Heipat Hangosta,
tai ehkä pikemminkin Tammisaaresta jossa on vietetty kiva kesäpäivä IL:n ja Justuksen vieraina. Enkä tämän jälkeen ihmettele ollenkaan ensin mainitun salamarakastumista heidän nykyiseen kesäkotiinsa. Ensi vuonna sata vuotta täyttävä talo on kuin karamelli, sekä ulkoa että sisältä. 

Ulkokuorta katsellessa tai talon terassilla istuessa voi hyvin kuvitella kylpylävieraiden palvelijat – siis ne sadan vuoden takaiset asukkaat – touhuamassa askareissaan tai viettämässä vähäistä vapaa-aikaansa portailla istuskellen, merelle katsellen. Mielessään näkee, miten rantatiellä kuljeskelivat joutilaat rouvat ja herrat päivänvarjoineen, silloin tällöin ohi suhahti automobiili. Merellä putputtivat kaksikymmenluvulla kalastajien kaksitahtimoottorit, rahtia kuljettava kaljaasi kiinnittyi laituriin ja pari sulavalinjaista paattia nosti juuri purjeitaan. (No kaksitahtimottoreiden ääntä ei tänään kuulunut mutta purjepaatteja riitti, talon terassilta ja olohuoneen ikkunasta kun näkyy Tammisaaren vilkas venesatama jossa mekin on muutamia kertoja käyty.)

Sisällähän tunnelma on sitten ihan toinen: moderni mutta kodikas. Toki projekti on vaatinut pariskunnalta huimasti hommaa, kuten IL:n alkukesän päivityksistä on voinut lukea. Mutta nyt näyttää kaikki olevan kohdillaan, joten kelpaa nautiskella! Ja Tammisaaressahan kaikki on kädenkantaman päässä: tori ja taidemuseot, puistot ja pikkuravintolat. Myös kaupungin kahvilatarjonta kestää vertailun isompienkin cityjen kanssa. (On muuten ollut tosi hauska havaita sekä Hangossa että Tammisaaressa, miten iloisesti kesänuoret – joita kahviloiden ja ravintoloiden työntekijät suurelta osin ovat – tekevät töitään. Tervehdyksiä ja hymyjä riittää vaikka jonoa olisikin jonkin verran.)

Lyytikin tykkäsi vierailusta, sillä naapurista löytyi komea snautseripoika jonka kanssa saattoi kisailla pihalla. Helle ei juuri sillä hetkellä haitannut, vaikka kotona koira yrittää etsiä mahdollisimman viileän paikan ja pysytellä siinä mahdollisimman liikkumattomana. 

Nautitaan kesästä ja auringosta – ja taitavat ne mustikatkin kohta kypsyä!

Kiitos kirjoituksistanne, Menna, Kivikasa ja Kipa! Kiva kuulla, miten kesänne on sujunut. IL:n ja Tiinuliinun myötä pääsen virtuaalisesta tutustumaan rannikkokaupunkien kulttuuri ja -kahvilaelämään. Ihanat huvilat teillä siellä! Fb:ssa taisi olla Tiinuliinun tyttären perheen huvilasta ja laajasta pihasta kuvakin.

Viimeksi kirjoittaessani kaipailin kesämekko-kelejä. No nyt niitä on ollut, eikä loppua näy ensi viikollekaan. Vähän vähempikin lämpö riittäisi, mutta en todellakaan valita. Harmi vain, että plantaarifaskiitti vaivaa jonkin verran. Kaksissa lenkkareissa on kyllin paksut ja joustavat pohjat, joten niillä voi kävellä 3-4 km:n lenkkejä. Varsinaista luupiikkiä minulla ei kai onneksi ole (kiitos kommenteistasi, Kivikasa).

Lasiterassin katolle oli vuoden mittaan kertynyt jotain vihertävää sammal- tms. kasvustoa. Viime keväänä meillä kävi nuori mies pesemässä ne, mutta nyt ajattelin voivani tehdä sen itsekin. Minulla ei ole korkean paikan kammoa, joten siinä suhteessa työ ei olisi ongelma. Laitoin Sinipiian laudeharjaan useamman jatkovarren, että sillä ulottuisi 3-4 m:n päähän lasikaton reunalta. Itse katolle en kiivennyt, sillä vesi ja pesuaine liukastaisivat sen. Miehen kanssa kannoimme tikkaat paikalle ja sitten alkoi show ”taistelevat virtaset” (varmaan naapureiden iloksi). En kuulema osannut käyttää vesiletkua ja välineetkin olivat aivan väärät. Sanoin tietäväni, mitä teen ja että mikrokuituinen ikkunanpesin ja -lasta eivät puhdistaisi levää, kun harjallakin sai hangata tosissaan. Eikä hän mokoma malttanut (jaksanut helteessä?) pysytellä tikkaiden luona siltä varalta, jos olisin pudonnut. Kypärän olin kuitenkin laittanut päähäni. Nuoriso kauhistui ja keskeytti homman. Tikkaat laskettiin alas ja seuraavana päivänä poika ja miniä hoitivat homman.

Kesän suurin iloni metsävaellukset ovat nyt saaneet ikävän lopun. Naapurilähiöiden ulkoilureiteillä joita minäkin käytän, vaikka etupäässä kuljen niitä halkovilla metsäpoluilla, on viime päivinä liikkunut epämääräinen tyyppi, joka on lähtenyt seuraamaan lenkkeileviä tai pyöräileviä naisia. Tuntomerkkeinä oranssit shortsit, kirjava T-paita ja huivi kasvojen edessä. Epäily on, että tyyppi majailee metsässä, koska silminnäkijän mukaan jalat ovat täynnä hyönteisten puremia. Nyt kävelen vain yleisillä paikoilla, lähinnä Leppävaaran kartanon mailla, ja jos osuu metsäisempi kohta, elimistö siirtyy pako-moodiin.Kevättalvinen susi ei ollut vielä mitään!

Perheiden Nizzan matka syyslomalle on nyt varattu. Yövymme vanhan kaupungin laidalla uudessa huoneistohotellissa. Mieheni ja vävy eivät taaskaan lähde mukaan. Kunpa nyt kaikki pysyisivät terveinä, eikä mitään muutakaan estettä sattuisi.

Kirjoitin jo aiemmin mutta katosi bittiavaruuteen. 

Nizza on kyllä kiva paikka. 

Nyt tuli sitten 65v täyteen ja ne vietettiin Pori jazzeilla miehen kanssa kaksistaan. Täytyy sanoa että kaksi päivää festareilla tässä helteessä vei mehut. Käveltiin yli 12 km kumpanakin päivänä. 
Matkailuauto oli viereisessä camping alueella. Olipa niin askeettinen paikka ja hinta aika kova. No sillä mentiin. Oli sentään konttivesst ja ulkotiskipaikka, sähkötkin sai. Se oli ns valosähköä johon ei voi esim ilmastointilaitetta käyttää. Päivällä autossa noin 31 astetta, mutta eipä siellä päivällä pahemmin olla. Illaksi jäähtyy kun ilmakin eli hyvä 22 astetta. Hyvin nukuin. 

Vanhin tytär täällä kotimiehenä poikiensa kanssa samoin myös bonustytär poikansa kanssa. Nyt tuli kuopus perheineen. Keskiviikkona ilmeisesti miniä ja muksut tulevat. 
Meillä menoa ja vilskettä piisaa aina vaan. Täytyy nyt myöntää, että nautin nyt huomattavasti enemmän lapsenlapsista kun ei noita vaativia sijoitettuja ole kun tuo yksi nuori joka ikätasonsa mukaan ei oikein meidän seurasta välitä kun vasta illalla telkkarin ääressä.

Aamulla kävin pyöräilemässä 8 km , sen jälkeen altaaseen. Minua nämä helteet ei pahemmin häiritse. Teen hommat asmulla ja illalla, no päivällä kyllä perhe ruokittavana. Nyt tein pestoperunoita ja broilerfilettä, ruokavahvuus 12 henkeä. Lounaan tytär laittoi kun olin kaupassa ostamassa monta kassillista ruokaa ja junnun käytin parturissa. Viimeinen päivä hänkin muuttaa. 

Mies kävi lääkärissä kun köhinyt viikon ja yskä senkun pahenee. No serppi oli 4 ja lääkäri sanoi allergiseksi. Hyvä niin. 

Mukavaa alkanutta viikkoa

Pujo on alkanut kukkia täällä sisämaassakin jo, täälläkin yskitään ja silmätkin kutiaa. 
Pari viikkoa sitten käytiin Hangossa, kun VR testaa tänä kesänä paikallisjunayhteyttä Riihimäen ja Hangon välillä. Hypättiin kyytiin Hyvinkään rautatiemuseolta. Hangossa pujot kukkivat jo valtoimenaan, vaikka meillä hiukan pohjoisempana ei ollut näkynyt vielä yhtään. 
Hangon maineen pelastamiseksi pitää vielä tarkentaa, että kukki siellä paljon muitakin lajeja ja kaupunki vaikutti oikein viehättävältä puistoineen ja rantoineen ja ravintola- ja kahvilatarjontaankin tutustuttiin sen viiden tunnin aikana, jonka juna siellä viipyi.  Olin suunnitellut, että jos vastaan kävelee yksikään pikkuruinen snautserineiti, niin toivotan Lyytille hyvää kesää ja rapsutan hiukan. Mutta ei näkynyt kuin muutama mäyräkoira omistajineen päiväkävelyllä.

Heipparallaa Karjalasta.
Pikselille omia  kokemuksia plantaarifaskiitista viime kesältä. Sain sen kun tallasin koko päivän Helsingin katuja paljasjalkakengillä. Oli sitkeä vaiva ja toipumiseen taisi mennä pari kuukautta. Itse pakastin puolen litran pulloon vettä ja sillä rullasin jalkapohjaa aina kun ehdin. lisäksi yritin venyttää jalkapohjan jänteitä varvasnousuilla ja seinää vasten venyttämällä. Oli minulla jonkin aikaa netistä ostettu yötuki jonka laitoin jalkaan nukkumaan mennessä mutta se valvotti ja jätin sen käytön aika pian.
Kenkiin ostin geelipohjallisia joista oli mielestäni apua.

Kipan  lähes kivuton elämä ilahduttaa. Vielä kun pikkumiestä pääsee hoitamaan ja seuraamaan hänen kehittymistään niin livenä kuin koneiden välityksellä niin kyllä siinä pienet vaivat unohtuvat. Teillä on kyllä tosi pitkä matka kaikkiin palveluihin paratiisistanne, viikossa menee tunti jos toinenkin autoillessa milloin "lähipalveluihin" tai Mikkeliin.

IL ja Justus tuntuvat nauttivan täysillä uudesta kesäkodista ainakin naamakirjan kuvien perusteella. Paikka vaikuttaa mielenkiintoiselta ja bonus on kiinteistönhuollon tehtävien ulkoistus niin jää aikaa nauttia alueen tarjonnasta.
Suupaltista haluaisin kuulla uutisia kun tuntui että jutut jäi kesken Lappeenrannassa.
Nyt vähän juttua omasta elämästäni.
Viime aikoihin on mahtunut reissaamista kodin vanhan taloni ja etämiehen mökin välillä.
Käväisin minä Tallinen tanssi- ja laulujuhlillakin kuten Merellekin. Tämä oli osaltani ensimmäinen reissu juhlille. Jo menomatkalla saatiin kokea tunnelmaa kun laivassa oli kaksi lauluryhmää jotka esittivät ravintolassa omia ohjelmistojaan laulaen välillä yhdessäkin. Perjantai-illan tantsupidut Kalev stadionilla oli jo melkoinen spektaakkeli kun kymmenen tuhatta esiintyjää kävi näyttämässä taitojaan kentällä. Silloin oli vielä kaunis ilma vaikka ilma viilenikin auringon laskiessa. Illalla tavattiin toinen laivan kuoroista oman hotellin aulassa ja saatiin nauttia lisää lauluista. Monta serenadiakin meille esitettiin.
Seuraavat päivät olivat sateisia ja ostamani kertakäyttösadetakit eivät pysyneet ehjinä joten vaatteet kastuivat läpimäriksi. Sade vähän latisti tunnelmaa mutta esiintyjät marssivat nauraen tuntitolkulla pitkin katuja kohti Piritaa. Löysimme matkan varrelta onneksi ravintolan jossa oli sopivan kokoinen pöytä ikkunan edessä josta pääsimme seuraamaan kulkueen matkaa. Pitihän siellä syödä ja juoda pitkän kaavan mukaan jotta vaatteet ehtivät vähän kuivua. Avajaisjuhlassa istuin kolmisen tuntia mutta sitten lähdimme huonekaverin kanssa kohti keskustaa. Takseja oli ihan turha edes yrittää mutta bussilla pääsi kun jaksoi tunkea itsensä täpötäyteen autoon.
Sunnuntain päätöskonserttikin katsottiin päätökseen ja sieltä tultiin kävellen tosi kauniin puiston läpi. Päätettiin että seuraava Tallinan reissu käytetään puistoihin tutustumiseen. Juhlat olivat kyllä mieleen painuva tapahtuma. Ei voi kuin ihailla Virolaisten vahvaa kansallistunnetta ja yhteenkuuluvuutta.
Etämiehen kanssa olemme edelleen pätkineet kaadettuja koivuja ja punnertaneet pätkittyjä pöllejä pinoon. Vielä on urakkaa jäljellä yhden kokonaisen koivun ja yhden tyven verran mutta voiton puolella ollaan.
Joutoaikoina on käytetty verkkoja vedessä. Alkukesästä tuli kalaa paremmin mutta ei nytkään ole tarvinnut ilman saalista jäädä. Lauantaina oli verkossa vain yksi ahven ja 5-kiloinen hauki. Hauen nosto veneeseen olikin melkoinen urakka kun en meinannut saada sitä vedessä tainnoksiin.
Sormet saivat osumaa kiduksista ja haavat oli aika kipeitä. Vetäisin kalat fileiksi ja laitoin pakkaseen odottamaan aikaa nolloin ehdin jalostaa ne kalapihveiksi.
Sunnuntaina olimme lapsenlapseni rippijuhlissa. Oli ihan kivat juhlat ja juhlakalu oli pyytänyt vieraiksi sukulaisten lisäksi kavereita harrastusporukoistaan.
Nyt taitaa tulla niin pitkä juttu että tätä ei jaksa kukaan lukea joten lopettelen tähän ja toivottelen jaksamista näissä helteissä.

Moi Merelle!
Vastaan kuitenkin tässä ihan palstalla, kun arvelen että kaihileikkauksesta kiinnostuneita alkaa meidän ikäluokassa ja forumilla olla muitakin. (Tulee pitkä päivitys, loikatkaa yli te joille asia ei ole ajankohtainen!)

Noiden harkitsemiesi yksityissairaaloiden paremmuudesta en osaa sanoa, kun omat silmäni on leikattu toukokuun lopussa HUSin uudessa Tammisairaalassa. Molemmat samalla käynnillä, vaikka sitkeä urbaanihuhu on väittänyt (ja taitaa väittää edelleen) ettei julkisella puolella leikata kahta silmää kerralla. 

Leikkaus itsessään on tosi nopea. Mä olin sairaalalla kai tunnin-puolitoista, ja siitäkin suurin osa taisi kulua aulatiloissa. Leikkaussalissa meni varttitunti vasemman ja toinen vartti oikean operoinnissa. Kivutonkin leikkaus on; mulle tarjottiin rauhoittavaa lääkettä ja varmuuden vuoksi otin sen. Mutta mitään kipua ei siis tosiaan tuntunut eikä edes pahemmin pelottanut vaikka luulisi että silmien ronkkiminen tuntuisi vähintään epäilyttävältä. 

Toipuminen on tietenkin tosi yksilöllistä. Mulla se sujui paremmin kuin olin etukäteen osannut kuvitella. Ensimmäisenä päivänä näkökenttä oli sumuinen, parina seuraavana maailma tuntui aaltoilevan. Sitten kaikki asettui paikoilleen ja ainoa outous oli siinä, että silmälaseja ei enää ollut nenällä. Vuosikymmenien mittaisen lasienkäyttökauden jälkeen puute oli huomattava. 

Olen kuullut, että yksityispuolella leikattaessa voi saada kaihileikkauksen kylkiäisenä korjauksen sekä kauko- että lähinäköönsä. Julkisella puolella piti valita näistä toinen; otin sen kaukonäön jotta voin ulkoilla ilman laseja. Tosin sumun hälvennyttyä alkoi tuntua siltä, että lähinäkökin on parantunut jonkin verran. Leikanneen lääkärin pika-arvio oli, että lukulasit tulen tarvitsemaan, ja kun 5 viikon kuluttua leikkauksesta kävin jälkitarkastuksessa, päädyttiin moniteholaseihin joissa on yläosassa pieni taittovirhekorjaus (se taittovirhe mulla on ollut koko ikäni) ja alaosassa pikkuisen plussaa. Mikään fonttikoko ei nykyisin ole ongelma. Ja ihme ja kumma, voin lukea ilman laseja joskin lasit päässä se on mukavampaa (= tutun tuntuista). 

Sain reseptin kaksiin silmätippoihin. Toinen, antibiootti, oli viikon kuuri. Toista, kipulääke-kortisoniyhdistelmää, tiputettiin kuukauden ajan pari kertaa päivässä. 

Jos oikein ymmärsin, niin sua huoletti eniten leikkauksen jälkeinen liikunta. Käsittääkseni (ja HUSilta saamieni potilasohjeiden mukaan) liikkua saa ja pitääkin heti kun näkee ympärilleen kunnolla (eli samana iltana tai seuraavana aamuna) mutta raskasta liikuntaa on vältettävä kolmen viikon ajan. Kuntosalille en siis lähtisi, mutta rauhallinen lenkkeily ulkoilmassa sopii kyllä. (Toi sulle sanottu kahden kuukauden liikuntakielto kuulostaa vähän hätävarjelun liioittelulta, mutta kaipa sekin on yksilöllistä, lääkäristä ja potilaasta riippuvaa.) 

Saunominen ja uiminen on HUSin ohjeiden mukaan kiellettyä kahden viikon ajan leikkauksen jälkeen, samoin silmämeikin käyttö. Ensimmäisellä viikolla on myös varottava, ettei kasvojen tai hiusten pesuvettä mene leikattuun silmään/silmiin. Mä pesetin tukkani kampaajalla ja puhdistin naaman Lumenen kosteuslapuilla joita olen käyttänyt aikanaan veneretkilläkin. 

Tyttäreni joka ymmärtää näitten lääketieteellisten asioiden päälle mua paremmin, sanoi että kaihileikkaukseen kannattaa mennä heti kun ammatti-ihmiset sen sallivat ja sitä suosittelevat. Mitä enemmän ihmiselle ikää karttuu, sitä hitaammin hän erilaisista operaatioista toipuu. 

Mä sain HUSilla leikkausta edeltävällä arviokäynnillä mukaani ohjevihkosen Opas kaihileikkaukseen saapuvalle potilaalle, vastaavaa valistusta on varmaan tarjottu sullekin. Mulle myös avattiin HUSin ja hyvinvointialueiden ylläpitämään Terveyskylä.fi -palveluun Omahoitopolku, jossa videoiden ja tekstien avulla selvitettiin, mitä leikkauksessa, sitä ennen ja sen jälkeen tapahtuu. Polun varrella oli jopa testikysymyksiä, joilla varmistettiin että potilas on ymmärtänyt kaiken (ei niihin ole pakko vastata mutta minähän tunnollisena tyttönä teen kaiken mitä kuka vaan keksii pyytää). 

Siellä Terveyskylä-palvelussa on paljon kaikkea muutakin mielenkiintoista niin silmien kuin muidenkin kehonosien terveydestä. Löytyy osoitteesta https://www.terveyskyla.fi/.

Siispä pelko pois! Porkkanat voit pitää, joskaan niistä ei kaihin torjunnassa ole juuri apua. Jos kohta ei kai haittaakaan.

Minähän kävin myös kaihileikkauksessa, mutta isoin ongelma oli se ryppykalvo kummassakin silmässä jonka poisto oli isompi operaatio kuin kaihin. Minulla leikattiin silmät erikseen, koska tikit kutittivat tosi paljon, enkä kahteen viikkon saanut yhtään hieroa silmiä ja jouduin sitä muovisuojaa pitää silmässä öisin sen pari viikkoa. Sekä kolmea eri tippaa nelisen kertaa päivässä ja kahta vielä pari viikkoa lisää. 
Kipuja ei ollut ja kahteen viikkoon ei saanut kovin itseään rasittaa. Ihan kävellä sai mutta ei saanut hikoilla. 
Jos joutuvat leikkauksessa jotain kaasua? laittamaan niin sitten on maattava kunnes poistuu mutta en tiedä laitetaanko kaihileikkauksessa ollenkaan. Minulle ei laitettu. 
Minulle se tehtiin yksityisesti silmäsairaala Valossa. Ko silmälääkäri leikkaa myös hussissa. 
Minulle leikkaukset tehtiin huhtikuun että toukokuun lopulla eli neljän viikon välein.
Tuskin ajankohdalla niin väliä mutta heinäkuussa varmaan edes tehdä kun lääkärit lomilla. 
Minä valitsin edelleen likinäköisyyden. Olen tottunut näkemään lähelle ilman laseja joten ajattelin kun meikkaan ja teen käsitöitä näen ilman laseja. Itse asiassa näen kohtuullisen hyvin noin 1,5 metrin päähän sitten alkaa sumenemaan. 
Kaksiteholasit saan 1.8 niitä odotan innolla kun en tykkää edes takaisin laseja vääntää. 

Etukäteen jännitin tosi paljon kun tuntui hurjalta ajatella jonkun tonkivan silmää. No sain jotain rauhottavaa eikä kyllä tuntunut miltään. Ei edes puuduttaminen kuin pienen nippasun verran. 

Moi,
merkilliseksi on mennyt maailman meno. Kun nimittäin ne ystävät, tutut ja sukulaiset, joiden tapana oli takavuosina juhlia viisikymppisiään, täyttävät nyt oikein joukolla 65, 70, 75 tai peräti 80. Ellei enemmänkin.

Eilen iltapäivällä oltiin juuri tuollaisissa ikäihmisten bileissä. Toki paikalla oli nuorempaakin sakkia, lähinnä juhlakalujen (joita oli peräti 2 kpl koska sekä herra että rouva ovat syntyneet samana vuonna) sukulaisia. Mutta suurin osa siis ns. kypsissä kymmenissä. 

Läheskään kaikki paikallaolijat eivät tunteneet toisiaan sillä tämän ikäisillä on mahdollisuus, ellei suorastaan etuoikeus, koota ympärilleen ystäviä ja tuttuja erilaisista elämänvaiheista. Niinpä pariskunta oli keksinyt oivan idean: jokainen vieras sai rintaansa lapun jossa etunimi ja muutamalla sanalla selvitetty suhde päivänsankareihin. Siis tyyliin naapuri, entinen työtoveri, serkku, harrastuskaveri… Se myös auttoi puheisiin pääsyssä tuntemattomien kanssa. Taidan soveltaa, jos ja kun jokin suurempi seurue kasautuu ympärilleni.
 
Juhlittiin meren rannalla ja ruokalista oli merihenkinen: saaristolaisleipää ja skagenröraa, savustettua lohta, varhaisperunasalaattia ja muita kesäisiä kasviksia, täytekakussa paljon marjoja. Joku oli kirjoittanut pariskunnan vaiheista kivan kronikan, joka luettiin ääneen, toisella oli mukanaan trumpetti jolla puhalteli ikivihreitä sävelmiä. Kivut ja liikkumisvaikeudet katosivat kaikilta ainakin sen iltapäivän ajaksi. (Kenelläpä niitä ei olisi, yhdellä vaivaa polvi toisella lonkka. Kolmannelta on leikattu jotain ja jokseenkin jokaista jomottaa jostainkohtaa. Mutta kuin yhdestä suusta todettiin, että elämä on ihmisen parasta aikaa kuten entinen mäkihyppääjä tapasi sanoa. Jokaisessa päivässä jotain mukavaa kuitenkin!) 

Sitä elämäniloa ajattelin toivotella tännekin. Nautitaan kesäisistä päivistä (kyllä se helle kohta hellittää), omista läheisistä, lemmikeistä kellä sellaisia on, luonnosta ja kulttuurista, herkuistakin (itse väsäsin illalla kotiin tultua lehtikaali-vuohenjuustopiirakkaa ja hitsi että oli hyvää!) 

Mukavaa viikonloppua! Melkeinhän sekin jo on. Itse kipaisen kirjastoon ja ties vaikka torille ostamaan ämpärikaupalla ties mitä marjoja. Voikaapa hyvin!

Onpa ollut mukava lukea iloisista kesähetkistänne. Tuntuu kuin olisin piipahtanut kanssanne eri puolella Suomea, niin elävästi osaatte kuvata kokemuksianne.

Minulle esimerkiksi Tammisaari on aikaisemmin tuonut mieleeni vain synkkiä kuvia. Olen käynyt siellä vain kerran 80-luvun lopulla, punaisten vankileirin muistomerkin luona. Leirillä kuoli n. 3000 nuorta miestä tauteihin ja nälkään. Hautakivistä etsin siellä kuolleiden sukulaisteni nimiä, löysimme vain mieheni isoisän ja enon nimet. Miten hirveää ja julmaa aikaa silloin elettiinkään rintaman kummallakin puolella. Toivottavasti mikään aatesuunta, oppi tai muu” - ismi” ei enää erota meitä samalla tavalla toisistamme.

Nyt Tammisaari saa vähitellen mielessäni ihan toisenlaisen kuvan. Iloisen, onnellisen, kauniin vanhan talon, josta on tullut uusi kesäkoti mukaville ihmisille, jotka tunnen vain näin virtuaalisesti. Näen mielessäni ihania hetkiä ystävien kanssa, kuulen naurun, haistan meren tuoksun, tunnen auringon säteet poskellani. Tuntuu hyvälle. Kiitos siitä.

Meidän kesämme on ollut hyvä. Alkukesä oli hieman synkkä, mutta siitä selvittiin. Olemme tarttuneet jokaiseen hyvään hetkeen kaksin käsin kiinni. Olemme ajelleet ympäri Suomea. Pysähtyneet milloin minnekin. Nauttineet ystävien ja toistemme seurasta, Lapin tuntureista, Pohjois-Karjalan kauneudesta, Kainuun maisemista.

Helle ei ole meitä pahemmin haitannut. Jos on väsyttänyt, olemme nukkuneet ja kun on jaksettu, olemme olleet liikkeellä. Kotona olemme nauttineet siitä, että vain olemme ja elämme. Tytär ja lapsenlapset ovat piipahtaneet ja tuoneet mukanaan läheisyyden, joka on hymyä tulvillaan.

Meillä on ihanat naapurit, joiden kanssa on mukava jutella milloin aidan yli, milloin kahvilla jommankumman kuistilla. Me huolehdimme heidän talostaan, kukista ja postista, kun he ovat reissussa ja vastavuorisesti he pitävät meidän kukistamme huolen, kun me olemme kotoa poissa. Jos olemme yhtä aikaa poissa, tyttäremme huolehtii postista ja kukkien kastelusta kummankin talon osalta.

Elämä on parhaimmillaankin niin lyhyt, että jokainen hetki, jonka saa elää, on hyvä elää niin hyvin kuin osaa. Ei se aina onnistu. Joskus on liian väsynyt ja kiukkuinen. Läheisinkin ihminen ärsyttää eikä mikään tunnu oikein miltään. Mutta kun tahdonsuunta on oikea, se riittää. Niin uskon ja ajattelen.

Ihania kesäpäiviä itse kullekin.

Kiitos kaikille kirjoituksistanne! Ihanaa seurata IL:n huvilaelämää.

Jumbojet, kirjoitit kauniisti siitä, millaista vanhan pariskunnan elämä on. Enimmäkseen hyvää ja onnellista, mutta niitä henkisiä ja fyysisiä kipukohtiakin tulee silloin tällöin. Aina ei vain jaksa, mutta pyrkimys hyvään ja positiiviseen riittää.

Tiinuliinu, minulla on mielikuva, että olet ollut usein aivan muualla kuin parvekeviljelmäsi luona. Miten olet järjestänyt kastelun, kun satoa tulee noin runsaasti?

Mies lähti lauantaina junalla maalle ja minä saan nauttia hetken omasta rauhasta. Viime viikko olikin niin tapahtumarikas, että tällainen introvertti oikein uupui.

Tiistaina, nimipäivänäni, tytär ja tyttärentytär veivät minut Vallisaareen Helsinki Biennaaliin. Teokset olivat aika erikoisia, mutta kaunis päivä saaressa oli ihanaa vaihtelua. Vettä kului ja nälkäkin tuli, mutta onneksi yhteysaluksen paluulaiturin lähellä oli ruokapaikka, josta sai lohikeittoa, joskin sillä oli ollut menekkiä ja uusi keitos oli vasta tekeillä, mutta näin kauniilla ilmalla odottaminen ei haitannut. Kipeä kantapää kesti hyvin, mutta täpötäydessä ratikassa en tahtonut saada jalansijaa enkä oikein saanut mistään pidettyä kiinni. Jokin laiva oli juuri palannut Katajanokalle, joten tungos  kulkuvälineessä oli melkoinen. Terveellä jalalla olisin normaalisti kävellyt Rautatieasemalle.

Tiistaina oli kirkossa pieni ”Konsertti puolenpäivän aikaan”. Viulisti ja pianisti esittivät tuttuja klassikkosäveliä. Oikein kaunista ja kirkko oli lähes täynnä. Vastaavia tilaisuuksia on tulossa muitakin.

Keskiviikkona tuttu viihdekuoro-kaveri oli kutsunut minut ja toisen laulajan luokseen. Tarkoitus oli laulaa yhdessä karaokea. Emäntämme laulaa hyvin, jos on oikea säestys, mutta karaokebiisit hän aloitti usein väärältä sävelkorkeudelta ja meillä kahdella muulla kesti hetki päästä mukaan. Kivaa oli siitä huolimatta. Meillä kaikilla sattuu olemaan sama etunimi. Laulujen välissä joimme kahvia ja keskustelimme myös pienistä elämän hankaluuksista, joita miestemme ikääntyminen on tuonut tullessaan (kaikki yli 80-vuotiaita). Yhden mies on saanut Alzheimer-diagnoosin, mutta sitä ei vielä ulkopuolinen mitenkään huomaa, kun juttu luistaa. Ajokorttikin on tallella. Kaikesta huolimatta olemme kiitollisia näistä miehistämme!

Torstaina eräs kirkkokuorokaveri, viehättävä 83-vuotias leskirouva, oli kutsunut minut luokseen kahville. Hän esitteli kaunista asuntoaan, siellä olevaa kirjastoaan sekä maalauksia ja veistoksia (sisar kuvanveistäjä). Hän on julkaissut muutamia runoantologioita ja pöytälaatikossa on myös novelleja, joista hän luki minulle yhden ja kysyi mielipidettäni, että uskaltaisiko julkaista niitä. Minä kannustin, sillä kuulemani novelli oli kaikin puolin hyvin kirjoitettu ja kaunis - minä näin sen mielessäni kuvina. Hän vetää kirjallisuuspiiriä, johon olen lupautunut mukaan (huh!), ja paikallinen kirjasto on pyytänyt häneltä myös runopiiriä. Siihen en aio liittyä mukaan, vaikka hän kai toivoikin niin. Introvertti minussa huutaa apua!

En ole malttanut pysyä aloillani plantaarifaskiitin vuoksi, mutta kävelylenkit ovat supistuneet 4-5 km:n pituisiksi. Olen yrittänyt venytellä jalkaa kotona (kiitos ohjeista, Mustikkaposki!) ja ostanut erikoispohjalliset, mutta ne eivät mahdu kaikkiin kenkiin ja kantapään takaosaan silti vähän sattuu. Kuulin, että Ruotsissa suositellaan tähän vaivaan Hoka-lenkkareita. Näin niitä Prismassa, mutta nyt taistelen itseni kanssa ostanko vai en, kun vanhoilla lenkkareilla voi kuitenkin kivutta kävellä, mutta toisaalta, ovathan ne jo vähän kuluneet, kantavuorikin rikki.

Merellelle tsemppiä kaihileikkaukseen! Se on kai meillä useimmilla edessä.

Koetetaan vielä jaksaa näitä helteitä! Nyt on kai vähän sateitakin luvassa ja lämpötilat laskevat maltillisiksi, mutta silti kesäisiksi. Voikaa hyvin!