Kirjastosta löytyi viellä yksi Anneli Kivelän Katajamäki kirja, jonka sitten eilen aloitin.
Kesken on myös Kata Kärkkäisen Jumalasta seuraava, kirja, jossa käsitellään narsismia.
Kiinnostava, koska itse olen ollut vuosia narsistin uhrina, niin kovin tuttua heti alusta asti. Omakohtasten kokemusten vuoksi raskasta luettavaa, siksi Katajamäet ja Mari Jungstedtin dekkarit mukavaa välikevennystä.

Antti Hyryn Isä ja poika oli paljon mielenkiintoisempaa luettavaa kuin Uuni, joten niitä vanhoja voisi lukea lisääkin.

Luin pari vuotta sitten Suomalaiset kirjavaliot sarjan, tai jotain sinnepäin oli nimenä sarjalle, ilmestynyt joskus 60 luvulla. Ensimmäinen kirja oli Aleksis KivenSeitsemän veljestä, Minna Ganthin Kauppa-Lopo, Juhani Ahon Rautatie, Teuvo Pakkala Veli, Ilmari Kianti Punainen viiva, Johannes Linnankoski Pakolaiset, Maiju Lassila Tulitikkuja lainaamassa, F.E. Sillanpää Ihmiset suviyössä, Pentti Haanpää Yhdeksän miehen saappaat, Oiva Paloheimo Levoton lapsuus, Maria Jotuni Kun on tunteet ja Tyttö ruusutarhassa, Joel Lehtonen Putkinotko, Toivo Pekkanen Ihmisten kevät, Hella Wuolijoki Niskavuoren naiset, Eila Pennanen Aarska, Mika Waltari Kuun maisema, Veikko Huovinen Havukka-ahon ajattelija, Veijo Meri Manillaköysi, Hannu Salama Juhannustanssit, ja viimeisenä Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu.

Oli mielestäni mukava läpileikkaus suomalaisesta kirjallisuudesta alusta alkaen 60- luvun puoliväliin
Tuolloin aloin pitää kirjapäiväkirjaa, siksi muistan nämä noin hyvin ja ovat ilmestymisjärjestyksessäkin. Tää sarja oli ainakin HML:n kirjastossa.

Ajattelin ottaa haasteena, kun Manteli katsoi olevan vaikeasti avautuva ja Mosselokin kertoi myös jättäneensä kesken, kunnes seurasi kannustavasti Mirjamiinan kommentti...

tiistaina, 30. elokuuta 2011 klo 18:40 Mirjamiina kirjoitti::
Jaksakaa jaksakaa vaan sitä SIILIN ELEGANSSIA. Mä luin sen kesällä ja ajattelin, että se kirja oli itsessäänkin, kuin tunteellinen siili. Alussa hyvinkin piikikäs filosofisine pohdiskeluineen, mutta kun lähtee avautumaan, niin onkin lopulta erittäin kaunis ystävyyden ylistys. Täytyy kyllä tunnustaa, että arjen hössötyksessä en ehkä minäkään olisi päässyt alkua pidemmälle. Lomalla, kun oli aikaa lukea ja ajatella, se oli ihana.

Mä en tunnu nyt löytävän mitään kivaa luettavaa. En ensinkään, ollenkaan. Plaah! Mikään, mihin tartun, ei imaise mukaansa. Mutta ehkä syy on tosiaan siinä, että lomalla luin niin monta kivaa, ettei nyt tunnu mikään miltään...

Olen juuri vääntänyt "rautalankamallia" itselleni kuinka saan itseni tungettua tarinan sisälle - vähän takkusi, sillä en meinannut päästä jyvälle lukutavasta: Bernard Cornwell/Miekkojen laulu oli hankala aloitettava... Liikuin stadissa ja ohikulkiessa mikälie tunneli, ei se Kaivokuja ollut mutta sinne päin - aseman ja Ylioppilastalon välissä. Siinä oli sellainen Book store (?) ja jo ohi menin, kun tajusin kansikuvista, että siellä voisi ollakin jotain. Kaikessa kiireessä ja rahapussinnyörit tiukalla, lankesin kuitenkin. Ostin kaksi kirjaa, toista en nyt muista mutta toisen tunnistin kuuluvan tuohon samaan Cornwellin sarjaan eli Viimeinen kuningaskunta.

No nyt lähti homma käyntiin, ei kai sitä takaperin kuulukaan tarinaa purkaa, tajusin nimittäin tosiaan ostaneeni sarjasta viimeisen kirjan ensin ja nyt sitten sain käsiini tämän ekan osan. Sen olen juuri saanut luetuksi ja nyt harmittaa, kun pitäisi kai metsästää nuo välikappaleet etten turhaan syöksyisi lukemaan viimeistä osaa ennen nyt syksyllä ilmestyvää viidettä osaa. Ilmankos se ei ollut avautua tuo neljäs osa, kun en päässyt juoneen kunnolla mukaan (ehkä minua vain ärsytti se paikannimien selittely siinä alussa - joskin mieluusti välillä sitten yritin sijoittaa niitä nyky-Englantiin )

Mutta saatuani lukuhermoni käynnistettyä tuon hieman verekkään 800-luvun Englannin viikinkiaikaan painottuvan tarinan tuoksinassa, arvelin olevani kypsä käymään härkää sarvista ja voisin kokeilla tätä Siilin eleganssia kun minulla on vielä lomaakin jäljellä toista viikkoa

Minäkin sain puhtia Mirjamiinan kommentista ja jatkan taistelua
Katotaas jaksanko sittenkin kahlata Siilin eleganssin loppuun, ajatus vaan tosiaan tuppaa vähän harhailemaan.
Mietiskelin, että miten musta on tullut näin lyhytpinnainen kirjojen kanssa, mutta sitten tajusin, että oma aika on nykyään niin kortilla (lue: iltauutisten ja nukahtamisen välinen aika..), että en millään raaskisi "tuhlata" sitä mihinkään mikä ei välittömästi innosta. Onneksi tämä ongelma poistunee itsestään muutaman vuoden päästä

Netissä on sivusto Goodreads johon voi ladata lukemansa kirjat ja niistä arviot tai antaa tähtiä tms. Jäin heti koukkuun...

Apua, Siia, kuulostaa koukuttavalta! Uskallanko edes vilaista?

Kun jostain kirjasta aletaan käydä armotonta vääntöä, alkaa kummasti kiinnostaa: Siilin eleganssi pitää testata, kun kerkeää.

Mummeli63:n lista kotimaisista kirjoista oli kiintoisa!

En ole lukenut Antti Hyryn Uunia, mutta hyvin erilaiset kirjaharrastajat on sanoneet sitä oudolla tavalla viehättäväksi. Esimerkiksi mieheni, joka lukee hyvin vähän nautti siitä kovasti.

Eilen kävin Helsingin Akateemisessa ihan vain vilkaisemassa ja sorruin läjään dekkareita. Barbara Nadelia ja Fred Vargasta. Vaikka ei ole vielä joulu lähelläkään...

Luin Kata Kärkkäisen Jumalasta seuraava ja yllätyin positiivisesti. Kirja kertoo narsismista uhrin näkökulmasta ja ainakin näin samassa tilanteessa olleelle se oli järisyttävä lukukokemus, niin tuttua kaikki.

Kirjastosta löytyi 5.osa Katajamäki sarjaan, joka myös luettu, sellasta kivaa arkiromanttista tarinaa.
Lainasin myös Enni Mustosen viime vuonna ilmestyneen Lapinvuokko kirjan , joka aloitti uuden sarjan, siihen jatkoahan ilmestyi nyt elokuussa.
Mukaan tarttui myös Annakaisa Iivarin Tyttöministeri, olen lukenut aikaisemmin hänen esikoiskirjansa Juhannus italialaiseen tapaan, sellanen kevyt viihdepläjäys. Annakaisa Iivarihan on Ulpu Iivarin pikkusisko.

Tuo Piiat kirja mulla on varauksessakirjastossa, yllättävän paljon sitä olikin varattu.

Gelsomina kerroit miehesi tykänneen Antti Hyryn Uuni kirjasta, kyllähän siinä paljon hyvääkin oli, kuten sanoit oudolla tavalla viehättävä, mutta jotenkin niin hirvittävän hitaasti etenevä.

Mukavia lukuhetkiä kaikille

Eilen sitten alkoi taas lukupiirin kokoontumiset joka toinen viikko. Kesäksi oltiin sovittu, että luetaan Virpi Hämeen-Anttilaa kukin kykyjemme, halujemme mukaan. Luin kaikki, koska ovat omassa hyllyssä.
Vierashan meillä lukupiirissä eilen oli, siis Virpi ja häneltä on ilmestynyt uusi kirja viime viikolla, nimeltään Railo. Hän oli ollut parissa tilaisuudessa jo kirjastaan kertomassa ja huomannut että nuoret ihmiset eivät tunteneet sanaa railo tai tienneet mitä se tarkoittaa. Tuntui aika hassulle.
Testasin sanaa 8v lapsenlapsen kanssa ja hän tiesi mikä se railo on, ihmetteli että moista kysyn näin kesällä.

Olen pitänyt Virpiä hyvin viisaana naisena lukemieni kirjojen perusteella ja muutamien haastattelujen perusteella, nyt tämä tunne vahvistui.
Hän on todella viisas nainen ja monipuolisesti lahjakas. Hän on elättänyt itseään myös pianonsoiton opettajana ja kuvataiteilijana. Nykyäänhän hänellä on tutkimustyönsä, siis intialainen kirjallisuus ja hän opettaa Helsingin yliopistossa, kääntää kirjallisuutta mm suomesta englanniksi ja kirjoittaa kirjoja yksin, tyttärensä kanssa ja miehensä kanssa. On siinä tehtävää.

Seuraavalla kerralla lukupiirissä käsitellään Riikka Pulkkisen Totta kirjaa, olen sen jo lukenut, mutta luetaan uudelleen, jotta osaa siitä sanansa sanoa. Tykkäsin kyllä kirjasta, vaikka loppu jäikin jotenkin vajaaksi. Luinkin Pulkkisen haastattelusta, että uusimmassa painoksessa kirjan loppuun on tehty 1 luku lisää. En siis ollut ainoa, jonka mielestä siitä jäi puuttumaan jotain..

Eilen aloitin Mari Jungtedtin kirjan Muurien kätköissä, joka on sarjan 4. osa. Sain luettua tuon Annakaisa Iivarin Tyttöministerin ja ihan kivahan tuo oli.

Aika ennenkuulumaton temppu tuo yhden luvun lisääminen Pulkkisen kirjan uuteen laitokseen. Yleisön pyynnöstä? Kehitys kehittyy. Tästä voisi päätellä, että kaunokirjallisuus menee interaktiivisuuden suuntaan.

Itse luen edelleen noita vanhempia, lainassa on Joel Lehtosen Lintukoto. Ihan kiva, mutta ei vedä vertoja Putkinotkolle.

Ihan samaa ajattelin, että voiko tosiaan noin tehdä? Luulin aina, että vain uusi käännös voisi olla erilainen. Vaikka toisaalta, miksei voisi tehdä uudestaan paremmin jos tulee tilaisuus, niinhän muissakin töissä tehdään

Aika hurja ajatus kyllä, että kaunokirjallisuutta alettaisiin tehdä niin kuin amerikkalaisia sarjafilmejä, joita kirjoitetaan koko ajan katsojapalautteen ja myyntilukujen mukaan: henkilöiden persoonaa kehitetään katsojia kiinnostavaan suuntaan, toisia sisään- toisia uloskirjoitetaan ja juonenkäänteitä ja erilaisia loppuratkaisuja testataan koeyleisöllä.

Salattuja elämiähän tehdään Suomessa hyvin samoilla periaatteilla.

Jotenkin kestämätön ajatus minulle. Joten toivottavasti tämä Pulkkisen tapaus on vain poikkeus ja muutos tuli ihan kirjailijan omasta aloitteesta. Eikä mikään ennakkotapaus, joka kertoisi mihin suuntaan ollaan menossa.

Mutta minä nyt olen tällainen muutosvastainen jäärä.

Jos hyvän mielen kirjoja etsitte ja muhevia reseptejä, oletteko lukeneet Vivi-Ann Sjögrenin matka- ja muistelmakirjoja?

Erityisesti olen tykännyt Andalusian karkeasta suolasta ja Saharan aamuista ja illoista. 50-luvun lapsuudenmuistot Espoosta olivat myös mukavia.

Vivi-Annin kruununjalokivi on tietty hänen järkälemäinen keittokirjansa Vivi-Annin keittiössä, jonka katson meidän kylän kirjastossa vähän niin kuin omaksi omaisuudekseni. En hölmö ostanut sitä, kun sitä oli vielä kirjakaupoissa. Suosittelen!