitä oli siellä odottamassa puolisen tusinaa taksia, joten ei tarvinnut mennä tolpalle taksia odottamaan. Vähän yli yhden pääsimme kotiin ja kellahdimme nukkumaan ja kyllä uni omassa sängyssä maistuikin! Nyt on Berliiniäkin hieman raapaistu ja mikä ettei sinne joskus menisi toistekin tutustumaan hieman perusteellisemmin. Alustavasti olemme suunnitelleet ensi vuodeksi omaehtoista matkaa Lontooseen. Katsotaan sitten, mitä keksimme. Nyt ei ole kuitenkaan odottamassa mitään elohopeakerhon kevätmatkaa, kuten tänä ja viime vuonna, sillä he lähtevät tammikuussa Malesian kiertomatkalle eikä se meitä oikein houkutellut.

En nyt jaksa kommentoida kaikkia kirjoituksianne, mutta kaikille toivottelen mukavaa viikonvaihdetta, isille onnea, potevaisille pikaisia paranemisia ja Mallikselle voimia

Kiitos ystävät lämpimistä ajatuksista! Tunnen niiden kannattelevan voiman, kun huoli painaa mieltä.
Tytär pääsi yllättäen sairaalasta eilen. Selvyyttä vaivoihin ei saatu. Tutkimukset jatkuvat, pari lähetettä on jatkoon.
Akuutein tilanne on helpottanut, mutta asiat eivät ole kunnossa. Niinpä murehdin nytkin.
Emme lähteneetkään vielä tyttären luo. Minulla on kaksi viikkoa ollut ikävä flunssa, joka ei hellitä. Yskin edelleen, kurkku on kipeä ja ääni römeä basso, joten tytär kielsi tulemasta.
Silmäilin Mennan matkaraportin. Olet ihana kun kerrot reissuistasi elävästi ja hauskasti. Kiitos!
Ja Muori, ihanan tomera olet. Hyvä!
Ja Motsku ja muut❤️❤️❤️

Tervehdys

Meille tulikin mökiltä kohtalaisen kiireinen lähtö. Äitini joutui keskiviikkona sairaalaan ja aloimme valmistella kotiinlähtöä torstaiksi. Hommaa riitti ja paljon, kun emme ilmeisesti nyt vähään aikaan ole menossa sinne (ellei tule pitkiä sähkökatkoksia, että on pakko mennä lämmittämään takkaa). Vielä torstaina siippani putsasi muutaman rakennuksen rännit (onneksi suurin osa siitä hommasta oli jo tehty juuri aiemmin), käänsi veneen, laittoi kanootin talvisäilöön, tyhjensi lämminvesivaraajan jne. Itselläni aika meni lähinnä ruokavarastojen tyhjentämiseen ja jääkaappien pesemiseen + kaikkien välttämättömien tavaroiden mukaanottamiseen. Ja huoli äidistä painoi koko ajan mieltä.

Perjantaina olimme sitten häntä katsomassa - on Lohjan sairaalassa. Meiltä on varmaankin 65 - 70 km yhteen suuntaan. Molemmat lapset olivat myös sekä äitini pikkusisko, joka asuu aivan meidän lähellämme. Äidillä oli aivoverenkierron häiriö, mutta lisäksi pulssi käyttäytyi todella omituisesti, että oli puolitoista vuorokautta ensin sydänosastolla, jossa neurologi kävi sitten häntä tutkimassa. Voimat ovat vähissä, mutta onneksi mieli on kirkas ja järki leikkaa. Tänään olimme siellä ja kuskasimme hänet pyörätuolissa sairaalan kahvilaan, joka ei kyllä ollut auki - siis ei ole viikonloppumyntiä... Äiti oli kysynyt tätä etukäteen, kun olin puhunut, jos juotaisiin isänpäiväkahvit siellä. Veimme "omat eväät ja kakun", niin saimme istua siellä rauhassa ja äitikin pääsi hetkeksi sängystään pois.

Sairaalaan mennessä crp oli vielä normaali, mutta jo perjantaina noususuunnassa ja eilen yli sadan. Ei ole vielä selvinnyt mistä johtuu - mutta eilen aloitettiin suonen sisäinen ab-kuuri. Tänään oli edelleen yli sadan tuo lukema. Se tässä huolettaa, kun äidin jalat eivät kanna juuri lainkaan. Vaikka aivoinfarktin pahin riski olisi takanapäin ja tulehdus pois, niin kotiinhan ei pääse, jos ei pysty edes rollaattorin kanssa liikkumaan. Äidillä on taustalla monta erilaista vaivaa. Onneksi oli tänään jo ruokahalua ja oli mieleltään pirteä. En ole varmaan vieläkään katkaissut napanuoraa äitiini enkä olisi valmis luopumaan. Asiahan ei ole minun käsissäni - enkä tietysti toivo äidin tuskien turhaa pitkittymistäkään. Koville ottaa. Tiedän, että olen harvinaisen onnekas, kun minulla on vielä molemmat vanhemmat elossa.

Ennen tämän päivän sairaalaan menoa olimme isänpäiväbrunssilla tyttären ja vävykokelaan kanssa. Haimme sitten poikamme mukaan sairaalaan ja tullessamme veimme hänet tyttöystävänsä vanhempien luokse.

Siinä mielessä harvinainen isänpäivä, että en ole kokannut mitään Juuri olen lähdössä tekemään hedelmäsalaattia.

Kiitos kaikille kirjoituksistanne.

Mallis voimia teille ja toivottavasti tyttären vaivojen syy selviää ja olisi kohtuudella parannettavissa.

Suupaltti, mekin kävimme ottamassa influenssarokotukset juuri ennen kuin lähdimme viimeksi mökille. Meidän kunnassamme sen saa myös riskiryhmien lähipiiriin kuuluvat ja nyt kun olemme täällä, käymme usein vanhempieni luona.

Japena, oli osuvasti sanottu, että "työnne" on enemmän elämäntapa kuin työ. JJ, kuvasi kauniisti työtänne. Onneksi olet saanut nukuttua muutaman yön paremmin. Motsku tuossa kyselikin, että kuinka kauan sokereita pitää herätä mittaamaan yöllä. Lasten joululahjalistojen teko nauratti

Tiinuliinu, Sierra de Mijas oli todella keromasi ja naamakirjan kuvien perusteella todella haastava patikointikohde. Upeaa, että kävelette niin paljon.

Mustikkaposki, toivottavasti etämies on tervehtynyt hyvin. Ei ole helppoa pidellä "aisoissa" tekevää ihmistä.

IL, kyllä nostan hattua sinulle, että putsaat rännit itse kiipeä ja laskeudu menetelmällä. Ehkä kohta kannattaisi hommata siihen se maksullinen mies, että et vaan tipahda tikkailta. Niin ja turvallista ja antoisaa pakkausreissua Alteaan. Toivottavasti saatte hieman nauttia auringostakin.

Iker on kyllä ihan super

Muori, mehän olemme sopineet monta kertaa, että täällä saa rauhassa purkaa sydäntään ja mieltään - ei tarvitse pyydellä anteeksi siitä. Olet kyllä sitkeä sissi, kun olet niin sinnikkäästi kuntouttanut itsesi ja jaksat nyt vielä kuntouttaa muita.

JJ, kaikkea hyvää vanhimmalle lapsenlapsellenne. Kaikki varmasti kääntyy vielä parhain päin. Sisällä on fiksu ja muita huomioon ottava neitonen, jolla on rakastavia läheisiä tukena.

Motsku, kiva, että olet saanut nauttia Suomen kosteasta ilmasta ihanissa lenkkimaisemissa. Toivottavasti suppiskeitto onnistui ja selkä on jo paremmassa kunnossa.

Menna, matkakertomuksesi oli taas kerran loistava. Näin silmieni edessä monta asiaa elävänä, kun osasit kuvailla niin hyvin. Akrobaattiesitys nosti ihon kananlihalle. Mielenkiintoinen reissu - paljon ehditte nähdä lyhyessä ajassa. Onneksi palohälytys oli vain erehdys. Oli aika "osuvaan" aikaan teidän Berliinin reissunne.

Mukavaa uutta viikon alkua kaikille. Kyllä meillä on paljon syitä kiitollisuuteen.

Vastaan tuohon mittauskysymykseen.
Ensi perjantaina diabetespoli, toivomme että silloin saamme luvan jättää yömittaukset pois.

Niin ja uima-altaasta on vajaa metri otettu vettä piis, laitettu veden säilöntäaineet sekä sellaiset puomit jotka ohjaavat mahdollista jäätä sekä vielä talvipeite.

Kipa toivotan äidillesi pikaista paranemista.

Menna kiitos mielenkiintoisesta matkakertomuksesta. Olen Berliinissä käynyt vuosina -76 ja -77 eli silloin se oli vielä kahtia jakautunut, sekä serkkuni häissä -97. Tätini asuu Saksassa, nykyään Hampurissa mutta yksi serkku Berliinissä. Ehkä vielä joku päivä.

Minä ja mieheni kuulumme niihin jotka eivät ota influenssarokotetta. Mieheni kuuluu riskiryhmään ja nyt pikkupoika. Lapset rokotukset saavat jos vanhemmat antavat luvat.
Minä sairastin Honkongilaisen kahdeksan vuotiaana jälkitauteineen ja sen jälkeen influenssat eivät ole minuun tarttuneet. Sikaflunssa rokotteessa kuuluin viimeiseen ryhmään ja siinä vaiheessa jo kaksi lasta sairasti sen, hoidin heitä ja tauti ei tarttunut, joten oli turha enää rokotetta hakea.
Mieheni kerran rokotteen ottaessa sairastui niin ettei enää suostu.
Ehkä kun ko sairauden saan, mieleni muuttuu