Heipsan.

Kipalle onnea tulevasta pienokaisesta. 

Kyllä on ollut kuumaa. Ennoikein tahdo kestää näitä helteitä. Ulkona olis vaikka mitä puuhaa, jos vaan jaksaisin. Mut josko ensviikolla helpottais.
Iltapäivisin ukkostaa, mutta ei oikein jaksa sataa kunnolla tai ei ollenkaan.

Yritin mennä vähän trimmerin kanssa siistimään pihaa, mutta hyttysarmeija hyökkäs kimppuun aika nopeasti.
Muuten on ihan kivaa olla mökillä. 

Yhtenä aamuna isäntä oli aamupuurolla ja näki kun Ilves kulki rauhallisesti pihassa.
Ei ollut kuulemma kiirutta mihinkään.
Nyt huomaan, että iltaisin hyyskäreissulla katselen naapurin hämärään pusikkoon sillä silmällä😁

Varmaan asustaa tuossa kivikossa? Talvellakin oli jälkiä pihassa. Näin jo untakin, että joku Ilveksen värinen pikku pallero käveli pihassa😲
Eikös ne saa poikasia näihin aikoihin?

Käydään päivällä kirkonkylällä syömässä. Ja sitten taidan käydä kotosalla hakees yleiskoneen raastinosat. Sais tehdä kasvispihvejä. 

Hyvää kesän alkua kaikille🌞

Tervehdys Tampereen helteestä!

Syyhyaltistumisesta on nyt pian kolme viikkoa eikä mitään oireita ole näkynyt, joten taisimme selvitä pelkällä säikähdyksellä. Tosin ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa 🙄

Pikseli, miehesi kommentit pianistipojasta olivat ehkä hieman huolestuttavia, sillä vaikkei meillä ole tuollaista ollut, niin suhteellisuudentaju meirämmiähellä on selvästi heikentynyt. Se tulee esiin lähinnä ihan normaaleissa tilanteissa tapahtuvana ärähtelynä eikä häntä saisi neuvoa missään!

Oli muuten eilen karmea kaatosade. Ensin ukkonen pamahti niin, että meinasin pudota tuolilta ja sitten taivas aukesi. Sade taukosi hetkeksi, mutta alkoi hetikohta uudelleen ja välillä tuli rakeitakin. Vajaassa tunnissa tuli 53 milliä! Kyllähän vesi on tarpeen, mutta kastelun kannalta pitkäkestoisempi rauhallinen sade olisi tehokkaampaa. Varsinkin kaupungin keskustassa tuollaiset kaatosateet aiheuttavat vain tulvia, kun viemärit eivät ehdi vetää tarpeeksi nopeasti eikä vesi pääse imeytymään maahan. Meiltä sade hakkasi lähes kaikki alppiruusun kukat pois, mikä on harmi, kun se ehti kukkia vasta viikon verran ja olisi varmaan kukkinut vielä ainakin paria viikkoa.

Olemme nyt saaneet kumpikin saapumisilmoitukset niin passista kuin henkilökortistakin, joten tänään kun menemme noutamaan REKOsta tilaamiani piirakoita ja suussasulavan ihanan tyrni-juustokakun 😋, käymme samalla cittarin ärrältä hakemassa lähetykset. Ehdimme sitten vielä käydä äänestämässäkin ennakkoon.

IL, tuollainen ikkunanpesurobotti on varmaan todella kätsy, kun ikkunoita on paljon tai ne ulottuvat niin korkealle kuin Kipalla. En ole vielä ehtinyt miettiä, milloin tilaamme siivousfirmalta ikkunanpesun. Koivun pölytys alkaa olla loppu, mutta männyn siitepölyä, joka on takertuvampaa, on vielä aika paljon, sillä sitä on ainakin auton päällä melkoisesti. Meillä on heinäkuun siivouspäivä 9.7., joten siihen voisi yhdistää ikkunanpesunkin.

Kipa, onnittelut minultakin tulevasta mummoudesta 😊  Toivottavasti tyttäresi pahoinvointi menee pian ohi.

Se on sitten toukokuu takana ja kohta on juhannus. Se tietää meidän kohdallamme tietenkin mämmiä 😜 Vaikka olemme näin keskellä kesää, niin ostin meille tänä aamuna liput Raskasta Joulua-konserttiin! Tänä vuonna onkin juhlakiertua, kun Raskasta Joulua täyttää 20 vuotta ja jo senkin vuoksi oli pakko ostaa liput heti, kun ne tulivat myyntiin, sillä kokemuksesta tiedän, että parhaat paikat myydään loppuun tosi nopeasti. Olen hehkuttanut konsertteja niin paljon, että tänä vuonna serkkulikkani tulee mukaan. On se ihan eri asia olla paikanpäällä kuin katsella konserttitaltiointia televisiosta, sillä livekonsertissa on todella tunnelmaa!

Toivotan teille kaikille leppoisaa viikonloppua 😃

Paljon onnea Kipa, teille kaikille. Tosi ihana uutinen. Isovanhemmuus on yksi elämän suurista, hyvistä asioista.

Juuri nyt elämä hymyilee minulle. Tiedän, että hymy voi hetkessä sammua, kadota näkyvistä, pysyä poissa pitkään, mutta joskus se taas näyttäytyy niin kuin se on tehnyt viime aikoina.

Mieheni on niin terve kuin erilaisten sairauksiensa kanssa voi olla. Masennus vain joskus painaa mieltä ja sitä vastaan on taisteltava kaikin keinoin. Minun polveni on välillä aika kipeä. Kävelen silloin kyynärsauva apunani. Autoa pystyn onneksi yhä ajamaan ja se on tosi hyvä juttu. Miehellänihän ei ole ajokorttia.

Suurin ilonaiheeni on juuri nyt vanhimman lapsenlapseni elämä. Aikoinani kerroin hänestä paljon. Teinitytöstä, jolla asiat olivat hyvin kunnes eivät enää olleet. Vanhemmat erosivat. Isä muutti 500 kilometrin päähän. Äiti, minun tyttäreni, lähti liian usein juhlimaan ystäviensä kanssa ja unohti, että oma lapsi olisi kaivannut kovasti edes toisen vanhempansa läsnäoloa.

Onneksi olimme me isovanhemmat, mutta se ei ihan yksin riittänyt. Peruskoulun lapsenlapsi suoritti upeasti loppuun hyvällä keskiarvolla. Hän piti ystävänsä kanssa kevätjuhlissa peruskoulunsa päättävien puolesta puheen, joka oli koskettava, hauska ja rehellinen. Tuntui, että kaikki on ihan hyvin.

Ongelmat lisääntyivät vähitellen. Hän valvoi öisin ja nukkui päivällä. Lukio alkoi takkuilla ensi metreistä lähtien ja jäi lopulta kesken toisen lukiovuoden aikana. Ote lipesi kaikesta pikku hiljaa. Onneksi hänellä edelleen oli kaikkein vaikeimpinakin aikoina hyviä ystäviä, joiden kanssa saattoi jutella. Ja me, mummu ja pappa, joiden luo aina saattoi tulla. Äitikin oli havahtunut ja yritti tukea lastaan kaikessa missä voi.

Oli masennusta, viiltelyä,ryyppäämistäkin ( onneksi ei kuitenkaan huumeita) eikä hän saanut otetta oikein mistään. Hän aloitti aikuislukion, mutta sekin jäi kesken. Minä ohjasin hänet terapiaan, mutta siihenkään hän ei tarttunut.

Ja sitten pari vuotta sitten hän vain kerran totesi, että nyt hän aikoo ryhdistäytyä. Hän tuli käymään ja kertoi hakevansa ammattikouluun useammallekin eri linjalle. Ykkösvaihtoehtona oli matkailu- ja ravintola-ala, jonne hän myös pääsi. Teoriatunnit ja harjoittelujaksot sujuivat erinomaisesti. Osa lukio-opinnoista otettiin huomioon koulussa ja tietyiltä tunneilta hän sai vapautusta.  Hänelle tarjottiin mahdollisuus tehdä töitä koko opiskelun ajan. Hän oli töissä erilaisissa tapahtumissa, ravintoloissa ja viimeksi nk. Pakohuoneessa,jossa hän tekee töitä tälläkin hetkellä.

Hän valmistui matkailupalvelujen tuottajaksi, keskiarvolla 4,82/ 5. Lapsenlapsi selitti varmuuden vuoksi minulle, että tämä nelonen ja vitonen ei tarkoita samaa kuin se tarkoitti minun aikanani koulutodistuksessa vaan vitonen on paras numero, kiitettävä.

Monen vuoden aikana tuntui välillä siltä, että kadotan uskoni tähän lapseen. Koskaan en kuitenkaan luopunut toivosta, että kyllä hän vielä pääsee elämään kiinni. Lähes joka ilta juttelin hänen kanssaan puhelimessa tai ainakin lähetin viestin, joka päättyi sanaan ”ILY” eli I love you, minä rakastan sinua.

Juhlimme hänen valmistumistaan jo viime lauantaina, sillä hän on töissä koko tämän viikonlopun. Oli mukava kuunnella miten tämä kaunis, viisas lapsenlapseni suunnitteli tulevaisuuttaan yhdessä ihanan poikaystävänsä kanssa, joka opiskelee jotain tekniikan alaa. Yhdessä he miettivät jatkavatko vielä hetken työelämässä vai jatkavatko syksyllä opiskelua, pysyvätkö Oulussa vai muuttavatko Tampereelle. Tuntui niin hyvälle, että melkein teki mieli vain hymyillä koko ajan.

Tämän halusin jakaa kanssanne. Ilon ja ajatuksen siitä, että vaikka joskus tuntuu siltä, että mikään ei onnistu eikä muutosta parempaan ole näkyvissä, niin täysin yllättäen jostain pilkahtaakin esiin auringonsäteitä, toivon siruja, jotka vievät pois huolten pilvet, ainakin hetkeksi. Ja juuri silloin siitä hetkestä saa iloita täysin rinnoin. Sitä hetkeä ei kannata pilata huomisen murheilla eikä tulevaisuuden pelolla.

Onnellista tätä päivää itse kullekin.

Voi miten kauniisti Jumbojet taas sanoititkaan tätä elämää. Tätä meidänikäisten elämää, jossa ovat läsnä useat sukupolvet. Omat ja nuoremmat - ehkä menneetkin, ja ne joista juur tällä hetkellä on olemassa tulemisen tieto, tai vain aavistus. 

Ja miten oikeassa oletkaan tuossa hetkessä elämisessä! Persialaisrunoilija Omar Khaijamin (1048-1131) mahtavista nelisäkeistä on mieleen jäänyt yksi, jossa vierii virta ja aavikolla tuuli puhaltaa. Mutta runoilija ei murehdi milloinkaan päivää kahta: ei päivää mennyttä, ei päivää tulevaa. 

Kovasti onnea teille kaikille siellä! En minäkään meinaa huomenna varsinaisesti murehtia mutta voi olla että joutuu muistelemaan menneitä. Kas kun se paapero, jota ihan äsken kävin hakemassa päiväkodista, saa huomenna valkolakin.

Mihin nää vuodet katoavat? Jos joku sen keksii. niin kertokaapa mullekin.

Kepeätä kesäkuun alkua!

Moi!
Sanonpa vaan tähän alkuun ohhoh tuohon syyhyaltistukseen. Sitä kuulemma on kovasti kouluissa mutta että sairaalastakin voi saada! Ehkä on syytä vältellä noita terveydenhoitoloita 😒

Joo, outoa on miehen käytös jos alkaa pianistipojasta ärhennellä. Varsinkaan jollei ole tehnyt sitä koskaan aiemmin. Helteen ja/tai muun satunnaisen syyn tuomaa ärtyisyyttä, ehkä?
 
Lastenlasten tuomaan iloon, jota on tällä palstalla käsitelty viime päivinä monelta kannalta, otan koko sydämestäni osaa. He ovat elämän jälkiruoka, kuten joku on joskus sattuvasti sanonut.
 
Meilläkin oli kivat juhlat lauantaina eli siis eilen.
 
Ylioppilaspoika oli komea tummassa hyvinistuvassa puvussaan, kissimirri kaulassaan ja vastasaadussa lakissaan (nykyisin näyttää olevan muotia vetää lakki otsalle niin että silmät tuskin näkyvät).
 
Isosisko eli teekkarineito, jonka lakkiaiset vietettiin neljä vuotta sitten koronan tuomissa poikkeusoloissa, säteili puoli vuotta piilotellun poikaystävänsä rinnalla. Toinen isoäiti eli mummu ryhtyikin heti haastattelemaan nuortaparia; mä seurasin keskustelua ja totesin että isoäidit ovat täysin käyttämätön voimavara tutkimuksessa. Parin topakan mummon voimin saadaan näet hetkessä selville yhtä ja toista. Isoäidit soveltuisivat hyvin myös tiedustelutehtäviin; he paljastaisivat vastapuolen menneet, nykyiset ja tulevat aikeet nopeammin ja ehkä kivuttomamminkin kuin mikään miehinen organisaatio. 🤣
 
Tällaiset juhlat, joissa tapaa vanhoja tuttuja ja saa samantien uusia, ovat tosi kivoja! Paikallahan oli kaikenikäistä sukua, perheystäviä ja naapureita. Oli myös kaksi koiraa, jotka kirmailivat juhlaväen jaloissa ja saivat runsaasti rapsutuksia.

Aurinko paistoi, skumppa ja suolapalat maistuivat, keveän pääruoan jälkeen siirryttiin täytekakun ja pikkuleipien pariin. Illemmalla paikalle saapui nuorta väkeä, joka suuntasi Stadin keskustaan muutaman pääkaupunkiseudun lukion yhteisiin bileisiin ja vei tietenkin päivänsankarin mennessään.
 
Nyt ollaan taas arjessa. Tai ainakin melkein. Tästä se kesä käynnistyy!
(ja ensi kuun jälkeen se onkin sitten jo elokuu)

Tiinuliinu, me mummot todella sovittaisiin tiedustelutehtäviin! Minulla on siitä mainio esimerkki. Heviteini on vastaillut pitkin kevättä äitinsä kyselyihin kokeiden sujumisesta kahdella sanalla - ihan hyvin. Äitinsä on ollut huolissaan varsinkin äidinkielestä,pojan mielestähän sen opiskelu on turhaa, koska osaa puhua suomea. Ja kun poika on täyttänyt 18, äitinsä ei pääse enää Wilmaan katsomaan koetuloksia.

No minä sanoin pojalle, että "stipendiä" ei tule, ellen saa nähdä jonkinlaisia tuloksia ja salamana hän lähetti opintopistepaperinsa (todistuksiahan ei lukiossa jaeta). Ja minä välitin tietenkin tiedon äidillensä. Ällistyksemme oli melkoinen, kun poika on suoritunut hyvin, on aivan aikataulussa kokonaisopintopisteiden kanssa, joita pitää olla 81 ja pojalla 94. Hän käy nelivuotista lukiota ja hänellähän on tiettyjä haasteita lievän Asbergerinsa takia.

Jumbojet, luin niin iloisena kuulumisiasi. Minähän sain sinulta noin yhdeksän vuotta sitten korvaamattomia neuvoja bonuslapsenlapsen suhteen, hän oli jo lipumassa tosi vaarallisille teille. Mutta niin vain tämäkin tyttö suoritti opintonsa loppuun ja nyt tosiaan muutti yhteen mukavantuntuisen nuoren miehen kanssa.

Meillä oli eilen ilon päivä, kun juhlimme Justuksen vanhinta lastenlasta. Hänen isänsä piti hauskan ja liikuttavankin puheen, jossa mainitsi myös sen, että Justus ja minä olemme vuosien ajan jaksaneet järjestää pojille poikaleirejä, joista he ovat kovasti nauttineet. Kyselin ylioppilaalta siitä matikantehtävästä, joka oli ollut virheellisesti laadittu. Hän oli ratkaissut sen kahdella tavalla ja saanut täydet pisteet. Hymyili, että on aina tykännyt matikasta, "kun se on niin helppoa". On valinnut sen robotiikan ja taitaa se diplomi-inssin ura ollakin hänelle ihan oikea.

Ja jos oli eilen iloa, tänään tuli sitten surua. Justuksen sisar oli kuollut viime yönä. Hän oli tosin hieman dementoitunut, mutta vasta 76-vuotias. Olin usein sanonut Justukselle, että käy tervehtimässä sisartasi nyt, kun hän vielä sinut muistaa. No ei mennyt ja taitaa nyt katua sitä. Olivat hyvin läheiset nuorina. Justus sanoi olevansa nyt yksin, kun kaksi veljeäkin on jo lähtenyt tuonpuoleisiin. Toinen kauhealla tavalla, kun hänet ammuttin jo nuorena.

Tänään olen täyttänyt sekä oman että Justuksen pesukoneen lakanoilla ja nyt pitäisi vielä jaksaa tässä kuumuudessa laittaa puhtaat paikoilleen. Siinä taitaakin tämän päivän urakoinnit olla.

Mekin olimme ylioppilasjuhlissa. Miniän sisaren tytär pääsi ylioppilaaksi hienoin arvosanoin. Olemme viettäneet lukemattomia juhlia perheen kanssa, koska kaikki asumme Espoossa, ja tutustuneet siten heidän kaukaisempiinkin tuttaviinsa ja sukulaisiinsa. On mukavaa olla osa laajennettua perhepiiriä. Juhlat olivat Kauniaisten ostoskeskuksen lähellä sijaitsevassa Deli-kahvilassa, ja paikka oli oikein viehättävä ja juuri sopiva vierasmäärälle. Hellekään ei haitannut ilmastoidussa tilassa, vaikka pellavamekkoni oli pitkähihainen. Kolmena peräkkäisenä keväänä on nyt juhlittu ylioppilaita, mutta ensi keväänä ei sitten varmaan ole juhlia, sillä pojantytär jakaa osan kirjoittamistaan aineista vielä syksyyn 2025, vaikka aloittaa jo tänä syksynä kirjoittamalla kemian ja ehkä englannin. 

Ensi sunnuntaina juhlitaan tyttärentyttären rippijuhlia. Ja kohta pojanpoika kotiutuu armeijasta. Aika kuluu niin tavattoman nopeasti, ettei vanha tahdo pysyä perässä.

Lauantaina lähetin mieheni ostamaan ylioppilaalle ruusua, mutta eipä hän ollut jaksanut kukkakauppaan asti, vaan osti marketin pihalta sinänsä kauniin ruusun, mutta sen varressa ei ollut vesisäiliötä ja kääreessä oli kaksi viivakooditarraa. En moittinut, mutta harmistuneena kävelin kilometrin päähän kukkakauppaan ja ostin vähän kookkaamman ja kauniimmin pakatun ruusun. En ollut laittanut sukkia jalkaan, ja sain helteessä rakot kantapäihini.

Tänään aikomukseni oli mennä salille, mutta miniä halusi lähteä Plantageniin ja Bauhausiin kukkaostoksille, ja minä lähdinkin hänen mukaansa. P. oli tällä kertaa pettymys, kukat aika kulahtaneita, mutta jotain löysimme ja Bauhausista loput. Kahteen ruukkuun haluaisin vielä jotain. Ehkä Kannelmäen Prismasta löytyy?

Koska en ollut ruokaa laittamassa, mieheni meni Sellossa Raxiin lounaalle ja minä ehdin sinne vähän ajan päästä. Vieressämme istui kaksi n. 10-vuotiasta pikkupoikaa, joista toinen osti lounaan. Kassa kävi vielä muistuttamassa toista poikaa, että ethän sitten syö, kun et ole maksanut. Silloin mieheni kysyi, voiko hän ostaa pojalle lounaan. Kävihän se, ja poika teki nyrkkitervehdyksen mieheni nyrkkiin, kiitti ja moikkasi vielä lähtiessämme. Liikuttavia nuo pienet pojat 🥰.

Hetken harkitsin mukaanmenoa. Ei kuitenkaan olla nyt Hangossa vaan Savon sydämessä.  Muutama vuosi sitten marssin Naisten Valmiusliiton joukoissa, mukava ja mieleenjäävä kokemushan se kaikkine etukäteisharjoituksineen oli. 

Heviteiniltä onnistui eilen inssiajo ja kokoonnuimme iltasella sitä juhlistamaan. Poika oli niin riemuissaan, että jopa nauroi kuvatessa. Yleensä 18-vuotias ei voi edes hymyillä kuvissa.Zappa-koira ilahtui niin paljon meidän tulosta, että minusta oli tulla muussia sen tervehtiessä. Sitten kesken kaiken mun piti vielä vastata puheluun ja se oli Zappan mielestä täysin väärin. Se hyppäsi sohvalle mun selän taakse ja läppäsi isolla tassullaan luurin pois korvaltani, tunki itsensä mun syliin sellaisella voimalla, että lensin selälleni sohvalle. Sitten kun koko naamani ja korvat oli nuoltu, se vähän rauhoittui, mutta kävi ruokapöydässä vielä tunkemassa ison päänsä vähän väliä mun kainaloon saadakseen suukkoja kirsuunsa.

Vaan kun vävy otti treenivehkeet esiin, minä unohduin sekunnissa ja koira innoissaan ulko-ovella odottamassa lähtöä. Käyvät koulutuksessa kolmesti viikossa ja videoiden perusteella Zappa osaa jo kaikenlaista. Siitä tulee hieno koira!

Eilen havahduimme ennakkoäänestykseen. Napattiin passit ja menoksi. Ensimmäisen virkailijan tarkistuksen jälkeen koppiin ja sitten toisen virkailijan luo. Ihmettelin, mikä Justuksella kestää ja sitten hän jo viittoikin minua luokseen. Kun virkailija oli antanut paperin allekirjoitettavaksi, Justus oli huomannut siinä vävynsä nimen ja todennut saman tien, että hänellä oli vävyn passi. Asia korjattiin, kun ajokortti oli mukana.

Mutta hei, vävy on yli 20 vuotta nuorempi, täysin kalju ja sileäkasvoinen kuvassa. Justuksella on valkoinen tukka ja jo uurteiset kasvot. Silti kaksi virkailijaa ei huomannut passissa mitään outoa. Selittelivät, että kun ihmiset muuttuu, mutta ilman Justuksen omaa huomiota olisi äänestänyt vävynsä nimellä. Käytiin vaihtamassa passit, meitä nauratti, mutta vävy-parkaa ei. Tiesi, että tästä veistellään pitkään.