Suklaakakun tilalle mustikkapiirakkaa: mustikkahan on terveellistä!

Itse voi leipoa vaikka minkälaisia herkkuja. Silloin tieää mitä syö. Olen puolukkapiirakalla herkutellut muutaman päivän. Nyt se on loppu. Palaset on pienentyneet entiseen elämään verrattuna ja kyllä riittää makean nälkään.

maanantaina, 27. lokakuuta 2008 klo 22:25 Neiti Hallinta kirjoitti::
Kiitos Patrik neuvoista. Olet varmasti täysin oikeassa. En kyllä vielä silti uskalla aloittaa tuota herkkuihin totuttelua ennen kuin olen päässyt tavoitepainooni. Sitten kun olen 59 kg, niin voin alkaa opetella normaalimpaa tapaa syödä. Nyt tuntuu liian isolta jutulta, kun on muutenkin paljon ajateltavaa.

Omien kokemusteni perusteella rohkenen suositella, että kannattaa kokeilla heti . Painonhallinta tapahtuu lopulta täsmälleen samoilla periaatteilla kuin painonpudotuskin. Ajattelin aikaisemmin, että pidän tiukkaa linjaa nyt pudotusvaiheen ja sitten tasapainovaiheessa opettelen herkkujen syöntiä ja ruuan laatua. Kummasti ne kilot tulivat aina takaisin. Pudotusvaihehan on mitä oivallisinta opetteluaikaa.

Minulla tosin on osaltaan ollut kyse myös nykypainon hyväksymisestä. Kiloja on vuosien varrella tullut lisää, enkä enää edes yritä niin alas kun noin 20-vuotiaana olin.

Nyt tuli sitten takapakkia. Paino nousi takaisin 63 kiloon muutamassa päivässä, eli tulos yli kuukauden laihduttamisesta on -0,5 kg.

Viime päivien kalorit: 1939 (työmatka sekoitti), 1842 (oli perjantai), 2840 (juhlat), 1663 ja 1664. Minun vain on niin hirvittävän vaikeaa pysyä alhaisilla kaloreilla. Tälläkin tasolla pysyminen vaatii hirvittävää määrää säätöä ja suunnittelua sekä mahan kurinaa. Alle 1600 kilokalorin en pääse juuri millään, ja jos onnistun niin seuraavana päivänä on sellainen nälkä että siihen hajoaa.

Elämäni pyörii tämän painonhallinnan ympärillä, mutta en silti edes onnistu siinä. Mitäköhän pitäisi tehdä? Kannattaako tätä jatkaa, kun tulos on lähes nolla? Haluaisin ajatella ja harrastaa muutakin kuin ruokaa ja liikuntaa.

Moi,

voin lohduttaa sinua, ettei se hanskojen tiskiin lyöminen ainakaan auta!
Oletko mitannut itseäsi joko mittanauhalla tai vaatteilla? Mulla paino jumittaa, mutta vyötärö kaventuu ihan huomaamatta ja myös muun kropan muutoksia on vaateilla huomattavissa. Eli aina se vaaka ei ole autuaaksitekevä! (Itse esimerkiksi heitin vaakani varastoon, kun hermostuin siihen ettei paino pudonnut toivotulla vauhdilla Se vaa'allakäynti oli niin ärsyttävää, että päätin unohtaa sen vähäksi aikaa! )
Koitan (tällä hetkellä paino sanalla koitan) syödä suositusvajeiden mukaan ja pallurariviä vihreäksi. Kyllä se paino pikku hiljaa lakaa pudota, usko vaan!

tiistaina, 4. marraskuuta 2008 klo 08:57 Neiti Hallinta kirjoitti::

Viime päivien kalorit: 1939 (työmatka sekoitti), 1842 (oli perjantai), 2840 (juhlat), 1663 ja 1664. Minun vain on niin hirvittävän vaikeaa pysyä alhaisilla kaloreilla. Tälläkin tasolla pysyminen vaatii hirvittävää määrää säätöä ja suunnittelua sekä mahan kurinaa. Alle 1600 kilokalorin en pääse juuri millään, ja jos onnistun niin seuraavana päivänä on sellainen nälkä että siihen hajoaa.

Elämäni pyörii tämän painonhallinnan ympärillä, mutta en silti edes onnistu siinä. Mitäköhän pitäisi tehdä? Kannattaako tätä jatkaa, kun tulos on lähes nolla? Haluaisin ajatella ja harrastaa muutakin kuin ruokaa ja liikuntaa.

Moi Neiti Hallinta!

Minäkin ihmettelin hidasta painonlaskua kunnes laskin keskiarvoja syömilleni päiville... Eli kannattaa viikon tai kahden viikon kalorimäärät yhteen ja jakaa päivien määrällä. Siitä saa keskiarvokalorimäärän per päivä. Itselläni tavoitekalorimäärän ylimenevät osat nollasivat aika reippaasti alitusta, eli sain laskuissani painonlaskuksi huikeat 20g! Sehän nyt ei näy missään puntareissa. Ja plussautuu suuren liikuntamäärän nestekeräytymillä, lihan syönnin vatsaan jäämisellä jnejne.

Grammamääräinen pudotus saadaan, jos laskee yhden läskikilon olevan 7000kcal. Ja missään nimessä tämä luku ei pidä paikkaansa , mutta antaa ainakin suuntaa siihen, jos ihmettelee, miten "yksi herkkupäivä voi pilata kaiken". Sen se nimenomaan tekee , jos syö vain vähän vähemmän ja sitten rrreippaasti enemmän.

Ja oikeasti - kukaan ei pysty laihduttamaan, jos tavoitemäärässä pysyminen saa aikaan sellaisen nälän, että syö jääkaapin eristeetkin. Silloin kannattaa syödä enemmän, sen verran, ettei tule sitä valtavaa nälkää. Silloin se paino laskee hitaammin, mutta ainakin laskee, toisin kuin nälkäkuurilla. Ja pystyy elämäänkin siinä samalla, ettei kulu elämä itsensä kiusaamiseen.

Tsemiä sinulle! Kannattaa lukea uudelleen P.Borgin aiemmin ketjussa oleva herkkuviesti. Se kun pitää paikkansa... kokemusta on.


sohvi korjasi lainauksen.

tiistaina, 4. marraskuuta 2008 klo 08:57 Neiti Hallinta kirjoitti::
Tälläkin tasolla pysyminen vaatii hirvittävää määrää säätöä ja suunnittelua sekä mahan kurinaa. Alle 1600 kilokalorin en pääse juuri millään, ja jos onnistun niin seuraavana päivänä on sellainen nälkä että siihen hajoaa.

Elämäni pyörii tämän painonhallinnan ympärillä, mutta en silti edes onnistu siinä. Mitäköhän pitäisi tehdä? Kannattaako tätä jatkaa, kun tulos on lähes nolla? Haluaisin ajatella ja harrastaa muutakin kuin ruokaa ja liikuntaa.

vielä jatkaisin edellisiin
Kannattaa myös ajatella, mitä itse haluaa yleensä elämältä. Olisitko sen onnellisempi 3 kiloa hoikempana?

Itse muinoin kamppailin painonpudotuksen kanssa, säätelin ruokia: raejuustoa, tonnikalaa, ananasta, rahkaa...Ja ajattelin, että ei hitsiläinen, en minä loppuelämääni halua tällä tavalla syödä. Ruoka on kuitenkin niin hyvää Muutamat menetetyt kilot eivät ole sen arvoisia, että syömisen kanssa pitäisi kituutella koko ajan.

Toki järkevissä rajoissa ruokailut on pidettävä, mutta siitä kuuluu myös nauttia. Ja meillä jokaisella on velvollisuus pitää huolta itsestämme, siihen kuuluu myös jonkinasteinen liikunta. Eli syömme ja liikumme omaksi terveydeksemme, jaksaaksemme elää, pysyäksemme mahdollisimman terveinä. Näistä asioista ei pitäisi tehdä elämää suurempia kysymyksiä.

(kirjallinen ilmaisu vähän ontuu, mutta toivottavasti joku ajatuksenpoikanen sieltä löytyy )

Neiti Hallinta: Ei kannata kuluttaa sitä koko valveillaoloaikaa siihen, että miettii mitä saa vielä syödä. Ruoan ja laihduttamisen ei pitäisi pyöriä koko aikaa mielessä. Kannattaa miettiä, että voisko asialle tehdä jotain, ettei ne asiat koko aikaa todella pyöris mielessä, varsinkin vielä, jos asialle voi tehdä jotain! Jos niiden asioiden antaa pyöriä mielessä koko ajan, niistä voi vielä pian tulla koko elämä... kokemusta on...

Itse oon kamppaillut syömishäiriön kanssa sellaset 8 vuotta, ja tuntuu että osa nuoruusvuosista on mennyt ihan hukkaan sen takia. Kaikki on vaan pyörinyt ruoan ja liikunnan ympärillä. Ei se oo sen arvosta!

Tuli mieleen, kerron vielä esimerkin omasta hölmöydestäni, kun annoin laihdutuksen saada liian suuren merkityksen elämästäni.

Minulla on hyvä ystävä, joka asuu suht' lähelläkin, oikein innokas sauvakävelijä (mikä on yksi minunkin lajeista). Ihanteellista lenkkiseuraa siis, mutta elämämme ajoittuu vähän eri kellonaikoihin, joten harvoin pääsemme yhtäaikaa lenkille. Ja sitten minä pöllöpää valtavassa laihdutusvimmassani keksin, että hänen vauhtinsa on liian hidas minulle (hänellä on astma ja muutama muu sairaus) Joten uhrasin nämä meidät harvat mahdolliset yhdessä olo hetket muutaman kalorin tähden

No, nyt olen sen verran järkiintynyt, että lähdemme yhdessä lenkille, kun vain aika sattuu, ja monesti se lenkki kestääkin pitkälle toista tuntia rauhallista vauhtia. Kalorikulutuksesta viis.

Hilla, tiesitkö, että oikeastaan matalasykkeinen ja pitkäkestoinen liikunta on sitä parasta laihdutusliikuntaa? Silloin keho nappaa tarvitsemansa energiansa pääasiassa rasvavarastoista. Eli älä missään nimessä luovu noista pitkistä rauhallisista kävelyistä, ne tekee gutaa muodoille! Toki viikkoon kannattaa sisällyttää myös raskastehoisempaa liikuntaa.