Jaahas. Plokkaat jonosta parhaat päältä, tietty!

Koshkoin neuvo on hyvä

Hei Ihanaiset,

IL olet valoisa ja nauravainen, sellaiset vetävät puoleensa muita niinkuin kirkas valo yöperhosia. Diplomaattisia taitoja tarvitaan jottei kukaan loukkaantuisi .... en karehdi tilannettasi. Minä varmaankin noudattaisin Koshkoin neuvoja mutta varmaan suututtaisin koko joukon ihmisiä.

Kuluva viikko on ollut hauska mutta samalla aika raskas. Hoidettiin nimittäin pojan lapsia, toiset isovanhemmat olivat ehtineet jo käydä lasten kanssa Korkeasaaren ja Suomenlinnan sekä joukon muitakin paikkoja. Minulla oli kuitenkin takataskussa ässä, siskoni huusholliin oli kesäkuussa syntynyt varsa ja kaksi nuorinta olivat aivan täpinöissään , siis sinne. Vanhin, esiteini, ei ollut kovin innoissaan mutta mukaan oli kuitenkin lähdettävä. Autossa neiti kysyi hyvin kärsivällä äänellä:" kuinka kauan niitä hevosia pitää katsoa?? Minua ei kiinnosta yhtään." Pysähdyttiin Kasvihuoneilmiöön lounaalle ja esiteini alkoi sulaa, kun päästiin perille hän oli jo aivan eri tyttö kuin lähtiessä. Keskimmäinen, neiti suorasuu, oli jo ennakkoon kysynyt voiko hän ratsastaa mutta sisu meni tytöllä kaulaan, kun näki ison hevosen. Mutta ylläri pylläri, esiteini ilmoitti, että hänpä ratsastaa . Turvaliivi ei sopinut mutta onneksi kypärä kävi. Tyttö oli aivan innoissaan ja koska isosiskokin meni niin nuorempikin tohti mennä hevosen selkään. Hän on kyllä jo syksystä asti käynyt ratsastamassa mutta yleensä poneilla. Nuorimmainen oli helisemässä eläinten kanssa, on kuin pappansa, kaikki elikot ovat hänen kimpussaan. Systerin huushollissa on kolme koiraa, kissa, kaksi hevosta ja varsa. Koirat vähän pelottivat mutta kissa oli nuorimmaisesta ihana. Hän olisi halunnut sen mukaansa kotiin, harmi vain kun isänsä on niin pahasti " allerginen " kissoille . Esiteini ilmoitti, että hän voisi tulla tänne heti uudelleen ja nuorimmainen olisi halunnut jäädä sinne yöksi! Ai niin, nuorimmainenkin oli hevosen selässä. Reissu onnistui yli odotusten.

Minä jäin systerille yöksi, nähdään ihan liian harvoin. Tavattiin myös keskimmäinen sisko ja räkätyksestä ei tahtonut tulla loppua. Meinasin myöhästyä viimeisestä junasta eikä lipun ostokaan onnistunut automaatista, onneksi kioskin täti pelasti ja pääsin kotiin . Torstaina tultiin katraan kanssa tänne mökille päiväretkelle eikä kukaan pistänyt hanttiin. Lapset ryntäsivät heti laiturille mato-ongelle ja pappa oli helisemässä madon laittamisen, siimojen selvittämisen ja kalojen irroittaminen kanssa . Minä virittelin tulia ja valmistelin lounasta.sekä juoksin viemässä ja tuomassa laiturille milloin mitäkin. Kotiin päästyämme olimme kummatkin aika poikki, vaikka nukuin hyvin, perjantai aamuna en tahtonut päästä ylös sängystä. Onneksi koko päivä satoi ja vietimme sisäpäivän piirellen, lukien ja pappa pelaili lasten kanssa. Miten sitä on joskus jaksanut touhuta lasten kanssa?

Nyt olemme mökillä ja vanhin lapsenlapsi on mukanamme auttamassa klapien teossa. Viikonloppuna on taas lastenhoitoa ja ensiviikolla mökille tulee toiseksi vanhin lapsenlapsi " kesä töihin". Pojat syövät ihan hirvittävästi joten tiedossa on jatkuvaa ruuan laitoa ja tiskaamista mutta on se silti mukavaa, kun haluavat olla meidän kanssamme .

Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille.

Eilen olin tulla hermoraunioksi Ikerin takia. Lähdimme nimittäin käymään kaupungissa ja olin unohtanut, että Iker on maatiaisjuntti. Se ulisi jo hississä ja ravasi edestakaisin pienessä kodissani. Minä istuskelin keittiön pöydän ääressä muka jotain tekemässä, mutta koira ei asettunut aloilleen.

Hissiä odotellessa se ulvoi niin, että naapuri pisti päänsä ovesta katsoakseen, mitä käytävällä oikein tapahtuu. Hississä Iksu perääntyi takanurkkaan ja työnsi päänsä jalkojeni väliin. Ja matka autolle sujui niin, että koira veti henkensä hädässä, minä yritin pysyä perässä kasseineni. Kaiken kukkuraksi se vielä pissasi hädissään kukkapenkkiin, voin vain toivoa, ettei kukaan nähnyt.

Portilta autolle se ulvoi ja kiskoi niin, että jalankulkijat pysähtyivät kiinnostuneina seuraamaan tilannetta. Koira hyppäsi takakonttiin, hiljeni sekunnissa ja asettui mukavasti. Eräs vanha täti tuli kysymään, onko se kipeä, kun kiljui niin sydäntäsärkevästi.

En vie Ikeriä enää ikinä kaupunkiin. Oma vikani, kun en tajunnut totuttaa sitä pentuna kerrostaloon. En ymmärrä, miten se Alteassa kulkee somasti kaupungilla ja missä vaan, mutta ehkä se johtuu siitä, kun sen oma perhe on läsnä.

Ostin Biltemasta kainaloon asti ulottuvat kahluusaappaat. Olen ostanut myös vesiviikatteen. Nyt vaan pitäisi innostua menemään järveen poistamaan heiniä ja ulpukoita. Iker sai röhkivän sarvikuonon ja koko ilta meni sitten sitä kamalaa röhkimistä kuunnellessa. Olisiko kauheaa, jos poistaisin sen ääntä tuottavan osan lelusta?

Huomena lähdemme yökylään erään ystäväni huvilalle Raaseporiin. Saa nähdä, onko mukanani kiltisti käyttäytyvä koira vai kamala peto? Siellä on lämmitettävä uima-allas ja kysyin äsken tyttäreltäni, voinko panna Iksun auton takakonttiin siksi aikaa, kun käyn uimassa, koska muutoin se karjuu altaan äärellä. Sain luvan.

Vanhempi kiljukaula halusi jutella kanssani ja valitti, että edes sushipaikkaan ei ole vielä päässyt, kun pitää retkeillä koko ajan muualla. Voi lapsiparkaa!

Moi,

kylläpäs teille kaikille tapahtuu! Mitä Ikerin vinkuleluun tulee, ehdotan sen hiljentämistä. Meilläkin on spanielilta sensuroitu yksi vaaleanpunainen possu, jonka puuttumista eläin ei ole ensinkään huomannut.

Ja nyt kun tätä kirjoitan, aloin ihmetellä, miksi vauvojen ja lemmikkieläinten lelujen ylipäänsä pitää vinkua? Eivätkö ne voisi sanoa vienolla äänellä vaikkapa vain tuf-tuf?

Samantien tuli mieleen se taannoinen possu, jonka hupilahjana joskus joltakulta sain ja jonka tarkoitus oli toimia laihdutuksen tukieläimenä. Se piti sijoittaa jääkaappiin ja aina kun oven avasi, possu päästi kamalan metelin. Onko kukaan nähnyt tai ehkä peräti omistanut vastaavaa? Oli kai jotenkin valo-ohjautuva - älkää kysykö multa mitään mistään tekniikkaan liittyvästä.

Mä olen viettänyt viime viikot kutakuinkin kuljeskelevaa elämää. Keskiaikamarkkinoiden jälkeen käväistiin kotona ja kelluttiin muutama päivä lähivesien aalloilla jotka välillä äityivät aikamoisiksi. Sitten suunnattiin Savoon ja osallistuttiin lapsuuskyläni kesätapahtumaan, joka olikin tosi hauska. Ja ennen muuta yhteisöllinen, vaikka oli vielä Turun keskiaikamarkkinoitakin pienempi.

Kyseisen tilaisuuden eli lauantain rosvonpaisti-illan valmistelut oli aloitettu jo keskiviikkona, jolloin lähikaupungin teurastamon toimittamat luomupossunlihat oli päällystetty marinadilla ja reilulla voipaperi- ja foliokerroksella. Kun ukkokullan ja mun muodostama kuvausryhmä saapui paikalle perjantai-iltana (sopivasti talkookahvien aikaan!), possunpaistit pötköttivät seurantalon pöydällä, ja pihalle oli pystytetty useita telttakatoksia.

Yhdessä ahkeroivat tapahtuman aikana lihanleikkaaja ja varhaisperunoiden ynnä salaattien annostelijat; pitkälle pöydälle oli katettu monensorttista leipää päällysteineen. Toisessa neljä emäntää paistoi muurinpohjalettuja, kolmannessa kaadeltiin kahvia; lapset ja lapsenmieliset saivat punaista mehua kunnollisenkokoisiin mukeihin. Läheisen kirkonkylän harrastajateatterilla oli oma telttakankainen esiintymislava, loppujen katosten alla istuttiin pitkien pöytien ääressä hyvinhautunutta possunlihaa popsien.

Itse asiassa hauskinta oli lauantaiaamupäivän talkoissa. Kolme tomeraa, vapaapalokuntaan kuuluvaa isäntää huolehti tulen ja lihojen käsittelystä. He olivat tulleet jo aamuviideltä, sytyttäneet kunnon koivuhalkonuotion tiilivuorattuun paistokuoppaan, jonne puoliltapäivin mätettiin ne possunpaistit ja jätettiin hiilten ja hiekkakerroksen alle hautumaan kuudeksi tunniksi.

Perunankuorijapoppoo istui seurantalon rappusilla veitset heiluen, jossakin toisaalla leikattiin kurkkuja. Haravat rapisivat kun männynkäpyjä hätisteltiin pois ruokavieraiden tieltä. Kylän emännät levittivät penkeille räsymattoja ettei kukaan saisi tikkuja takapuoleen.

Minusta tehtiin kukkaistyttö: lyötiin sakset käteen ja käskettiin kierrellä pellonpientareita ja tienvieriä horsmia ja mesiangervoja leikellen. Ne sijoitettiin vanhoihin maitotonkkiin (moni viljelijä on siirtynyt karjattomaan talouteen).

Sitä puheensorinaa ja nauruntyrskettä! Aloitettiin jo talkoissa, jatkettiin pitkälle iltaan ja vielä seuraavanakin aamuna, jolloin ukkokulta + mä kävimme huutamassa heipat kylänväelle ja käänsimme pikku autosemme nokan kohti etelää.

Tällä viikolla olen katsellut jalkapalloa. Ei kuitenkaan MM-tasolla, vaan huomattavasti kiinnostavampaa Helsinki Cupia, jossa pelaavat lapset ja nuoret, mukaan lukien teini-ikää lähestyvä tyttärenpoika.

Huomenna Tallinnaan. Ei kuitenkaan omalla paatilla vaan hieman isommalla. Saatan raportoida jos jotain kertomisen arvoista kohdalle osuu.

Voikaapa oivallisesti! Ja nauttikaa kesästä - ainakin ensi viikoksi on ennustettu melkoisia helteitä!

Välikässyt on tehty. Keräsin mansikoita liki kuusi ämpärillistä, osa muille. Revin rikkaruohoja kukkapenkeistä hätsynpikaa, pesin paljun ja patsastelin pihalla ihmetellen, pitäisikö omenoita harventaa.

Tänä vuonna on ollut myös uintisaunakesä. Siellä ja täällä on sitä lajia ollut tarjolla, olen nauttinut, myös ystävistä.

Jääkaappipossu olisi meillä ihan hiljaa, sillä jääkaapissa ei vuosikausiin ole ollut valoa. Tiedän, että joillain on siellä vain valo ja ketsuppia. Meillä saattaa olla hyllyillä jopa taustatekijöitä, joilla ei ole hyvät mielessä.

Nyt on Turun vuoro. Pitäisi kuuklettaa, millaiset turnajaiset linnassa on menossa. Tänään hehkuimme Aura-joen rannassa kilpaa kukkaistutusten kanssa. Osaa olla lempeä sää. Vepsän saari on mietinnässä, mutta ei mahdollisesti tulevalla ukkossäällä.

Söimme juuri lounaaksi sillikaviaaria ja uusia perunoita. Iltalounas on ihan ok, kun muistaa terveelliset välipalat kuten mansikat ja jäätelön, vähän karkkia ja limsaa. Eikö?

Tervitusi Tallinnast,

jossa hellettä oli vähintään saman verran kuin Helsingissä, turistitulvaa ihan riittämiin ja katutöitäkin kotikaupungin verran, ellei enemmän.

Päiväpistäytymisen ainoa asia oli käynti taidemuseossa. Olin jostakin saanut selville, että KUMUssa olisi virolaisen renessanssimaalarin näyttely. No niinpä olikin. Kyseinen mieshenkilö (naisethan alkoivat maalata vasta 1800-luvulla jos silloinkaan) oli elänyt 1400–1500-luvuilla. Sukujuuret juontuivat Suomeen, eikä hän ollut mikään turha tyyppi. Oppinsa oli saanut Hollannissa ja reissannut pitkin Eurooppaa, aina Itävaltaan ja Espanjaan asti.

Matkojen tuloksena oli komeita joskaan ei kovin kookkaita teoksia, muotokuvia enimmäkseen, ja näkymiä raamatunhistoriasta (erityisesti Neitsyt Marian kuvat kävivät siihen aikaan mainiosti kaupaksi).

Muotokuvista katsoivat siis 500 vuotta sitten eläneet naiset ja miehet; mielessä kävi että mitähän meidän digikuvistamme mahtaa olla puolen vuosituhannen jälkeen jäljellä? Saako niitä tiedostoja silloin edes auki? Öljyväri vaikutti varsin luotettavalta, ja saattaa olla sitä edelleen.

Koska aikaa oli rajallisesti, toinen erikoisnäyttely jäi hiukan vähemmälle huomiolle. Se esitteli Viron historiaa taideteosten kautta. Aivan erityisen kiinnostavaa oli se, miten neuvostoajalla virolaiset taiteilijat onnistuivat piilottamaan kuviinsa kaikenlaisia symboleja, joita vain asiaan vihkiytyneet aikalaiset osasivat lukea.

Sinisen, mustan ja valkean yhdistelmä kertoi tietysti vapaudenkaipuusta, ja samaa julisti surrealistisesti palasina kuvattu sirppi ja vasara. Vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Omallakin seinällä riippuu grafiikanlehtiä 1970-luvulta. Niissä esiintyy mm. purjevene, jollaista ei siihen aikaan Tallinnan lahdella oikeasti nähnyt, koska veneiden omistaminen oli kiellettyä.

Nyttemminhän etelänaapuri on monessa asiassa meitä edellä. Esimerkiksi Kaubamajan naistenosastolla ovat edustettuna jokseenkin kaikki tyylikkäät (ja suht kalliit) eurooppalaiset merkkituotteet. Vaatimattomana ja vähävaraisena naisena katsastan sieltä yleensä vain Betty Barclayn ja Gerry Weberin valikoimat.

Tämänkertainen pistäytyminen ei shoppailua suosinut, vaikka keskustan allahindlused ja soodusmüügit (alennusmyynnit ja tarjoukset siis) olisivat olleet miten houkuttelevia. Nopeasti sovitetut vaellussandaalit jäivät ainoaksi hankinnaksi.

Iloista viikonloppua - eikös se jo huomenna ala?

Tervehdys

Kiitoksia kirjoituksistanne Hämeestä, Lohjansaarelta, Helsingistä, Tallinnasta, Savosta ja Turusta. Suupaltin kirjoituksesta ei jäänyt mieleen, missä ne hepat olivat. Hauskaa luettavaa. Ikerin lelusta vinku vaan irti...

Viikko on mennyt hujauksessa. Alkuviikosta oli kummityttömme kumppaninsa kanssa. Ilmat ihan hyvät, eivät vielä helteiset. Pelasimme koronaa, mölkkyä ja tikkaa. Saunoimme ja söimme... ja tietysti paransimme maailmaa.

Keskiviikkona tuli sitten meidän neiti vihdoin tänne vävykokelaan ja hauvavauvan kanssa. Nyt sitten kieriskellään helteissä. Päivät menevät - no ainakin vauhdilla. Eilisillan aterian alkupaloiksi nautimme nuorten juuri pyydystämiä ahvenia Ruuanlaittoon menee yllättävän paljon aikaa. Joskus toivoisin, että saisin tänne vaikka viikoksi kokin lainaksi jostain

Kastelua on taas pitänyt harrastaa.... pari pientä nurmikon plänttiä, iso joukko perennoja, suuri määrä kesäkukkia ja lisänä yrttitarhani, josta sato osittain mennyt piloille joidenkin mokomien kirvojen vuoksi Siemeniä vielä on, joten pitäisi muutamaan kukkalaatikkooon kylvää niitä.

Eilen aamupäivällä lähdin hurjassa helteessä lähimetsään katsomaan kahta varmaa kanttarelliapajaani. Ei edes pienen pientä alkua näkynyt. Edellispäivänä sain kerätä yhden mökkinaapurin rannasta tuoreita kanttarelleja. Sen innoittamana lähdinkin eilen reissuun. Kauheaa olla pitkähihaisissa ja vielä hytyshattu päässä helteellä. Ehkä jossain vaiheessa kesää vielä sataa niin, että minunkin mestoilleni ilmaantuisi sieniä. Onneksi on vielä hiukan kuivattuna viime vuodesta.

Kohta pitäisi lähteä verkoille soutajaksi. Saimme viikolla pari pientä siikaa, eilen kolmannen - joka kyllä lennähti mukavasti takaisin järveen, kun siippani irrotti sitä verkosta. Onneksi oli vielä niin eläväinen, että varmaan pärjää.

Tänään olisi suunnitteilla lähteä nuorison kanssa paikalliseen kesäravintolaan herkuttelemaan jollain esim. Astuvansalmen hampurilaisella Pääsenpähän lounaan teosta. Se on pääasia Nuoret suuntaavat luultavasti illasta Puumalan suuntaan katsomaan jotain stans up-shouwta.

Meillä kyllä katsotaan illasta tiiviisti fudista. Huomennahan kisat sitten loppuvat.

Nauttikaa lämmöstä ja auringosta - ihan niin, että sitä saisi ikään kuin varastoon. Minä en valita kuumuutta nyt, kun on talossa ilmalämpöpumppu, jolla saan sisäilmaa viilennettyä. Ruuanlaitto tapahtuu pääosin kesäkeittiössä, että sisällä ei tarvitse lämpötilaa nostaa ruuanlaiton vuoksi. Ihana lämpö, ihana aurinko, ihana puhdasvetinen järvi, jonne pääsee pulahtamaan. Ympärillä rakkaat ihmiset. Mitäpä sitä enää muuta tarvitsisi ollakseen kiitollinen ja onnellinen.

Maalaisjunttiset koirat kyllä osaavat olla itsepäisiä. Jätti inhoaa portaita joissa läpinäkyvä kaide ja koita sit tuollainen 70kiloinen saada niitä sitten kulkemaan.

Meillä satoi äsken vettä ja nyt on sitten kuuman kosteaa, ihan tuli Viimevuotinen Kiinan reissu mieleen.

Mies kävi keuhkotähystyksessä ja lääkäri huomasi kurkussa jo kun läiskän. Nyt sitten lähete kurkkupolille. Odotusta, odotuksen perään.

Miniä muutteli lähtöpäivää Kiinaan ja ilmoitti eilen että lähtevätkin maanantaina vanhemmilleen ja ovat siellä viikon ja siitä suoraan kotiinsa. Loma lyheni toista viikkoa.
Sain jo paniikin etten näe enää poikia. Nyt järjestellyt lapsia läheisilleen että päästään huomenna Helsinkiin. Soitin miniälle että sopiiko hakea pojat päivällä ja kävästään äidilläni. Hänellekin tärkeää vielä lapset nähdä kun ei tiedä edes miten lääkkeet alkavat puremaan tautiin. Onneksi sopi miniälle.

Eilen vietimme lasten kanssa ihanan päivän kaverin mökillä. Nautittiin järvestä, hyvistä tarjoilusta ja yhdessä olosta. Muksutkaan ei tapelleet kertaakaan kun jokaiselle pienemmälle oli yksi aikuinen. Pikkupoika kohta 8v oppi uimaan. Voi sitä riemua ja taitoa piti esitellä uuvuksiin saakka.

Nyt teinilikka tekee mansikkatorttua päiväkahville. Ei siis pelkoa laihtumisesta

Nauttikaa lämpimistä päivistä ja muistakaa juoda.

Mukavia kesäjuttuja kaikilla! Me olimme Ikerin kanssa Raaseporissa ja kumpikin nautimme. Minä mukavasta isäntäparista ja herkullisesta ruoasta, Iker nakeista, rapsutuksista ja pallonheitosta.

Yritykseni saada hieman yksityisyyttä meni aika lailla pieleen ja nyt mökkibestikseni on ihan suuttunut minulle. Juttu eteni näin: soitin hänelle Raaseporista tullessani, että tuonko Iltiksen. Hän tuli sitä hakemaan ja päivitettiin puoli tuntia. Ei siinä mitään.

Perjantaina tulee telkkarista suuresti tykkäämäni La Senora ja haluan kuunnella sitä tarkasti kielen takia. Mökkibestis tietää sen varsin hyvin, mutta laitoin hänelle varmuuden vuoksi kesken ohjelman mielestäni ihan nätin viestin, että olen väsynyt (edellinen yö meni lähes jutellessa) ja käyn ohjelmani jälkeen nukkumaan. Nähdään aamulla.

Vaan hän olikin jo puolimatkassa mökilleni ja pelmahti sisään kysymään, mitä varten olen niin väsynyt. Pyysin, että väistyisi telkkarin edestä. Iker juoksi saman tien ulos. Minä hieman ärsyyntyneesti nousin kutsumaan koiran takaisin ja sanoin, että just siksi laitoin sen viestin, että tuo ohjelma tulee ja haluan sen jälkeen mennä nukkumaan. Bestis lähti ovet paukkuen.

Seuraavana päivänä kuulin, että olin loukannut häntä syvästi ja että minulla on pakkomielle televisioon. Ja että hän pyytää nöyrimmästi anteeksi eikä tule enää ikinä minua häiritsemään.

Olen laittanut hänelle viestin, että hän tietää oikein hyvin minun haluavan katsella sen tietyn ohjelman ja että minulla on takuulla siihen oikeus. Kuten myös olla väsynyt ja saada vaikka lueskella rauhassa. Ja että olen pahoillani, jos hän on loukkaantunut, mutta en ymmärrä, mitä minun pitäisi pyytää anteeksi.

Minulla on kamalan paha mieli. Olisin ehkä voinut hoitaa asian toisinkin, toisaalta tiedän, ettei tämän ihmisen kanssa ole sopivaa tapaa pyytää, että kävisi 4-5 päivävierailun sijaan vaikka vain pari kertaa. Olemme olleet ystäviä yli 20 vuotta, saa nähdä miten jatkuu. Mutta juuri nyt on varmaan oikea hetki pitää kiinni siitä, että haluan olla iltaisin omassa rauhassani ja mennä nukkumaan silloin, kun itse haluan? Ja kun osa hänen piipahteluistaan on tupakalla käymistä salaa puolisolta, niin miksi minun pitäisi aina keskeyttää se, mitä olen tekemässä?

Tiedättekö ohjelman Pokka pitää ja Hyacinthin? Ystävästäni tulee juuri hän mieleen.