Niin, ei kai aina tarvitse olla ajan hermolla. Lukiessa elämykset lienevät tärkein asia. Minä olenkin kokenut hienoja lukuelämyksiä näiden monen 'sokkona' tilaamani kirjan parissa. Espanjalaisten ja eteläamerikkalaisten kirjailijoiden ote on niin erilainen. Autuaasti olen unohtanut sekä kirjailijoiden että teosten nimet. Muistissa on vain hurmaava Isabel Allende, jolta olen lukenut mm. kirjat Eva Luna ja El cuaderno de Maya. Ainakin Paula pitäisi vielä lähiaikoina lukea.

merelle

Kuten mainitsin, unohdan aika hyvin sekä kirjailijoiden että teosten nimet. Tämä muistui mieleeni:
Un verano bien caliente / Carolina Garcia Aguilera

Suomennettuna Varsin kiihkeä kesä, ei kuuma, koska caliente-sanalla on tämä seksuaalinen merkitys. Kun haet kirjailijan nimellä, esim. Amazonista löytyy juttua ja teoksia.

En kylläkään muistanut kirjailijan nimeä, vaan hain sen googlaamalla Kirjailija on kuubalaissyntyinen ja ao. teoksessa tuli hyvin esiin, miten suojeleva ja rajoittava kuubalainen perheyhteisö on naisille. Luin kirjan vuosi sitten ja muistelen, että se oli hyvin viihdyttävä.

Mieleen on jäänyt hyvin myös yksi kolumbialaisen kirjailijan teos, joka kertoi huumekauppaan sotkeutuneen ihmisen elämästä. Oikein elämyksellinen, mutta nimistä ei muistikuvaa.

Jos tässä nyt törmään johonkin oikein hyvään, lupaan raportoida

----
Oma espanjan harrastamiseni on ollut nykivää. Opettelin sitä 3 vuotta opiskelujen aikana, sitten on ollut vuosien taukoja aina välillä. Nyt olen harrastanut taas muutaman vuoden yhtäjaksoisesti. Kirjojen lukemisen aloitin Agatha Christien ikivanhoilla dekkareilla ja pikkuhiljaa laajentanut reviiriä dekkareiden ulkopuolelle. Jostain syystä tykkään espanjankielestä. Ja tosiaan pitäähän tämä harrastus aivosolut liikkeessä Kun kävin hiljattain Barcelonassa, oli aivan ihanaa pystyä puhumaan paikallisten kanssa. Joten siis käytännön hyötyäkin.

On netti vaan ihmeellinen Helposti löytyi tuo kolumbialainen nykykirjailija, Juan Gabriel Vasquez ja häneltä lukemani teos, El ruido de las cosas al caer - suunnilleen Putoavien / kaatuvien asioiden ääni. Valtavan hyvää Bogotan kuvausta. Vinkiksi merellelle

torstaina, 6. marraskuuta 2014 klo 18:08 musta2 kirjoitti::
yks varma tapa lukea kirjat loppuun, on ostaa sellainen, kun siitä on joutunut pulittamaan jotain, on mielenkiinto suurempi. Kirjaston ilmaiskirjoissa on inflaatio, niitä on niin paljon, ja ne näyttävät päällisin puolin kaikki yhtä hyviltä.

Minulla taas on täysin päinvastoin. Jos ostan kirjan, en saa luettua sitä, koska ajattelen, että aikaa on loputtomasti. Päivähän se on huomennakin, ja kirja napottaa lukemattomana hyllyssä vielä monen vuoden perästäkin. Kirjaston kirjat puolestaan saan luettua, koska niissä on deadline.

Vares raahauduttu loppuun, väkisin. Ei parantunut loppuakaan kohden kirjan anti. Tarinassa oli kyllä aihio hyväksi juoneksi, mutta kirjoittaja ei siinä onnistunut laisinkaan, ehkä joku toinen voisi siitä rakentaa paremman kirjan. Ei mitään koukuttavaa, että olisin oikeasti viitsinyt lukea kirjaa kahta sivua päivässä nopeammin.
Noh, eipähän tarvitse noihin enää koskea. Tuli vain mieleeni, että kuka noita oikein lukee, jos niitä on kuitenkin jo yli 20 sarjan kirjaa julkaistu? Onko ne isälle joulu-/isänpäivälahjaksi ostettuja, avaamattomia opuksia ihmisten kirjahyllyissä? Kirjoja, jotka "luetaan sitten, kun kaikki muu on tehty" tai ostetaan vaan siksi, että sarja olisi hyllyssä kokonainen.

Luin jossainvaiheessa aika monta Patricia Cornwelliä, mutta ehkä 6. jäi kesken. Oli niin hitaasti käynnistyvä juoni, että into lopahti, kun ei tarina enää kantanut. Jos oikein muistan, niin olisinko jaksanut puolet lukea, mutta sitten en enää enempää.
Mulla on liian vähän aikaa lukemiselle, että siksi yleensä annan itselleni luvan olla lukematta, jos en tykkää.

Joskus jossain kirjassa on niin hyvä tunnelma, että on sääli mennä viimeiselle sivulle. Siksi joskus on ihana hidastaa, jopa palata tekstissä taaksepäin ja nauttia joku kohta tai kuvaus uudestaan.

Seuraavaksi aion siirtyä näytelmäkirjallisuuden puolelle, pitäis löytää joku riipaiseva klassikko teatterille ensi vuodeksi.

Mulla tuli mieleen tuosta kirjasta kaiken aikaa, että se on vielä sen kirjoittajan keskeneräinen aihio, osasta vain ranskalaiset viivat puuttui.
Ja hirveästi selitettyjä puujalkavitsejä! Kirjoittaja ei luota siihen, että lukija oivaltaa itse, vaan avaa huonotkin vitsit aivan selkäruotoa myöden.

Karrikoin, mutta suurinpiirtein näin:
"Vares tuli keskustaan taksilla. Sitten se meni Uuteen Apteekkiin, joi siellä yhden Kukko-oluen. Sitten se meni toiseen baariin, joka oli vain kahden korttelin päässäja joi siellä Kukko-oluen. Olisi halunnut juoda martinin, mutta koska kello oli vasta kaksi, niin ei juonutkaan. Ja sitten se meni kolmanteen baariin, jossa se tapasi naisen, joka oli kaunis, varmaan entinen valokuvamalli, mutta Vares ajatteli vain Ullaa. Vares joi kolmannen ja neljännen oluen ja sitten lähti taksilla kotiin." Ja kun tälläisen ajatuksenjuoksun venyttää ainakin kymmeneksi sivuksi, niin johan siinä tulee tarinalle mittaa juonta liiemmin eteenpäin viemättä.

Ei sillä, mä olen kyllä sitä mieltä, että parempi lukea jotakin kuin olla lukematta mitään. Se tuossa oli etu, että nopealukuistahan se oli ja ihan sama, vaikka välillä jätti kesken! Ei liiemmin tippunut tarinasta.

Voisiko Guilloun agentti olla Hercule Poirot-kategoriaa vaiko kenties Bond-tyyppi? Vai vielä jotakin muuta?

Merelle, tuo kuulostaa jo aivan täydelliseltä agentilta, juuri sellaiselta, jonka tutkimuksista haluaisin lukea!! Pitääpä tutkia, löytyykö meidän kirjastosta hänen seikkailuistaan.
Graham Greeneä olen lukenut joskus 90-luvulla, kun tuntui, että kaikki oli jo luettu. Niissä oli vain silloin niin paljon yksityiskohtia, joista en murkkuikäisenä vielä oikein ymmärtänyt, että niistä voisi saada aivan uudella tavalla irti näin aikuisiällä.

Mä kyllä tykkään, että kirjoissa, siis dekkareissakin, faktat on kutakuinkin kohdallaan. Mutta tiettyä realisminpakoa kirjat ja elokuvat on mulle, että annan anteeksi viihdekirjoissa asiavirheitä. Mä voin kyllä lukea elämäkertoja kauheistakin tapahtumista ja dokumentteja katson mielelläni, mutta elokuvissa tykkään kyllä eniten hömpästä.

Olispa kiva, kun olis joku lukupiiri, jossa vois keskustella ihan livenä jostakin lukemastaan kirjasta...

Teillä on dekkaristeja hakusessa... Onko skottisyntyinen Philip Kerr tuttu? Google kertoi että hänen Berlin noir trilogiansa & etsivähahmonsa Bernie Gunther ovat nousseet kulttimaineeseen. Ainakin on suomennettu Liekit Berliinissä & muutakin.

Olen juuri aloittamassa kirjaa 'Si los muertos no resucitan / Jos kuolleet eivät ylösnouse'. Sijoittuu 1930-luvun Saksaan, jossa natsismi on kovassa nousussa. Vielä en osaa omaa vaikutelmaa antaa, olen niin alussa.

Eipä ole Kerr tuttu. Lisään senkin listalle, jos noita olis meidän lähikirjastossa. Vaikkakin, nykyään kirjastoissa on niin mielettömän mahtavat mahdollisuudet saada kirjoja vaikka mistä asti, niin huono säkä on, jos ei koko etelä-pohjanmaalla ole yhtäkään missään.

Tuo Philip Kerrin natsi-Saksaan sijoittuva romaani luettu. Oli oikein hyvä kirja, mutta aika raskas ja vavisuttava. Natsien järjettömyys ja juutalaisten sorto myllersi mieltä. Ne on niitä asioita, jotka mielellään unohtaa.