Hanna Tuurin Orapihlajapiiri luettu, Antintyttären ensimmäinen romaani. Aikaisemmin hän on kirjoittanut Irlantilaisista puutarhoista ja Irlantilainen aamiainen kirjan, joka perustui kirjeisiin.
Tämänkin tapahtumapaikkana oli Irlanti, kyläyhteisö, jossa hoidettiin kehitysvammaisia. Ihan mielenkiintoinen, vaikka jotenkin jäi liian pinnalliseksi.

Mark Levengoodin Anna kaikkien kukkien kukkia oli hauska, lyhyitä kirjoitelmia hänen omaan elämäänsä liittyen.

Matti Röngän Väärän maan vainaja oli samaa tyyliä kuin edeltäjänsä, siis jatkoa TV:ssäkin nähdylle Viktor Kärppä sarjalle.

Nyt päätin aloittaa Kamelianaisen, olen lukenut sen joskus teini-ikäisenä ja koska se hyllyssä kököttää päätin lukea uudelleen. Onhan se joidenkin mielestä aivan ihana rakkauskertomus. Enää en edes muista millainen se oli. Lukiessa varmaan muistuu kohtauksia mieleen.

Meillä on kirjasto suljettuna ens viikon ja huomasin että olis tarvinnut ehtiä käydä Onneksi hyllyssä odottaa joitakin lukemattomiakin kirjoja.

Luulen, että Rönkä käyttää paljon uutistoimittajana kuulemaansa tietoa, jota ei voi oikein julkaista virallisesti (vaikeasti todistettavaa, tulenarkaa jne). Pelottavaa, mutta niin kiinnostavaa!

Tämä on kiva keskustelu.

Kiitos Gelsomina vinkistä! Lisäsin Adlibriksen kirjatilaukseen 2 Barbara Nadelin kirjaa. Vaikuttivat mielenkiintoisilta.

Minä olen dekkareiden ystävä. Jos tykkää Anna Janssonin ja Mari Jungstedtin kirjoista suosittelen myös Camilla Läckbergiä.

Tällä hetkellä minulla on luettavana uusin osa Jussi Vareksen edesottamuksista.

Olet varmaan, Churri, sitten lukenut norjalaisiakin dekkareita? Karin Fossum on heistä mun lemppari.

Olen lukenut kaikki Alexandra Marininat, Slank. Mielenkiintoisia! Kummallista huumoria, joka tosin ei aina olekaan huumoria, vaan venäläisen yhteiskunnan pikku absurditeettejä.

Ihan viimeisten Marininojen kohdalla tosin vähän ärsytti kirjailijan myötäsukainen asenne vallanpitäjiä kohtaan. Ehkä näitä pitäisi lukea vain viihteenä ja saatoinhan minä ymmärtää kaiken ihan väärin. Ja sitten on vielä ironian mahdollisuus.

Vai on sinunkin lukuharrastuksesi heikossa hapessa, Slank! Minäkin sain viimein loppuun kuukausi sitten aloittamani dekkarin (joka ei ollutkaan sitten juonellisesti kovin kummoinen, tämä Nadelin Arabesk) Onneksi on radio!

Sinuhe tuli vihdoin ja viimein luettua, aikaa siihen meni reilu 7 kuukautta, mutta luin mä useamman kirjan siinä siivellä. Kirja oli kyllä ihan mielenkiintoinen, mutta aika pitkitettyjä oli monet kohtaukset. Huikeeta, miten Waltari on perehtynyt aiheeseen! Isäni kertoi lukeneensa, että joku egyptologi oli sanonut löytäneensä pari asiavirhettä koko kirjasta!

Nyt olis tolla listalla vuorossa Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, joka sopii hyvin ajankohtaan kun maanantaina on A Kiven päivä. Toiselta listalta pitäis lukea Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo, jonka saan lainaan sukulaiselta. En oikein viitsi näitä klassikoita lainata kirjastosta, kun tiedän, että lukemiseen menee enemmän aikaa kuin se kolme lainauskertaa.

Sain myös luettua loppuun englannin kielisen version Ronja Ryövärintyttärestä. Se oli mun eka kerta mutta kesällä näin sen näytelmän kahteen kertaan. Se auttoi kummasti pääsemään kirjan tunnelmaan sisään, koska termit oli kuitenkin niin mahdottomia tajuta.

Nyt siis luennassa John Irvingin ensimmäinen kirja, Setting free the bears alkuperäiskielellä. Kertoo kahden kundin sponttaanista moottoripyörä reissusta jonka aikana ne kai päättää vapauttaa eläintarhan eläimiä.

Mä en tota Sinuhea jaksanu lukea kirveelläkään loppuun. En tiedä tosin, mikä vaikutus oli sillä, että mun piti lukea se yhtä kurssia varten, mutta ei vaan uponnut. Olin kylläkin myös erittäin vaikuttunut siitä, miten uskottavan kuvailevasti ja tarkasti Waltari on pystynyt kirjan kirjoittamaan. Ei taida olla ihan mattimeikäläinen hän.

Mä luen nyt Lottia! Mä niin tykkään niistä edelleen. Lapsena niitä tuli luettua ihan himona, samoin Neiti Etsiviä ja Tiinoja, ehkä sen takia tulee aina niin nostalginen olo, kun niitä lukee. Lisäks ne on niin positiivisia ja hauskoja. Oon harkinnut jopa, että yrittäisin ettiä niitä jostain alkuperäiskielellä, ois hauska tietää, muuttuisko lukukokemus jos ne lukis ruotsiksi. Mutta en tiiä mistä niitä saattais saada ruotsiksi käsiinsä...

On mulla yks sellanen tiiliskivikin kotona, kun kirjastosta sai kirjoja eurolla, se oli tällanen jännitys/rakkauskirja, ei mikään tunnettu enkä nimeäkään muista yhtään. Lisäks on toinen englanniks, ans kattoo millon mä siihen jaksan paneutua. Ihanaa kuitenkin, että luen taas!! Oli pitkä aika ku vaan kävin töissä ja tein kaikkee muuta enkä lukenut yhtään (oon nuorena ollu ihan älytön kirjafriikki) ja tajusin sen vasta nyt ku loma oli. On se lukeminen vaan niin mukavaa!

Luin Fred Vargasin dekkarin, jossa käydään muun muassa Québecissä. Kirja on jäänyt suomentamatta, varmaan kanadanranskan takia

Itse olen alkanut pitää Fred Vargasista kovasti, vaikka alkutuotanto ei oikein sytyttänytkään. Komisario Adamsberg on kovin viehättävä hahmo. Viimeisissä sarjan osissa on myös seikkaillut oikea supersankarinainen, 130-kiloinen ja 180-senttinen poliisi Violette Retancourt.

Fred Vargasin juonissa ei ole todellisuuden häivääkään, outoja mytologisia ja historiallisia viitteitä vilisee ja murhan ratkaisut ovat hyvin kaukaa haettuja. Ei siis tiukan realismin ja yhteiskunnallisen analyysin ystäville.

Sain juuri luettua Virpi Hämeen-Anttilan uusimman, Railon. Kivasti kerrottu tarina Helsingistä Ilomantsiin muuttavasta nuoresta parista. Mies oli kotoisin Ilomantsista ja työttömäksi jäätyään päätti rakentaa isänsä perintömaille unelmalomakeskuksen.

Elämä ei kuitenkaan ollut aivan sitä mistä oli unelmoitu, eikä yrittäjyyskään ollut helppoa.

Hieman mua häritsi tunne, että tää on jostain toisesta kirjasta tää teksti. Lopun kiitoksista sitten selvisikin, että samasta tarinasta Virpi oli tehnyt Anna-lehteen jatkiksen joskus alkuvuodesta.
senjälkeen sitten laajentanut tarinan kirjaksi. Olin lukenut ko. jatkiksesta pari osaa.

Tänä iltana sitten aloitan Siilin eleganssin, jonka täällä moni onkin jo lukenut.

Sain nyt Eppu Nuotion Pii Marin -trillerien sarjan loppuun (viimeinen kirja nimeltä "Loppu" ), olivat kivan sujuvasti kirjoitettuja ja juoneltaan pidin eniten kahdesta viimeisestä.

Nyt on luennassa Kathryn Stockettin Piiat; 35 sivun perusteella vaikuttaa ihan kiintoisalta; elokuvaa en ole nähnyt, mutta kirjan luettuani sen katsomista voisi harkita.

Minä taas luin Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet. Oli tärkeää ajankohtaista asiaa ja ajattelemisen aihetta, mutta kerronnallinen ja tyylillinen puoli ei oikein tyydyttänyt. Vähän tylsä oli mielestäni.

Täytyypä lukea uudelleen Lehtolaisen parhaita, kuten Tuulen puolella, Luminainen ja Tappava säde. Tai Kun luulit unohtaneesi.

Taikka Lehtolaisen viimeisin, Hilja Ilveskero-sarjan toinen dekkari. Ensimmäisessä Ilveskerossa oli minusta taas uutta kirjoittamisen kipinää!