Eilen sitten alkoi taas lukupiirin kokoontumiset joka toinen viikko. Kesäksi oltiin sovittu, että luetaan Virpi Hämeen-Anttilaa kukin kykyjemme, halujemme mukaan. Luin kaikki, koska ovat omassa hyllyssä.
Vierashan meillä lukupiirissä eilen oli, siis Virpi ja häneltä on ilmestynyt uusi kirja viime viikolla, nimeltään Railo. Hän oli ollut parissa tilaisuudessa jo kirjastaan kertomassa ja huomannut että nuoret ihmiset eivät tunteneet sanaa railo tai tienneet mitä se tarkoittaa. Tuntui aika hassulle.
Testasin sanaa 8v lapsenlapsen kanssa ja hän tiesi mikä se railo on, ihmetteli että moista kysyn näin kesällä.

Olen pitänyt Virpiä hyvin viisaana naisena lukemieni kirjojen perusteella ja muutamien haastattelujen perusteella, nyt tämä tunne vahvistui.
Hän on todella viisas nainen ja monipuolisesti lahjakas. Hän on elättänyt itseään myös pianonsoiton opettajana ja kuvataiteilijana. Nykyäänhän hänellä on tutkimustyönsä, siis intialainen kirjallisuus ja hän opettaa Helsingin yliopistossa, kääntää kirjallisuutta mm suomesta englanniksi ja kirjoittaa kirjoja yksin, tyttärensä kanssa ja miehensä kanssa. On siinä tehtävää.

Seuraavalla kerralla lukupiirissä käsitellään Riikka Pulkkisen Totta kirjaa, olen sen jo lukenut, mutta luetaan uudelleen, jotta osaa siitä sanansa sanoa. Tykkäsin kyllä kirjasta, vaikka loppu jäikin jotenkin vajaaksi. Luinkin Pulkkisen haastattelusta, että uusimmassa painoksessa kirjan loppuun on tehty 1 luku lisää. En siis ollut ainoa, jonka mielestä siitä jäi puuttumaan jotain..

Eilen aloitin Mari Jungtedtin kirjan Muurien kätköissä, joka on sarjan 4. osa. Sain luettua tuon Annakaisa Iivarin Tyttöministerin ja ihan kivahan tuo oli.

Aika ennenkuulumaton temppu tuo yhden luvun lisääminen Pulkkisen kirjan uuteen laitokseen. Yleisön pyynnöstä? Kehitys kehittyy. Tästä voisi päätellä, että kaunokirjallisuus menee interaktiivisuuden suuntaan.

Itse luen edelleen noita vanhempia, lainassa on Joel Lehtosen Lintukoto. Ihan kiva, mutta ei vedä vertoja Putkinotkolle.

Ihan samaa ajattelin, että voiko tosiaan noin tehdä? Luulin aina, että vain uusi käännös voisi olla erilainen. Vaikka toisaalta, miksei voisi tehdä uudestaan paremmin jos tulee tilaisuus, niinhän muissakin töissä tehdään

Aika hurja ajatus kyllä, että kaunokirjallisuutta alettaisiin tehdä niin kuin amerikkalaisia sarjafilmejä, joita kirjoitetaan koko ajan katsojapalautteen ja myyntilukujen mukaan: henkilöiden persoonaa kehitetään katsojia kiinnostavaan suuntaan, toisia sisään- toisia uloskirjoitetaan ja juonenkäänteitä ja erilaisia loppuratkaisuja testataan koeyleisöllä.

Salattuja elämiähän tehdään Suomessa hyvin samoilla periaatteilla.

Jotenkin kestämätön ajatus minulle. Joten toivottavasti tämä Pulkkisen tapaus on vain poikkeus ja muutos tuli ihan kirjailijan omasta aloitteesta. Eikä mikään ennakkotapaus, joka kertoisi mihin suuntaan ollaan menossa.

Mutta minä nyt olen tällainen muutosvastainen jäärä.

Jos hyvän mielen kirjoja etsitte ja muhevia reseptejä, oletteko lukeneet Vivi-Ann Sjögrenin matka- ja muistelmakirjoja?

Erityisesti olen tykännyt Andalusian karkeasta suolasta ja Saharan aamuista ja illoista. 50-luvun lapsuudenmuistot Espoosta olivat myös mukavia.

Vivi-Annin kruununjalokivi on tietty hänen järkälemäinen keittokirjansa Vivi-Annin keittiössä, jonka katson meidän kylän kirjastossa vähän niin kuin omaksi omaisuudekseni. En hölmö ostanut sitä, kun sitä oli vielä kirjakaupoissa. Suosittelen!

Mä oon ihan koukussa tohon sivustoon josta kirjoitin, mikä on hyvä asia, sillä tällä viikolla olen lukenut jo kaksi kirjaa loppuun ihan vaan sen takia, että saisin ne merkattua luettuihin!

Sain viimein luettua loppuun alkukesästä aloittamani Eat, pray, love. Pakko myöntää, että se kolahti muhun. Ei mikään kaunokirjallisuuden merkkiteos, mutta moni ajatus tuossa kirjassa laittoi mut miettimään omia juttujani, solmuja elämässäni. Koska olen ite uskossa, myös kirjan hengellinen puoli antoi mulle paljon. Mutta ehkä kantavimpana ajatuksena koin itselleen anteeksi antamisen.

Toinen kirja, jonka sain loppuun, on se Sociopath next door. Aika mielenkiintoinen ja karmivalla tavalla luulen diagnosoineeni muutaman sosiopaatin. Toisaalta se auttaa hyväksymään sen, miksi esim veljeni ei koskaan tunnu välittävän heikko-osaisita eikä juuri muutenkaan muista kuin itsestään. Turha edes yrittää saada sitä muuttumaan, jos se on sosiopaatti, se ei siihen pysty.

Nyt yritän saada Ronja ryövärintyttären loppuun (näin sen kahdesti kesäteatterissa, joten teksti on enemmän kuin tuttu) samoin kuin sen iän ikuisen Sinuhen. Seuraavaksi alan lukea John Irvingin ensimmäistä sekä A. Kiven Seitsemää veljestä. Jälkimmäinen siksi, että luen läpi kahta "100 kirjaa jotka tulisi lukea" listaa, joista toinen kotimaisella ja toinen englanniksi. Voi kun vuorokaudessa olisi enemmän tunteja!

Luin James Freyn kirjan Miljoonia sirpaieita, joka kertoo nuoren alkoholistin/narkomaanin taipaleesta katkaisuhoidossa. Perustuu siis kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin. Todella ajatuksiaherättävä romaani.

Menossa tällä erää viimeinen Mari Jungstedtin dekkari Kevään kalpeudessa, ihan mukavia, koskahan ilmestyy seuraava.

Yöpöydällä odottaa Hanna Tuurin Orapihlajapiiri sekä Mark Levengoodin Missä kukat kauneimmat

Lukupiirissä käsiteltiin sitä Riika Pulkkisen Totta kirjaa ja todentotta siihen oli tullut luku lisää, lähinnä valottamaan Annan elämää. Tuo Orapihlajapiiri on seuraava lukupiirin kirja.

Viimein sain Ronja Ryövärintyttären (englanniksi) luettua loppuun, Eat Pray Lovehan loppui jo jokin aika sitten. Sinuhe jatkaa unilääkkeenä ja nyt rinnalle tuli John Irvingin ensimmäinen, Setting free the bears.

Mulla loppusuoralla Susanna Alakosken Sikalat. Tosi koskettava on ja liippaa hurjanhurjan läheltä mun työtä. Vähän siitä rajoilla, että pitäisikö tuon lukeminen laittaa työajaksi. Mutta sanotaanko niin, että ei heikko hermoisille...

Slank, pidän mielessä tuon Alaa al Aswanyn, kun Yacoubian-talokin oli vaikuttava lukukokemus. Kerrot varmaan oliko Hanan al-Shaikhin kirja lukemisen arvoinen?

Aloitin saaristossa Barbara Nadelin Arabeskin, pitäisi kertoa turkkilaisen viihdemusiikin maailmasta. Laulutähden salassa pidetty lapsivaimo on juuri murhattu, mutta murhatutkimukset eivät oikein etene, kun luppoaikaa dekkarin lukemiseen ei tunnu löytyvän.

Onko kukaan täällä lukenut Sirpa Kähkösen sota-ajan Kuopioon sijoittuvia kirjoja? Mitä tykkäätte?