Mä oon ihan koukussa tohon sivustoon josta kirjoitin, mikä on hyvä asia, sillä tällä viikolla olen lukenut jo kaksi kirjaa loppuun ihan vaan sen takia, että saisin ne merkattua luettuihin!

Sain viimein luettua loppuun alkukesästä aloittamani Eat, pray, love. Pakko myöntää, että se kolahti muhun. Ei mikään kaunokirjallisuuden merkkiteos, mutta moni ajatus tuossa kirjassa laittoi mut miettimään omia juttujani, solmuja elämässäni. Koska olen ite uskossa, myös kirjan hengellinen puoli antoi mulle paljon. Mutta ehkä kantavimpana ajatuksena koin itselleen anteeksi antamisen.

Toinen kirja, jonka sain loppuun, on se Sociopath next door. Aika mielenkiintoinen ja karmivalla tavalla luulen diagnosoineeni muutaman sosiopaatin. Toisaalta se auttaa hyväksymään sen, miksi esim veljeni ei koskaan tunnu välittävän heikko-osaisita eikä juuri muutenkaan muista kuin itsestään. Turha edes yrittää saada sitä muuttumaan, jos se on sosiopaatti, se ei siihen pysty.

Nyt yritän saada Ronja ryövärintyttären loppuun (näin sen kahdesti kesäteatterissa, joten teksti on enemmän kuin tuttu) samoin kuin sen iän ikuisen Sinuhen. Seuraavaksi alan lukea John Irvingin ensimmäistä sekä A. Kiven Seitsemää veljestä. Jälkimmäinen siksi, että luen läpi kahta "100 kirjaa jotka tulisi lukea" listaa, joista toinen kotimaisella ja toinen englanniksi. Voi kun vuorokaudessa olisi enemmän tunteja!

Luin James Freyn kirjan Miljoonia sirpaieita, joka kertoo nuoren alkoholistin/narkomaanin taipaleesta katkaisuhoidossa. Perustuu siis kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin. Todella ajatuksiaherättävä romaani.

Menossa tällä erää viimeinen Mari Jungstedtin dekkari Kevään kalpeudessa, ihan mukavia, koskahan ilmestyy seuraava.

Yöpöydällä odottaa Hanna Tuurin Orapihlajapiiri sekä Mark Levengoodin Missä kukat kauneimmat

Lukupiirissä käsiteltiin sitä Riika Pulkkisen Totta kirjaa ja todentotta siihen oli tullut luku lisää, lähinnä valottamaan Annan elämää. Tuo Orapihlajapiiri on seuraava lukupiirin kirja.

Viimein sain Ronja Ryövärintyttären (englanniksi) luettua loppuun, Eat Pray Lovehan loppui jo jokin aika sitten. Sinuhe jatkaa unilääkkeenä ja nyt rinnalle tuli John Irvingin ensimmäinen, Setting free the bears.

Mulla loppusuoralla Susanna Alakosken Sikalat. Tosi koskettava on ja liippaa hurjanhurjan läheltä mun työtä. Vähän siitä rajoilla, että pitäisikö tuon lukeminen laittaa työajaksi. Mutta sanotaanko niin, että ei heikko hermoisille...

Slank, pidän mielessä tuon Alaa al Aswanyn, kun Yacoubian-talokin oli vaikuttava lukukokemus. Kerrot varmaan oliko Hanan al-Shaikhin kirja lukemisen arvoinen?

Aloitin saaristossa Barbara Nadelin Arabeskin, pitäisi kertoa turkkilaisen viihdemusiikin maailmasta. Laulutähden salassa pidetty lapsivaimo on juuri murhattu, mutta murhatutkimukset eivät oikein etene, kun luppoaikaa dekkarin lukemiseen ei tunnu löytyvän.

Onko kukaan täällä lukenut Sirpa Kähkösen sota-ajan Kuopioon sijoittuvia kirjoja? Mitä tykkäätte?

Junstedtin dekkarit luettu ja Levegood aloitettu.

Aloitin uuden dekkarin Matti Rönkä Väärän maan vainaja, ihan viihteellisiä dekkareita uutismieheltä.

Tykkäsin tuosta Susanna Alakosken Sikalat kirjasta, siitähän on nyt elokuvakin nimeltään Sovitus.

MUMMELI63, Olen minäkin rekisteröinyt sen, että Sikalat-kirjan pohjalta on tehty elokuva. Käsittääkseni laadukas ja kehuttukin tuo. Mutta tämän kirjan pohjalta on kyllä sanottava, että jäänee tuo elokuva minulta katsomatta. Kun lukiessa jo menen niin siihen perheen ahdistukseen mukaan, että ei kiitos enää elokuvissa. No, muutenkin on sen verran harvinaista herkkua leffassa käyminen, että eipä tarvii haaveilla

Seuraavaksi nappaan Piiat käsittelyyn.

keskiviikkona, 28. syyskuuta 2011 klo 08:58 Gelsomina kirjoitti::
Itselläni on pistänyt silmään, että leffoissa ja tv-sarjoissa mustat (siis afrikkalaisamerikkalaiset) naisnäyttelijät ovat lähes aina paljon vaaleampia kuin miesnäyttelijät, piirteiltäänkin niin vähän afrikkalaisia kuin mahdollista. Mitäs black pridea sellainen on?

Mutta tämähän ei taas kuulu kirjaketjuun, sori!

Näin ei ainakaan ollut HELP elokuvassa! Kyllä näyttelijät olivat "aivan mustia"

Minusta Kähköset ovat hyvin koukuttavia. Yhteiskunnallinen puoli tietenkin vahvasti esillä, mutta enemmän vielä jonkinlainen terapeuttinen viritys: selviäminen vaikeissa olosuhteissa. Kähkösen naiset ovat hyvinkin ristiriitaisia ja kovia kokeneita, mutta tukevat toisiaan. Hyvän olon kirjoja minun mielestäni, nämä Kähköset.

Hienoa visuaalisuuttakin niissä on, varsinkin Lakanasiivissä.